maanantai 25. heinäkuuta 2022

Unta ja valvetta

 Kesäisin ilmestyy kivoja kesäkahviloita, joissa voi käydä kahvittelemassa ja katselemassa, miltä maailma näyttää sieltä kulmalta katsottuna.  Alakuvassa on ainakin päästy tunnelmaan. Läsnä aurinko, vesi, kukat, maisema.... 


Paikka on Iitin rantamakasiini, joka on toiminut kesäkahvilana vuodesta 2020 lähtien.  Rakennus on 1900 -luvun alkupuolella rakennettu ja siirretty -40 -luvulla nykyiseen paikkaansa. 
Minulta jäi kuva ulkopuolelta ottamatta, joten nappasin sellaisen tuolta äsken mainitsemaltani sivustolta.


Terassilla voi istuskella kahvittelemassa veden päällä ja äärellä.  Myös sisällä, sekä pihalla on istumapaikkoja. 


Sisältä löytyy myös taidenäyttely tunnelmallisessa ympäristössä. 



Minusta nuo itämaistyyliset matot ovat hauska erikoisuus lattioilla. 


Näyttelyn taiteilijana  ja esillepanijana on Elimäkeläinen Tiia Tiainen. 


Kahvilassa vuokrataan lisäksi ainakin sup -lautoja. 

Onko tullut kokeiltua suppailua? 


Yhdessä tilassa on käsityöpuoti.  Kukot ja puput värikkäine ulkoasuineen olivat söpöjä. 


Alla hieman erikoisempi seinävaate. Makrameeta, solmimista ja palmikkoa kokonaisuutena. 


Pääsin tuttavan matkassa myös hänen kuoronsa järjestämälle teatterimatkalle, kun lähtijöitä oli peruuntunut.  Takavuosien kokemusten perusteella bussissa on aina ääntä, kun lähtee reisuun soittajien tai laulajien kanssa.  Ajattelin laulua riittävän alusta loppuun, mutta olikin vähän hiljaisempi kuoro kyseessä 😃
Heinolan kesäteatterissa esitettiin Flirttikurssi 55+. Kukapa ei tällaista kurssia kaipaisi 😅 Esityksessä oli huumoria ja raastavan totisiakin hetkiä. Yksinäisyyttä eri muodoissa.   


Kävin myös eräässä toisessa kesäteatterinäytöksessä, mutta siitä en tykännyt, enkä aio mainita. Joku muu varmasti tykkää.  Itse huomasin olevani varsinainen tosikko. 

Kesäillat ovat leppoisia ja hellepäivän jälkeen vilvoittaviakin. Kissat viihtyvät ulkohäkissään lekotellen.  Nukkumaan käydessä ulkohäkkiin pääsy  ei enää ole mahdollista ja sen nuo veijarit selvästi muistavat.  Melkoinen houkuttelu on joinain iltoina saada pehmopalleroiset sisään. Kaikenlaisia houkuttelukeinoja on käytetty, mutta ruoka on kuitenkin aina tehokkain 😂
Katse on hämmästynyt, kun luukusta mennään huhuilemaan.  
Ei me haluta vielä sisään! Halutaan olla pihalla vielä vähän aikaa!  Kerrankin samoilla linjoilla ilman paininujakointia. 


Sain pyynnön Hattivatti -sukista.  Varasin kirjastosta tämän kirjan sitä varten. 


Hattivatit (Minttu Wikberg) ovat ainakin tuon värisinä vähän oudon näköiset.  Löysin netistä toisenkin Muumi -ohjekirjan, joka ehkä on vasta ilmestynyt?  Siinä olisi vähän toisenlainen malli. Pitää varmaan vielä metsästää sekin käsiinsä. 
Tässä kirjassa oli kuitenkin muutama muu kiva malli.
Kannessa Muumitalo -sukat (Sonja Nykänen).  Punaiset Äidin rakkaus -sukat (Marita Karlsson).


Muumimamman ruusutarha -sukat (Minttu Wikbergin malli) ja Yksinäinen kalastaja (Sonja Nykänen).


Joulu on jo ovella (Sonja Nykänen) ja Hemulin puutarha (Sonja Nykänen). 


Näistä sukista ja niiden aiheista tulee ensisijaisesti mieleen retket Muumimaahan, kun lapset olivat pieniä.  Etenkin se noidan ansa on jäänyt hyvin mieleen. Siinä mentiin sellaisen tunnelin läpi ja toisessa päässä lojahteli vettä tietyin väliajoin.  Sitä piti sitten väistellä. Minun isäni oli kerran mukana ja käveli tietysti noidan ansaan. Sekös jaksoi naurattaa ja muistuu edelleenkin mieleen silloin tällöin. 
Muistoja riittää, vaikka isän poismenosta on nyt jo reilu vuosi. Aluksi näin unia, joissa hän oli tosi huonokuntoinen, mutta nyt unet ovat muuttuneet ja eheytyneet. Nykyään näen unissani aina ihan entisen isäni, joka kävelee ja touhuaa.  Kerran hän tuli jopa halaamaan minua, mikä oli hyvin poikkeuksellista senkin puoleen, että sellaista ei oikeassa elämässä juurikaan tapahtunut. 

Tänään on ensimmäinen täysi työpäivä sairasloman jälkeen, iltavuoro.  Viime yönä näin ahdistavia työunia, kaikki oli pielessä. Kun olin jo kolmatta tuntia ylitöissä, sain tiukan puhelun jostain ylijohtajalta, että mikä on ongelmana. Tarkoitus oli tiukata, miksi olin niin hidas. Soittaja hämmästyi, kun kiittelin, että joku oikeasti huomasi ja reagoi ylitöihin 🤨

Luulin olevani jo kunnossa, mutta näköjään alitajunta jyllää omiaan. Ehkä tämäkin tästä sujuu. Puolipäivät ovat ainakin sujuneet.

Aurinkoista päivää juuri Sinulle!

26 kommenttia:

  1. Iitin rantamakasiini näyttää kivalta paikalta ja noissa sukissa kivoja malleja.
    Jaksamista sinulle työrintamalla. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt on päivä pulkassa. Aika reipasta tahtia sai tallustaa, mutta pääsin kuitenkin oikeaan aikaan pois.

      Poista
  2. Onpa ihana paikka ja millä paikalla, mikä näkymä, tuolta rantamakasiinista!
    Sukkakirjassa on tosi ihana tuo kannen talomalli. Ja muumimamman ruususukat, oooh! Kaikki mallit eivät kyllä ole niin nättejä, mutta nämä on makuasioita. Teatterijututkin. Tuo Heinolan teatterin esitys kuulostaa todella kivalta.
    Tsemppiä iltavuoroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti liplatti vesi tuolla terassin alla.
      Tänään olenkin saanut tuon Pikku Myyn parhaat -sukkalehden, jossa on toinen malli Hattivatteihin. Nyt pitäisi vaan aloittaa... Jotenkin tuo neulominen ei näin kesällä sittenkään ole se ensisijainen mielessä oleva ajatus. ;)
      Olet oikeassa. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

      Poista
  3. Ihania sukkaohjeita!!!
    Nuo kissojen ilmeet on kyllä paljonpuhuvia, hyvin ihmeissään ettäkö pitäisi sisälle tulla(;häivy!)
    Kesäteatterit on kivoja, onneksi puolet oli sulle mieleisiä. Tuo flirttikurssi olis kyllä tarpeenkin :))
    Kaikkea hyvää työpäiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi aikaa, voisi neuloa nuo kaikki :)
      Aina voi oppia kuuntelemalla ja katselemalla, vaikka sitten teatteriesityksiä ;D Pitäisi ehkä ottaa osaa tuollaiselle flirttikurssille joskus.
      Työt on tältä päivältä tehty. Piakkoin alkaa taas olla aika pyydellä kissoja sisään ;) Merrillä on huomisaamuna eläinlääkärissä hammashoitoa tiedossa. En uskalla vielä kertoa sille, ettei siltä mene yöunet.

      Poista
  4. Munkin katse kohdistui Itämaisiin "lentaviin" mattoihin niin perinteisellä lautalattialla
    - omaa silmää miellytti ne räsymatot enemmän. Taidetta on aina ihanaa tutkailla.
    Pirskatin unet - jos osaisin, niin noituisin ne pois... toivottavasti uskovat näin vaan kirjoittua tekstiä.
    Ja hih... kyllä olet jälleen kerran onnistunut taltioimaan niin ihanat ilmeet nelijalkaisilta lisäajan pyytäjiltä olla ulkona kauemmin!! Sukkamallit pökerryttää - täällä pestään koko rinkan sisältöä ja valmistaudutaan loppuviikosta alkavaan työarkeen!! Hali ja iloista kesämieltä toivotellen Repolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä? Minä en ensin edes nähnyt noita räsymattoja ;D Nyt katsoin uudelleen, kun mainitsit. Olin aivan itämaisissa lumoissa ;)
      Unet ovat välillä ihan kivoja. On kuin elokuvia katselisi unessa :) Miksiköhän jotkut näkevät niin runsaasti unia ja toiset eivät mitään (tai eivät ainakaan muista).
      Nauti nyt viimeisistä lomapäivistäsi!

      Poista
  5. Onpas ihania sukkamalleja tosiaan!🤗 Meillä myös joutuu ruoalla houkutella kissoja sisälle ja yöpuulle😁 Kivannäköinen oli myös tuo kahvila👍T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on taas sisäänkutsuntojen aika ;) Aamulla ei Merri saa syödä mitään. Siitä voi tulla vähän erimielisyyksiä Merrin kanssa. Onneksi sille kelpaa myös ulkoilu ennen ruokailua. Klo 10 on eläinlääkärissä hammaspuhdistusaika. Onneksi se aiempi oksentelu on nyt loppunut. Ehkä se johtui siitä valtaisasta karvojen lähdöstä ja heinistä.
      Sain tänään Pikku Myyn parhaat -lehden, jossa on tuo toinen Hattivattisukkien ohje. Nyt kun saisi alulle edes sen parittoman sukan ;)

      Poista
  6. Tämän postauksen ensimmäinen kuva kannattaa lähettää johonkin kesäkuvakilpailuun. Niin kaunis se on, täynnä tunnelmaa.
    Kiva kierrellä "teidän kanssanne" tapahtumissa. Meillä on tiedossa yksi kesäteatteri: Viiru ja Pesonen. Olisi kyllä kiva nähdä joku aikuistenkin esitys. Katsotaan, miten ehditään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha kahvipannu on todella kaunis maljakkona ja kauniissa paikassa esillä.
      Olen hirveän huono menemään tapahtumiin, joihin pitäisi tilata liput ajoissa. Jos lipun saa vielä viime tingassa, saatan lähteä. En ole kovin montaa kesäteatteriesitystä nähnyt koko elämässäni. Tavallisessa teatterissa käyn vielä harvemmin.
      Toisten juttuja lukiessa tulee tietoiseksi paikoista, joita ei muuten tiedostaisi tai näkisi ikinä.

      Poista
  7. Hieno tunnelma tuossa ekassa kuvassa ❤️ Aina ihanaa olla veden äärellä. Kuvat noista hauskoista upeista sukista säväyttivät myös, ovatpa aivan mainioita. Kovasti etsin talvella polvisukkia kaupoista kun välillä palelin kotona iltaisin TV:n ääressä mutta ei näkynyt. Yhdet löysin nyt kesällä 😀 mutta eivät ihan polvipituisia. Jaksamista töihin! 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos villasukkia etsii, niin löytyy ehkä ennemminkin jostain markkinoilta tai myyjäisistä? Minä käytän pitkiä nk. compressiosukkia talvisin, kun en tykkää sukkareista. Niitä olen tainnut tilata jostain verkkokaupasta. Pitäisikin taas tilata uusia. villasukkia tietysti vielä niiden päällä, joskaan en töissä.
      Nyt ei ole enää kun pari päivää niin alkaa kesäloma :)

      Poista
  8. Tuollaisten paikkojen taidenäyttelyihin voisin mennäkki :)
    Suppailu on niin kauniin näköistä, jotenkin seesteistä. Täällä sen pilaa kurvailevat vesijetit ja vauhdilla kiitävät veneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppailu näyttää kivalta, mutta mielikuva veteen putoamisesta ei ;) Vesi on kuitenkin kylmää siinä vaiheessa. Laudalla keikkuminen näyttää kuitenkin mielenkiintoiselta.

      Poista
  9. Tunnelmallinen tuo näyttelypaikka tuossa alussa 🤍 En ole suppaillut. En takuulla edes pääsisi laudalle 😂Erilaisia Muumi-sukkien ohjeita taitaa olla monissa kirjoissa, joten saattaa tulla jopa valinnan vaikeuskin :) Mutta kiva niitä on neuloa ja tekee vaikka useammat ;)
    Tsemppiä työhön 🤍 Jos joku ei suju, tuot sen vaan tiettäväksi, etkä vain yritä sinnitellä 🤍
    Kaunista heinäkuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin epäilen, että en pysyisi laudalla ja kun tippuisin, niin en pääsisi takaisin ;D
      Minusta tuntuu, että kaikki tuovat asioita tiettäväksi heti, kun astuvat työpaikan ovesta sisään. Ehkä ihan kaikkea ei tarvisikaan sanoa ääneen, kun ei asioita kuitenkaan voi aina ennustella etukäteen huonoiksi. yritän pysyä positiivisella mielellä ja pitää itseni kohtuudessa ja välttää turhaa suorittamista... Hienoja sanoja ainakin :)
      Löysin nyt mielestäni paremmat Hattivatti -sukan ohjeet ja niitä aion yrittää jossain vaiheessa.

      Poista
  10. Soma kesäkahvila ja taidenäyttely lisäksi plussana. Kuva kahvipannusta kukkineen on ihanan kesäinen. Unessa monesti käsittelee kaikenlaisia mieltä painavia asioita, joskus toki myös mukaviakin juttuja. Toivottavasti töissä sujuu sinulla kaikesta huolimatta hyvin ja ilman ylitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kahvipannu on niin nostalginen :)
      Tunnen olevani jo lähes entinen itseni, mutta tuo taaksejäänyt kokemus on jättänyt epäluulon ja ja epäuskon mieleeni.
      Jos ylitöiden merkkaaminen ja tekeminen tuntui ärsyttävältä, niin nyt on ollut erityisen outoa vahtia niitä ylimääriä poispäin.

      Poista
  11. Kivannäköinen paikka tuo Iitin rantamakasiini.

    Minä ostin viime kesän alennusmyynnistä suurin odotuksin suppilaudan. Oli ihan hutiostos. Lauta tuntuu kovin kiikkerältä ja sitä myöden koko suppailu epämiellyttävältä. Olisi pitänyt ostaa isompi lauta. Italiassa osa perheen miesväestä suppaili. Minä meinasin, että pitäkää tunkkinne ei kun sup-lautanne. Meillä esikoinen tykkää suppailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppailu on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta minä luulen tarvitsevani sup- LAUTAN , enkä lautaa. olipas tuo nyt vaikea kirjoittaa! Lautta vastaan lauta ;D

      Poista
  12. Kesällä ei ole kokouksia, joten töissä on ollut jopa leppoisampaa kuin keväällä oli, vaikka kaikki kolme kollegaa ovat lomalla ja olen yksin hommissa. Tänään otin pois ylitöitä ja läksin tuntia aikaisemmin mustikkaan. Teillä vaan kesällä hellesää tuottaa entistä enemmän töitä ja hoivan tarvetta. Alitajunta työskentelee nukkuessakin ja järjestelee mielen asioita. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, että meilläkin on joskus ollut kesäisin kevyempää. Asiakkaat on olleet omaisten kanssa mökillä tai jopa yksin. Nyt on asiakaskunta selvästi huonokuntoisempaa.
      Minulla on enää tämän päivän iltavuoro ennen lomaa 😎

      Poista
    2. Rentouttavaa lomaa (meille, koska minäkin olen lomalla ensi viikon)

      Poista
    3. Hyvää lomaa sinullekin! Nyt on kyllä todettava, että ei tunnu ainakaan aamu yhtään erilaiselta, kuin eilenkään ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!