lauantai 23. tammikuuta 2021

Keittiöasioita ja ylläri

 Meillä on keittiössä tällainen perinteinen pyyheliinateline. Se oli alun alkaen tumman ruskea, mutta maalasin sen jossain vaiheessa kalkkimaalilla valkoiseksi. 

Yritin hakea hakukoneella tällaisen naulakon historiaa, mutta en löytänyt oikein mitään.  Olisi mielenkiintoista tietää, milloin näitä on alettu tehdä. 

Vaihtelen aina silloin tällöin pyyheliinapeitettä, koska minulla on niitä useampia. 


Itse asiassa löysin niin monta pyyheliinapeitettä kaappeja kaivellessa, että päätin oikein tehdä niistä kuvakavalkadin (piti tuokin hieno sana googlettaa, että varmistin tuleeko 1 vai 2 a-kirjainta 😀).
Silitin kaikki liinat mielestäni näteiksi, mutta kuvissa ei olekaan niin sileitä liinoja 😟.Eihän ne tietysti tuossa telineessäkään koskaan suorassa ole, mutta, mutta...

Minulla on monta äidin tekemää ristipisteltyä tai kirjottua peitettä.  Äiti on oikein haka noissa käsitöissä. Minulla homma ei kulje, ei sitten millään. 
Iso työ näissä on. Paljon laskemista ja värisävyjen vaihtelua.  Tässä hempeä ruusuinen malli. Käytän tätä enempi keväällä tai kesällä. 


Tämäkin on äidin tekemä. Se on mielestäni syksyyn sopiva, kun on noita omenoita ja muutakin satoa.  Onkohan kannussa mehua? Mitä mahtaa olla kulhossa?? Riisipuuroa? 


Tämä on tehty erilaisilla pistoilla. Ääriviivat on pistelty eri värein. Ylhäällä ja alhaalla olevaan liehukkeeseen on ommeltu pitsiä. 
Tyttö on ehkä hollantilainen, hatusta päätellen?  Mitä lie nyt kanniskelee ämpäreissään. Tämäkin on enemmän tällainen kesäinen malli. 


Seuraava peite on miehen äidin tekemä. Se on maalattu kangasväreillä.  Vaikka tässä on runsaasti kukkia, olen mieltänyt sen kuitenkin enemmän jouluiseksi, kuten viime joulunakin,  jolloin se oli esillä. 
Minulle  tulee tästä aina mieleen  Maria ja Jeesus -lapsi. En tiedä mikä oli alkuperäinen malli tekijän mielestä. Tässä kangas on tuollaista nk. puuvillasilkkimäistä, ohutta. 


Seuraavana minun kömpelö yritykseni. Olen tehnyt jouluisen peitteen neliskanttisesta pöytäliinasta. Yläosaan olen ommellut kujan tankoa varten.  Tämä on värinsä puolesta kaunis.  En muista yhtään, mistä tämä pöytäliina on alunperin meille tullut. 


Seuraavassa on eniten taustatarinaa.  Kyseessä on alun perin ollut parvekkeen oveen virkattu verho. Siksi siinä on nuo reunatkin vähän kimurantit, kun se oli vaijereilla viritettynä ikkunan pieliin. 
 Tein sen mummolleni, joka on jo vuosia sitten nukkunut pois. 
Verhoa virkkasin, ja varmaan siksi tuon mallinkin valitsin aikana, jolloin kolmas lapsemme oli nukkunut pois.  Tätä katsellessa nuo  molemmat asiat tulevat aina mieleen. 
Meillä ei ole tälle sopivaa ikkunaa, mutta halusin jatkaa verhon elämää ompelemalla sen lyhyemmäksi ylä- ja alaosastaan, samalla syntyi ylälaitaan taas tuo kuja tangolle. 



Tällä kertaa valitsin talviajaksi tämän pyyheliinapeitteen, joka on, yllätys, yllätys, jälleen äitini tekemä. Tässä nyt on tällaisia ruoka-aineksia ja soppakattilaa, joita voi kuvitella talvellakin käyttävänsä. 
Nämä ovat kyllä niin upeita, että pysähdyn edelleen ajoittain ihmettelemään, miten joku on tällaisenkin osannut tehdä! Nämä 3 ovat kaikki sellaisia, että paperilla olevasta ohjekaaviosta siirretään pistelemällä kuvio aida -kankaaseen, lankoja ja ruutuja laskien.  Minulla menee silmät ristiin joka kerta, kun kaivan oman, yli 10 vuotta vanhan pistelyni esiin. Siksipä en kai ole sitä loppuun saanutkaan...


Keittiössä kun ollaan, laitetaan tähän väliin kuva taas näistä täytetyistä kesäkurpitsoista, joita muistin pienen tauon jälkeen tehdä. Voi että nämä oli hyviä! 
Täytteenä oli jauhelihaa, sipulia, Koskenlaskijaa, kesäkurpitsoiden täytteet silppuina, riisiä, mausteita, sekä päällä juustoraastetta. 


Ruuanlaittokuvasta on hyvä siirtyä Stanstaan, nokkelaan keittiöemäntään, joka pääsi yllättämään minut ihan tyystin.  Menin postilaatikolle, kun näin postiauton pysähtyneen meidän kohdalla aiemmin.  Laatikossa oli niitä perinteisiä mainoksia, ja pari kirjettä.  Luulin, että mies on taas tilannut jotain autoon liittyvää... mutta, minulle tuli postia! 
Kirjepaketista löytyi servettejä, joihin ei voi ainakaan suuta pyyhkiä, kun pitää seurata nuotteja ja laulaa mukana. Kissaheijastin on kissaihmiselle täydellinen 💖. 
Heijastinpötkylöistä sovittelin jo pimeässä välkkyviä tähtiä, mutta ne jäävät ehkä odottamaan lähemmin tulevaa talvea ja joulunaikaa.  Pussillinen papukaijalukkoja (?).  Näillekin löytyy varmasti käyttöä. 
Kortissa ystävätoivotukset. Tämä oli kyllä varsinainen yllätys! Kiitos Stansta 💗


Läikkyvää ja liehuvaa lauantaita kaikille!

36 kommenttia:

  1. Ole hyvä, Sartsa! Jään niin odottamaan, että mitä askartelua keksit serveteille... Ja papukaijalukoille.
    Todella kauniita nuo kaikki pyyheliinapeitteet!!!
    Kannussa on maitoa tai mehukeittoa sille puurolle. Hollantilaisen tytön ämpäreissä vuohenmaitoa. Neljännestä tulee mullekin mieleen Maria ja Jeesus. Itse virkkaamasi on herkkä ja tunteellinen, kuten 'tarina' sen takana. Viimeinen miellyttää jo värienkin vuoksi.
    Kesäkurpitsat näyttävät niin herkullisilta, että on kiiruhdettava täältä Tupon luota Omaan Kotiin keittiöön... On vaan ihan törkeän painavat kantamukset ja ulkona liukasta.
    Siispä liukasta lauantaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukasta oli, kun äsken käytiin kävelemässä. Pitäis varmaan hommaa sellaset piikkikengät..monta vuotta jo puhuttu, mut eipä vaan oo näkyny :)
      Tänään ruokana possun suikaleita, wok classic vihanneksia ja eilisiä makaroneja ;)
      Servetit jouluaiheisia, joten ehkä sitten lähempänä joulua. Toisaalta mietin aina mahdollisuutta tehdä joulukortit jo tosi ajoissa.. Viime vuonna teinkin jo aika ajoissa, mutta kuitenkin vasta marraskuussa taisin alottaa.

      Poista
    2. Mä kelasin niitä servettejä esim. decoupage-tekniikalla johonkin, mutta sinä teet mitä haluat - sunhan ne on. ;)
      https://www.sinelli.fi/tekniikkakoulu/decoupage-tekniikoita
      Leppoisaa sunnuntaita! :)

      Poista
    3. Oon joskus tehnykin jotain tuolla tekniikalla. Tossa sivustossa on kaikkea muutakin mielenkiintosta, ei oo tullu katottuu aiemmin,kiitos :)

      Poista
  2. Kauniita pyyheliinapeitteitä <3 Tuo kirjottu, hempeä, ruusukuvio on kyllä kädentaitojen taidonnäyte. Siinä on saanut piston, jos toisenkin tehdä. Kesäkurpitsaveneet ovat kyllä herkkua. En ole niitä toviin tehnytkään, joten kiitos vinkistä <3 Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Nuo kirjotut on tosi upeita. Ihailen aina ristipisto- yms. kirjontatöitä. Niiden valmistuminen pikkuhiljaa on hienoa katseltavaa. Aina vähän enemmän tulee kuvaa näkyviin.
      Olen syönyt valtavat määrät kesäkurpitsaa viime syksystä lähtien, jolloin oivalsin, että se on leivän päällä paljon parempaa, kuin kurkku. Lisäksi noita täytettyjä versioita tuli loppuvuodesta tehtyä muutamia kertoja.

      Poista
  3. Sinulla on monta pyyheliina-peittoa,ja kauniita sellaisia. Meilläkin on keittiössä pyyheliinanaulakko, joskus siinä on ollut peittokin (mulla taitaa niitä olla kolme kaapissa), mutta kun sen alla hyllyllä on nyt vedenkeitin ja leivänpaahdin, niin ne pyyheliinapeitot tulevat vähän liian alas, joten siinä ei ole mitään peittoa nyt.Kesäkurpitsa ruoka näyttää hyvältä, viime kesänä söin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astia- tai käsipyyhehän se tietysti tärkein asia naulakossa onkin :) Voisko niitä sinun peitteitä lyhentää?
      Ei nää kesäkurpitsat taida nyt kotimaisia ollakaan, mikä tietysti on vähän huono puoli.

      Poista
  4. Oi,miten kaunis tuo pyyheliinateline onkaan,ihastuttava todella kalkkimaalattuna. Kerrassaan upea. Ja ristipisto työt niissä näkee kaunis kädenjälki. Tätini on tehnyt myös noita paljon. Ihan nälkä tuli, kun katselin noita täytettyjä kesäkurpitsoja,kiitti vinkistä olen aivan unohtanut tuon herkun,pakko kokeilla joku päivä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tää se minun ainoa kalkkimaalaus on ;) Maali tarttui hyvin, mutta ei oikein kestä pyyhkimistä.
      Tää ristipistely on kärsivällisten ihmisten hommaa :)
      Me syötiin näitä viime syksynä useamman kerran. Yht´äkkiä kaupassa välähti, että näitähän se on taas tehtävä.

      Poista
  5. Kauniita pyyheliinapeitteitä ja herkullisen näköiset, täytetyt kesäkurpitsaveneet.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu äitilleni :) Hän on näissä supertaitava.
      Koskenlaskija olikin hyvä juustovalinta. Viimeksi taisin laittaa jotain valkosipulituorejuustoa tms. ei ollu niin hyvää.
      Simpsakkaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Tosi kauniita nuo pyyheliina telineen suojat.
    On varmasti kova homma ollu tehä...ristipistot...vaativa( minä sanoisin :että mestari käsityöt)
    Minä ompelisin josta leikatun kuvan 🤣,ei taitoa ,ei kykyä . ristipisto juttuihin.Minun äiti ja Anoppi kans tykkäsi noista .ompelujuttuista.
    Sinulla onkin runsaasti päällisiä mistävaihtaa/vuodenaikojen fiilisten mukaan..
    Nuo kurpitsajutut näyttävät tosi herkullisilta 😋
    Nyt SArtsa puhuu asiaa! (niinkuin yleensä aina!) stansta on todellinen kokki-mestari 👩‍🍳 ,Hän osaa loihtia ,käyttäen sanontaa:tyhjästä nyhjää..Stanstalla monipuoliset kasvis variaatiot/lihat/broilerit ym,Kyllä nälissään kun lukee Hänen tarinoita.vesi tulee kielelle.
    vau!
    Minkä ihanan yllärin hän Sinulle lähetti:)🧡🤗❤
    servetitja ,koko paketti ,,suurella sydämmellä,,,paketoitu.🧡🤗🤍

    ..meillä ei liehunu kun auton pressu (kauppakassin-päällä)🤣🥶...ja älytön viima
    Mukava sunnuntaita ,Sinulle 🧡🤍

    jk.pitihän se Paven muistelu katsoa! Onneksi puhuttelevat laulut jäävät elämään...❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sanoisin minäkin, että mestarin käsityötä. Uusia juttuja syntyy jatkuvasti.
      Stanstalla on vähän samaa tyyliä kuin kokkisodassa, että annetaan jotkut ruoka-aineet, joista hän sitten loihtii ruuan. Ja vielä suurella sydämellä ja ajatuksella.
      Pave on tullut tutuksi monesta yhteydestä ja kauniista lauluistaan, jotka nyt jääneet elämään.
      Yölläkö siä oot taas kuhkunnu?? Nyt vasta huomasin. ;)
      Merri on tyytyväinen, kun ihmiset viimein heräsivät ja antoivat sille ruokaa. Ensin märkäruokaa, sitten ulkoilua, sitten, mitä ihmettä?? Nappuloita ei ole ilmestynyt! Merrin mielestä sen ruokavalio ei ole kohdillaan, jos lautasmalli ei ole täydellinen, eli nappulat on saatava myös heti aamusta!
      Supersunnuntaita!

      Poista
  7. No onpa toinen toistaan upeampia käsitöitä <3 Kyllä äitisi on ollut taitava. Pitääkin tehdä myös pitkästä aikaa täytettyjä kesäkurpitsoita. On ne todellakin hyviä. Kylläpä stansta yllätti sinut mukavalla lahjalla. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti on ollut aina kova tekemään käsitöitä. Lisää ristipistelyjä yms. syntyy koko ajan :)
      Leppoisaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  8. On kullä kauniita. Kotonani oli myös merkattuja pyyheliinanpeitteitä. Ovat aarteita nuo vanhat käsityöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Ansaitsivat päästä kuviin kaikki, muidenkin ihasteltaviksi. Puhun nyt siis noista ristipistelyistä :)

      Poista
  9. Minä tärytin anopin ja mummun kirjonnoista sängynpeiton. Tulee sillä tavalla katseltua ja käytettyä, sillä pöytäliinaa meillä ei voi pöydälle panna, GRRRRR.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minul on 1 mankelin päällä. Pöytäliinoja ei meilläkään oo juuri ikinä. Raaskiskohan niistä tosiaan tehdä jotain muuta.. en ehkä raaski. Ainakaan vielä.

      Poista
  10. Minulla on kotona ja mökillä myös pyyheliinanaulakko ja en tulisi toimeen ilman niitä. Peitteitä minulla on myös paljon anopin tekemiä ja anopin anopin vanhoja. Joitakin ostettuja on myös. Itse en ole tämän askartelun ihmisiä joten ne tekevät näitä ketkä osaa. 🤗 ❤ Ihania on myös sinun liinasi ja kiva naulakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pyyheliinanaulakkojuttu on muutenkin jollain tavalla nostalginen vempain. :)

      Poista
  11. Äitisi on tehnyt aivan häkellyttävän upeita kirjontatöitä, hänellä on ollut taitoa ja innostusta ja kauneudentajua. Meidän suvussa on korkeintaan noita ääriviivoilla tehtyjä. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin! Niitä syntyy edelleen koko ajan; pöytäliinoja, tauluja yms.
      Tuo teidän suvussa kuulostaa hassulta :) Teidän suvussa on varmaan tehty jotain ihan muuta hienoutta :)

      Poista
    2. Joo, meidän suvussa on tehty sitten kaikkea muuta paitsi "merkkausta". Käyttötavaraa ja tarveneulontaa. Jännä juttu, miten jokaisella heillä on omat innostuksensa kohteet: äiti neuloo sukkia, täti kutoi kangaspuilla vaikka mitä hienoa, toinen täti virkkaa vaikka mitä hienoa. T: Saukkis

      Poista
    3. Luovuus kuitenkin kaiken pohjalla ja halu toteuttaa itseään itselleen sopivalla tavalla.

      Poista
  12. Kauniita pyyheliinapeitteitä! Ja kaunis on itse telinekin. Tavaroihin liittyy niin paljon muistoja. Kaappeja siivotessa meneekin usein aikaa enemmän muistelimiseen kuin itse siihen siivoamiseen ja jälki on sitten sen mukaista, työ ei ole edistynyt nimeksikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teline ei itsessään ole vanhaa tekoa, olen sen jostain ostanut, joltain käsityöläiseltä varmaan.
      Pöytäliinakaapit sain muka siivottua ennen joulua. Suurin osa jäi, osa meni toiseen kasaan (mukamas vien johonkin keräykseen) joka on nyt toisessa kaapissa ;D

      Poista
  13. Kauniita liinoja! Tykkään erityisesti tuosta omenaisesta ja myös viimeisestä. Kuulostaapa hyvältä tuo kesäkurpitsaresepti, nams:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään eniten noista hedelmäisistä, mutta muutkin on kauniita.
      Netistä löytyy varmaan monia muitakin täytettyjen kesäkurpitsoiden reseptejä. Itse tein nyt vähän niin kun vanhasta muistista, en noudattanut mitään ohjetta. Viimeksi muistaakseni jätin riisin erillisenä syötäväksi, mutta nyt täytettä meni jostain syystä kovin paljon, joten sekoitin riisinkin täytteeseen.

      Poista
  14. Aivan ihania käsitöitä. Tein melkein 10 vuoden ajan valtavalla innolla ristipistotöitä. Sitten tuli stoppi ja lahjoitin langat ja Italiasta tilaamani ristipistolehdet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin tehnyt jokusen ristipistelyn, mutta viimeisin on auttamattomasti kesken. En vaan näe enää kunnolla :( Ristipistotöissä on ihan parasta se, kun näkee, miten kuva pikkuhiljaa kasvaa ja alkaa näkyä. Tykkään vaihekuvista.
      Äippä tekee aina vaan ja soveltaa vuosikymmenten kokemuksella kirjontamalleja ja lankoja.

      Poista
  15. Ihania kaikki nuo pyyheliinapeitteet. Tykkään tosi paljon noista vanhoista risti- ynnä muilla pistoilla tehdyistä liinoista. Meillä oli aikoinaan kotonakin tuollainen hylly ja tuo peite, missä on puurokulho vaikuttaa kuvioltaan kovastikin tutulta, että veikkaisin että meillä on ollut ainakin saman tyylinen joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on aika uusia loppujen lopuksi. Vanhat ristipistelymallit on saaneet uusia kuvioita rinnalleen, odottamattomiakin. Aika kiva, että ristipistely tai muu kirjota voi olla kaikkea muutakin, kuin perinteinen.

      Poista
  16. Kylläpä onkin kauniita ja taidokkasti tehtyjä peitteitä! Mikäpä niistä on valitessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappeja siivotessa oikein tajusin, miten monta niitä onkaan. Äipällä on luomisen vimma :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!