maanantai 28. joulukuuta 2020

Joulun jälkeen

 Lokakuun lopulla kävin kaupoilla ja näin tätä nauhalankaa (täällä).  Sitä piti silloin ostaa pari kerää, koska se vaan tuntui niin ihanalta. Ei ollut mitään käryä, mitä siitä tekisi. Vaan käryäpä lähti nousemaan ja lankaa piti käydä hakemassa lisääkin.  Jos lankaa piti silitellä, niin arvatkaapa, pitikö neuloessa silitellä valmistuvia sukkia 😊 . Tuntuu samalta kuin Merrin silkkiturkki . Samat väritkin. Oikeastaan muita värejä ei ollut edes tarjolla, joten valinta oli luonnollinen.  Jokaiseen pariin kului 2 paria  lankaa. Lanka on oikeastaan väärä sana, koska se on enemmän juuri nauhamaista.  4 paria vei siis tuota nauhalankaa 8x100g, eli langankulutus  sen mukaan.  Puikot olivat kokoa 5. Silmukkamäärä taisi olla 11 ja 12 silmukan luokkaa puikollaan.  Kantapäähän tein ihan sileää neuletta. Eihän näillä varmasti kulutuksen kestoa taida olla mutta ihanat jalassa ihan muuten vaan, tai sitten unisukkina. 


Mies sai formulasukat. Pinterestistä löytyi formula-auton kuvio ja siitä se ajatus sitten lähti. Tein  joskus aiemmin tuota ruudukkoa eri väreissä ja joku silloin sanoi, että mustavalkoisena näyttäisi ihan ruutulipulta... se jäi mieleen, joten kiitos vinkistä!  Varsi on tehty mustavalkoisena ja punaiset päälipistoina. Näytti ensin aika valjulta, mutta sitten pistelin vielä nuo ääriviivat mustalla, jolloin tuli enemmän oikean näköiset.  Langankulutusta tässä 130g ja lankana Nalle. 


Toiveena oli saada peurasukat.  Näissä oli tämä sama pohdinta, kuin hirvisukissa, että mikä kuvio näyttää hirveltä ja mikä porolta, entä peuralta? Päädyin näihin kuvioihin. Välikuviot on omasta päästä, kuten sukka muutenkin. Pituus puolipohkeeseen.  Langankulutus 135g, lanka Nallea. 


Olen näköjään mainosten orja, kuten alemmista kuvista voi todeta.....  
Yleensä ohitan facen ja instan mainokset samantien, mutta joskus ne vaan tarttuvat verkkokalvoille tiukemmin, kuten näissäkin kävi. Sehän niiden mainosten tarkoitus tietysti onkin,  napata satunnainen (varmaan juuri tälle katselijalle räätälöity) katselija tilaamaan tuote. 

Tämä kuva herätti mielenkiinnon ja kun päätin tilata paidan, kävi ilmi, että tekstinkin sai vielä valita!  


Eihän tälläistä Arttu -taulua voi vastustaa, vai voiko?  Ensin lähetettiin Artun kuva valmistajalle. Lisäksi piti valita valtavasta määrästä vaihtoehtoja, mitä vaatteita Artulla kuvassa olisi; hoviherra, ritari, kuningas, herttua..... vai tämä muskettikoira Arttu!


Merri täytti 3 vuotta eilen!  
Tämän talon rakastettavin (ja ainoa) kissapoika 💖
Tein viime vuonna postauksen sen pentukuvista yms.  Ne löytyvät TÄÄLTÄ. 


Näin toivotamme mukavaa, uutta päivää ja viikkoa! 
Tervetuloa myös sinulle, uusi lukija 💖

25 kommenttia:

  1. Kauniita ja tarpeellisia sukkia ja muuta ihanaa :)

    VastaaPoista
  2. Synttärionnittelut Merrille! T: Saukkis
    P.S. komeita kirjoneulesukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri kiittää (nosti vähän päätään tuolta sohvalta, kun huikkasin).

      Poista
  3. Vai että ihan kolme vuotta. Paijauksia, halauksia, rapsutuksia ja kissittelyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on riittänyt ja lellittyä kissaa on huomioitu enemmän, kuin se haluaisi ;D Tosin se ei koskaan näytä sitä, joten välitin sinunkin onnittelut.

      Poista
  4. Nuo karhupörrösukat (mulle tulee niistä karhu mieleen) ovat maailman suloisimpia. Kumpa osaisin kutoa, mutta jo pelkkä aloittaminenkin tuntuu ihan mahdottomalta, niin paljon on aikaa kouluajoista, jolloin jotain lapasta kudoin. Olin aina siellä open luona korjauttamassa solmuja ja lankasotkuja 😩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne aika karhumaisen muhkeat jalassa on ;) En tiedä kestävätkö käytössä miten, mutta niitä oli vaan pakko tehdä ja silitellä siinä samalla.
      Kyllä ne jonot tuli tutuiksi minullekin ja niitä ahdistuneena muistelen ;D Aina oli jotain pielessä, kun olis pitäny tehä kuten virallinen ohje näytti. Olen aina ollut oman tien kulkija, vaikka sitten kantapään kautta.

      Poista
  5. Onnea ja rapsutuksia ihanalle Merrille!
    Olet sinä taitava sukkaihminen. Nuo alun pörröiset sukat ovat varmaan siitä Rustan langasta, josta aiemmin on ollut puhe. Lähi-Rustassa sitä ei enää ollut, kun viimein keksin sitä ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä Rustan lankaa ne on, hys-hys -juttuja. Oli aivan ihana neuloa tuntuman takia, nopeaakin oli, muutaman tunnin juttu yhdessä parissa, kun oli niin isot puikot. Eivät varmaan kulutusta ihmeemmin kestä, enemmän sellaset sohvalla istumisen pehmosukat, tai unisukat :)
      Nyt jos ilmestyy myöhemmin, niin osta varastoon ensi jouluksi.

      Poista
  6. Ihanat sukat! Pehmosukat juuri niin ihanat mitä yösukat voi olla.
    Samoin kivat tekstiilit. Aina uusia juttuja pongattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmosukkia voi käyttää myös pehmolelun sijaan siliteltävänä ;D
      Suurin osa mainoksista menee ohi ilman reaktiota, mutta jotkut jutut jää verkkokalvoille hautumaan.

      Poista
  7. Ihania sukkia <3 Synttärionnittelut ja juhlavan muhkeat rapsutukset Merrille <3 Tuo Merri-paita ja muskettikoira Arttu ovat superhienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja rapsutukset välitetty!
      Minustakin nuo nettilöydöt oli kiva erikoisia ja henkilökohtaisia.

      Poista
  8. Hienoja sukkia. Silityksiä ja rapsutuksia kolmevuotiaalle Merrille.

    VastaaPoista
  9. Lovely photoes!!I like your kitty cat Mjaaauuu!! :))))

    wish you a nice week !And A happy new year!

    Greetings Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for visiting :) Merri is now 3 years old (young :) ).
      Soon it will be a new year! Fresh start to cut covids neck! ;D
      My back is so bad, I have to stay home from work a few days. Hope it gets "fresh" , too.
      Have a nice day!

      Poista
  10. Aivan ihania nuo pehmoiset ja Merrin väriset unisukat :).
    Merrille tuhannet onnentoivotukset, rapsutuksia, silityksiä ja korvaan kuiskutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nehän on ihan kuin Merri -sukkia ;D Sattumalta, kun kaupassa ei muita värejä ollutkaan. Ehkä tän värinkin takia kerät hyppäsi silmilleni silloin kauppareisulla ;)
      Merri sai kaikki onnittelusi!

      Poista
  11. Paljon,paljon silityksiä(onko tuo oikiasana,),paijauksia,halauksia: 3 vuotiaalle Merrille!
    (Väinö .lähettää hännänhuiskutukset:))
    Ihania lämpöisiä sukkia olet neulonut,Kauniita kaikki,😊🧦😊🧦🧡
    Sulonen Merripaita 😺🧡
    monta kertaa kattoin ,missä ihmeessä tuo Arttu oikein seisoo..voi minun harattavat silmäni;)Hän on oikea musketti-koira!
    Kiitos,samoin teille!
    ..uusi viikko uudet kujeet!😺😊🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on nyt Merrille kerrottu ja rapsuteltu jne. ;)
      Noi eläintaulut oli ihan mahtavia. En voinut välttyä tilaamasta sellaista ;D
      Nyt on todellakin uudet kujeet, kun selkä on kipeä. Vanhoja kujeita ei pysty tekemään. No parempaa kohti mennään... toivottavasti.

      Poista
  12. Ihanat sukat ja varmasti pehmeät ja mukavat. Ja nämä kuviojukat on aivan mahtavat. Paita on myös minusta kerrassaan mainio. Onnea 3 vuotiaalle Merrille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut välitetty ;)
      Kokeilun kautta muuntui nää pörrösukat langasta sukiksi. En tiedä kuinka käy pesussa ja kulutuksessa. Tuskin säilyvät noin pehmoisina, mutta ovatkin luxus -sukkia ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!