maanantai 2. maaliskuuta 2020

Kirpustelua

Pitkästä aikaa kirpputorilla!  Mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt, mutta silti siinä kiertelyssä on jotain erityistä hohtoa.  Yleensä teen silmäyksen vaaterekkiin, ja jos jokin vaate herättää siinä ohikulkiessa huomion, saatan katsoa koko rekin läpi.  Kenkiä en kirpputorilta ole ostanut.  Minulla on jalkapohjissa vähän virheasentoa, niin kengät täytyy olla hyvät ja tukevat, ei kenenkään valmiiksi astumat, vaikka olisivat kuinka siistit.  Verhot täytyy katsoa, jos kangas herättää mielenkiinnon.  Harvoin olen kirpputorilta ostettuja verhoja laittanut sellaisenaan ikkunaan, yleensä muokkaan ne uuteen muotoon.  
Tavaroissa sama juttu; jos mielenkiinto herää, katselen esinettä tarkemmin. Joskus jokin esine voi  herättää ajatuksen jatkojalostuksestakin. 

Tällä kertaa "haaviin" jäi 2 söpöä pikkulyhtyä, joihin voi tietysti laittaa myös jotain ihan muuta, kuin kynttilöitä.  Niitä voisi myös käyttää  vaikka jossakin asetelmassa. 
Tuo pyöreä on "vanha sihti", kuten hintalapussa luki. Ei se kyllä mikään vanha ole muuta kuin muodoltaan. Ajattelin, että siinä voisi tehdä esim. paperimassaa, josta pitää vesi valuttaa pois. 
Löytyi Vihaisten Lintujen kangasmerkki, sekä korttiaskartelupohjia ja hääkortteihin kuvioita (kaikkeen pitää olla valmius 😅 ). 

Yritän olla ostamatta kirjoja, kun on niin monta vielä odottamassa lukemista kotonakin. Silti joku kirja on niin kutsuva, että se on otettava.
Tämä kirja kertoo legendaarisen lottakenraalin elämästä ja elämäntyöstä.  Historia on usein mielenkiintoista!


Merrille meinasin ostaa tämän kehdon! 😆 Jos väri olisi ollut toinen (kuin tämä huonosti kuvassa näkyvä vihreä), olisin ostanut. Olisin laittanut siihen pehmusteet ja Merri olisi voinut vedellä siinä hirsiä, ja olisihan siinä voinut leikkiäkin. 


Merri: Et varmaan ollut tosissasi?? 
Jotain rajaa sentään! 
En kai minä nyt tästä sohvannurkasta voi luopua! Parhaat unet tulee, kun löytää vaan oikean asennon!




Tavaroita olisi kirpputorille vietäväksikin.  Minusta laputtaminen ja edestakaisin kantaminen ja moneen kertaan  myyntipaikan siistiminen viikon aikana on hankalaa ja aikaa vievää, ainakin töiden ohella. Mikäli voittoa tulee, se menee bensoihin ja käynneillä tehtyihin heräteostoihin.
En siltikään haluaisi heittää ns. käyttökelpoista tavaraa poiskaan. Huomasin, että meillepäin on tullut Goodwill -myymälä ja aion viedä sinne tavaraa.  Sain viimeinkin siivottua yhden ison kaapin ja tavaraa kertyi iso muovipussillinen.  Nyt on paikka, jonne ne voi viedä!  Vain kirjoja ei kuulemma voi viedä, paitsi ehkä keittokirjoja ja lastenkirjoja.

Monista asioista on jotenkin vaikea luopua, mutta jos joka siivousrupeamalla sivuun siirtyy jotain, niin  kyllähän nuo hyllyt ja nurkat väkisinkin väljentyy.

Tästä se taas uusi viikko lähtee käyntiin! Nyt voi kai jo sanoa, että on kevät, kun on maaliskuu, vai mitä?  Vajaan viikon pakkaspäivät vaihtuivat taas lämpöasteisiin ja veteen.

Mukavaa viikon alkua teille kaikille!

24 kommenttia:

  1. Meillä oli vauvalle aikoinaan kehto, mutta kun sen kissa heti valloitti, niin eihän sinne vauvaa enää uskaltanut laittaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! kisaat tykkää niistä ;) Ois varmaan ollu ihan kiva sisustuksessakin, jos ois ollu eri värinen, mut en viittiny alkaa maalaamaan.

      Poista
  2. Moi Taitaa meidäñ kissoile kelvata monet torkkupaikat, yllättävätkin.lauantaina missu pujahti näppärästi pahviseen kaarimaljaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Mahtuiko se sinne kaarimaljaan!??? aika hyvin! ;) Kyllä ne kaikenlaisia sopukoita löytää :)

      Poista
  3. Merrillä on mukava sohvan nurkka, niin kukapa siitä haluaisi luopua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on päiväsaikaan paras paikka. Öisin minun jaloissa ;)

      Poista
  4. Kauniit lyhdyt löysit ja varmaan mielenkiintonen kirja. Laitoin nimen ylös, jos löytyis kirjastosta.
    Vai Merrille kätkyt, taitaa sohva olla parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tossa oli kuviakin, tossa kirjassa.
      Olishan toi kehto ollu vähä vaihtelua. :)

      Poista
  5. Kiinnostava Lotta-kirja. Tuon olisin ostanut minäkin. Kehto on kaunotar, jolle aina mietin käyttöjä. Kuinka monta ideaa olisi. Esineenä todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin minäkin tota kehtoa myös ihan sisustuselementtinä. Tällä kertaa ois ollu vähän käyttöäkin ;)
      Hyvät jutut on vaan otettava, ne ikään kuin kutsuvat, kuten tuo kirja.

      Poista
    2. Minäkin olisin kiljuen ostanut lottakenraalista kertovan kirjan! Fanni oli muuten syntyjään oululainen ja kuoltuaan hänet haudattiin Oulun pohjoispuolelle Iihin. Tosi mielenkiintoinen palanen suomalaista naisenergiaa.

      Poista
    3. Kuvat vielä kirjassa bonuksena!

      Poista
  6. Ihania löytöjä,olet kirppiksellä kuitenkin tehnyt.
    Tuo sihti ,polttelee,,,minun silmiä...:))
    Kirjoja en oo ikinä ostanu kirppikseltä,vain tyhjänpäivästä kiiltävää:)))
    (lasten ihania juhlakenkiä/poikien ja tyttöjen ..mitä pienempi koko sen parempi:)
    Kehdosta Merri on oikiassa:)"et kait ollu tosissasi?:))
    Tuon parempaa köllöttely paikkaa ei voi olla,Kauniita "päivä -unia Merri"
    (nurkkien -/kaappien siivous talkoot...ois alotettava taas uuestaan:)
    Mukavaa viikkoa ,Teille myös!:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sihti kutsui minuakin, vaikka en tiiä, tuleeko käytettyä ;)
      Muutaman kerran olen ollu korjailemassa pois tavaroita, joiden omistaja ei enää niitä millään tavalla tarvitse. Se on tosi surullista, mitä kaikkea voi taakseen jättää. Pistää väkisinkin miettimään, mitä minun jälkeeni joku kaapeistani löytää. Voisinko jo nyt poistaa sieltä asioita, joilla ei ole mitään merkitystä. Onhan siinä sekin hyvä puoli, että kaappeihin tulee mukavasti väljyyttä niille asioille, joita haluaa siellä olevan. Joka siivouskerralla voi luopua jostain asiasta, jos ei nyt niin seuraavalla kerralla :)
      Piti taas miettiä mikä päivä, että toivottaako viikonloppua vai ihan vaan muuta päivää. Vuorotyöläiselle päivät ovat mitä sattuu.
      Mukavaa viikon alotusta sinullekin :)

      Poista
  7. Kivoja kirppislöytöjä.Minullakin on tuollainen sihti ja odottelen edelleen ideaa,mikä siitä tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sihdillä vois varmaan tehdä nk. paperimassaa tai muuta vetistä, josta vesi pitäis saada valutettua pois. Joskus olen tällasta kaivannukin, mut nyt kun se on, niin en varmaan enää tuu tarvinneeks ;)

      Poista
  8. Mielenkiintoisen kirjan olet löytänyt, minä ostan joskus puutarha ja kukka sekä leuvontakirjoja kirppiksiltä. Lyhdyt on aina mukavia ja niitä tarvitsee aina. Voi tuota Merriä se on niin ihana. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi laittaa vanhoja kirjoja poispäin, kun uusia tulee keräiltyä kirppareilta ;) Käsityökirjojakin tulee usein hypisteltyä, mutta täytyy olla tosi mielenkiintoinen, että lähtee mukaan.

      Poista
  9. Kumma juttu,vaika ollaan jo vanhoja muumioita ja tavaraa pois vietävänä talo ja ulkorakennukset täynnä niin yllä se kirppis vetää vieläkin. Pullakahvit ja vaikka jos tekisi löytöjä (=?). Ehkä jokin jännitys piilee siinä ettei tiedä mitä eteen sattuu. Ihan kuin elämässäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppistely on myös eräänlaista ajanvietettä, joka ei vaadi liikoja rahoja.
      Jotain erityistä jos oikein etsii, nii ei varmasti löydä! Sitten kyllä löytyy, kun ei eti ;D

      Poista
  10. Kaikkeen kannattaa varautua, vaikka hääkorttien tekemiseen. Kirpputoreilla on kiva kierrellä. Ja monesti tulee jotain ostettuakin, vaikka tavaraa on ennestääkin ihan liikaa. Olen yrittänyt pitää vähän samaa linjaa, että vähitellen laitan pois ylimääräisiä tavaroita. Ei tunnu ihan niin pahalta luopua, kun sitä tekee pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhellä siivouskierroksella jos ei raaski luopua, niin seuraavalla jo muistaa, että ain niin, tämähän oli jo viimekskin häätölistalla , eikä oo yhtään käytetty sen jälkeen. Mieli jotenkin tekee hyväksyntää seuraavalle kerralle. ;D

      Poista
  11. Kivat löydöt. Kun käy usein kiertelemässä ehtii löytämään parhaat päältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olisi. Aika harvoin tulee silti käytyä.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!