Merrin peruspäivä

Hei kaikille!  Olen tämän blogin ilopilleri Merri. Täytän vuoden lopussa vuoden.  Olen saanut luvan kertoa itsestäni täällä blogissa, kun kerran kuviani on täällä jo vilahdellutkin. Olen seurallinen ja kehrään helposti. Haluan olla siellä, missä muutkin (paitsi jos minua nukuttaa).  En pelkää juuri mitään. Vain naapurin koira onnistui pelästyttämään minut ollessani ulkona. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että koirat ovat aika arvaamattomia otuksia.

Paras nukkumapaikkani on kotiväkeni sängyssä. Valitsen , kumman jaloissa aion nukkua ja levittäydyn siihen. Nostelkoot sitten jalkojaan ylitseni, jos aikovat yöllä kääntyillä.  Useimmiten nukun koko yön, mutta joinain öinä hiippailen kotona touhuamassa omia juttujani.  Kotiväkeni ei oikein pidä  siitä, kun käyn yöllä vessassa isommalla asialla...   väittävät, että silmiä kirvelee vaikka on unessa.  Hiekan kaapiminen täytyy myös tehdä kunnolla, mikä saattaa herättää herkemmän nukkujan. Yhtenä yönä kävin repimässä ulko-oven tiivisteen...   No. Yritin pyytää anteeksi ja taisin lopulta onnistuakin.

Ensimmäinen herätyskello soi jo kello 5 aikaan, jos on aamuvuoroon lähtijöitä. Lähden katsomaan, että hän pääsee  ovesta ulos, jonka jäkeen menen useimmiten jatkamaan unia jäljelle jääneen nukkujan kanssa.  Mikäli kukaan ei lähde töihin, katson velvollisuudekseni käydä silloin tällöin aamusta herättelemässä porukoita. Voihan olla, että ovatkin vain nukkuneet pommiin.

Viimeinen heräilijä antaa minulle ruokaa. Ensin märkäruokaa, sitten nappuloita. Tykkään molemmista.  Haluan myös heti aamusta mennä luukusta ulkohäkkiini, joka myös avataan näihin aikoihin. Istun häkissä ja katselen lintuja. Niitä pitää seurata tarkasti, että ymmärtävät, kuka täällä oikein määrää ja kenen luvalla siellä oikein sirkutellaan.

Ulkoa on mukava juosta suoraan aamukahvittelijan syliin, mieluiten vielä fleecetakin alle kehräämään.  Minusta on erityisen mukava olla peitettynä jonnekin.  Ihan parasta on, kun menen maton alle ja joku möyhii minua siitä päältäpäin. Kehräys tulee heti palkaksi.

Saan liikkua kotona melkein minne vaan, mutta ruokapöydälle ei saa mennä. Yritän silti joskus. Pöydällä on usein mustia kannellisia laatikoita, läppäreitä kuulemma. Jos menen oikein littanaksi, voin ehkä olla näkymättömissä siinä kannen takana.  Tämä ei ole kyllä oikein onnistunut. Hyviä piilojakin löytyy.

Tiedättekö sen leikin, kun etsitään piilotettuja nappuloita? Se on mukavaa. Tiedän jo etukäteen, mihin nappuloita yleensä laitetaan ja kierrän kaikki paikat.  Joskus osaavat laittaa yllättävään paikkaan ja löydän nappulan vasta aikojen päästä. Kerran yrittivät antaa koirannappuloita, mutta ne olivat ihan naurettavan makuisia. Niillä pystyi vain leikkimään.

Ulkoilu on mukavaa, mutta näin kylmällä en jaksa kauaa olla valjaissa ja hihnassa ulkona.  Putkassa, eli ulkohäkissä käyn päivittäin, mutta olen sielläkin vain vähän aikaa kerrallaan. Minulla on kissanluukku.  Se johtaa korkealle hyllylle, mutta pääsen kyllä putkan lattiatasollekin seinähyllyjä pitkin. Harvoin kuitenkaan käyn alhaalla, ylhäältä näkee paremmin.

Välillä on tylsää ja aika menee nukkuessa..no...onhan se päiväunien aika ihan mukavaakin.

Kun meidän perhe istuu sohvalla, on minullakin oma paikka. Se on sopiva kulmaus, johon voin suorastaan heittäytyä. Tassu täytyy tietysti laittaa käsinojalle, kuten kuuluukin.

Joskus minulla on kavereita. Tykkään leikkiä niiden kanssa, jos ne vain ovat juonessa mukana. Kavereitani ovat mm. Pate, Julius, Maia, Sam, Siv, Knut, Maisa (ainakin minun mielestäni, vaikka Maisa olikin eri mieltä). Maisan kanssa olen leikkinyt patsasta ja hiipimistä. Sivin kanssa leikin jahtaamista. Knut on vähän kuin isoveli, joka on opettanut minut tekemään isojen kissojen asioita.  Maian kanssa oli mukavaa, kunnes Maia muutti pois ja sai Samin veljekseen. Kyllä ne molemmat käyvät täällä joskus. Maia on omien polkujen kulkija ja seurailee tapahtumia. Sam on ihan riiviö. Väittävät, että minä olisin ollut pentuna samanlainen rohkelikko.  Pate oli meillä kerran melkein 2 viikkoa . Se ei oikein päässyt minun juonestani kiinni. Lähinnä minä esitin sille kaikenlaisia temppuja ja se katseli. Julius oli niin iso kissa, että en ole niin isoa muulloin nähnytkään.  

Maia ja minä.

Synnyinkodissanikin oli kissoja ja koiria. Niitä en oikein enää muista.  Nyt minulla on kuitenkin kaverina yksi Arttu. Meillä on välillä aika kuumottavia tilanteita, mutta joskus ollaan leikitty piilostakin. Tässä Arttu luulee, että olen vielä tuolla suunnassa, vaikka olenkin jo tällä puolella. 

Kun mami ottaa huilun esiin, tiedän, että nyt on aika häipyä. Pentuna en ymmärtänyt siinä olevan mitään ihmeellistä, mutta kaverit opettivat. Siv puri kerran mamia jalkaan, eikä sekään auttanut. Tiedän, että jo huilukotelon avaamisen ääni tarkoittaa korvilleni liian kovia ääniä. Lähden ulos tai alakertaan. Aika kammottavaa minusta. Kaikenlisäksi sitä rakkinetta säilytetään minun ruokakaapissani! Monta kertaa olen erehtynyt, kun kaapin ovi on avattu. 

Lankoja olen aina kunnioittanut. Niistä tulee selvästikin jotain tärkeää, kun niitä näkyy joka puolella.  Joskus olen koittanut, miltä ne tuntuvat, mutta eivät ne minua suuremmin kiinnosta. 

Olen kiinnostunut kaikesta, mitä muut tekevät. Askartelu on erityisen mukavaa.

 Silityksessäkin  olen ilman muuta mukana. 

Kodinhoitohuoneessa on muutenkin mukava, kun saa juomista. 

Paras leluni on piipunrassi.  Sitä on mukava kannella ja joskus jopa noudan sitä, kun joku heittää. Älkää nyt luulko, että olisin koira kuitenkaan! 

Illalla pidän tarkasti silmällä, milloin joku yrittää mennä nukkumaan.  Eteisen lattialla on kenenkään mahdoton päästä salaa ohi. En voi ymmärtää, miksi joku välillä valvoo puolille öin! Olen yrittänyt seurailla tilannetta, mutta aina nukahdan kesken. Sänkyyn hiippailen kuitenkin taas nukkumaan. 

Hei sitten teille kaikille! Huomenna on taas uusi päivä!