torstai 2. maaliskuuta 2023

Peputin nro 2

 Merri ei lunta pelkää, vaikka tuleekin mielellään ulkoilun jälkeen sisään. Tuijan alaosissa on aina jännittäviä hajuja. Joskus on mentävä ihan puun alle haistelemaan. 

Frodo on nopeasti juonessa mukana, kun Merri on lähdössä ulos, mutta homma hyytyy useimmiten siihen, että saadaan valjaat päälle ja reitti olisi vapaa. Silloin se kääntää selkänsä ja lähtee olohuoneeseen 😊


Ikkunasta katsellessaan Merri on nähnyt silloin tällöin jäniksiä tiellä ja naapurin pihalla. 


Naapurin piha on (luvan kanssa) oikein mukava ulkoilupaikka.  Jäniksistä ei näy kuin jäljet, vaikka Merri tähyilee tarkkana joka suuntaan ja käy puskien allakin ihmettelemässä.  Vatsa lunta viistäen se rämpii lumihangessa etsien ja haistellen. 


Iltaisin on hyvä istua vaikka television ääressä rentoutumassa. 


😉 Kissat eivät ainakaan meillä paljon television liikekuvista perusta, mutta tämä ohjelma olikin eri maata!  Äänet ja kuvat herättivät Merrin sisäisen saalistajan!  Onko noinkin pulskia lintuja olemassa!!??


Tällä linnulla on niin tiivis tuijotus, että Merrinkin on väistettävä katseensa toiseen suuntaan... 


Ei mennä nyt kokonaan tuolle kissalinjalle, vaan näytän teille Peputtimen/Pyllyttimen nro 2.  Minulla on ollut tänä vuonna useampi mitähän -neuloisi -seuraavaksi -hetki. Olen selaillut lehtiä ja kaivellut lankoja. Ideat ovat antaneet odottaa itseään. 
Jossain vaiheessa ajattelin, että teen sitten vaikka toisen peputtimen, kun sellaisen neulominen oli niin mukavaa.  Asiaa vauhditti se, että löysin lehdestä kokeilemisen arvoisen ohjeen. 
Kaivelin esille kaikenlaisia, sinisiä 7 -veljestä -lankoja.  Pohjaväriksi valitsin samaisen tummanharmaan, jota käytin aiemmassakin hamosessa, jota olen muuten käyttänyt jo useita kertoja. 


Lehdessä ei kunnolla lue, mutta se on ehkä julkaistu 2022. 
Jokanaisen pyllytin on Jonna Kalliomäen ohje. Kokovaihtoehtoja on 5. Niistä valitsin saman silmukkamäärän, jota käytin aiemmassa hameessa.  Resorin jälkeen ohjeessa pyydettiin kuitenkin lisäämään melkoinen määrä silmukoita. Tuolloin olisi ollut järkevää purkaa resori, mutta, mutta..... 
Lopputulos on, että hame on minulle liian iso.  En laittanut edes kuminauhaa, tai nyöriäkään, kun en tiedä, kenen pehvaa tämä hame lopulta tulee peittämään.  Käyttäjä voi sitten joskus itse laittaa  kuminauhan. 
Ohjeessa oli käytetty paljon enemmän kirkkaita ja vaihtuvia värejä, kuin mitä itse käytin.  Tykkään enemmän rauhallisemmasta lopputuloksesta.  


Frodo päätti punnita hameen, että nähtäisiin, paljonko lankaa oli kulunut. 295 grammaa.  Tämän määrän laitan ylös ja osallistun samalla Olifantin lankapaastotempaukseen (Tikusta asiaa -blogi).  Yleensä vierastan kaikenlaisia langan säännöstelyyn liittyviä tempauksia ja muitakin liian "kahlitsevia" juttuja, mutta tässä on niin leppoisat ja huumoripitoiset säännöt, että minäkin voin osallistua 😁
Onhan minulla muutenkin suuntaa antava  langankulutuslaskenta vuosittain (näkyy tuolla sivupalkissa). Olen mielissäni myös siitä, jos saan käytettyä niitä lankoja, jotka minulla jo on. 
Käytän tällaista keittiövaakaa punnitsemiseen.  Sillä saa painon niin villasukista, kuin margariinistakin.  Vaikka olen leipomisessakin aika suurpiirteinen, niin vaakaa välillä tarvitaan 😀


Tänään on ihanan aurinkoinen kevätpäivä. Teiden pinnat ovat monin paikoin sohjoiset tai jopa sulaneet, eli hiljalleen lämpenee!    Merri on vahtinut taas terassin katon päältä valuvia lumia ja vesipisaroita, käyden itse jopa välillä auttelemassa lumien tippumisessa. 


Terassilta ja katolta on valunut niin paljon lunta, että se on muodostanut korkean harjanteen katoksen alle. Merri huomasi heti tilaisuutensa tulleen ja kiipesi katolle, kun kerran narussakin pituus riitti. 

Aurinko paistaa ja on vapaapäivä, mikäs sen mieluisampaa 😍
 Mukavaa päivänjatkoa Teillekin! 

42 kommenttia:

  1. Aivan ihana lämmittävä neule ja kauniit kuviot ja värit.
    Kivoja kuvia myös pikkusaalistajasta. Ihailen, että pidät kaunottaret kiinni.

    Meillä ei ole kissaa allergiani vuoksi, mutta kolme naapurin kissaa käy meillä vessassa talon nurkalla. Eilen oli kova huuto ulkona ja kissat olivat tukkanuottasillaan ja tappelivat tosi raivokkaasti. Ääni oli aivan sydäntäraastavaa huutoa. Kevät teettää tätä aina.
    Suretti, koska yksi kissoista merkkasi automme takarenkaan. Ei ole vaikuttanut mitään, vaikka olen kertonut ongelmasta naapureille. Jos kissan päästää irti aamulla ovesta ja ottaa sisään illalla pikkupennusta lähtien, ei kissaa voi enää pakottaa hihnaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille oli itsestään selvää, että kissat pidetään ulkohäkissä tai valjaissa, jos kissa meille tulee. Tiedän, että naapurit eivät ole kovin ilahtuneita kissojen perustavoista kaivella toisten istutuksia asiointimielessä, tai kävellessään toisten autojen päällä tms. Pidän tätä myös kissan turvana, koska ihmisistä ei koskaan tiedä, jos eivät ole yhtään kissaihmisiä. Tiedän ainakin yhden loukuttavan irtokissoja ja vievän eläinsuojeluyhdistykseen.
      Yhtään vähäisempi uhka eivät ole supikoirat, ketut yms. otukset,jos kissa kulkee vapaana.
      Täälläkin näkee välillä irtokissoja ja on kurjaa, kun ne tulevat elvistelemään näiden kiinni olevien kissojen läheisyyteen. Merri antoi yhtenä kesänä kyllä aikamoiset lähdöt yhdelle, vaikka olikin narussa ja valjaissa. Se oli aika erikoista, kun se laskee aina kaikki tarkoituksella vierailevat kissat helposti omaan kotiinsa.

      Poista
  2. Nyt sillä on jo toinen peputin! Minä vieläkin jahkaan, kun en osaa päättää värejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko ehkä vihreä ihminen? Tämä peputi on minulle liian iso, joten minulla on henkilökohtaisesti enää vain yksi peputin :) Vihreäsävyinen olisi kyllä aika kiva, mutta haaveilen vähän ohuemmasta näin kevään lähestyessä.
      Suosittelen nostamaan kaikki mahdolliset langat näkösälle ja poimimaan niistä yhteensopivat värit.

      Poista
  3. Ihana se kuva missä Merrillä ja linnulla on tuijotus.
    Pyllytin on kaunis! Rauhalliset värit.
    Mukavaa maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset TV -hetket ovat niin harvinaisia, että ei tullut just sillä hetkellä mieleen vaihtaa kanavaa, vaikka oli ensin aikomus ;)
      Kyllä siitä Nallestakin pitäisi pyllytin tehdä ;)
      Iloista perjantaita! Minä toivon, että se on klo 15 asti nopeasti kuluva, koska aion mennä töihin ;)

      Poista
  4. Ohh Merri is beautiful!! Think he discovered hare tracks! I think the skirt is lovely. Thanks for the tip! The colors are natural and nice. Yes, I think the kitty cat likes to watch the wild big birds of prey on TV! As long as they don't come to the house!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Now the birds look like something to catch, but in real life they would be much too big for cats ;D
      You should knit your own skirt :)

      Poista
  5. Kyllä sulla on kertakaikkisen ahkerat puikkosormet/kädet... ja tarkat silmät noudattaa upeita ohjeita!
    Nerrihän vallan huimapäiseksi ryhtyi... telkkukuvat myös hauskat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on tuntunut jotenkin laiskanpulskealta, enkä ole neulonut edes päivittäin. Jotenkin se varsinaisen homman ja idean puuttuminen on ollut hidastavana tekijänä. Tuntuu, kuin pitäisi tehdä jotain, mutta ei tiedä, että mitä ;)
      Merri liukui yhdessä vaiheessa itsekin kattoa alaspäin, mutta ei se sitä haitannut, kun sai tahmaotteen uudelleen ja heitti tassunheilauksella pieniä lumikönttejä alas katolta.

      Poista
  6. Sinä osaat kirjoittaa niin mukavasti näiden kissojen puuhista . Mukavat rauhalliset värit olit valinnut peputtimeen vai pyllyttimeen. Varmaan on mukavan lämmin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tuntua, että meidän elämä on yhtä kissaa ;) Ja niinhän se taitaa ollakin ;D Jotenkin sitä vaan on näkevinään kaikenlaisia ajatuksia niiden päässä ja ilmeissä, kun niitä päivät pääksytysten seurailee :)
      Olen käyttänyt sitä aiempaa punasävyistä monta kertaa. Esim. kuntosalille mennessä salipöksyjen päällä, kun en viitsi vaihdella housuja matkoja varten. Toisaalta peputin toimii myös farkkujen päällä esim. kylä- tai kauppareisulla. Minä olen viluinen ihminen ;)
      Tämä uusi on minulle nyt liian iso, joten aion antaa sen jollekulle.

      Poista
  7. Toistan itseäni kun sanon , että mahtavia kuvia pystyt ottamaan kissoistasi. Juuri oikealla hetkellä ! Meidän Arttu karttaa kameraa kaikin keinoin. Ei ole tottunut julkisuuteen :-).
    Minullakin on taukoa kutomisessa ja vaikka yhdet miesten sukat on kesken niin en viitsi niihin tarttua. Välillä taas ei pysty istumaan hetekeksikään ettei olisi puikot käsissä. Luovaa taukoa kai tarvitaan ? Tosi kaunis peputin; kyllä sille taatusti sopiva peppu löytyy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäthän, että yhtä onnistunutta kuvaa ympäröi 10 hutikuvaa ;D aina pitää napata useita. Parhaat jutut menevät silti ohi, kun ei ole kamera lähellä. Tai kännykkä. Sillähän minä näitä kuvia napsin. Arttu on varmasti sellainen hillitty ja hallittu luonne, joka haluaa pitää oman reviirinsä ;)
      Sama tunne on, että tekisi mieli neuloa, mutta sitä OIKEAA neuletta ei tunnu löytyvän puikoille :)

      Poista
  8. Voi kuinka hienosti Merri kulkee valjaissa ja tiputtelee lumiakin katolta! Meillä Taco on oikea jalkapallo- ja jääkiekkokissa; aina pitää istua tvn kuvaruudun edessä ja jahdata sitä palloa tai kiekkoa. Siihen yleensä loppuu leikki, kun hyppää kuvaruudulle:) Hieno pyllytin ja kivat kuviot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on tosiaan tottunut valtavan hyvin valjaisiin ja naruun. Sen voi (kesällä) jättää yksinkin ulos, kunhan vaan seurailee vähän väliä, onko naru vielä ojennuksessa, vai kiertynyt terassikalusteiden ympäri. Frodo on varmaan oppinut mallia ottamalla, vaikka se onkin arempi ulkoilija. Frodon myötä Merrikään ei ole päässyt enää niin usein valjastelemaan näin talvella. Häkki heilahtaa kuitenkin molemmille ;)
      Meillä ei varmaan kissatkaan seuraa urheilua, kun me ei itsekään sitä katsota ;D

      Poista
  9. Ihana raitahäntä katoamassa tuijapuskaan <3
    Voi harmi, että peputtimesta tuli liian iso! Se on todella kaunis. Kuulostaa hyvin tutulta, että yllätyksenä ohjeessa tuleekin jotain silmukoiden lisäämisiä. Minäkään en lue koko ohjetta ennen kuin alan tehdä. Katson vain, montako silmukkaa luodaan ja siitä sitten jatkan rivi kerrallaan, mitäpä sitä turhia ennakoimaan ;-D Yksi ystäväni, joka on todella taitava neuloja, ihmettelee tätä, ja on kyllä oikeassa. Jos lukisi ohjeen ensin ajatuksella, tulisi vältettyä monia virheitä. Koko projektin hahmottaminenkin olisi varmasti helpompaa.
    Ihana Merri lintuohjelman ääressä! Vähän on kyllä iso ja tuikeailmeinen tipu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata ennakoida, kyllä asioilla on tapana selvitä ;) Suuntaan tai toiseen. Mallitilkkua ei ainakaan kannata tehdä!
      Jos neuletyö on mukava, mutta ei onnistu täydellisesti ekalla kerralla, on toista versiota huomattavasti helpompi tehdä. Siksi varmaan tulee käytettyä tietyistä jutuista samaa mallia uudelleen ja uudelleen.
      Ruudun koko vähän huijaa Merriä. Voisi tulla löysät kintuille, jos tulisi moinen vastaan luonnossa ;D

      Poista
  10. Talven tuoksut ovat ihmisenkin mielestä erilaisia kuin kesän, voi vain kuvitella, miten paljon erilaista ja kiinnostavaa tuleekaan kissan nenään. Siniharmaa hamonen on kaunis ja tyylikäs, eiköhän sillekin käyttäjä löydy. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan siihen, että peputtimelle löytyy käyttäjä. Olen nyt jo syynäillyt eri peppuja sillä silmällä ;D
      Kissa haistaa toissaviikolla kulkeneen hiirenkin varmaan ihan selvästi. Ja ohilentäneen linnun ;) Linnuista tuleekin mieleen, että Merri välillä kuvittelee saalistavansa jonkun korkealla lentävän linnun. Ensin se kyyristelee ja sitten loikkaa, vaikka väliä olisi 10 metriä ;)

      Poista
  11. Hauskat kuvat Merristä seuraamassa lintuohjelmaa :)
    Nuo pyllyttimet ovat kyllä niin kivannäköisiä, että melkein jo tässä mietin, että pitäisikö hartiavaivaisen yrittää alkaa neulomaan ja opettelemaan kirjoneulettakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Vaikka kerros tai 2 päivässä. Kuukaudessa se tekee jo 30-60 kerrosta! Te voisitte pitää sen askartelusession neulomisen merkeissä. Välillä saunaan, uimaan, syömään :)

      Poista
  12. Peputin on oikein hieno ja valitsemasi värit sopivat hyvin yhteen ja luovat rauhallisen kokonaisuuden. Harmi, ettei tullut sinulle sopiva - eikö edes, jos puet paksumpien vaatteiden päälle?
    Merri ja Frodo pitävät pihapiirin hienosti hallinnassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7V on muutenkin jo niin paksua lankaa, vielä kirjoneuleena enemmän. Joutuisin käyttämään täytettä pehvan päällä ihan tosissaan . Eikös treenatut kannikat olekin nykyisin sellainen muoti-ilmiö? :D
      Merri meinaa tulla nahoistaan ulos, jos se näkee häkistä käsin, että vieras, irrallaan kulkeva kissa kävelee pihalla. Siltä minustakin kyllä tuntuisi, jos näkisin jonkun hiippailijan, enkä pääsisi hätistämään pois.

      Poista
  13. Tosi kaunis peputin - harmi, ettei ole kooltaan istuva. Mutta epäilemättä kiitollinen ottajakin jostain löytyy nätille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään väreistä, vaikka ne näyttivät neuloessa aika tasavärisiltä. Nyt näkee värieroja näin kuvassa. Ehkä tällekin löytyy vielä sellainen sopiva pebanteri ;)

      Poista
  14. Peputtimen värit ovat todella onnistuneet ja kauniit. Tykkään.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lähdin siitä, että pohjaväri ja kaikenlaisia erivärisiä sinisiä. Näyttivät neuloessa aika tasavärisiltä, mutta kokonaisuutena huomaa kuitenkin eroja.

      Poista
  15. Peputtimestasi tuli kaunis, ihanat värit! Harmi, että koko on sopimaton, mutta eiköhän siihenkin hamoseen sopiva peppu jostain ilmaannu. Ja tuota pikaa teet asteen verran pienemmän, niin saat itsellesi sopivan peputtimen. Jutteleeko Merri telkkarin linnuille vai tyytyykö vain katselemaan? Isän ja äidin kissa aikanaan naukui katsellessaan lintuohjelmia. Tosin en muista kuuluiko telkkarista silloin lintujen laulua, olisiko se saanut kissan naukumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ohuemmasta peputtimesta vielä haaveilen, josko sitten sellainen seuraavaksi :)
      Kyllä nuokin linnut pitivät ääntä ja se saattoi ollakin suurin mielenkiinnon aiheuttaja. Linnut yleensä nk käkättävät linnuille, mutta nyt Merri tyytyi vain ihmettelemään :)

      Poista
  16. Hauska nimi tuolla pikku hamosella😁Piti kysyä että palaavatko kisut kiltisti kotiin ulkoilun jälkeen, mutta sitten näinkin hihnan. Lumi varmaan jännä juttu heille🐈🐈Hih, hauska kuva missä Merri niin tarkkaan seuraa tv-ohjelmaa. Mukavaa viikonloppua sinulle 🐈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta peputin on vähän siveämpi, kuin pyllytin ;D
      Valjaissa vain ja pitkässä narussa. Merri ulkoili ennen paljon enemmän, mutta sitten tuli Frodo, eikä Merriä enää niin usein voinut laskea ulos. Häkissä kuitenkin päivittäin myös talvella. Kesällä voi sitten maata puskien juurella tuntitolkulla ;D

      Poista
  17. Kaunis peputin :) Merrillä on mahtavat ulkoilutilat ja telkussaki on joskus mielenkiintoista! Näkeeköhän kissat samalla tavalla teeveen ku ihmiset, vai kiinnittääkö esim.äänet huomion?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, että miten kissat näkevät telkkukuvan. Kyllä tuo selvästi linnulta Merrin mielestä vaikutti kuvineen, äänineen, kaikkineen. Ei se yleensä unohdu telkkua katsomaan.

      Poista
  18. Kaunis käsityö ja riemastuttavat kissatouhut.
    Eka kuva on ihan yliveto 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne se kissa upposi tuijan alle. Välillä se kiipeää siellä sisällä ylöspäin. Se on vähän hankalaa, kun sillä on se naru perässä. Pitää olla vahtimassa. Ei se itsekseen koskaan yletäkään ihan niin pitkälle, että kiipeäisi. Puskan alla kyllä makoilee kesälläkin.

      Poista
  19. Kiva persiinlämmitin. Siinä ei villahousuja tarvita. Kaunis kuvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villahousujakin olis joskus kiva kokeilla neuloa, mutta en oikein luota siihen, että saisin niistä kunnolliset :) Nyt on näkynyt tosi nättejäkin villahousumalleja. Vähän toisenlaisia, kuin minun lapsuudessani käytetyt ;D

      Poista
  20. Hauska tuo telkkarin tuijotus! Minä ajattelin, että nyt vuoden vaihteen jälkeen en ostele lankoja. Menihän siinä kuitenkin muutama päivä, mutta sitten lähti vähitellen lapasesta tuo lankojen ostaminen. Tosin olen käyttänyt kerien loppuja tosi tolkusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina ajattelen, että meneehän sitä rahaa paljon turhempaankin ;) Yleensä en paljon itse ostele lankoja, mutta tänä vuonna ostin 2 kerää. Sitävastoin lankaa on tullut nk. ovista ja ikkunoista ihan pyytämättä ;D Eihän siinä muuta, kun yritetään neuloa pois niin paljon, kun ehditään!

      Poista
  21. Tuollainen ulkoileva kissa olisi minunkin mieleen. Mistähän niitä saisi, jos Koirapojan jälkeen ei uskalla uutta koiraa ottaa, kun ei tiedä, pysyisikö sitä hengissä koiran elinajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ainakin ihan tavallisia maatiaiskissoja. Merristä annoin kahvipaketin, mutta Frodo on otettu korona-aikana, jolloin lemmikkien pitäminen tuli suositummaksi. Siitä joutui pulittamaan vähän enemmän. Kumpikin kissa oppi valjaisiin tosi hyvin, vaatii vaan vähän kärsivällisyyttä :) Kuitenkin huomattavasti helpompaa elämää, kuin koiran kanssa eläminen (minun mielipide ;) ).

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!