keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Bolero

 Jälleen yksi kokeilu on saatu päätökseen.  Minulla on näköjään joku "tehdään-isompia-neuleita" -kausi meneillään.  Vanhojen lehtien selailu tuotti tämänkin mallin. Löytyi  Suuri Käsityö lehti 5/2007, josta pisti heti silmääni bolero, jonka tein tyttärelle.  Malli oli kiva ja tytär pitikin sitä tyttösenä aika paljon (kuvaa en löydä enää mistään ).  Lehdessä oli sama malli aikuisen koossa ja päätin tehdä oman boleron.  Lankana käytin samaa lankaa, kuin aiemmassa lyhythihaisessa neuleessa, joka oli minulle liian pieni.  Käytin samaa kokoa M, mutta vaihdoin puikkoihin ½ pykälää isomman koon. Koska itselle on äärettömän vaikea tehdä oikeaa kokoa, totean jälleen, että tässä mallissa olisi mennyt se 3½ puikkokoko paremmin. Hihoista tuli vähän liian leveät.  Lankaa kului 350g. 

Etsin jotain kivaa nauhaa varastostani, mutta sopivaa ei oikein löytynyt. Laitoin kokeeksi tämän vaaleansinisen pitsinauhan. Voihan sen sitten vaihtaa, jos siltä tuntuu. 


Pyysin miestä kuvaajaksi. 
Missä olisi hyvä paikka kuvata?  No auton edessä tietenkin!  Oli tarkoitus jättää oma alaosasto kuvaamatta, mutta auton takia kuva on näytettävä kokonaan 😀


Hei, täälläkin joku haluaa kuvaan!  Otetaan yhteiskuva, jooko?


Katsohan Merri kameraan, kun kerran halusit yhteiskuvaan!


Miksi muka? Eikö profiilini kelpaa??

Ota vähän iloisempi ilme, kiitos....


No nyt on huomattavasti parempi!  Hyvä poseeraus kerrassaan! 


(P.S. tykkään kovasti noista silmälasien päällä käytettävistä aurinkolaseista. Joskus on ollut aurinkolasit vahvuuksillakin, mutta niiden kanssa on aika hankala elää, koska sisällä ne on kuitenkin vaihdettava pelkkiin silmälaseihin).


Lomaviikko kulkee hyvin, ei takkuile yhtään. Ei ole esimerkiksi mikään päivä jäänyt pitkäksi aikaa ikään kuin jumiin, että loma tuntuisi pitemmältä... 

Auto hajosi toiseksi viimeisenä työpäivänä, iltavuorossa, aiheuttaen pienoista paniikkia, koska liikun kotihoidossa paikasta toiseen autolla.  Onneksi sain auton lainaan ja sain työt tehtyä. Seuraavana päivänä auto piti viedä hinausautolla liikkeeseen, jossa se korjattiin ja palautui tänään (toivottavasti) ehjänä.  
Lääkärilatinan sanotaan olevan ajoittain hieman hankalaa lukea ja ymmärtää, mutta eipä ollut tämä auton huoltoraporttikaan mitään peruspullaa:  TM ja avaimet taukojumpat, pikatesti: TIPS:ien tarkastus--löytyy TIPS:ejä, TIPS:n mukaisesti lisätty koodi ja käyttöönotettu ESP uudelleen.  OT pyörintänopeustunnistimen tarkastus--EI OK, OT tunnistin vaihdettava 70k, JOB:2. Tunnistin vaihdettu, vikakoodit nollattu, koeajo ok. 
 Että näin! 

Lähtökohta minulle ennen korjausta: auto rikki. 
Lopputulos: auto toimii. 

39 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis Bolero. 😊
    Kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta väristä. Muu pukeutumisyhdistelmä on vähän hassu ;D
      Olen usein talvella käyttänyt tämän tyyppistä neuletta esim. hartoiden lisälämpönä.

      Poista
  2. No öh, mikä autokoodi. Pääasia, että nyt toimii! Tosi ikävä hetki auton hajota, toisaalta onko niitä hyviä hetkiä ensinkään.
    Merri on niin söpöliini, että meinaa jäädä ihana bolero kakkoseksi! Se on kerrassaan hurmaava ja istuu sinulle tosi hyvin.
    Mutta tuo Merri ♥ Pusipusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tää Merrin auringonpalvontakuva pesee bolerokuvat mennen tullen ;D
      Eipä niitä hyviä hajoamishetkiä taida olla :) Ainoa hyvä puoli oli se, että sain vihdoinkin vastinetta huoltosopimuksesta, jota pulitan monta kertaa vuodessa ;)

      Poista
  3. Voi miten hieno,nimittäin merrin poseeraus. Bolero on myös nätti,pitsi osuudet tuo kesäistä keveyttä. Vanhat autot on aina kuvaamisen arvoisia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saa erityisen hienoja kissakuvia 🐱. Useimmiten ne jää kuvaamatta, kun ne tulee niin yllättäin.
      Meillä asuu vanhojen amerikan rautojen harrastaja 😊

      Poista
  4. Nätti bolero, Merri ilmeikäs ja auto komia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin referoitu 😊. Kiitos!
      Mukavaa keskiviikon iltaa 🌹

      Poista
  5. Eivät nuo hihat ole ollenkaan liian leveät. Parempi vähän löysä, kuin makkarankuori. Mikä tuo lanka muuten on? Vaikuttaa vähän kiiltävältä. Voisiko olla silkkiä mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarankuorineuleet on tulleet tutuiksi tuolla siemmin, en kannata niitäkään 😂
      Vyötteessä ei ole nimeä, mutta lanka sisältää pellavaa 30%, viskoosia 70%. Tuntumakin on mukava.

      Poista
  6. Merri on niin ölövinä. Mutta mikäs on ollessa, kun palvelijatar on älynnyt pukeutua pitsiboleroon ja rusettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on tosiaan tyytyväinen, kun on kerrankin osattu pukeutua, kun ollaan samassa kuvassa. Palaute tuli kuvan ottamisen jälkeen. 🐈

      Poista
  7. Onpa kiva bolero! Tuo on hyvä vaate, kun ei koskaan voi säistäkään olla varma. Mulla on aina joku hihahommeli mukana kesäpäivissä. En luota ainaiseen lämpöön 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen suvessa ei tosiaan voi olla varma, tarkeneeko vai ei. Ja ne piivetin hyttyset! Olen ihan hermostunut niihin!
      Talvella tää on sopiva hartialämmitin paidan lisänä.

      Poista
    2. Just muuten telkussa sanottiin, että tästä tulee oikea hyttyskesä 😬

      Poista
    3. Arggghhh! Äsken kun heräsin ja nousin ylös, niin jalkojen kutina alko taas saman tien. Yön sentään antoivat nukkua, ellen oo sitten unissani raapinu. :(

      Poista
  8. Kaunis bolero, vaan Merri se vasta komea ja ihana kissa onkin. Ansaitsi tulla kuvatuksi.
    Varsinaista munkkilatinaa nuo autojen korjaustekstit. Hyvä, että sait korjatuksi.
    Minäkin tykkään tuollaisista normilasien päälle laitettavista aurinkolaseista. Etenkin, jos peittävät ne alla olevat. Muutamia vahvuuksilla varustettuja aurinkolasjea olen ostanut, mutta niiden vaihtaminen esimerkiksi autoa ajaessa on turhaa säheltämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri osasi olla suorastaan edustava kuvauksessa. Harvoin saa noin hyvää kuvaa tarkoituksella poseeratessa.
      Satunnaisia hassutuksia ei saa koskaan kuvattua, kun tilanne on jo ohi.
      Mitähän nuo taukojumpat tuossa autoraportissa mahtoivat olla 😉

      Poista
  9. Olipas kiva nähdä kuvia sinusta! Olet ehkä julkaissut kuvia aiemminkin, mutta mä olen vielä niin uusi lukija, että mä en ole ennen nähnyt.

    Noi Merrin ilmeet. :-D Tuossa yhdessä hän näyttää siltä, että voi helkkari, kauanko tätä vielä kestää; yritän tässä kestää pitkin hampain; ja toisessa taas muikistelee aurinkoa kerrassaan maireana. :-D On hän melkoinen persoona. <3

    Ihana bolero. Ja näyttää, että siitä tuli myös ihan oikean kokoinen. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tosi harvoin omaa kuvaa blogiin. Aiemmat voi varmaan laskea yhden käden sormilla 😊
      En tajunnut kuvanottohetkellä noita Merrin ilmeitä ollenkaan. Hauskat ilmeet paljastui vasta kuvia tarkastella. Oikeastaan aloin ensin katsoa kuvia sillä mielellä, että tulikohan noista miehen kuvauksista yhtään sopivaa kuvaa käytettäväksi 😂. Aina pitää vähän epäillä..

      Poista
  10. Sinä sitten osaat näppärästi tehdä vaikka mitä puikolla. Aivan ihana bolero,kiva pitää kesälläkin päällä.
    Jeeee rakastan jenkki autoja. Komea kaara �� Täällä meillä valmistuu avo jenkki.
    Mies tuunailee autoja,niin tuo koodi kieli alkaa olemaan tuttua��
    Millon mistäki meidän perheen autoista ym vikakoodia saalistellaan.
    Ja ihana Merri,juku se näyttää sylissäsi niin isolta. Upeat ilmeet hällä��
    Aurinkoista loppuviikkoa sinulle��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea pitää aina yrittää, mikä kiinnostaa. Lopputulos ei vaan aina vastaa alkuperäistä mielikuvaa.
      Katsoin kuvassa ihan samaa, että Merri näyttää aika isolta...eihän se mikään pieni kissa kyllä olekaan 😉 Kollit voi olla vähän rotevampia, sanoi Merri.
      Nuo taukojumpat tuossa autoraportissa naurattaa. Ja tipsit 😂
      Kesäautojen aika on taas meneillään 🚘

      Poista
    2. Mitä ihmettä hymiöiden tilalle on tullut itsestään kysymys merkkejä🙈
      Jopas jotakin.
      Juu tuo vikakoodi lukukieli on aika hupaisaa😂

      Poista
    3. olen nähny noita kysymysmerkin näkösiä jonkun muunkin kommenteissa joskus. Ite kommentoin yleensä läppärillä, niin noita ei taida edes saada, harvemmin kännykällä.

      Poista
  11. Tosi kaunis bolero! ja ihastuttava väri!
    Ihania kuvia, tietty Merrikin haluaa kuvaan mukaan=)
    Mukavaa lomaviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sinisen sävy, joka on ehkä vähän harmaaseen vivahtava, on minusta tosi kaunis.
      Kiitos, päivä alkoi taas aurinkoisena. Tiedossa ainakin nurmikon leikkausta :)

      Poista
  12. Kiva bolero ja vaatteet sävytetty autoon, varsinkin hame :)
    Mullakin on aikaa sitten tehty bolero, jääny vähälle käytölle väärän värisenä!
    Merrille on poseeraaminen vähän vaikeaa, kun sinun bolero pitäs olla pääasiana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame on yhtä kauhtunu,kun autokin ;D Sulaudun maisemaan ;D
      Mullakin on yks aika kirkkaan sininen bolero, jonka väristä en oikein tykkää, mutta käytän sitä esim. kylmällä ilmalla hartian lämmittimenä takin alla, siis ulkoillessa. Sitten ei kuitenkaan tule liian kuuma, kun lämpö on vaan harteilla, jotka yleensä jumittaa :)
      Merri otti heti päähenkilön roolin ;)

      Poista
  13. Mukava kuulla, että auto toimii! Aina se järkyttää, kun jokin lakkaa toimimasta yllättäen. Bolero on sievä ja väri sopii monen kanssa. Jospa pesussa/kastelussa hihat kapenisivat. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä tuota kastelua kokeilla. Ei tälle olekaan tehty vielä mitään kostutusta. Tää ois kiva malli vähän pitempänäkin.
      Vika oli onneksi pieni ja korjaus aika nopea. Sillä hetkellä oli kyllä aika ahdistusta,kun kaikki hälyvalot kojelaudassa alko ilmottelemaan kesken työvuoron.

      Poista
  14. Kivat kuvat ja voi tuota kissulin naamaa kun on hassukas :D
    Minustakin otettiin eilen kuva meidän auton vieressä.
    Bolero on mukava myös tanssina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rytmi boleron kun meille soi... " ;) Musiikki minullekin tuli tuosta bolero -sanasta ensimmäisenä mieleen.
      Merrin ilme on kerrassaan mairea ja vielä kivempi siksi, kun tajusin sen vasta, kun aloin selailla kuvia, jotka mies nappasi ;)

      Poista
  15. Tosi nätti, ja kiva just hameen kanssa tuollainen nätti bolero. Kiva "nähdä " sinua:) Ja vau,Merri onkin tosi iso kissa, vähän kuin poikani toissa vuonna menehtynyt Niilo-kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri näyttää noissa kuvissa tosiaan ihan tosi isolta. Eihän se mikään pieni olekaan, mut silti ;) Ehkä tuo asento..
      Laitan äärettömän harvoin omia kuvia blogiin, tai minnekään, mutta nyt tuli noiden aurinkolasien myötä tunne, että tämän ois ehkä laittaa ;D No boleroahan tässä esitellään enimmäkseen... ;D

      Poista
  16. Oi mitä autokieltä, huh, huh! Onneksi käänsit suomeksi. Kylläpä on kin kaunis bolero, sopii varmasti vuoden ympäri erilaisten asujen kanssa. Merrihän nyt osaa poseerata, jotta tilanteesta tulee elävä, aito! Värit asussasi sopivat mainiosti autoon ja mikä on auto ilman omaa kissaa? No ei mikään, joten Merri kruunaa kuvaukset kanssasi. Suloisia suvipäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai mitä on kissa ilman omaa autoa ;D
      Ehkä talvella tulis enemmän käytettyä nk. hartialämmittimenä. Tunnustan kyllä olevani tosi huono neuleiden käyttäjä...villasukkia kuluu kuitenkin koko ajan :)

      Poista
  17. Upea neule. Varmaan miellyttävä lanka neuloa ja käyttää.
    Teillä nuo harrastukset upeat! Hieno auto.
    Kissa vieköön, sillä on kissanpäivät 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka isäntäväki alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, niin kissalla ne on vasta meneillään ;D

      Poista
  18. Todella upea tuo sinun neulomasi bolero-neule. Haastava työ varmasti neuloa tuo neule? Huoltoraportin lukeminen on kyllä haastavaa. Siskoni tekee myös kotihoidossa työtä ja hänellä kävi samanlainen tilanne auton kanssa Raahessa. Hinauksen hän onneksi sai tilattua korjaamolle mutta laina-autoa hän ei pystynyt saamaan mistään joten tämä aiheutti pientä stressiä hänelle. Onneksi vika ei ollut iso joten seuraavana päivänä töitä pystyi taas jatkamaan normaalisti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!