perjantai 11. kesäkuuta 2021

Arboretum

 Näin komeina kukkivat atsaleat  Mustilan arboretumissa!



Upea näky jo sinällään ja erikoisen siitä tekee vielä se, että kukat ovat keskellä metsää valtavina pensastoina.


Viitoitettuja reittejä alueella on 3 eri pituutta, 1,5-3 kilometrin mittaisia. 



Alppiruusut eivät olleet vielä parhaimmillaan. Nuput ovat kuitenkin muhkeita.  Vierailustamme on jo muutama päivä, joten alppiruusutkin ovat varmaan jo aukeilleet. 


Alueella on myös museo, jonka ovet olivat kutsuvasti auki. 


Museosta löytyi tietoa arboretumin historiasta ja synnystä.  Vanhat kuvat olivat mielenkiintoista katseltavaa. 






Vanhoja esineitäkin  oli näytillä. Tässä omistajien juhlavaunut valmiina lähtöön! Vain hevoset puuttuvat 😀  Historian havinan voi melkein kuulla.  


Arboretumissa on atsaleojen ja alppiruusujen lisäksi monia erilaisia puulajeja. Tunnetuimmiksi ovat muodostuneet  nämä Douglasin kuuset, jotka ovat puistossakin kasvaneet aivan valtaviin mittoihin (kuva ei tietenkään anna oikeutta koolle). 




Arboretumista löytyy taidepolku. 



Yläkuvassa näkyy lisäksi moottorisahataidetta.  Kylttien mukaan paikalla on pidetty joskus moottorisahailun kilpailuja. 

Mustilassa on myös taimimyyntiä; isoista puuntaimista pieniin kasveihin.  Minulla ei tarttunut mitään mukaan, vaikka katselinkin taimia sillä silmällä.  Puutarhaharrastajat olisivat varmaan tarttuneet useampaankin lajikkeeseen.  Jätän myös tarkemmat kasvikuvaukset tarkoituksella kirjoittamatta ja näytän teille pääasiassa vain kuvia 😁


Alueella ja sen läheisyydessä on lisäksi kahvila ja luentosali, viinitupa ja taidekahvila Piika ja Renki (ehti sulkeutua ennen poistumistamme). 

Lisätietoja voi katsoa Mustila Arboretumista TÄÄLTÄ
Piika ja Renki TÄÄLLÄ

18 kommenttia:

  1. Upeasti kukkivat atsaleat. Mustila on hieno paikka ja siellä tulee itsekin aina joskus vierailtua.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen käynyt joitain kertoja aiemmin, mutta en muista koskaan osuneeni alppiruusujen/ atsaleojen kukinta-aikaan.
      Samoin sinulle Kruunuvuokko!

      Poista
  2. Voi että on upeaa, ja sitä on paljon 💜
    Alppiruusuissa nuput ovat melkeinpä yhtä ihania kuin kukat 🌸🌺🌸
    Atsaleat myös komea näky.
    Mukavaa että laitoit tänne näyttelyn kun en itse ole menossa rodopuistoon 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli niin uskomattoman kauniita, että lankesin ansaan ja ostin tänään puutarhalta atsaleoja (miten tuokin taipuu ;)). Pitää vissiin lähteä kaivelemaan pihalle... Minulla nää kasvatukset ei oikein aina ota tuulta alleen ;)

      Poista
  3. Harmi, että asumme toisella puolen Suomea. Mustilasta käyntiä ei kyllä unohda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet joskus käynyt Mustilassa? Suomen maa on täynnä kaikenlaisia nähtävyyksiä, joita ei sitten toistamiseen yleensä näe, jos tulee kaukaa. Kaikista paikallisista, näkemisen arvoisista asioista ei edes aina tiedä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Olen käynyt Mustilassa yhden ainoan kerran, vaan nytpä tulikin mieleeni, saisinko Ukkokullan raahattua sinne tänä kesänä.
    Atsaleat varmasti tuoksuivat hienosti. Rhodopuistojen rhodoja katsellessa tuntee itsensä pieneksi ja tulee kummastelluksi, miten valtaviksi ne luonnossa kasvavatkaan. Hieno paikka, kiitos houkuttelevasta esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun kirjoitit siitä :) Ajattelin silloin, että noinkin kaukaa ihmiset lähtevät Mustilaan ja minä en tästä vierestä kerkeä ;)
      Päädyin eilen yhden puskaoston takia toiselle puutarhalle ja mukaan lähti muutama atsalea. Eilen illalla hirmuiset kaivuutyöt... tänään pitäis istuttaa.

      Poista
  5. Upeita kukintoja ja hieno arboretum. Helsingissä asuin aika lähellä Meilahden arboretumia, jossa tuli usein käytyä. Mustilan alue näyttää tosi mielenkiintoiselta, kiitos esittelystä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oo ikinä käyny missään muussa arboretumissa, tai jos olen, en tiennyt, että se oli arboretum ;D En Meilahdessa ainakaan. Tää kukintojen määrä toi mieleen hieman eteläisemmät maat, joissa ollaan oltu matkoilla. Eri kukkia tietysti, mutta isoja kukkamääriä pensaina.

      Poista
  6. Wau! Miten upea paikka,tuolla onkin paljon katseltavaa ja ihasteltavaa.
    Upeat kukat ja maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulee käytyä paikoissa, jotka on niin lähellä kotia ;D Nyt kaikki tutut ihasteli naamakirjassa kukkaotoksien kera, niin piti lähteä katsomaan. Ollaan käyty aiemmin muuna vuodenaikana, eli ekaa kertaa näin nämä hienoudet livenä.

      Poista
  7. nice hike to that arboret!Also funny giant sculptures!wow!
    wish you a happy weekend :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. How is your summer going on? Getting better, I hope.
      It would be nice, if i could have some giant sculptures in our little garden, too ;D Neighbours could be astonished!
      I have still 4 days, untill vacation is over...

      Poista
  8. Hei, haastan sinut vastaamaan 20 kesäiseen kysymykseen! Kysymykset löytyvät blogipostauksestani!

    Hyvää & aurinkoista kesää!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/2021/06/20-kysymysta-kesasta.html

    VastaaPoista
  9. Voi että mikä nähtävyys. Olemme kerran käyneet taimistolla. Aikatauluun ei mahtunut kierros puistoon.Toisella kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on, kun on reisussa, niin matkat vie oman aikansa ja moni kiva juttu jää väliin. Siksipä täällä kotimaassa reissailu on kivaa, vaikka menee samoihin suuntiinkin, kuin ennen. Voi katsastella niitä muita esiin tulevia juttuja, kuin aiemmin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!