lauantai 13. helmikuuta 2021

Ystävänpäiväkortteja tuunaten

 Kun neuleet eivät suju, piti keksiä jotain muuta ohjelmaa.  Ystävänpäivä tulossa, siinä hyvä aihe korttien tekemiseen.  Ihan alusta asti en käynyt niitä tekemään, vaan sain idean käyttää korttilaatikostani kortteja, joita on vuosien varrella päätynyt meille tavalla tai toisella ja joita ei tule mihinkään lähetettyä. Kortteja lähetetään muutenkin nykyään niin vähän.  

Potentiaalisia kortteja löytyikin aikamoinen läjä. Osa on tullut jostain lasten jutuista kauan sitten, osa Lastenklinikoiden kummeilta (ainoa, joista olen maksanut), osan on joku jossain askartelutarvikelaatikoissa antanut, osa sellaisia, joita vaan lähetetään kotiin (niitä en maksa, kun en ole tilannutkaan). 


Seuraavaksi nostin kissan pöydälle. No en nostanut! 😁 Kyllä se hyppäsi siihen ihan itse ihmettelemään, mitä tapahtuu. 

Nostin hilpetööri- / tarralaatikkoni pöydälle. Niitäkin tarpeita olen saanut useasta paikasta, ostanut itse, leikellyt jostain yms.  Jokaiseen valmiiseen korttiin tein jotain lisäyksiä ja tuunailin niitä uuteen uskoon. Kaikkein höperöimmänkin näköiset tulivat ihan erilaisiksi saatuaan vähän uutta pinnoitusta. 
Tämä olikin niin mukavaa puuhaa, että käytin lopulta kaikki löytämäni kortit. 


Osa oli yksipuolisia, osa avattavia. Sisäpuolet koristelin myös tavalla tai toisella. Ehkä näissä ei sitä punaista lankaa oikein ollut, mutta ainakin ihan kivan näköisiä ja pirteitä tuotoksia.  Peitin takaosien painettuja osia tarroilla ja nauhoilla yms. 
Tekstiksi vain yksinkertaisesti "Hyvää ystävänpäivää" ja päivämäärä, niin tiedetään missä mennää ja miksi. 


Kortteja syntyi 48 kappaletta. Vein ne töihin vietäväksi meidän kotihoidon asiakkaille anonyymisti. Muutaman vein itsekin ja ilahtuneita olivat monet.  Yksi sanoi, että tämä lämmittää mieltä. 
Oman neuletylsyyden tappamisella sain aikaan jotain, joka ilahdutti muita. 


Ystävyys on kuin talvinen paiste 
lämmittää kasvoja ja sisintä, kun tuuli nipistelee poskia. 

Huomiselle  (ja muillekin päiville) hyvää ja sydämellistä ystävänpäivää kaikille Teille!

                                                                       (kyllä siinä sydän on, kun tarkkaan katsoo 💗)

44 kommenttia:

  1. Oletpas ahertanut ja hyvään tarkoitukseen!
    Ihan oikeasti on karvainen sydän :D
    Hyvää Ystävänpäivää Sartsa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaksi huviksikin piti jotain tehdä ja sommittelu oli kivaa.

      Poista
  2. Todella kauniita kortteja ja miten ihanaa, kun jaoit niitä lämmittämään monen vanhuksen sydäntä. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisista korteista sai kivoja pienin lisämaustein. Muuttivat ihan luonnettaan :)

      Poista
  3. Ihanan lämmin ajatus sinulla korttien ilahtujat ovat varmasti onnellisia,arvostan! No sydänhän ihan selvästi on,minä joka nään sydämiä joka paikassa.Niin Merri on nyt tosi sydämellinen...kiitos!
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle huomiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaakin hupia tässä tunnustan ajatelleeni, kun ei ollut mitään näpertämistä ;) Mutta ainahan voi laittaa ilon kiertämään.

      Poista
  4. Tuo korttiaskartelu voisi onnistua minultakin, kun lehdistä voi leikellä kuvia ja vanhoja kortteja jäi äidin jäämistöstä iso kasa. Saapuneita korttejani en raski leikellä, kun olen vuosikaudet säilyttänyt kaikki.
    Miten koskettava teko lahjoittaa kortit vanhuksille. 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläisiä leikkaa-liimaa -kortteja minulta syntyy, en osaa mitään taidekorteja väsätä :)
      Jos ei olis ollu noita kelle antaa, en olis tullu edes tehneeksi, eli kaikki sai jotain :)

      Poista
  5. Onhan siinä sydän ja mitä ihanin karvasydän onkin! Hyvää Ystävänpäivää sinulle ja Marille!
    Itse tehdyt kortit ovat parhaita. Niihin on upotettu sydäntä ja aikaa konkreettisesti. Askartelit aikamoisen kasan kortteja. Kiva, että veit niitä myös vanhuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne ne meni kaikki :) Hämmästyin vähän itsekin, miten paljon niitä syntyi, kun pääsin vauhtiin. Sitten oli enää vähän jäljellä "aihioita", niin eihän niitä voinut siihen jättää, vaan piti tehdä vielä lopuistakin.
      Hyvää ystävänpäivää :)

      Poista
  6. Sydämellinen ystävänpäiväpiristys vanhuksille! Ihan parasta:-) Ihanaa ystävänpäivää sinulle ja Merrille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääosin tykkävivät, kelle ehdin itse viedä, mutta kaikki eivät halunneet :)
      Samoin sinulle!

      Poista
  7. Muutaman omatekoisen kortin lähetin, ainahan saaja niistä ilahtuu.
    sydän siinä on, onhan ne ihania kisut.
    Hyvää ystävänpäivää, ja kiitos kommentistasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin sillä lailla saamaton, että en lähettänyt yhtään... Nämä oli helppo viedä köntissään työpaikalle.
      Samoin sinulle!

      Poista
  8. Hienoa, kun sinulla oli paikka mihin viedä, jossa ilahduttavat, Hyvää ystävänpäivää sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon vastaanottajia ainakin :)
      Samoin sinulle!

      Poista
  9. upeita kortteja olet askarrellut. Ihanaa Ystävänpäivää Sinulle ja Merrille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeudesta en tiedä, mutta itse tehtyjä kuitenkin :)
      Samoin sinulle!

      Poista
  10. Melkoinen määrä ajatuksella tuunattuja kortteja! Itse en tehnyt/antanut/postittanut ensimmäistäkään.
    Aurinkoista ystävänpäivää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäkään en postittanut yhtään. Siä postitit jo etuajassa :) Hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  11. Ihan selvä sydän! Halaus ja rapsutus.

    VastaaPoista
  12. on,on,sydän 🧡😻
    Paljon kauniita kortteja olet värkännyt..ja tarkastajan läpi käyneet ja hyväksytty 😸🧡
    Hyvää ystävänpäivää,Sinulle ja Merrille 😻🧡

    VastaaPoista
  13. Kivoja korttaja olet tuunaillut! Itsekin olen joskus kiinnittänyt huomiota kissojen sydämenmuotoisiin peffoihin. Hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tässä ihan pelkkää takapuolta ollu tarkotus näyttää ;)

      Poista
  14. Hienoja kortteja teit mieliä ilahduttamaan❤️Ja hauska kuva kisusta takaa🐈Hyvää. Ystävänpäivää sinullekin 💗Jaffan appelsiinit saivat muuten nimensä Jaffan satamasta, kun sieltä aikoinaan lähetettiin maailmalle, 🍊🍊

    VastaaPoista
  15. On siinä sydän, ihan selkeästi. Varmasti itsetehdyt ystävänpäiväkortit ilahduttavat. Olet tehnyt kauniita kortteja ja tykkään myös lyhyestä ja ytimekkäästä viestistä. Lyhyestä virsi kaunis.

    Ajattelin sua juuri tänään. Sinähän sekä neulot että soitat. Luin artikkelin, jossa kerrottiin kuinka paljon eri harrastukset lisäävät älyä ja oivalsin, että siksi varmaan täällä blogissasi käyn. Sinä saat älyä lisää niin monesta asiasta :) Ja käyn mä täällä myös Merrin vuoksi, ei sen puoleen.

    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oli hienosti muotoiltu :) Kiitos! Kyllä sitä älyä kuule tarviikin, että hyvä, että on jotenkin ees tarjolla :) Ettei olis vaan sitä tekoälyä...
      Olen kyllä nähnyt monta tutkimusta aiheesta luovuus ja muisti. Viime aikoina on tullut tuota huilunsoittoakin vähän laistettua kun ei ole päässy harkkoihinkaan. Alkaa piakkoin unohtumaan koko vekotin (se sopisi kyllä Merrille..).
      Uutta viikkoa taas porskutellaan etiäpäin. Yritetään päästä käyntiin!

      Poista
  16. Ihana idea. Loistava tapa ilahduttaa muita ja taas materia kiertää.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit: materia kiertää! Se oli just yks perusajatus tässä sen lisäksi, että minulle piti keksiä tekemistä :)
      Maanantai on päivistä makein (?)

      Poista
    2. On se! Maanantai aloittaa aina uuden hyvän viikon.

      Poista
  17. Kauniita kortteja olet tehnyt. Ihanaa, että kaikki ei ole vain tekstiviestejä ja muuta vastaavaa. Aito kortti lämmittää aina.
    Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, kortti on konkreettinen toivotus. Näiden korttien saajat eivät kyllä niitä tekstiviestejä juurikaan osaa edes katsoa, joten konkreettisuus on paikallaan. Tuntumaa käsille.

      Poista
  18. Ihana idea varmasti ilahdutti saajia! Hihii, sydänpeffis=)
    Hyvää ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on meidän perheen sydänkäpynen, peffistä myöten ;D

      Poista
  19. Hyvää ystävänpäivää sekä sinulle että Merrille! Merri on pelkkää sydäntä koko kissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitää paikkaansa. En tiedä jaksaako se aina ajatella itse niin, kun joillekin tulee halipula :)

      Poista
  20. Arvostan, mitä teit! Todellista ystävänpäivän henkeä muistaa korteilla kotona olevia ikäihmisiä. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että tää olis sellasta samaa linjaa, kun jouluna meille aina ilmestyy töihin niitä lahjoitettuja joulukortteja :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!