perjantai 5. elokuuta 2022

Kissoja työssään

Kuten jo aiemmin mainitsin, aina on hyvä varautua siihen, että on tarpeen tullen viemisiä uudelle tulokkaalle.  Tein ensin sen vaaleanpunaisen setin ja nyt sinisen setin. Junasukat ja peukalottomat lapaset. Lankana oli nyt Novitan Merino 4ply, joka tuntui aavistuksen ohuemmalta, kuin aiempi Ipana -lanka. Käytin 2,5 numeron puikkoja ja  lankaa kului painon mukaan sama määrä kuin aiempiin, eli yhteensä 25g (15 + 10).  Silmukoita oli näissäkin se 10/ puikko.  Vanhaa, pehmeää Tangoa löytyi sinisenäkin vielä hiukan varsiin. 


Merri ja Frodo ovat olleet kiireisiä muissa kotitöissä, eivätkä ehtineet tarkastaa näitä neuloksia. Piti ottaa varatarkastaja, eli Maisa minikissa.  Ilmeestä päätellen on kelvollista jälkeä. 
 

Ihmisten kierrellessä eteläisessä saaristossa lintuja katselemassa...

...Merrillä ja Frodolla on täysi työ ylläpitää  kissojen majataloa. Esimerkiksi ruokailut on tärkeää järjestää hyvässä hengessä ja kaikille yhtä paljon ruokaa.  Liikuntaa pitää saada ruokailujen välillä. Liian innokkaat, nimeltä mainitsemattomat nuorimmat (alle vuoden ikäiset) kissat on saatava kuriin ja kaikille myös nukkumarauha. 


Tilanne säilyy toistaiseksi tällaisena, joten hyvää viikonloppua teille kaikille! 

30 kommenttia:

  1. Voi että, teillähän alkaa näyttää ihan kissatalolta! Ihana poppoo. Maisa minikissakin on söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisa on "kopio" pojan Maisa -kissasta, joka on ollut täällä joskus hoidossa. Sillä on luonnetta, vaikka muille jakaa. Siksi tämä miniMaisakin tässä nyt pystyy pitämään jöötä koko konkkaronkalle ;)
      Merri on niin onnellinen kun tultiin kotiin viikon poissaolon jälkeen. Kissakamut jäi vielä huomiseen asti. Muiden kanssa on niin rauhallista, mutta Frodossa on vielä liikaa pentumaista riivaajaa ;)

      Poista
  2. On siinä kissahoitolaa kerrakseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljän kissan kanssa on aina mietittävä, miten ruokailut järjestää. Onneksi tulevat keskenään niin hyvin toimeen, että majoittuminen sujuu. Hermoja kiristävin energiapallo on oma kissa, eli Frodo. Sitä ei Merri pääse koskaan pakoon. Paitsi ulos rauhoittumaan. Frodokin menee, jos se on väsynyt, eikä halua painia.

      Poista
  3. Ihana kissojen ruokahetki 😻😻😻😻Minulla on joka aamu vähintään 5 puistokissaa odottamassa aamiaistaan. Onko tuo minikissa ihan elävä kissa vai ei... Suurensin kuvaa ja koosta voisi ajatella että pentu, mutta onko sittenkään?
    Suloiset sukat olet kutonut pikkuiselle💙Kaunista viikonloppua Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole oikea ;) On vaan niin oikean näköinen. Se muistuttaa esikuvaansa Maisa -kissaa, joka on ollut joskus täällä hoidossa. Sinulla on tärkeä tehtävä, kun sinua odotellaan noin monen kissasydämen edestä :)
      Oltiin viikko poissa ja nyt oli taas kiva tulla kotiin. Merrikin ilahtui. Hoitokissat on silti vielä huomiseen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ensin oli pinkit ja nyt on tämän väriset. On varaa valita.

      Poista
  5. Kivan näköinen sininen setti! Aina on hyvä olla jemmassa jotain tuliaisia, jos sattuu tulemaan yllätyskutsuja. Hyvä järjestys kissoilla. Mainio ruokailukuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kovin paljon tehnyt mitään isompaa neuletta pikkuisille. Näissä sukissa ja lapasissa vain pysynyt pääosin. Pitäisi joskus kokeilla muutakin.
      Frodo haluaa aina syödä toistenkin eväät, kun se saa omat syötyä, siksi tämä järjestely. Tosin kuulemma Merrikin on nyt ollut tavallista nälkäisempi, kun hoitokissojen kupitkin on olleet noin lähellä katseltavana :)

      Poista
  6. Voi ihanuus on sinulla nyt karvakamu seuraa😍 söpöset kisulit.
    Kivat kudotut sukkasetkin olet tehnyt. Piti oikeen suurentaa tarkastajan kuvaa, että jopas on pieni kisuli😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin viikko pois ja kissat piti hoitolaa, jossa oli tytär palvelijana :) Melko hyvin oli mennyt. Frodo syö kaikkien hermoja pentumaisuuksillaan ;D
      miniMaisa on jo syntynytkin aikuisena ;D Eikä se siitä kasva.

      Poista
  7. Hauskan näköinen lokkipatsas ja poikaset mukana. Junasukkamalli on aina yhtä hellyyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättilokki poikasineen oli meidän reisulla ensimmäinen "nähtävyys", josta piti napata kuva. Tuollainen olisi hauska omalla pihallakin. Olis ainakin naapureilla ihmeteltävää ;D
      Junat on nätit ja malliltaankin järkevät, ei putoa jalasta.

      Poista
  8. Suloisia vauvaneuleita, niitä on hyvä ola varastossakin. Mukavaa viikonloppua kissalomakotiin! T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä nuo pienet sukat aina johonkin uppoavat, ainakin keräykseen, jos ei muuta.
      Kissat saavat olla vielä päivän verran yhdessä, vaikka mekin tultiin jo kotiin reisusta.

      Poista
  9. Frodolla on kiva ruokakuppi, ainakin tytön kissa "levittelee" ruokaa ympäriinsä.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmilla meidän kissoilla on tuo tarjotinmallinen juttu, jossa on sekä juoma- että ruokakuppi, eli irralliset kupit, joille on paikka tarjottimella. Sotkut jäävät nyt aika hyvin tarjottimelle. Veden takia oikeastaan ensin hommattiin nuo, kun Merrillä oli ennen sellainen tapa, että kaiveli vesikupin alta niin kauan, että kuppi meni nurin pitkin lattiaa. Keittiörempan jälkeen se ei ollut ollenkaan suotavaa. Tarjottimessa on vähän reunaa, jolloin vesikupin kallistaminen (yleensä ihmisen toimesta sitä asettaessa) ei haittaa, vaan vesi jää tarjottimelle.

      Poista
  10. Mainio ruokahetki meneillään.
    Söpö setti. Neuleita on hyvä olla varastossa yllätysvierailuja varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tulee aina tehtyä aikuistenkokoisia sukkia. Näitä pieniä on tosiaan hyvä olla edes muutama pari varastossa :)

      Poista
  11. Kiva neuloa välillä pieniäkin neuleita. Jämistellä ja antaa ihan itse tehdyt tuliaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Tosin en ole isoja neuleitakaan tehnyt aikoihin.

      Poista
  12. Minä olen tässä "Rivien välistä" yrittänyt pysyä kärryillä, että missä olette lomailleet,
    ihan selvästi täällä meidän nurkilla, Kustavin saven mukeja kirjoitit nähneesi ja nyt on kuva Huovisen Antin Lokkiperheestä, eli Merimaskusta! Sainko Bingon? Oletteko kiertäneet meidän rengasreittiä? Kävittekö Seilissä? Lempisaareni - vaikka sieltä minä kai sen borren alunperin sain.Postausta odottelen siis kierroksestakin - jos nyt edes osuin oikeaa arvaillessani! Voin vain kuvitella "KissaKennelin" vilkasta vilinää.... ihana kahdenkerroksen ruokailukuva!!
    Makoisaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein olet rivien välistä lukenut :) Missattiin Seili aikataulujen ja majoittumisreittien takia. Hyvä että ei menty, jos oli punkkeja ;D No olihan niitä varmaan muuallakin. Teijon kansallispuiston kävelylenkki käytiin tekemässä. Juttua suunnittelen, mutta jostain syystä sen kirjoittaminen tuntuu nyt kamalan suurelta "ponnistukselta". Olen ollut paljon pihalla ja läppäri ei saa kontaktia nettiin niin kaukaa. Puhelimella en viitsi kirjoitella.
      Merrin käytin tänään eläinlääkärissä ja se on nyt ihan tokkurainen ja pitää vahtia. Laskin sen pihalle, että saa raikkaampaa ilmaa.
      Lämmintä oli lomalla, mutta ensi viikon lomareissussa on luvassa vieläkin lämpimämpää. Ihan hirvittää!

      Poista
  13. Onpa siellä kissoja, pöydän alla ja päällä. :-D

    Nuo sukat näyttävät aivan valtavan mukavilta ja pehmeiltä. Varmasti on tulokas mielissään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kissaa on nyt mennyt kotiinsa ja jättänyt valtavan määrän karvoja jälkeensä. Merri on vähän reppana, kun se kävi tänään eläinlääkärissä hammashoidossa.
      Saa nähdä minkäväristä tarvetta ilmenee sukille :)

      Poista
  14. Kaikin puolin suloinen postaus. Suloiset sukat ja lapaset! Maisa on kyllä tooodella suloinen, mistähän tuommosen sais! On ne muutki kisut suloisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisa-minikissa taitaa olla peräisin ulkomailta. Se tuli meille tuliaisena oikean Maisa-kissan hoidosta :)
      Pienten vaatteet on muutenkin aina niin suloisia. Miten ne voivatkaan mahtua päälle, vaikka ovat niiiin pieniä.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Täyttä kissanelämää! :) Nyt on niin paljon kissankuvia, että täytyy varmaan tehdä heidän lomaviikostaan ihan oma juttunsa myöhemmin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!