torstai 13. toukokuuta 2021

Itkettääkö?

 Pakko esitellä tätä Tee -se -itse -kokin uutta ruokakokeilua!  

Työkaveri kertoi kasvattavansa munakoisoja. Minä sitä ihmettelin (kun en saa mitään muutakaan kasvamaan), että mitä hän niistä koisoista sitten tekee. Sain selvityksen, sekä linkkejä ohjeisiin. 

Siitä se sitten lähti. Ostin 2 munakoisoa. Siivuttelin ne niin, että jäivät vielä kannan puolelta kiinni. 



Munakoisoja kuuluu itkettää. Sain tähänkin ohjeet, mutta googlettelin silti vielä itsekin. Oli erilaisia ohjeita ja sitten seuraavaksi ohje, että ei tarvitsekaan itkettää!  Minä olen niin häijy kokki, että päätin joka tapauksessa itkettää.  Ripottelin hienoa meriruokaa jokaiseen halkioon ja jätin koisot vajaaksi tunniksi itkeskelemään yksikseen.   2 munakoisoa sai aikaan desin verran kyyneleitä.  Nyt piti tietysti miettiä, että pullotetaanko kyyneleet??  Jotkut kuulemma silläkin ansaitsevat jotain 👀🎵🎶


Huuhtelin väliköt kylmällä vedellä ja puristelin kasvikset kuivemmiksi.  Laitoin jokaiseen väliin vaihtelevasti halloumia ja tomaattia.  
Avasin leikatut osat  ja levitin ne viuhkaksi uunivuokaan.  Päälle ripottelin juustoraastetta ja maustoin grillauskastikkeella (jota laitan nykyään kaikkialle, että se edes joskus loppuisi...) .


Uunissa 180 astetta  noin puoli tuntia ja lopputulos on tässä. 
Itkunsa itkeneet munakoisot.  Hyvä ruoka, parempi mieli. 


Ihan hyvää tämä oli, mutta ei vedä vertoja kesäkurpitsalle.  Kokeilen joskus vielä leikata näistä kiekkoja ja itketyksen jälkeen maustella ja grillailla niitä, tai sitten paistaa. 

Tämä oli siis elämäni ensimmäinen kerta, kun tein jotain näistä kasviksista.  

Onko sinulla hyviä vinkkejä munakoisoruokiin, tai vaikka joku muu kiva kasvisruokaohje?

26 kommenttia:

  1. En ole kai koskaan käyttänyt munakoisoa mihinkaan, mutta hyvältä näyttää.
    Hyvää helatorstain iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupassa olen minäkin näitä ihmetellyt ja sitten ohittanut sujuvasti ;)
      Samoin sinulle!

      Poista
  2. Looks delicious!Nam nam!!Could you please take a taxi and make me a dinner hih hih just kidding !

    I have never tasted such things are they tasty and good??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waite just there, where you are now! I`ll come in 5 minutes ;D Don´t move!
      This was my first time. I like zucchini better, but this was quite good, too. Eggplant itseflt doesn´t be very strong tasted. The contents made it tasty.

      Poista
  3. Wau, näyttää herkulliselta!
    Näinköhän saan näppini pidettyä munakoisoista erossa seuraavalla kauppareissulla.
    Olen tehnyt ruokaa munakoisoista tasan yhden kerran, herkullista mutta suuritöistä:
    http://satunnainenblogi.blogspot.com/2018/07/jumalainen-moussaka.html
    Sen sijaan olen syönyt muiden tekemänä useammin, grillattuna oikein maukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näytti sinun moussaka -valmistelut. Isotöiseltä... Ei tullut mieleenkään, että suolan laadulla olisi jotain merkitystä itkun kanssa. Ihan sattumalta valitsin tuon hienon merisuolan. Grillaus ja siivutus pitää varmaan vielä kokeilla. Munakoisoja ei ole kaupassa koskaan niin paljon "tyrkyll'" kuin tavallisempia kasviksia. Ehkä ne on siksi tullut ohitettua niin sujuvasti.

      Poista
  4. Mietin muuten juuri, etten ole koskaan ostanut / käyttänyt munakoisoa 😮 Ehkä pitäisi...mennä kauppaan ja valita ihan 'uusia' ostettavia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä ollut minäkään ;) Ja sitten vielä jotkut osaavat niitä kasvattaakin ;)
      Eihän niitä uusia juttuja uskalla ostaa, kun joskus on tullut kokeiltua ja petyttyä. Ehkä ei silloinkaan ole osannut.

      Poista
  5. Näyttääpä herkulliselta. Uudet maut vähän arveluttaa, mutta miksipäs ei. Tätäkin voisi joskus kokeilla tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje oli helppo ja nopeakin. Tää oli aika mieto. Täytteet toi maun ;)

      Poista
  6. Nyt pomsahti uusi tuttavuus,jota kiitos on kokeiltava.
    En ole koskaan tehnyt tuosta mitään. Mutta olen niin yllytys hullu,että kokeiluun menee.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet jutut menee ohi silmien, kunnes tulee se oikea hetki ja into kokeiluun.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kerrankin on mahdollista syödä, eikä tarvi todeta, että maku korvaa ulkonäön ;)

      Poista
  8. Minä käytän paljon munakoisoja, ja täällä se onkin yksi rakastetuimpia kasviksia. MOnet munakoisolajikkeet ovat nykyään sellaisia että niitä ei enään tarvitse itkettää, mutta joitakin täytyy. SIt jos ostat taas munakoisoja, niin annan tällaisen ohjeen:osta aina mahdollisimman kevyt munakoiso sillä sellaisessa on vähemmän siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa.. en osannut oikein valita ostaessa ja nappasin vain 2 hyvännäköistä. Aika kevyitä olivat ja mietin, että ovatko sisältä aivan haperoita ;D No taisi sitten mennä vahingossa ihan hyvin.
      Ja selvisi tuo itketyksen kieltokin. Olikohan tämä nyt sitten kuitenkin itketettävä malli, jonka minä ostin? Ja miltä näyttävät muut mallit?

      Poista
  9. Kovasti koitan miettiä mitä olisin munakoisosta tehnyt(tai siis avustaja olisi tehnyt), mutta ei tule muuta mieleen kuin että jonkinlaista moussakaa ollaan kokeiltu. Mutta en muista sitäkään oliko se jotakuinkin syötävää😅 Mutta hyvältä näyttää tuo sinun kokeilusi👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekin "tyylikkäästä" toteutuksesta;)

      Poista
  10. Minä olen joskus syönyt (jonkun muun tekemiä) paistettuja munakoison viipaleita. Oli hyvää. Varmaan nekin oli itketetty ensin ja sitten maustettu ja ehkä kananmunassakin kieritetty, eli kevyt leivityksen tapainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Leivitystäkin kannattaa kokeilla. Aiempi ihastukseni kesäkurpitsakin vois olla leivitetty ja paistettu.

      Poista
  11. Voisi kokeilla joskus, en ole ostanut tuota vihannesta, hyvää varmaan olisi.
    Kiitos paketista, jonka hain eilen. tarpeellinen tyynynpäällinen, ja raikas musta valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin tuollaisen merkin, niin voit ostaa sille kaverin, kun varmaan löytyy mistä vaan :)

      Poista
  12. Näyttää herkulliselle. Minä valmistan aina silloin tällöin ruokaa munakoisosta. Sitä useammin kuitenkin kesäkurpitsasta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa vetää kyllä pitemmän korren. :)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  13. Venäjällä syödään paljon munakoisoa paistettuna, grillattuna, mössöttynä ja keitettynä. Sitä saa nykyään myös Suomesta, koska Euro-East tuo maahan Dogvanin tuotteita. Löytyy paistettuja munakoisonpaloja maukkaassa tomaattikastikkeessa ja munakoisoa chilikastikkeessa. Aivan ihania paahtoleivän päällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!