tiistai 5. heinäkuuta 2022

Tulppaanisukat

Näin upea amppeli tuotiin meille, kun pidettiin hyvin pieniä kemuja lähipiirissä.  Laitoin sen tuohon puuvajan seinustalle roikkumaan. Siihen ei aurinko porota niin kovasti, kuin terassin kupeeseen.  Meillä ei ollutkaan ennestään kuin pari amppelia, molemmat hyvin pienestä istutettuja. Tämä on muhkea!


Tytär on maalannut lasille taulun, jonka aiheen varmaan kaikki tunnistavat.  Merri on oikeasti tuollainen pallopää 😍
Kuvat on maalattu valokuvasta lasin päälle ilmeisesti lasimaalein. 


Maia ja Sam olivat meillä yökylässä, hellettä paossa. Niillä on kotona kamalan kuuma.   Maia halusi ehdottomasti ulos valjaissa ja narussa.  Se näyttää iloitsevan tällä kertaa ihan tosissaan. Ainakaan sen ilme ei kuvassa ole se kaikkein myrtsein 😁


Merri sai olla kaikkein eniten ulkona, itseoikeutetusti. Se on niin stressaantunut Frodon tempauksista, että se kaipaa omaa rauhaa. Maian seura sentään kelpasi.  Maiahan asui meillä vähän aikaa pentuna, Merrin kaverina, ennen kuin se muutti omaan kotiin. 


Sam auttoi minua tämän mekon lyhentämisessä.  Se on ihan varma, että kissoja alkaa kiinnostaa, jos lattialle levittää jotain kankaaseen viittaavaa.  Leikkaa tuosta nyt sitten!  Sain tämän toimeksiannon niin lyhyeltä ihmiseltä, että helmasta joutui ottamaan pois melkein puoli metriä 😂 Yllättävän siististi sain ommeltua joustavan helman ensin saumurilla huolitellen ja sitten ompelukoneen joustotikkauksella.  Tuo viimeksimainittu on niin henkimaailman juttu, että koskaan ei tiedä, milloin menee pieleen ja milloin onnistuu. 


Frodo sai oman ulkoilunsa päätteeksi kurkistella ulkoiluhäkistä Merrin ja Maian ulkoilua. Se ei voinut käsittää, miksi se ei päässyt mukaan.  Se oli aivan täpinöissään muutenkin kavereiden vierailusta.  Se heräsi tietysti aamulla ensimmäisenä (kukonlaulun aikaan) ja aloitti virkistävän rallin ääniefektein ympäri taloa.  Merri oli aivan hermorauniona ja lopulta taas oksensi. Sitä on tapahtunut aina silloin tällöin aamuisin.  Hankin sille juuri vatsaystävällisempää ruokaa ja yritän antaa sen syödä enemmän omassa rauhassaan, vaikka ulkona. Frodo kyttää sen eväitä aina, kun se saa omansa hotkaistua. Merrilläkin on kiire hotkia omansa.  Ulkona maistuu heinäkin jatkuvasti.  Lisäksi paksua aluskarvaa lähtee näin kuumalla todella paljon ja menee varmaan pesun yhteydessä suun kautta vatsaan.  Oksentamiselle voi olla monta syytä.  Pitää seurata tilannetta ja mennä eläinlääkäriin, jos ei ala loppumaan. 


Helteellä voi siis lenkkeillä (kuten aiemmassa jutussa), tai neuloa villasukkia.  Ajatuksena oli tehdä nilkkasukat, ihan vaan jotain tehdäkseni.  Halusin kokeilla SatunTuulia -blogissa ollutta ohjetta tuohon mallikuvioon, eli Tulppaanisukat.   Kantapäähän tein tuon ristikkokuvion.  Minulla oli puikot kokoa 3½ ja 12s / puikko. 



Vaikea saada kunnon kuvaa, kun pitsineule menee kasaan, eikä pääse oikeuksiinsa.  Lanka on 7 -veljestä, jota kului 35grammaa. 

 
Työt ovat lähteneet melko hyvin käyntiin. Olo on ihan toisenlainen, kuin aiemmin.   Elokuisen loman ajaksi on myös tehty jo kaikenlaisia kivoja suunnitelmia 😎 

Helle on kuulemma piakkoin ohi ja vesisateet alkavat.  Luonto on niin kuivaa, että sade tekee hyvää. Kunhan ei sitten sada päivä- ja viikkokausia. 

Ilahduttavaa viikkoa Teille Kaikille!

24 kommenttia:

  1. Kaunis lasimaalaus,kaverit tunnistaa hyvin. Voi merri parkaa, toivottavasti tilanne tasoittuu ja frodo rauhoittuu. Mukavaa työviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukissoilla on aina liikaa energiaa. Merri oli pienenä itse samanlainen. Ehkä se ikä tuo kissallekin halun mukavuuteen ja rauhaan 😊

      Poista
  2. Mikä ihana taulu, vau!!
    Nätit sukat, sulla luistaa jo lanka käsien läpi (mulla hiostaa vieläki) :)
    Toivottavasti Merrillä vain kesästressi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan erikoinen idea taulussa. Kissukat on omia itsejään 😊
      Vähän hidasta on neulominen. Monena päivänä ei ole viitsinyt tarttua neuloksiin ollenkaan. Ei ole pitkään aikaan ollut mitään todella innostavaa malliakaan. Ehkä syksy tuo niitä sitten tullessaan.

      Poista
  3. Tyttäresi on maalannut sympaattisen ja kauniin lasitaulun. Heti tunnistaa, ketä se esittää. Hieno!
    Minäkin bongasin nuo tulppaanisukat Satun Tuulia -blogista. Kiva malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on mukava nähdä, kun joku on kokeillut jotain uutta, kuten tuo lasitaulu. Ei ole tullut tuollainen mieleenkään.
      Tätä mallikuviota voisi käyttää toistekin.

      Poista
  4. Hieno amppeli ja tosi kivasti maalattu kuva kissoista, tyttäresi on taitava, kuten sinäkin. Upeat sukatkin olet taas kutonut. Voi kissavierasressukoita, paksulla turkilla kuumuus voi olla tosi tukalaa. Mukavaa tiistai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet asiat ovat elämän iloja 😍 Luovat ideat aina mielenkiintoisia. Taulussa elää onnistumisen ilo.
      Neulominen on nyt hitaanpuoleista. Tänään on ollut illemmalla hieman viileämpää. Sateita luvassa. Maian ja Samin kotikin alkaa varmaan hiljalleen viilentyä.

      Poista
  5. Ihanat sukat! ja ihana kuulla, että töissä sujuu mukavasti.
    Vettä saisi tosiaan jo tulla, maastopaloja täytyy pelätä, kun ihmiset retkeilevät ja moni lähtee kotiin jättäen kytevän nuotion peräänsä esim. meidän saarelle. Se on tosi huolestuttavaa.
    Voi noita ihania kissoja. Ikävä homma, että Frodo stressaa Merriä. Pikkukissalla on niin erilaiset energiat ja touhukkuus. Toivottavasti Merrille ei jää stressivatsa pysyväksi. Hellekin voi oksettaa, ja karvat tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa, että retkeilijät sytyttävät nuotioita! eikö siellä ole maastopalovaroitusta? kaikki eivät kyllä välitä.
      Toivon tosiaan, että Frodon ikääntyessä yhteiselokin alkaa sujumaan. Nyt ei ole kovin sydämellistä tuo oleminen. Paitsi Frodon mielestä ;)
      En voi sanoa, että varsinaisesti mukavasti sujuisi työt, kun on tuollainen juoksutahti, mutta oma olotila on taas melko entisenlainen.

      Poista
  6. Ihana naivistinen kissamaalaus! Kelpaisi vaikka näyttelyyn. Sukat myös söpöt ja eläinjuttujasi on aina kiva lueskella hauskojen kuvien kera :) Mahtavaa, että työt sujuu taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tyylisuunta selvillä :) Olet kyllä oikeassa.
      Tänään just kävin viemässä nuo sukat yläkerran varastolootaani ja huokailin sitä valmiiden sukkien määrää... Johonkinhan niitä on taas talven mittaan alettava työntämään ;)

      Poista
  7. Hieno amppeli minä annan joka kastelukerralla mietoa lannoitetta niin kukkivat kyllä tosi hyvin. Hienot sukat olet kutonut minulla on nyt vähän kaikki jäässä. Porukkaa on käynyt niin ei ole kerkinyt tekemään mitään ulko hommia ja sisälläkin vain pakollinen. Blogeja en ole kerkinyt lukemaan enkä tekemään postauksia mutta josko nyt sitten. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin muistaa lannoitella. Minä aina kuvittelen, että elävät vedellä ja rakkaudella. Lannoitus jää usein tekemättä, tai se on kausittaista, välillä unohtuu.
      Minulla on blogien kanssa vähän sama juttu. En oikein tykkää puhelimella kirjoitella kommenttejakaan ja läppäri ei pihalla toimi.
      Kivaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  8. Mitä kaikkea tänne olikaan ilmestynyt - luin jo reisun päällä, mutta kun kännykällä kommentointi oli enemmän kuin vaikeaa - niin jäi "jälkiensä jättäminen! tänne saakka. Tyttärenne on selvästi perinyt taiteilijageenisi - upea uniikki työ!! Ja on teillä siellä välillä varsinainen kissahotelli, 5tähdenkin vielä... Ihana uutinen myös töihisi paluu ja armollisuus itseäsi kohtaan... älä nyt hetkessä yritä napata kiinni taas kaikkien asiakkaiden nykyhetkeä... omistaudut työllesi niin satalasissa!! Esteettömyys asiat on myös mun sydäntä lähellä - reisun päälläkin tuli testattua pari esteetöntä luontopolkua,
    Hesalle pisteet ja Jyväskylälle ehkä syksyllä pisteet, jos saavat valmiiksi... teen työkseni myös esteettömyyskartoituksia - joten sen verran lomallakin kiinnostaa käydä vinkkejä kukkimassa. Ihanaa kesän jatkoa - koska loma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en oikein tykkää puhelimella kommentoinnista. Ai taiteilijageenit ? Hassu ajatus, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ;)
      Tiedätkö, olen huolestuneena seurannut omaa ajatuksenjuoksuani nyt töissä ollessani: En saa tehdä yhtään ylitöitä tällä hetkellä ja välillä oikein yllätän itseni miettimästä, mitä kaikkea teen sitten, kun saa taas tehdä ylitöitä... Ihan hölmöä ;D toivottavasti osaan sitten vetää sen rajan kuitenkin taas johonkin. Ylimääräisiä vuoroja tuskin otan, mutta olisi mieluisaa saada paperityötkin ajantasalle, vaikka sitten ylityötunteina.
      Loma alkaa elokuun alussa, 3 viikkoa.

      Poista
  9. Kaunis upea amppeli. Ihanat sukat, minä joka sujautan kesäisinkin villikset välillä jalkaan,
    varsinkin mökillä yöksi. Ja nyt, kun kelit hiukan viilenivät onneksi välillä, kaivoin eilen illalla villikset jalkaa, kun istuin verannalla. Niinpä, kun nyt ei sitten loppukesää sada vettä!
    Kaunis taiteellinen upea lopputulos tyttäresi piirtämässä taulussa. Kiva muisto!
    Ihanat kisuli kuvat, he osaavat olla niin kuvauksellisia ja tunteellisisia ihanuuksia.
    Kivaa työviikkoa sinulle loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli just eilen villasukat jalassa terassilla istuessa :) Oli ihan tarpeen, kun ilma iltasella viileni. Eipä sitä vettä sitten tullutkaan juuri lainkaan! Eilen hetken aikaa satoi, tänään ei taas ollenkaan.
      Kissojen ilmeet näkyvät niin hyvin tuossa taulussa. Kaikki kissat ovat omannäköisiään kasvoista ja ilmeistä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Hauska taulu kissoista.

    Mukava kuulla, että olet toipunut niin, että työhön palaaminen on mahdollista. Pidän sinulle peukkuja, että jaksat töissä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui lähes mukavalta tuo töihinpaluu, tai oikeammin se, että pystyi palaamaan töihin ja nyt olen jo ollut 5 päivää. Puolikasta päivää. Aika ei tahdo riittää, mutta oma työntahti on taas entisenlainen, eikä jähmeä, kuten tuossa välitilassa. Kiitos peukuista!

      Poista
  11. Minulla taitaa olla Merrin oireita, kun teen 12 tunnin tappokeikkoja ihanien, mutta ah, liian energisten työtovereiden kanssa. Ne voisivat olla minun lapsenlapsiani =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tappokeikkoja ja tappokeikkoja ;) Merrillä ne tarkoittavat ennemminkin lintupaistia tai hiiripaistia ;D
      Hyvä, että sinulla on reippaita työkavereita. Eihän siinä rinnalla varmaan muut pärjäiskään !
      Ihmeellisesti kyllä ympärillä työkaverit vaan nuorentuu ja nuorentuu ;)

      Poista
  12. No totta kyllä, että oksentamiselle voi olla monta syytä ja noissa mainitsemissasi oli jo aika hyviä syitä. On se silti aina vähän huolestuttavaa, kun joutuu seuraamaan eläintä, kun toinen ei osaa sanoa, mikä on vikana. Meillä tuli uutena "ongelmana" Tacokissan pitkä turkki, kun ei saa itse oikein hyvin pestyä vessakäynnin jälkeen ja kaikki tarttuu takapäähän. Joten otimme isännän kanssa ja leikkasimme muutamia likaisia tuppoja pois ja tätäkin pitää seurata ja välillä aina lyhentää karvoitusta peräpäästä, kun menee vaikeaksi:(
    Kiva kuulla, että töissä menee nyt erillä lailla ja tajuaisin, että jaksat nyt paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäkarvaisilla kissoilla on monia "ongelmia", joita ei lyhytkarvaisilla ole. Vierailevia Maiaa ja Samia katsellessa, on tuo kakkapehvajuttu tullut kyllä huomattua ;D
      On ollut mukava huomata, että entinen minä on alkanut löytyä myös työn tekemisen vauhdissa. Olin tuossa taannoin kuin jähmettynyt, kun piti toteuttaa pitkää asiakaslistaa. Liikaahan noita töitä on ja mietinkin, mihin tämä kaikki vielä johtaa. On minulla vielä seurantakäyntejä aiemman sairasloman tiimoilta. Toivon, että osaan pysähtyä ajoissa, etten ajaudu jälleen samaan seisahtuneeseen olotilaan.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!