lauantai 27. helmikuuta 2021

Hannat

 Vannoutunut kirjoneuleiden ystävä sai yht´äkkiä päähänpiston tehdä palmikkosukkaa.  Ei siinä, etten tykkäisi   muunlaisista neuleista. Kirjoneulekuviot ovat vaan olleet niin koukuttavia. Kevään myötä kai nyt puhaltaa uudet tuulet aivojen idealokeroissakin. 


Palmikot vetävät neuletta reilusti kasaan. Minun käsialallani olisi ollut ehkä järkevää valita puoli kokoluokkaa suuremmat puikot.  Sukka ei kuitenkaan ole näin ohut, kuin tässä näyttää, vaan on tosiaan  kuroutunut vaihtuvien oikeiden ja nurjien silmukoiden ansiosta näin kapean näköiseksi, kun sukka ei ole jalassa. 


Olin jo aivan unohtanut, miten kauniilta voi näyttää palmikoiden leikittely neuleen pinnalla.  Tarkkaan sai ruudukkokuviota seurata rivi riviltä ja tarkistaa vähän väliä, oliko tämä palmikko oikealle vai vasemmalle kallistuva, sisä- vai ulkokautta. 


Jalassa kuvio venyy ja avautuu näkyviin koko laajuudessaan.  Sukan pituus riittää puoleen sääreen asti. 


Yläkuvan väri on hieman liian keltainen, kun taas tämä alla oleva kuva, punaisella pohjalla, on aivan liian haalean keltainen.  Joka tapauksessa tulee ihan pääsiäinen mieleen ja sehän se taitaakin olla seuraava juhlapyhä tässä kevään mittaan. 


Malli on tästä viime vuonna ilmestyneestä lehdestä.  Oikeastaan koko idea lähti lehtiä selatessa. Tuli niinkin fiksu idea mieleen, että neuloisinko tämän lehden sukat yksi kerrallaan...  Olen monessa asiassa niin suorituspainotteinen, että vain tällaiselle ihmiselle voi edes tulla tuollainen ajatus 😅 

Malli on Mia Sumellin Hanna
Lanka: 7 veljestä 145g
puikot kokoa 3½
varresta varpaaseen
koko 38-39

Nyt vasta huomasin uudelleen ihmetellä sitä, että ohjeessa pyydetään käyttämään puikkoja kokoa 3! Minkälaiset tallukat olisinkaan saanut aikaiseksi!?

Nyt on suunnitteilla seuraavien sukkien aloitus. Jään selailemaan tätä lehteä...


Mammaaaa! Haeppa nopeasti se suurennuslasi, niin nähdään, onko tässä kohdassa oikeasti virhe vai ei! 


Täällä on toinenkin epäilyttävä paikka!  Nyt olet kyllä ollut huolimaton. 
Täytyy mennä tarkistamaan vielä lehdestä, oliko tämä näin vai onko tässä virhe.




Auringon näen, säteenä tuona. 
Se loistaa hetken jo pälven luona.
Aavistus keväästä kirkastuu,
kun lämpö lumelta heijastuu. 
                                          (Sartsa -21)

37 kommenttia:

  1. Voi että onkin ihania palmikoita. Minullakin on tuo lehti, mutta miten en ole mallia huomannut. Onpas herkullinen tuo keltainen väri. Ihana tuo laaduntarkkailijasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran lehteä katsellessa ei oikein mikään tarttunut silmään niin paljon, että olisin tehnyt. Nyt myöhemmin mieli on taas hioutunut toiseen suuntaan ja nämä sukat kutsuivat tekemään :)

      Poista
  2. Kyllä on kauniit sukat!
    Kirjoneulesukkia oon itsekkin paljon tehnyt, pitäisikin välillä kokeilla jotain tällasia, mutta taito ei taida ihan tällasiin kyllä riittää!
    Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemaan, kokeilemaan! Ruudukon seuraamista tämäkin on ja ohjeet oli tosi selvät. Palmikkopuikkoa tarvitaan. Jouduin joka kerta varmistamaan ohjeesta, miten mikäkin merkki toteutetaan. Joku ois varmaan jo oppinut ulkoakin, mutta minulla oli joka kerta sellainen tunne, että pitää varmistaa... :)
      Tää oli kivaa vaihtelua. Nyt on puikoilla taas värillisempää tuosta samasta lehdestä.

      Poista
  3. no niin!!!
    nyt sukka-kevät avattu:)
    ihanat ,erittäin kaunis tuo malli....ja väri hurmaavan pirtsakka 💛
    ..mutta jos neljäs osa silmukkaa kiertyy vasempaan ,kun tarkoitus kiertää oikealle..Merri,😻 se täyty hyväksyä
    Mamman on kerta ohjetta tarkkaan seurannut,,,,vain tuo silmukan "neljäs-osa virhe ..sitä ei kannata edes noteerata..
    Kaunis runo!🤗💛😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pidit minun puolia! Alkoikin jo tuntua, että tarkastaja on tällä kertaa aivan liian tarkka. Kyllä me sovussa selvittiin, eikä tarvinnut purkaa.
      Nyt on puikoilla vaaleanpunaista ja violettia.
      Aurinko paistaa ja Merri viihtyy taas ulkona vahtimassa sulamislumia. Eilen kävi joku vieras kissa meidän rappusilla illalla ja Merri oli häkissään. Ihan hirveä meteli...

      Poista
  4. Ihanat sukat 💛 Kaunis kuvio! Keltainen väri tuo aurinkoa päiviin ja sopii niin hienosti tähän vuodenaikaan, kun kevät lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri oli jotenkin tosi inspiroiva mallin lisäksi. Aurinkoista. Nytkin paistaa aurinko ;D

      Poista
  5. Ei ihan jännäriellua kattellessa valmistuisi nämä sukat. Olet kyllä taitava neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että monesta ohjelmasta jäi visuaalinen puoli näkemättä, mutta korvat toimi kuitenkin ;) Välillä piti laittaa tallennus hetkeksi tauolle ja keskittyä. Tällaisessa sukkalehdessä on hankalaa, kun ohjesivu ei avaudu kunnolla, vaan jää kuprulle. Piti olla aikamoiset viritykset, että sai viivottimen pysymään rivillään.

      Poista
  6. Tulikos tarkastettua suurennuslasilla? Merri on tarkkana noissa asioissa :)
    Pääsiäinen noista tulee mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain ylipuhuttua tarkastajan jättämään homman vähän vähemmälle... lahjoin sen nameilla.
      Minullekin tulee pääsiäinen mieleen. En tiedä tarviiko pääsiäisenä villasukkia, mutta värin puolesta kyllä ;)

      Poista
  7. Wau, miten upeita sukkia! Itsekin neulon sukkia, mutta ihan vaan perussetillä. Osaisinkohan edes tehdä tällaisia palmikoita? On se hyvä, että Sinulla on silmukoiden tarkistaja ihan omasta takaa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sujuu, kun on selkeä ohje. Ruutukuviot on minusta aina selkeitä, kun on merkkiohjeistus vieressä. Vähän hidasta silmukoiden pyörittelyähän tuo on ja saisi olla vähän löysempi käsiala, tai paksummat puikot.
      Tarkastaja onneksi päätti vähän löysätä kriteereitään.. . :)

      Poista
  8. No jopas on palmikoita! Nätit sukat! En tiedä riittäisikö itselläni kärsivällisyys seurata jotain ohjetta noin tarkkaan. Pitänee testata joskus. Pääsiäistä kohti selkeesti mennään...
    Kiva runo Kalevelanpäivään, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kerrallaan nääkin syntyi. Tein taas molempia rinnan, niin ei tarvinnu alottaa alusta toisen kanssa. Siitä se päivä päivältä eteni vähän kerrallaan. Voihan sitä välillä tehdä jotain muuta, kun muistaa laittaa ylös kerroksen, jossa oli menossa. kirjotan aina lyikällä sen ohjeen laitaan, kun jätän homman kesken.
      Meinas tuo Kalavalanpäivä ihan unehtua! Ei runokaan siihen viittaa ollenkaan ;) Väärä runomuoto.

      Poista
  9. Merriä ei voisi suurennuslaseineen päästää lähellekään mun kässiä. Se sais hepulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tunnustaa, että Merrin voi helposti lahjoa antamaan parhaan arvosanan tarkistuksesta;D

      Poista
  10. Ihanat sukat ja tuo palmikko kuvio niin näyttävän kaunis🥰
    Ihana Merri tekee loppu tarkastuksen🤗
    Aurinkoa päivääsi ja viikkoosi🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mallissa tuo palmikkokuviointi on tosiaan todella kaunis.
      Aurinko paistaa täyttä häkää. Äsken käytiin lenkillä. Säteiden lämpö sulattaa teiden pintaa kovaa vauhtia.

      Poista
  11. Onnittelut upeasta sukkaparista, täynnä kevään iloa ja valoa, kuten Merri varmistaa! Hyvää Kalevalan päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitkästä aikaa neule, joka houkutteli tekemään. On ollut vähän tyhjäkäyntiä :)
      Samoin sinulle!

      Poista
  12. Sinulta sujuu niin palmikot kuin kirjoneuleetkin - yhtä hienosti ihan kaikki. Kauniit sukat kummassakin värissä. Eiköhän Merrikin niistä tykkää. Päällikön on aina annettava oma hyväksymisensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri oli helppo lahjoa toisiin ajatuksiin ;D
      Tässä on varsi vähän turhan joustamaton. Ihmettelen, jos joku ois saanu niistä joustavamman käyttämättä ohjeen mukasia kolmosen puikkoja. Ehkä minulla vaan on liian kireä käsiala näihin. Tottumattomuutta :)

      Poista
  13. Ihania sukkia. Sukan malli muistuttaa kovasti joskus neulomiani Saltkrågan villasukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Minäkin olen joskus tehnyt Saltkråkan -sukat. Niissähän tuo palmikko myös kiemurtelee pitkin poikin.

      Poista
  14. Todella upeat sukat, ja kiva tarkistaja sinulla;D Oikein hyvää maaliskuuta ja kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molempien puolesta :)
      Juu, nyt vierähti maaliskuu käyntiin! Yöllä on ollu pakkasta, mutta eilen sai lumet jo aikalailla kyytiä auringon myötä. Kyllä sitä silti vielä riittää ihan reippaasti.
      Uutta viikon alkua sinullekin!

      Poista
  15. Kauniit sukat, vaikka tarkastaja olikin löytävinään niistä jotain virheitä. :) Aika veikeetä, kuinka erivärisiltä sukat näyttää erilaista taustaa vasten ja valaistuksen muuttuessa. Yksi kuva kertoo enemmäm kuin tuhat sanaa, mutta kertooko se totuuden, niin se onkin sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien totuuksista on varmaan nykyään paljonkin sanomista, ja monessa asiassa.
      Kyllä tää vähän ihmetyttää. Kumpikaan noista ei ole oikea sävy. Ehkä ulkona olis sellanenkin löytynyt.
      Tarkastaja on maksettu hiljaiseksi, kaikki hyvin ;)

      Poista
  16. Ihanan aurinkoisen näköiset sukat, kaikissa sävyissä.

    VastaaPoista
  17. Kuinka keväiset sukat! Minäkin taisin harkita tuota ohjetta, mutta päädyin johonkin toiseen malliin. Palmikkokuviot ovat kyllä kauniita yksivärisellä langalla neulottuna. T: Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin siitä samasta lehdestä toisia palmikkosukkia ja lanka oli mustaa. Hetken neulottuani totesin, että eihän ne palmikot edes näy mihinkään ja purkasin koko jutun. Olishan ne sitten jalassa jollain lailla erottunu, mutta eipä ollu kovin palkitseva värivalinta kuviointiin nähden.

      Poista
  18. Ihanat palmikkosukat, niin keväinen väri :) Kevät saa paljon uusia ajatuksia mieleen, minäkin kaivoin virkkuukoukun esille ja rupesin virkkaamaan pientä pöytäliina ja kirkkaan keltaista tietysti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen taitaa nyt olla hittiväri!
      Minäkään en ole virkannu pöytäliinoja pitkään aikaan.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!