torstai 22. syyskuuta 2022

Hattifnattar

 Frodo, Villi Kakara!  Juoksee kaiken iltaa Merrin perässä ja hyökkää kimppuun ties mistä nurkan takaa, tassu niskalenkille saman tien. Merri ei jaksa edes miettiä, että tuleeko toinen tosissaan, vai haluaako se vaan halata.  Virtapiikki iskee aivan yllättäin ja sammuu samaan tapaan.  Eilen illalla jouduin pitämään Frodolle oikein puhuttelun, kun meno oli niin hurjaa. Rytinä kävi, kun kissat juoksivat vauhdilla peräkkäin.  Huvittavaa oli nähdä, kuinka Merri kävi läppäämässä Frodoa päähän, kun se meni hetkeksi piilotelttaan 😏

Lopulta Frodo väsähti ja jäi sohvalle ihmettelemään. Se ei oikein uskaltanut rentoutua täysin, kun selvästi mieleen oli jäänyt ajatus, että mitähän Merri tekee.  Se istui sohvan reunalla ja tuijotteli tyhjyyteen hönön näköisenä 😂


Merrillä oli jo ihan muuta puuhaa.  Se yritti epätoivoisesti saada palvelijan tajuamaan, että uniaika on jo mennyt ohi aikaa sitten.  Merrin sisäinen kello oli näyttänyt unia jo pitkän aikaa.  Viimeinen yritys herättää huomiota, on jäädä neuleohjeen päälle makaamaan! 


Merri oli jo pari päivää sitten kovin huolissaan siitä, että työ ei oikein ole edennyt. Se yritti näyttää, missä mennään.  
Minulla on ruutupiirroksen päällä paperi näyttämässä oikeaa riviä. Merri alkaa usein ohi kulkiessaan työntää nenällään tavaroita alas jakkaralta.   Jotain ehtii pelastaa, mutta  kapea ohjerivi katoaa heti 😂


Ja niin valmistuivat "ruotsalaiset" Hattivatit, eli Hattifnattar (kuten aiempien sukkien kommenteissa jo mainittiinkin, kun yritin nimetä sukkia hatteneiksi ja vatteneiksi).
Ohje on vaihteeksi Onnelliset villasukat -kirjasta.  Sukat ovat kokoa 41, vaikka luulin tekeväni isommat. Seuraavat on sitten tehtävä isommiksi. 
Näissä käytin lankana Novitan Sisko -lankaa ja Nallea, jotka eivät ole ihan täsmälleen samanpaksuisia.  Puikot (vahingossa) kokoa 3½. Lankaa kului 165grammaa. 


Sain äidiltä tällaisen lehden.


Lehdessä on opastettu tekemään mm. erilaisia makramee -solmuja. Alla oleva pikkumatto on ihan käsittämättömän kaunis! Ohjeen laatija näkyykin tuossa kuvan alareunassa. Nimi on Lilja (jäänyt vähän vaillinaiseksi kuvassa).


Alakuvan hyllyssä on myös jotakin hellyyttävää (ohje Mari Saksola).  Tällaisen voisi tehdä muustakin, kuin makrameesta, jos ei satu niitä osaamaan/ oppimaan.....    Jostain syystä näen tällaisen jo mökin vessan seinällä 😃


Meidän kissat ovat jääneet paljosta paitsi, kun niillä ei ole edes kissan makrameepetiä (ohje Panduro)!  Jostain syystä minulla herää epäilys, että suuren vaivan jälkeen saisin todeta, että kumpikaan kissoista ei suostuisi tuonne menemään.  


Makrameen lisäksi lehdessä on ohjeita virkkaajalle, neulojalle ja kutojalle.  
Lehden kannessakin ollut huiviohje on kaunis.  Osa malleista on mielestäni ollut jossain lehdessä jo aiemminkin.  Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että olenko jo peräti tehnyt tällaisen!  Piti oikein käydä tarkistamassa tuolta huivit -osiostani. No en ollut....    Varmaan olen ihaillut tätä jo aiemminkin jossain Novita -lehdessä (ohje Sisko Sälpäkivi).  Lanka on Woolly woodia ja minulla olisikin tätä varastossa.  Puuttuu enää neulontavaihe 😁


Pitkä neuletakki on myös mielenkiintoinen (ohje Mayflower).  Tykkään pitkistä neuletakeista, mutta nolottaa tunnustaa, että minulla on useampi kaupasta ostettu versio...   
Tämä on muuten sileää neuletta, mutta reunuksia kiertää palmikko. 


Kuuntelen juuri äänikirjana Satun Tuulia -blogin vinkkaamaa Kaisa ikolan Oikein nurin -kirjaa. Se kertoo bloggaamisesta. Harmitonta kuunneltavaa, josta jäi äsken hauska kommentti korvaan:   neule muistuttaa enemmän karhunkieltä, kuin paidan helmaa 😂  Vertaus oli hassu. Jokainen neuloja muistaa varmaan ne ensimmäiset kokeilut, usein kouluaikana.  Kädet hikosivat, eikä lanka luistanut puikoilla.  Hionneet kädet huovuttivat neulottua osiota joka muuttui muutenkin hiljalleen alkuperäistä väriään tummemmaksi 😉  Onneksi tekemällä oppii, edellyttäen tietysti, että on tarpeeksi kiinnostusta asiaan. 

Mitäpä tässä sitten muuta, kuin että neulomisiin!   Seuraavat Hattivatit jo nostavat päitään. 
 
Kirkasta ja kuulasta syyspäivää juuri Sinulle!

26 kommenttia:

  1. Kyllä sinunkin elämä on Merri raskasta; riekkuva nuoriso, tottelematon ihminen.. huoh niin tuttua - Pepsi

    Onpa mielenkiintoiselta vaikuttava lehti! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette kuulkaa arvaakaan! Tiedättekö, mitä teen kun ruokaa ollaan laittamassa kuppiin? Juoksen sisällä asunnon ympäri. Jos ruoka ei ole vielä paikallaan, juoksen uudelleen, vähän nopeammin. Sitten heti ruokailemaan ! t: Merri

      Poista
  2. Kivat Hattiwattiset. Sähköä kipinöi.
    Olen tehnyt tuon lehden huivin, melkeinpä samoilla väreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmankos huivi näyttää tutulta. Olen sitten varmaan nähnyt siitä niin monia kuvia, että luulin itsekin tehneeni ;) Muistan kyllä punniskelleeni noita lankoja, onko riittävästi.

      Poista
  3. Jo on kissoilla vauhtia. Toivottavasti Frodo hieman järkevöityy ja vähentää Merrin haastamista kissapainiin.

    Kivat sukat jälleen 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. tuntuu kurjalta tuo jatkuva kilpajuoksu. Eihän se jatkuvaa ole, mutta nekin kerrat, jotka näkyy ja kuuluu, on kurjia ainakin Merrin näkökulmasta.
      Vielä muutama pari Watteja ;)

      Poista
  4. Voi noita poikia! Samalla tavoin on Ransukin koetellut Mustin hermoja pienestä pitäen. Eikä ole vielä seniori-iässä lopettanut, sama pikku riiviö siinä asiassa ja monessa muussakin. Ehkä nuoremman kissan osa on olla ikuinen pikku riiviö?
    Ihania malleja lehdessä, ja ihanat ovat myös hattivattisukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Minä olen odottanut, että Frodo vanhentuu ja viisastuu! ei näköjään toivoa näköpiirissä ;D

      Poista
  5. Frodolla on kyllä ihana iltavilli-ilme. Muistat oikein tuon huovin olleen viimevuotisessa Novitassa, esittelit sitä silloin, ja minäkin ihastelin samaa huivia ja ostin sen lehden. En ole sitä neulonut. Hattivatit-sukat ovat kyllä hauskoja, monesko pari sinulla on jo puikoilla? T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut asiat näköjään muistaakin, joitain ei ;) Nyt minäkin tosiaan muistan jopa punninneeni lankojani huivia varten, että onko riittävästi. Sitä en muista, oliko riittävästi vai ei, mutta huivia ei nyt joka tapauksessa näy missään, eli tekemättä jäi.
      Hattivatit ovat sikiävää porukkaa, viidennet jo syntymässä ;D

      Poista
  6. Ssssähköiset hattivatit! Matto on kaunis, huomasin pikku makrameetähteä tehdessä, ettei se niin älyttömän vaikeeta oo.
    Voihan veitikoita, Frodolla on vielä pennun kujeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan tehnyt makrameeta. Se näyttää niin kamalan vaikealta ja pelkään, että kärsivällisyyteni ei riitä. No, tunnustan, että kerran aloitin yhtä juttua, vuosia sitten.... Se on edelleen alkutekijöissään. Minulla oli kai liian ohut lanka/nauha, tai mitä se nyt olikaan. Hyvä sinä!
      Frodo on ihan jässikän näköinenkin, ei ollenkaan aikuisen kissan näköinen, vaikka onkin isokokoinen :)

      Poista
  7. Tuttu huivi, tuo on Novitan lehdestä. Ihailin sitä jo silloin, siinä on kauniit värit. Niin syksyä!
    On ihanaa seurata Frodon ja Merrin edesottamuksia. Hyvä kissat! Menoksi vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailuksi se minultakin jäi :) Ehkä sitten joskus..
      Edesottamuksia tosiaan riittää. Merrin uusin juttu on tulla aamulla herättämään "leipomalla" kynsillään vatsan päällä tai kyljessä. Ennen se vaan yritti raapia peiton alta. Nyt on vaarana, että "leipoessa" kynnet vetävät peittoa aina vaan lähemmäs sitä itseään ja kynnet osuvat hiljalleen minun leukaan tai paljaaseen käsivarteen. On se silti niin hellyyttävää ;D

      Poista
  8. Onpas siellä vauhdikas meno. Kivoja nuo molempien kissojen ilmeet. Miettivät varmaan mitä jekkua seuraavaksi tekisi.

    Upeat hattivatit jälleen ja kiva tuo lehti. Makrameeta olen joskus kokeillut kukka-amppelin verran. On todella koukuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaako tuota makrameeta kokeillakaan, jos siihen vaikka hurahtaa ihan kokonaan :) Monet seinävaatteetkin ovat ihastuttavia makrameena.

      Poista
  9. Sinulla on siellä ihana kissalive! Mitä parhainta seurattavaa 24/7. :-) Tai tietysti välillä pitää nukkuakin, niin ihmisten kuin kissojenkin.

    Nyt rupesi kiinnostamaan makrameetyöt, kun niissä ei ehkä ole kyynärpää koko ajan samanlaisessa juntturassa kuin neuloessa... En ole meedio, mutta ennustanpa, että tämäkin jää ajatuksen tasolle. :-D

    Viikonloppuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jää nähtäväksi, onko sinussa meedion vikaa vai ei ;)
      Kissalive alkaa usein jo hyvin aikaisin aamulla, kun Merri yrittää herättää, kuten tuossa aiemmassa kommentissa kuvailin. Kyynärpään seutu on minullakin on hämmentävän rupinen. Leuka pelottaa sitäkin enemmän.
      Yöllä Merri nukkuu melkein aina minun sängyssä, Frodo harvemmin. Se tulee keskellä yötä ja etsiytyy Merrin päälle, josta Merri tietysti hermostuu. Minä herään oitis ja heilahdan kuin vieteriukko istumaan kipeästä selästä huolimatta ja erotan ne toisistaan. Siten palaan vaakatasoon ja jatkan unia. Kaikenlaisia ongelmia sitä ihmisellä on, itsetehtyjä, tai tekemättömiä ;D

      Poista
  10. Voi ei tuota Frodoa, on vielä nuori ja villi, ja siinä on Merrillä kestämistä 🐈Taas niin upeat sukat, ja tosi kivoja ohjeita lehdessä. Pitäisi opetella tekemään makramea, tuo hylly tosi. kiva. Kaunista viikonloppua Sartsa 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoksasin vasta, että Frodohan tulee ensi kuussa jo vuoden! 3,5 vuoden ikäero Merriin :)
      Ihan kivat kelit oli tänään ainakin työpäivän aikana. Se on aina positiivista, että ei tule vettä niskaan siirtymävaiheissa. Autolla ei kuitenkaan pääse aina ihan oven eteen.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  11. Kivan näköiset tuli ruåtsalaisistakin Hattivateista. Sama malli näyttää aina erilaiselta eri värisenä. Merri ja Frodo taitaa olla sen verran kevyttä sarjaa, ettei mattojen ruttaantumista pahempaa vahinkoa tule, vaikka juoksisivat kilpaa ympäri huushollia? Meidän koira yltyi joskus kisaamaan kaverinsa kanssa niin, että pöydästä katkesi jalka. Oli huono pöytä se, mitään kestäny. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Pöytä ei ole vielä kaatunut ;D Yksi iso lasiseinäinen lyhty kyllä sai kerran kyytiä, kun Maia -kissa juoksi sitä päin ja yksi lasiseinä hajosi. Rytinä oli kyllä melkoinen ;D
      Viime keväänä en vaihtanut verhoja, kun Frodolla oli ikävä tapa kiivetä niissä pienenä. Nyt huomasin yhtenä päivänä, että se huono tapa on jo karsiutunut pois! jotain kehitystä on tapahtunut.

      Poista
  12. Ootpas taasen saanut Hattifnattareita valmiiksi!👍👍 Tuosta makrameehyllystä tuli jotenkin mieleen lapsuuskodin ilmeisesti virkattu tarjottimenpidin, jota siis pidettiin seinällä. Monesti miettinyt tekeväni sellaisen, mutta sitten pitäisi ostaa jokin hieno tarjotinkin😅 Ja voihan tuota Frodoa ja tassuniskalenkkiotetta!😁👏 t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli joitain vuosia sitten kaksi kissasisarusta hoidossa. Toinen loukkaantui suuresti, kun kaivoin huilun esiin ja aloin soittaa. Se maukui ja lopulta haukkasi minua varpaasta. Sen veli tuli paikalle ihmettelemään, nosti tassun kevyesti sen harteille ja katsoi silmiin. Sitten ne käänsivät minulle selkänsä ja kävelivät pois. Frodolla on kuitenkin vähän raskaammat tassuotteet, heti vaan tiukasti kaulan ympärille, eikä irti päästetä ;)
      Minäkin muistan noita tarjotinkannakkeita. Kankaisiakin on ollut.

      Poista
  13. Lystit sukat ♡ Merri ♡ Kävin juuri ostamassa makrameelankoja ensi viikonlopun työpajoja varten. Pidän kaksi pajaa opettajien vesopäivässä ensi viikonloppuna. Tänä viikonloppuna teen syksyisiä pihatöitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten makrameet hallussa! :) Ja pihatyöt ;) Minulla on jäänyt pihan ihan oman onnensa nojaan käsitöiden ja oikeiden töiden "paineessa".

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!