Musiikillista kummittelua

Kävin äskettäin Helsingin oopperatalossa katsomassa musikaalia Oopperan kummitus. Musiikin on luonut Andrew Lloyd Webber. Olipa todella  mieleenpainuva kokemus! Olen kerran aiemmin käynyt oopperassa ja siitä jäi hieman pitkästyttävä mielikuva. Tämä olikin tietysti kevyempää tuotantoa, joten se sopi hyvin tälläiselle tavalliselle musiikinkuluttajalle.😉

Musikaali kertoi noin vapaasti kerrottuna oopperasta ja sen henkilökunnasta ja esityksiin valmistautumisesta; on laulajia, tanssijoita, kuoroa, lavastajia, omistajat.  Vuosien myötä heitä on kiusannut kummitus, joka tekee erilaisia tihutöitä häiriten toimintaa. Päätähti hermostuu viimein, kun kukaan ei tee asialle mitään. Hän päättää lähteä. Esitys on tulossa, mistä uusi päätähti? Tanssijoiden joukosta löytyy tyttö, joka osaakin laulaa ihanasti. Hän kertoo, että hänen isänsä on kuollut ja kuollessaan luvannut lähettää musiikin enkelin tytön luo opettamaan laulua. Enkeli  suo tytölle kaikkien ihailemat taidot, mutta vaatiikin opeilleen vastalahjan, johon tyttö ei haluaisi suostua. Lopussa hyvä voittaa pahan ja elämä jatkuu. Eli lyhyesti näin. 😃

Oopperatalo on ihan valtavan kokoinen ja ihmisiä oli silti joka puolella. Sali oli täynnä. Itse istuin melko edessä, permantopaikalla. Näkyvyys näyttämölle oli hyvä.  Permanto oli suuri ja parviakin oli useita. Valtavasti musikaalista kiinnostuneita ihmisiä siis koolla!
Lavasteet olivat kerrassaan upeat! Valtavia norsuja, pimeää kellaria useine kerroksineen, kaltereineen,  kummituksen ", olohuone". Valaistuksella oli saatu nämä kaikki näyttämään erittäin aidoilta, eikä suinkaan pahvisilta. Äänitehosteitakaan ei oltu unohdettu. Yleisössä ehti jo muutamaan otteeseen hieman säikähtääkin.
Orkesteri soitti montussaan, näkymättömissä.  Koska heitä ei näkynyt, unohtui helposti, että musiikki on aitoa, eikä tule tallenteelta.  Olisi ollut mukava nähdä myös soittajat. En tiedä näkyivätkö he paremmin parvilta katsottuna.
Esitys oli englanniksi, mutta suomennettu teksti näkyi lavan ylälaidassa.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla rajojaan erilaisissa tapahtumissa, tämä taas osoitti sen.

Tapahtui toisaalla:

Käytiin Merrin kanssa katsomassa Siviä ja Knutia. Siellä oli paras lelu ikinä; kissanmintulla vahvistettu pieni kangaskala. Merri ei saanut siltä rauhaa ollenkaan. 

 Tässä vähän testaillaan myös heidän kiipeilypuutaan.

Kotiin päästyämme piti alkaa tekemään omaa lelua.

Tein kangaspussin, jonne sisäpussin, jonne tyynyvanua pyöritettynä  kissanmintussa. 

Olihan se VÄHÄN kiva, mutta ei nyt NIIN kiva. 

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella!

Eilen illalla tulin töistä 10 jälkeen ja lunta höytyili hiukan. Aamulla olikin hämmästys, kun auton päällä ja kaikkialla oli valtavasti uutta lunta! 

Merrikään ei oikein tykännyt lumiulkoilusta. Saa nähdä, pääseekö isännän kanssa taas tekemään lumitöitä mönkijän kyytiin. Merri istuu tällöin kantorepussa. 😀 (Kaikenlaisia hassutuksia sitä pitää kokeillakin...)