Tarkoitus oli laittaa syksyllä lisää sipuleita, mutta jotenkin se innostus lopahti, eikä enää herännyt, kun oli aika istuttaa. Oikeastaan en oikein keksinyt edes, mihin istuttaa, kun meillä asuu tuollainen karvainen "kaivinkone". Olen muutenkin niin innoton pihanhoitaja, että pidän mieleisimmät kukka-asiat terassin läheisyydessä. Kauempana pihalla olisi ollut tilaa vaikka kuinka. Jospa päättäisin laittaa sinne tänä syksynä jotain...
Toisaalta...bongasin pihalta Hattivatteja! Jokin asia on siis kunnossa! Toivottavasti ne eivät ukonilmalla sähköisty 😀
Merri pääsee heti aamusta ulkohäkkiinsä silloin kun huvittaa. Sillä on siellä monta tasoa pihan tarkkailuun. Päivittäin se pääsee myös useita kertoja valjaissa ja narussa pihalle. Siellä se liikkuu narunkantaman päässä itsekseen. Välillä täytyy käydä päästämässä kiertynyt naru suoraksi. Naru on ohut ja kevyt, joten se haittaa kulkemista mahdollisimman vähän. Merriä se ei näytä häiritsevän, kuten eivät valjaatkaan.
Aina ei valjastelu maita, vaikka sitä olisi tarjolla. Liekö syynä kylmä ilma vai mikä. Toisaalta ulkohäkissä on kyllä yhtä kylmä..
Jotain siellä naapurin pihalla taas muka näkyy. Sehän se on suunta kesälläkin, kun on valjaissa. Merri makaa naapurin aidan vieressä ja tuijottaa sinnepäin.
Eilen aamulla menin päästämään narua suoremmaksi, kun terassilta löytyi toinenkin kissa! Se kulki siellä vapaana ja pelkästään turkkisillaan, mikä varmaan harmitti Merriä. Vieras kissa piti aikamoista mourua, johon Merri nätisti naukaisi välillä takaisin. Liekö ollut vastusta kaipaava poikakissa vai leikatun kissan lähelle epätoivoisena hakeutunut tyttökissa.
Kumpikaan ei kuitenkaan hyökännnyt, vaan ihmettelivät toisiaan. Merriä otti taas tunnetun väsytystekniikkansa käyttöön , eikä ollut huomaavinaan toista, jolloin toinenkin hiljeni ihmettelemään. Merri ehti jo haistella kukat ja kaikki, kuin ohimennen. Liikkeet olivat hitaita ja harkittuja.
Lopulta kävi pikku kahaus, jonka jälkeen Merri päätyi sisään ja vieras kissa sai lähtöpassit.
Merri halusi kuitenkin vähän ajan päästä käydä tarkistamassa hajutilanteen pihalla.
Käsityöpuolella tulossa on Pupujen juhlasukat, joka on Novitan yhteisneulontaprojekti. Ohje julkaistaan viikon välein maanantaisin Facebookissa ja NovitaKnits -sivulla. En päässyt ihan heti alkuun, mutta nyt olen siinä vaiheessa, että odottelen maanantaita ja jatkoa ohjeeseen.
Täytyy varmaan aloittaa jotain muuta sillä välillä...
Eletään odottavia aikoja. Televisio tuuttaa lähes pelkkää koronaa. Töissä ohjeet päivittyvät tiuhaa tahtia. Silti on vielä melko rauhallista. Kaikki kuitenkin tietävät, että kohta tapahtuu.
Rajat on suljettu valtion ja osan maakuntienkin välillä. Rajoja valvotaan. Päiväkodit, koulut ja valtava määrä muitakin työpaikkoja on suljettu. Hoitohenkilökunta valmistautuu ruuhkaan, joka paikoitellen on jo alkanut. Moni muukin ala on nyt välttämätön, vaikka hoitopuoli nostetaankin aina esiin ensimmäisenä. Ilman siistijöitäkään ei tauti taltu. Ruoka pitää kulkea ja moni muukin asia on tarpeellinen. Moni asia on näkymätön, kunnes se ei enää toimi ja muuttuu näkyväksi sitä kautta.
Kaupassa on vaikea olla tekemättä isoja ostoksia, koska ei haluaisi käydä niin usein kaupassa. Ihan silkkaan hamstraukseen en kuitenkaan ole sortunut. Kuulin juuri asiakkaasta, jonka kärri oli täynnä säilykkeitä...
Apteekissa on ostorajoituksia. Eilen näin taas käsidesihyllyssä tavaraa ja kävin katsomassa. Noin 300-400 millin pumppupulloja, joiden hinta 25euroa! Päätin, että en tarvitse. Autossa kotiin ajellessa oli sellainen tunne, että rattiin ei haluaisi liiemmin koskea, kun käsiä ei ollut päässyt pesemään. Siinä kohtaa se käsidesi olisi ollut ok.
Töissä hölvätään kuitenkin käsienpesun lisäksi käsidesiä minkä ehditään. Hanskoja käytän lisäksi vähän enemmän kuin ennen, eli joka paikassa. Hengityssuojaimista kotihoidossa on ollut hieman eriäviä ohjeistuksia. Toistaiseksi niihin on erityisohjeistus.
Eihän tässä auta, kun mennä vähän kerrallaan eteenpäin. Olisin perunut ensi viikon loman, mutta siihen ei vielä ollutkaan tarvetta, työntekijöitä on ollut riittävästi, ja poissaolot on saatu paikattua sijaisilla ja ylitöillä vapaaehtoisesti. Pidän siis ensi viikon lomaa, kunhan selviän tämän viikon töistä. En pahastu yhtään lomastakaan! 😊
Aina näin keväällä kaipaa sipulikukkia, kun olisi niin kiva käydä katsomassa, miten ne pilkahtelee esiin. Olen kuitenkin niin kankea selkävaivoineni, että en saa niitä koskaan syksyllä istutettua. Vielä jossain on odotettavissa muutamia krookuksia, jotka Esikko on joskus sinne istuttanut, samoin ehkä muutama tulppaani. Jospa tänä syksynä notkistuisin! ;)
VastaaPoistaJotenkin on tosiaan koko ajan odottava tunne tuon koronan kanssa, että kohta tapahtuu. Vai tapahtuuko sittenkään? Ei voi tietää. Vähän vainoharhaiseksi tosiaan tuntee itsensä, jos jossain pitää käydä. Toissapäivänä kävin apteekissa, ja en uskaltanut koskea mihinkään paljain käsin kotona ennen käsien pesua. Ja varmaan ihan hyväkin niin.
Nauti lomastasi, olet sen ansainnut!
Vähä vainoharhanen sitä on ollu jo vuosia, kun on tää työ tällänen ;D Äärimmäisen harvoin kosken suoraan ovenkahvoihin yms. jos voin sen välttää, käytän hihaa. Yleiset tilat on joskus aika ikäviä käyttää. Vähän aikaa lomalla, niin alkaa maalaisjärkikin aina palailemaan ;D
PoistaMukavia kukka-, kissa- ja pääsiäissukkakuulumisia <3 Näinpä juuri, päivä kerrallaan. Hyvää viikonloppua sinulle <3
VastaaPoistaSamoin sinulle, näillä mennään, mitä on. tärkeintä on terveenä pysyminen :) Ja sitten tulee muut mukavat asiat, kuten kissat ja neulokset ;D
PoistaPidä lomasi - olet sen ansainnut. Ihan varmasti.
VastaaPoistaOikeastaan on vähän syyllisen hyvä olo siitä, että voi rauhassa olla "kotikaranteenissa" ja neuloa päivät pääksytysten ;D Eihän kotona muuta tarvi tehä? Eihän?
PoistaKrookukset ovat kyllä kauniita.
VastaaPoistaHienoa, että saat pitää lomasi. Minulla oli tänään loman viimeinen päivä ja ma töihin paluu.Olinhan jo 2 viikkoa pois (1 saikku viikko ja 1 lomaviikko). Sinä aikana kaikki muuttui maailmassamme.
Kivaa lomaa sinulle🌼🌼🌼🌼
2 viikkoa on näinä aikoina pitkä aika, joskin työrintamalla on tällä hetkellä jotenkin tasaantunut ilmapiiri, kun ei mitään vielä tapahtunutkaan, vaikka alun jatkuvat ohjeistukset teki tunteen, että rytinällä mennään. Odotellaan.
PoistaNäin on...tiedä että työssäni (sairaalassa) on "odottava" ilmapiiri.Silti, jotenkn on kiva mennä töihin..
PoistaMinusta ei olisi hoitamaan puutarhaa (mm. hämähäkkien vuoksi). Onneksi blogien välityksellä pääsee nauttimaan osaavien aikaansaannoksista! Hattivatit näyttää hauskoilta (ilman sähköä..).
VastaaPoistaKäsidesi 25 euroa??! Huh huh! Meillä ei ole ko. ainetta vaikka tuskin siitä haittaakaan olisi. Olemme kuitenkin pääsääntöisesti kaksin kotona mitä nyt kaupassa on välillä pakko käydä. Siellä pidän sormikkaat, jotka pesen käsien lisäksi kotiin palattua. Näillä mennään.
Tsemppiä loppuihin työvuoroihin ennen lomaa ja mukavaa viikonloppua! :)
Ps. Kuten varmasti jo huomasit, niin tarina sai jatkoa...
Juu huomasin, kävin illalla lukemassa jo ;) Hyvin etenee .
PoistaOlen työn kautta niin "naimisissa" ton käsidesin kanssa, että tietysti bongasin aiemmalla käynnilläni, että käsidesihylly on tyhjä. Siitä jää sellanen fiilis, että tarvetta on! No seuraavalla kerralla kun sitä oli, niin oisin pullon ihan-vaan-varalle ottanu, mut hinta tyrmäs ja tulin järkiini ;D
Sipulikukkien kanssa on aina niin, että keväällä huomaa niitä olevan liian vähän ja syksyllä lisäistutukset estää voimakas laiskotus.
VastaaPoistaMeidän Juuson ulkoilua varten pingotimme puiden väliin narun, johon kiinnitimme Juuson 8 metriin venyvän flexin narussa liikkuvalla hakasella. Juoksunarun ansiosta Juuso ei pahemmin sotkeutunut pihan istutuksiin ja pensaisiin. Yläpihalla oli oma narunsa ja alapihalla omansa. Siirsin Juusoa sen mukaan, missä itse pihalla olin. Yläpihan juoksunarusta Juuso ulottui terassille ja kesällä avoimesta terassin ovesta sisälle ilmoittamaan, että nyt olisi aika päästä valjaista vapaaksi ja saada ruokaa.
Sukista tulee hienot. Olet mielettömän taitava kirjoneuloja.
Totta puhut. Kiitosta ansaitsevat kaikki nyt töissä olevat. Kaupan kassoillakin on tärkeä rooli ja varmasti monia pelottaa saada itse tartunta tai jäädä työttömäksi tämän kriisin seurauksena.
Eteenpäin mennään askel askeleelta. Toki huominen pelottaa, mutta siihen pelkoon ei kannata käpertyä, kun asioille ei paljon mitään itse voi. Koitetaan huomioida toinen toisemme ja tinkiä omasta mukavuusalueestamme. Pidä ihmeessä lomasi ilman omantunnontuskia. Varmasti olet sen ansainnut.
Juoksunaru herätti täällä keskustelua, mutta ei keksitty mihin sen laittaisi, että ei olisi aina jotain tiellä. Alapihalle ehkä, mut siellä voi tulla auto pihaan yht´äkkiä. Laitetaan harkintaan. Ollaan tätä joskus ennenkin mietitty.
PoistaMullin mallin ollaan koko maailmassa. Yritetään selvitä omalta kohalta ja muita auttaen.
Hyvä Merri!
VastaaPoistaanna vaan kyytiä niille tulevat sinun pihalle,illistelemään!!!
Krookukset ovatkauniita,Minun pihalla "ehkä 4-6 kukkaa"onellisena niitä ihailen;)ja heti kuvaan:))
ihanat "hattivatit"????mitä kukkia nuo on?:)))
Olet lomasi ansainnu!!
ei muuta kuin sohvan nurkkaan ja Merri kaveriksi....ja ei muuta kuin puikot käteen...ja
lankapussi viereen:)) puikot kilisemään!
Voi hitsikkä miten ihanat pupusukat....Taitava neuloja olet!!
Oikein ihanaa Rentouttavaa LOMAA.SINULLE SARTSA!! :))
Kiitos toivotuksista :)
PoistaHattivatit on itse asiassa pimeän "kukkia" ;D Ne kasvaa kompostin sisäpuolella ;D Enkä kyllä tiedä oikeasti mitä ne ees on, jotain sieniä varmaan ;D
Eilen mietin, että alkaa tota lenkaa kasaantumaan taas olkkariin, vaikka olen yrittäny pitää sen minimissä.
Lenkkeilykammo on iskeny. En lähe sitte millään, vaikka kuinka houkuteltais ;D
Tyyntä myrskyn edellä. Nyt on hyvä olla varautunut ihan kaikkeen, jopa säilykkein.
VastaaPoistaKevään ensimmäiset kukkijat ilahduttavat. Lupaus lisääntyvästä lämmöstä ja valosta. Ensi viikolle luvassa kuitenkin lunta. Ihan talvilomasi kunniaksi 😊
Joo talvilomalla pitää olla talvimeininki! Vaikka talvella ei ollukkaan ;D
PoistaKattelin uutisista, kun pohjosessa haalitaan lunta katoilta ja lunta on ollu enemmän kun aikoihin! Ihan uskomatonta, kun täällä ei oo nähty lunta juur ollenkaan!
Mies varmaan lähtee kohta taas kauppaan "hamstraamaan" ;D
Hauskoja nuo hattivatit :) Ihanat sukat olet tekemässä <3 niin se vaan on otettava että päivä kerrallaan tässä eteenpäin <3 Aurinkoa ja terveyttä sinun viikonloppuusi haluan toivottaa <3
VastaaPoistaHattivatit on jotain sieniä kompostista ;D NÄytti niin oudoilta, että nappasin kuvan (ja toivoin, että naapurit ei näe, mitä se siellä tekee ..)
PoistaTalvisia ilmoja lupailtu, tai ainakin viilenevää. Lisää puita takkaan!
Kaunista keväistä kukkaloistoa! Hihii, ja hauskat hattivatit=) Merrillä tärkeä tehtävä olla oman pihan vahtina, pois tunkeilijat=) Ihastuttavat pupujen juhlasukat tuloillaan!
VastaaPoistaNäin juuri, eteenpäin päivä kerrallaan, ihanaa lomaa sinulle sekä terveyttä!
Kiitos, kiitos :)
PoistaMerrillä on nyt niin ulkoiluvietti, että ei malta sisällä olla aina kun hetken.
Ihanat pupusukat on sinulla tuloillaan :).
VastaaPoistaOlipa mukava lukea Merrin kuulumisia :). Merrin nenä on erityisen söpö.
Ai nenuli ;) Söpöhän se on ;)
PoistaHuomenna aukeaa uus osio pupusukista. Tuleekohan jo viimeinen osio, vai toiseks viimenen.
Loma on varmaan paikallaan. Toivottavasti olisi keväistä ja aurinkoista. Täällä myös ollaan odottavalla kannalla. Yritin tilata ruokakaupasta ruuat niin, että käyn vain hakemassa vaan eipä onnistunut. Koko seuraava viikko näyttäisi olevan varattu. Pitänee lähteä itse keräämään ostokset.
VastaaPoistaVoi Merriä. Onhan se nyt yhtä halvattua, että sinne omalle reviirille tullaan tuosta noin! Toisaalta, kyllä kai seurakin olisi paikallaan. Sellainen kissatasoinen seura. Ettei aina vaan tarvitsisi olla ihmisten kanssa.
Upea sukka jälleen tulollaan. Värit ovat oikeastaan aika hauskat pääsiäiseksi. Harvemmin nähdyt.
Hyvää alkavaa viikkoa!
Vähän ikävissä ja yllättävissä merkeissä alkoi, mutta nyt on tilanne tasaantunut, joskin taas odottava, eri tavalla.
PoistaAika ruuhkaa kaupassa! Hyvä systeemi, mut riittämätön.
Nyt alettiin ihmettelemään, onko punkki kupeessa, mut ilmenikin olevan pieni rupi. Ottivat ilmeisesti kuitenkin yhteen. Ja Merri oli koko ajan narussa ja valjaissa! Onneks ei käyny pahemmin. Ilmankos se kävi hämäystekniikalla hypnotisoimaan toista rauhallisemmaksi. Valjaat on niin löysät, että se sais kyllä itsensä keploteltua niistä poiskin, vaan eipä kiinnostanut. Ei oo sen jälkeen kyllä sitä toista kissaa näkynytkään. Kissat pitäis olla kiinni, mut joitain ei ne säännöt taida taas koskea. Joskus näkee jopa kerrostalon pihalla vapaan kissan, joka on vaan työnnetty ovesta ulos ja se yrittää päästä jokaisen kulkijan mukana sitten sisään, eli rappukäytävään..
Tää nyt on kuitenkin omakotitaloaluetta. Ympärillä on niin paljon koiria, että itelle ei tulis mieleenkään päästää kissaa vapaaksi, ihan naapurisovun takia.
No eihän nuo minun sukan värit ole ohjeen mukaset, tietenkään ;) Tais olla pohjaväri joku hiekanvärinen ja punaset oli vaaleanpunasta, toi on vähän enemmän lohenpunaseen vivahtavaa. Langat löyty kotoa, joten näillä mennään.
Hyvää viikon alotusta sinnekin. Täällä nyt paistaa aurinko, mut aika viileää on. On luvannu taas vähän kylmenevää. Ihmetyttää noi kuvat pohjosesta, ja lumimääristä, kun täälä etelässäpäin ei lunta oo ollu juurikaan koko talvena.
Terveellä järjellä ja huolellisella käsien pesulla meillä selvitään näin lomalla. Ostin tavoistani poiketen valmiita siivousliinoja paketin ja ajattelin niiden sopivan näppärästi vaikka auton sisätilojen puhdistukseen. Normaalisti käytän pestäviä siivousliinoja ihan kaikkeen siivoamiseen. Pesun teen 60 asteessa koneessa. Kiva sukkaprojekti, ajankohtainen sinulla puikoilla. Sipulikukat on niin iloa tuottava juttu. Krookukset valitettavasti maistuvat pupuille, muuten nekin lisääntyvät mukavasti itsekseen kuten monet muutkin sipulikukat. Kevään iloa!
VastaaPoistaTon pupufaktan varjolla hämmästelenkin näitä omia säilyneitä krookuksiani. Täällä kun puput legendaarisesti käy syömässä omenapuut. Naapurin mies käy irvailemassa jo aina siinä viaheessa, kun istutan jotain ;D
PoistaKertakäyttöpyyhkeetkin oiskin hyvät autossa.
Olen oottanu huomista ja sukkien jatko-ohjetta. Piti alottaa uus juttu, kun ei ollu "mitään tekemistä".
Kyllä täälläkin käsidesiä ja hanskoja menee varsinkin kauppareissulla ja niiden jälkeen. Minullekin tuli jo alustava kysely, suostunko tulemaan töihin, mikäli tarvetta ilmenee. Kyllä minä lupauduin, sillä tämä on vähän kuin "talvisota". Minunkin piti aloitta pupusukkaprojekti, mutta en ole kerta kaikkiaan ehtinyt. Sipulikukat on kyllä kivoja ja pikkuhiljaa saa odotella niiden nousemista penkistä. Aurinkoa viikkoosi ja pysyhän terveenä <3
VastaaPoistaAi vielä kysymysmuodossa kuitenkin töihin tuloa :) Ei meilläkään VIELÄ mitään hätää ole. jos oikein toivoo, niin ehkä ei tulekaan...
PoistaEi ollu vielä projektin kolmatta ohjeosaa julkastu ainakaan novitaknitsin sivulla. Miäkii alotin projektin ihan jälkijunassa, mut sen verta paksuu toi 7 -veikka, että aika nopeeta neuloa. Silmukkamäärät oli vähän runsaat ja alotinkin tavallista pienemmän koon mukaan.
Olen ainainen aivastelija, kun nenä on niin herkkä, hajutkin aivastuttaa ja liekö jotain allergisoivaakin taas ilmassa. Kaupassa pelotti eilen koko ajan, että tulee aivastus. Sama juttu töissä. Siinä mielessä on kiva olla kotona, kun voi aivastella niin paljo ku huvittaa ;D
Krookukset ovat niitä kevään varmoja sulostuttajia näinä erikoisinakin päivinä. Minä olen murheissani kun oma loisto jäi lumisateen alle ja siellä hangen alla nyt ihan länts! Mukavaa kevättä kaikesta huolimatta! Pupujen juhlasukat pysäytti heti katseeni. Noille olisi käyttöä. Meidän kulmilla tuulee niin, että tukka saa uuden jakauksen...
VastaaPoistaMeillä oli myös eilen illalla jakauksen halkaiseva puhuri ;) Tänään onkin lumi maassa, joten hei hei krookukset... Ens viikolle on kai jo luvattu lämpimämpää?
Poista