tiistai 1. joulukuuta 2020

Arvonnan voittaja

35 vastausta tuli arvontapostaukseen. 


Näistä arvoin arvontakoneella voittajaksi Helmiksen. Merri tietysti virallisena valvojana. 

Onnea voittajalle!!

Saat postia, kun laitat minulle sähköpostiin sartsa.piccolo(et) gmail.com yhteystietosi. 


Ylivoimaisesti eniten suosiota joululeipomisissa saivat osakseen joulupiparkakut ja joulutortut.  Jotkut aikoivat tehdä muitakin  pipareita, kuten  Hanna -tätejä, tai talonpojan pikkuleipiä.  Osa valitsee valmiin taikinan, osa tekee taikinan itse.  Joulupukin peukalonjälkien epäilen kuuluvan tähän ryhmään, vaikka minulla ei ole hajuakaan, mitä ne ovat. Peukalo on varmaan pukillakin sitä kokoluokkaa, että ei siitä muuksi ole kuin pipariksi? 

Torttuja tehdään ilmeisesti varsin perinteisin tyylein, joskin eri ohjeissa on esitelty myös uusilla kuvioilla tehtyjä torttuja. Suosiota saa myös joulutortturulla, jolla ilmeisesti tarkoitetaan taikinasta muotoiltuja tötteröitä, jotka täytetään  luumuisella vaahdolla paistamisen jälkeen. 

Ns. kuivakakuista tai kahvikakuista suurimman suosion sai taatelikakku. Lisäksi oli mainittu tiikerikakku, erilaiset maustekakut ja hedelmäkakut, sekä suklaakakku. 

Täytekakkupuolella oli myös mainittu erilaisia variaatioita "tavallisesta" kermatäytekakusta luumutäytekakkuun, voikreemikakkuun ja charlotte russeen. 

Juustokakut ovat myös suosiossa. Näissä eri makuja, esim. glögijuustokakku. 

Makeat piirakatkin kiinnostavat.  Esimerkkeinä luumunmakuinen digestive -piirakka ja valkosuklaa -lime -torttu. 

Perinteinen joulupulla sai yllättävän vähän ääniä. 

Suolaisia asioitakin tykätään leipoa. Minusta on yllättävää että kaksikin kommenttia mainitsee saaristolaisleivän ja vielä yhdessä ruisleipä.  Näin vähemmän leipovana ihmisenä pidän niitä jo aika tasokkaana tuotteena. 

Pasteijat ja suolaiset piirakat on myös kommenteissa mainittu. Erityisesti nimeltä on mainittu sienipiirakka. 

Kukaan ei tainnut mainita riisipiirakoita?  Niitä olen itse joskus jouluksi tehnyt. 

Uusia kokeiluija ehdoteltiin ja aiottiin testailla mm. gluteenittomalla puolella.  Joku haluaa tehdä hedelmäkakkunsa vuosittain hieman erilaisina versioina.  Helsingin Sanomissa löytyy kuulemma uusi hedelmäkakkuohje. Lieneeköhän se tällainen, jossa ainekset vain sekoitetaan?  Lime - , sitrus- appelsiini tms. kakku kiinnostaa erästä leipuria.  Vihreäkuulatorttuja on suunnitteilla uusina juttuina, jos niitä ei ole vielä kokeiltu. 

Kinuskikissan appelsiini - hunajapiparit oli mainittu. Ilmeisesti NÄMÄ.

Marenki -kerma -luumu -kerroskakku kuulostaa jo suunnielmana aika vaativalta ja on varmaan upea! 

Jäin miettimään, mikä voi olla  suolainen versio joulutortuista? Ehdotus on mielenkiintoinen, onko tarkentavia vinkkejä? 

Kiitos runsaasta osallistumisesta!  Minusta on mielenkiintoista koota näistä vastauksista isompi kokonaisuus. Netti on pullollaan ruoka- ja leivontaohjeita. Lisäksi lehdissä ja televisiossa esitellään jouluisia leivontavinkkejä. Silti on kiva kuulla, mitä muilla on mielessä näin joulun alla.  Monet eivät vielä olleet edes päättäneet, mitä kaikkea aikovat leipoa, tai leipovatko ollenkaan. Itselläni on vielä tämä vaihe päällä 😅 

Jotain varmasti teen. Taatelikakun olen tehnyt joka vuosi, mutta viime vuonna sitä tuli tehtyä vähän liikaa ja tuli korvistakin ulos vielä monta kuukautta joulun jälkeen, kun syötiin pakkasesta.  Oli tarkoitus antaa kakkuja muillekin, mutta jostain syystä  ne eivät olleet kaikkien mielestä sitä kuuminta hottia. Juustokakkua saatan tehdä, koska se on oma lempikakkuni AINA.  Tein muuten viimeksi sitä kotitekoista jäätelö joulupiparimurskeella maustettuna. Oli tosi hyvää! 



Merrin kanssa taas kiitetään ja kumarretaan osallistujille ja toivotetaan uudet lukijatkin tervetulleiksi 💗


26 kommenttia:

  1. Onnea Helmis!
    Sen oon oppinu näitten vuosien aikana, et leivon vähemmän ja ostan vähemmän syötävää jouluksi :)

    Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on itse se, joka tarjoaa jouluruuat nuoremmalle väelle, niin huomaa, miten paljon vaivaa se lopulta vaatii. Suunnittelu on kaiken a ja o, niin homma sujuu. En tiedä miten täällä syödään jouluna, kun en tiedvä vielä sitäkään, olenko töissä vai vapaalla. Aika näyttää.
      Samoin sinne!

      Poista
  2. Onnittelut voittajalle!
    Olisipa tarvikkeita kaapissa, niin nyt olisi aikaa testailla leipomuksia. Ei ole enkä tohdi vaivata ketään, hö. No, tämä viikko vielä 'tätä' ja ehkä ensi viikolla jo mukavammin. Hope so!
    Mieluisaa alkanutta joulukuuta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostat siltä, että et ainakaan ihan kuolemansairas ole (leipomusinnostakin päätellen ;) ).
      Toivottavasti pitää paikkansa se, että kerran sairastunut ei enää tartu, mutta sekin taitaa olla vielä tutkimuksen alaista asiaa.
      Ratevaa riistaita ... ;)

      Poista
  3. No voihan, myöhästyin arvonnasta, kun vasta nyt liityin lukijaksesi..:)
    Suloinen Merri♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijaksi :)
      Tarkkana sitten seuraavan arvonnan kanssa!

      Poista
  4. Paljon Onnea Helmis 😺
    ihanat kuvat Merristä,mainio "ilme " alakuvassa.
    yöllä...🌛⭐.kattelin facebookista ihania Merri +kaverit videoita 😺😻😽🐶,Kiitos!!hyvälle mielelle tuli ,katsellessa😊🤗😻
    Minä oon tuo joulun suhteen aatellu..jos kömpis sinne komeroon ..tilaa ois .
    Hyvää alkanutta joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin alakuva on mainio. Se on vähän huonolaatuinen, mut ilme on niin hyvä, etten malttanu olla laittamatta :)
      Kirjoita sitten kokemuksistasi joulun jälkeen! : Jouluni komerossa!
      Kiva että ne videot näkyy siellä, vaikka et ilmeisesti ole ite Facessa, mikäli oikein muistan.

      Poista
    2. 🤣joo ..entäs jo "komero-joulusta tulis" vuoden 2020 hotti tai hitti....vähän sais rintarottingilla kävellä,Antoin toisellaiselle joululle kasvot 🤪🤣..
      Oisko se rangaistus/vai lahja-komerojoulu...🤣😊🧓👵👩‍🦳
      Pystyy hyvin kattomaan...ja monta kertaa kattoin ,,etsin sitä yhtä super-hauskaa"mikä maku...maistaman uuestaan",minä voisin istua tunnin ja katsoa vain sitä videota 🤗🧡🧡🧡🧡🧡🧡😻,siis ei facea mulla.

      Poista
    3. Voishan se tarina olla tyyliin Narnia, että komero -joulu ja komerosta olikin salaovi jonnekin aivan muualle. Joo, mulla on vilkas mielikuvitus :)

      Poista
    4. hitsi..
      Kiitos!😻
      tuota en muuten ois hoksannutkan.....salaovi-joulumaahan.🎄⛄🎅🤶🙂

      Poista
    5. "...joulumaa on ihmisMIELEN rauhan valtakunta.." eli sitä voi viellää ihan mielessäkin vaan.

      Poista
  5. Kiitos toivotteluista :) Minulla alkoi rankan työrupeaman jälkeen viikon vapaat.
    Samoin sinulle mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajalle! Tosi paljon erilaisia suunnitelmia joululeipomuksia varten, mutta niin on meitä ihmisiäkin montaa eri sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Aika perinteisillä linjoilla taitaa joulun leivonnaiset olla pohjimmiltaan. Kiva kuitenkin kuulla, jos joku on keksinyt jotain uudenlaista tai omasta poikkeavaa.

      Poista
  7. Oi sentään, kivaa!
    Kiitos kaikille onnitteluista! :)
    Laitan sulle huomenna yhteystiedot toisesta sähköpostista, kun tän kanssa on tänään ollut jotain sählinkiä.

    VastaaPoista
  8. Onnea voittajalle! Oli mukava lukea millaisia leipomuksia joulun aikaan kukin tekee. Tänään leivon illalla pipareita uuden ystäväni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli kiva ja tein oikein tukkimiehen kirjanpidon, että montako samaa tulee :)

      Poista
  9. Godt du binder mennesker sammen med baking!Julen er tradisjon for meg så jeg liker de syv sorter vi alltid må ha til jul

    Nydelig liten pusekatt!hun er så søt :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag vill alltid baka något nytt, men alla väntar ju de gamla bakningarna :)
      I övre bilden Merri ses så ljuvande ut, men i den andra bilden Merri säger att jag är en lejon ;D

      Poista
  10. Onnea voittajalle! Minä aloin tänään haikailla rommikakun perään. Käsittääkseni se ei ole ihan mahdoton toteuttaa ja kun googlailin valmiita, niin vahvistui ajatus, että täytyy kokeilla. Hinnat eivät olleet ihan edullisia ja tarveaineet eivät kuitenkaan ihan maltaita maksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onnea leivontaan! Aina kannattaa kokeilla.
      Tässä menee minulla raja :) En tykkää edes liköörikonvehdeista.

      Poista
  11. Ompa ollut kiva arvonta, Onnea Helmis!
    Joulu (ja miksei muutkin "vietettävät" juhlapyhämme) aina kiehtoo kokeilemaan jotain... ja kun tuolla mietit suolaista vastinetta joulutortulle, niin muutamia kertoja olen tehnyt creme craiche täytteisiä....vähän kermaan tilliä väriksi ja paistanut ihan tähti torttuna ja siihen sitten paiston jälkeen esille laittaessa päälle joko mätiä tai kylmäsavulohta ja "pikku kuusi" tilliä pystyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Tässä taas uusi idea. Yhtenä päivänä bongasin lehestä sellasen, että leipäjuustoa ja lakkahilloa.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!