Tämä tarina on tosi!

 Olipa kerran lauantai, eikä ulkona satanut vettä.  Sää oli kuitenkin epävakaa ja säätiedotus lupasi vettä illemmalla. Aurinko paistoi ajoittain pilvien raoista. 

Sartsa ja Mies istuivat aamupalapöydässä läppäreihinsä uppoutuneina, kunnes molemmille tuli samanaikaisesti mieleen, että pitäisi lähteä jonnekin luontopolulle.   Pitkän avioliiton myötä pariskunnan ajatusmaailma oli lähtenyt kulkemaan samanlaisia reittejä.

Luontopolku valikoitui hieman erikoisella, joskaan ei yllättävällä tavalla.   Miehen vuosikymmeniä kestänyt autoharrastus oli aiemminkin johdatellut reittejä.  Haminan suunnalla oli varattuja autonosia, joten luontopolkukin valikoitui sieltä.  Kumpi oli lenkkeilypäätöksessä ensin; autonosat vai lenkkeily?  Tässä kohtaa monivuotisen avioliiton tuottamat ajatukset luultavasti erosivat toisistaan. 

Luonto oli jokatapauksessa kaunis kaikissa ruskan sävyissään. 

Reitin yksi valintakriteeri oli pituus.  Sartsan neulontalihasten jäykistämällä selällä ei kovin pitkiä matkoja kävellä, eikä Mieskään ollut mikään huippu-urheilija.  Internetin ihmeellistä maailmaa hyväksi käyttäen löytyi kohteeksi Horessootin luontopolku.  Merkillinen nimi juonsi opaskyltin mukaan sanasta hovrättsråd (hovioikeudenneuvos), joten sana vääntyi kansan suussa helpompaan muotoon. 

Opastaulun tekstin luettuaan Sartsa ja Mies suuntasivat polulle, miettien Puustellin hienostoa, joka oli kävellyt samoilla reiteillä kauan sitten.  Tuntui käsittämättömältä, että palveluskunta oli jopa lakaissut reitin ennen heidän kulkuaan!  Nyt oli selvästi havaittavissa, että palveluskunta oli lomautettu, tai virkaan ei oltu saatu ketään, kuten rakkaassa kotimaassamme tällä hetkellä on monen muunkin ammattiryhmän kohtalo. 

Reittejä oli ilmeisesti useampi, mutta tälle kaksikolle riitti tuo vajaan neljän kilometrin matka ihan täysin.  Reitti oli merkitty sinisillä nauhoilla ja useilla opaskylteillä.   Mies pohdiskeli, miten mahtaa olla tämän reitin tilanne oikeasti, kun nuo opaskyltit eivät aina toteudu lupauksista huolimatta. 

Reitti oli tunnettu myös lukuisista siirtolohkareistaan. Tässä luultavasti kaikkein näyttävin. 

Aiemmasta Puustellista ja hienostoväestä paljon, paljon kauemmas kulki ajatus näiden kivien myötä, jääkauden aikaisiin myllerryksiin!  Juuri niillä alueilla, missä reitti kulki, oli kulkenut jääkauden aikana valtavia kivenlohkareita. Jää oli pyöritellyt niitä mielensä mukaan, kuin keilapalloja. 

Maasto oli paikoin märkää ja liukastakin. Kallio ja sen päällä kasvava sammal pitivät askeleen  varovaisena ja katseen pitkälti maassa.  Mies pohti, mitä vastaisi, jos joku kysyisi, minkälaisia maisemia siellä oli.  Hän suunnitteli vastaavansa, että valitettavasti en nähnyt kuin polun, jolla kuljin. 

 Isoja ylämäkiä ei oikeastaan ollut, mutta enimmäkseen istumista harrastavalle neulojalle  kuitenkin riittävän haasteellista. 

Häh!? Mikäs tuolla on??  Sartsa huomasi kiven päällä jotain eriskummallista. 

Asiahan oli tarkistettava pikimmiten.  Mies tietysti heilui kameran kanssa, vaikka kohde ei ilmeisimmin ollutkaan sama, kuin Sartsalla. 

Nalle Puh päiväunilla!   Onko kyseessä sittenkin Puolenhehtaarin metsä? 

Puhin jälkeen katse terästäytyi ihan toisella tavalla ympäristöön. Oliko jossain piiloutuneena lisää hahmoja?   Muutamia löytyikin.  Aasi Ihaa näytti ihan itseltään. Joko maailma oli murjonut, tai sitten luontopolku oli ollut sillekin liian pitkä. Tuo sateenkaarilintu oli hieman outo. Oliko se edes lintu?  Pirteä koira ja hirttäytynyt hylje löytyivät helposti. 

Keskellä metsää oli kaivo. Olisi pitänyt kurkistaa kaivoon, pohti Sartsa, dekkareihin hurahtanut lenkkeilijä.  Rakennelma näytti oikeasti niin heppaiselta, että saattoi olla jopa vaarallinen. 

Mikä tarina jälleen!  Taito oli saanut olla kunniatehtävässä vedennoutajana.  Hänellä oli selvästi vilkas mielikuvitus puhellessaan puille ja piiskatessaan vesikelkkaa liukkaammin liikkeelle.   

Sartsa pohti edelleen, olisiko nykyisin mahdollista hyödyntää palvelutalojen asukkaita pihatöissä ja vastaavissa?    Pian ei olisi kuitenkaan enää edes hoitajia, joten  oma-aloitteisuus ja omatoimisuus pitäisi nostaa isommin esiin kuntouttavassa mielessä.  

Puolivälissä oli grillikatos. Siellä oli nuorisoa viettämässä terveellistä elämää luonnon äärellä.  Viikonloppuna on enemmän aikaakin hengitellä raikasta ilmaa ja kokoontua yhteen hiomaan aikuistumistaitojaan. 

Sartsalla ja miehellä tuntui olevan kestopuheenaiheena tuo esteetön kulku. Liekö ennakkosuunnittelua tulevaisuuden varalle, vai mitä.  Grillikodalle oli kuitenkin toista reittiä mahdollista päästä esteettömästikin. 

Muualla reitin varrella rollaattorin ja pyörätuolin käyttö olisi tuottanut selkeitä ongelmia. 

Mitä nyt?  Kumpaan suuntaan olisi pitänyt mennä?  Selkeä opastus loppui tähän ja kulkijoiden mieltä yritettiin selvästi hämmentää kahteen suuntaan osoittavilla nuolilla. (Myöhemmin selvisi, että polku teki kierroksen ja palasi samaan pisteeseen). 

Mies valitsi vasemman ja sinne Sartsakin suuntasi, miehen yrittäessä piiloutua puun taakse.  Sartsan mielestä olisi pitänyt valita vähän isompi puu, jos aikoi olla näkymättömissä. 

Kuten monet muutkin luontopolut, kulki tämäkin veden läheisyydessä osan matkaa.  Sartsa muisteli lukeneensa, että tämä on erämaajärvi, eikä asutusta ole näin ollen missään.  Mies huomioi vastarannalla erämaa -maatilan ja erämaamökin. 

Sartsa hieman pelästyi tätä kylttiä. Sen verran oli tullut viime aikoina kuunneltua kansalaissodasta kertovia romaaneja, että mieleen tuli ensin jotain ihan muuta.  Onneksi kyse oli kuitenkin vain kuusikosta. 

Syksyisessä metsässä mieli lepäsi.  Sehän on osa lenkkeilyn tarkoitusta.  Kävellessä kerätään sisäisiä voimavaroja tulevia koitoksia varten.  

Yhtään sientä ei näkynyt. Ei juuri puolukoitakaan. No, ehkä kymmenen. 

Lopuksi Sartsa päätti vielä koetella fyysisiä voimiaan työntämällä kivenlohkareita kauemmas toisistaan.  Kyllä tuo oikeanpuoleinen liikkui sellaisen 10 senttiä!   Mies ei uskonut, mutta näytti siltä, kuin olisi ollut samaa mieltä. ( Tämä taito on hyödyllinen kenelle tahansa pitkän avioliiton kuluessa). 

Kotimatkalla  Sartsa ja Mies kävivät  vielä syömässä ja päättivät käydä  illalla elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan. Kummankin mielestä elokuva oli erittäin hyvä. 

Tähän päättyy tarina Sartsan ja Miehen aktiivipäivästä!