torstai 23. marraskuuta 2017

Joulupöydän puinen sarja

Varastossani on seissy pitkään kaikenmaailman puisia juttuja, joita olen joskus hamstrannu, kun olen innostunu maalailemaan ne uusiksi.  Tavaroita on kerääntyny pääasiassa kirppareilta.  Joka kerta, kun olen näitä maalaillu, on joku väri ollu hallitseva, olkoon esine mikä tahansa. Tällä kertaa istuin punasen purtilon vieressä ja aiheena joulu. Nämä esineet sopivat tähän "sarjaan".

Maitotölkkiteline, margariini/voiastia ja vati/lautanen.  Kaikki ensin punaseksi, maitotelineeseen iso kiiltokuva omista vanhoista kokoelmistani. Kaikkiin tuli nauhaa, joilla esineet yhtenäistyivät värin lisäksi. Kuva ja nauhat on kiinnitetty servettilakalla, jolla on sivelty kaikki esineet muutenkin.  


Alkaako nyt punainen kausi, vai jääkö maalaaminen tähän. Se jää nähtäväksi. Aiemmin oli vihreä kausi, jota voi kurkistaa vaikka täällä. 

Tänään olis eka työpäivä. Onneksi iltavuoro. Fysioterpeutilta sain uusia asentohoito-ohjeita. Lääkäri antokin alkunperin vain 1/3 ohjeet.   Kyseessä Epleyn, Lempertin ja Rahkon manööverit.  Kuulostaa aika hupaisalta. :) On kuin isompikin operaatio ois kyseessä.

Jos pystyn olla töissä, niin huomenna ois vapaa ja päästäis tuttavan kanssa toteuttamaan palvelukotikeikka Suomi 100 v -merkeissä. Meiän oma piano/ huilu -duo. :)

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan jouluisia noista tulikin, hienoja! Tsemppiä kovasti työpäivään! Mukavaa päivää❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksista. Samaa toivon itekin. :) Onneks en oo kirurgi, että silmä-käsi-keho -tarkkuus pitäis olla täysin vakaa. :)

      Poista
  2. Ihania, kauniita <3 Toivottavasti työpäivä meni kivasti ja pääsette tänään ilahduttamaan palvelukodin asukkaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Töissä meni yllättävän hyvin, kun vältti äkkinäisiä liikkeitä. Vähän huojuntaa ja hönöilyä kylläkin. :)

      Poista
  3. Kiva jouluinen setti! Toivottavasti pääsit sinne palvelutaloon soittamaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä oltiin. Innostuttiin varaamaan aika jo toiseenkin palvelutaloon. Eli aloitettiin kiertue. :)

      Poista
  4. Vautsi! Sitä ollaan sitten jo oikein keikkakiertueella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. ;) Sen verran on toi tulopuoli onnetonta, että pitää ite toimii myös managerina. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!