Lintukansan poika

 Lintukansan poika

kirjoittanut Anne Aarnio

WSOY 1978

saturomaani, nykyisin käytettäisiin  nimeä fantasiaromaani

Jarinka, lintukansan poika, löytää itsensä hylättynä, kansansa  hylkäämänä, tuntemattomasta vuoristosta.  Linnunvuoren kotia ei näy missään. Poika on peloissaan, koska hänet on yöllä luovutettu Isolle Linnulle. Oli hänen 13. syntymäpäivänsä, eikä hänelle ollut vieläkään ilmestynyt kansansa tunnusomaisia merkkejä, piteneviä kynsiä, ihopoimuja sormien lomaan, siiventynkiä lapaluiden seudulle.  Hänet karkotettiin. 

Iso Lintu oli kantanut Jarinkan pois kotoaan, mutta ei ollutkaan tappanut häntä. Poika lähti kulkemaan peloissan ja kivuissaan, oudoksuen kaikkea näkemäänsä. Hänet löysi viimein Laaksojen Maan poika, kun Jarinka oli jo tuupertunut maahan.  Siitä alkoi Jarinkan uusi elämä ihmisten parissa. Kaikki oli uutta ja outoa; tavat, ruuat, toisten kohtelu.  Kaikki olivat kuitenkin ystävällisiä.  Hän sai kuulua perheeseen, joka teki maatöitä kaiken kesää ja talven tultua palasi kaupunkiasuntoon, kuten moni muukin maaseudun perhe. 

Tilanne Merikaupungissa oli kuitenkin levoton, koska kalastajat toivat huolestuttavia uutisia Saarestaan.  Myrkyllinen usva ilmestyi ajoittain kuin tyhjästä, ja ihmisiä katosi. Tilanne kävi jatkuvasti huolestuttavammaksi, kunnes mantereenkin asukkaat alkoivat pelätä yhä läheneviä usvapilviä. Järjestettiin vartiovuoroja, joihin nuoretkin osallistuivat.  

Jarinkan erityistaito oli ketterä ja nopea kulku hankalissakin vuoristoissa, sekä erehtymätön suuntavaisto.  Eräänä päivänä hän näkee tuttujen tyttöjen häviävän usvaan ja tästä alkaa suuri seikkailu.  Jarinka ja perheen toinen poika Krisik  päätyvät saarelaispojan matkaan, ja  Saarelle pelastamaan tyttöjä. Toinen tytöistä on Krisikin sisar.  

Saarella heitä pidetään ensin muukalaisina, mutta vähitellen heidät hyväksytään yhteisöön.  Käy ilmi, että saarelaisia katoaa vähän väliä. Saareen on rantautunut  vuosia sitten kallopäitä, jotka yrittävät vallata saaren kokonaan. He käyttävät saarelaisia orjatyövoimana kaivoksissa ja tyttöjä vangitaan vaimoiksi kallopäille.   Tilanne kärjistyy pian täydeksi sodaksi. Krisik taistelee sissien mukana ja Jarinka toimii viestinviejänä.  Sota vaatii veronsa, mutta tytöt saadaan pelastettua ja saareen rauha.  Nuoret jäävät vielä saareen auttamaan jälleenrakentamisessa. 

Olen saanut tämän kirjan nuorena lahjaksi ja edelleen mietin, että olipa hyvä kirja.  Se löytyi vielä mökiltä ja luin sen lopulta uudelleen. En enää yhtään ihmettele, että kirja jäi niin hyvin mieleen!  Sehän on täyttä fantasiaa, joka on minulle ihan lempikirjallisuutta.  Mietin, olisiko mieltymykseni jopa saanut pontta juuri tämän kirjan lukemisesta.  Lukukokemuksena kirja ei ollut näin aikuisen näkökulmasta yhtään latistunut, tai lapsellisen tuntuinen. Olen iloinen, että tartuin kirjaan  vuosien jälkeen uudelleen. 

Wikipediasta löytyi tietoa kirjailijasta, joka tiedon mukaan on nyt 74 -vuotias. Vaikuttaa siltä, että kirja oli hänen ainokaisensa?   Kirjan mainitaan olevan yksi vanhimpia suomalaisia fantasiaromaaneja. Siinä sanotaan olleen myös kirjoitusajankohdan kylmän sodan hengen vaikutusta. 

Edelleen voin suositella tämän kirjan lukemista!