Konsertti lähestyy

Aiemmin olen jo kertonut soittoharrastuksestani.  Olen aloittanut huilun soiton 9 vuotiaana, tätini jalanjäljissä. Liityin paikalliseen työväen orkesteriin, joita ennen oli lähes joka paikkakunnalla. Nyttemmin ovat monet muuttaneet nimeään tai tyyliään, syystä tai toisesta.
Kävin vuoden verran soittotunnilla orkesterin huilistilla ja sitten pääsin musiikkiopistoon. Siellä kului seuraavat 8 vuotta ja suoritin musiikin perustutkinnot teoriassa ja soitossa.  Koko tämän ajan kävin myös orkesterin harjoituksissa ja esityksissä. Aluksi soitin mm. vappumarsseilla marssirumpua, kun ei huilunsoittotaito ollut riittävä.  Kaikki kunnia silti oikeille rumpaleille, jotka lyövät rummuistaan ulos taidokkaita rytmejä.
Taidot karttuivat hiljalleen ja harrastus jäi olemaan, vaikka musiikkiopiston opinnot loppuivatkin.
Löysin miehen ja saimme lapsia, mutta musiikkiharrastus pysyi. Mukaan tuli jossain vaiheessa piccolo huilun rinnalle. Nuorimman lapsen myötä innostuin myös pianonsoitosta. Kävin pianotunneilla useamman vuoden ja soitimme tosi vaikeitakin kappaleita (ainakin minun mielestäni).  Pianon kanssa en kuitenkaan ikinä tullut aivan sinuiksi ja oma vaatimustasoni teki minulle lopulta tepposet.  En kestänyt sitä, että kaiken harjoittelun jälkeenkään ei soitto käynyt yhtä helposti, kuin huilulla. Vaadin itseltäni aivan liikaa ja tuskastuin lopulta.  Piano löytyy meiltä edelleen, mutta opinnot olen lopettanut.
 Viimeisen 5 vuoden aikana olen 2 kertaa ollut niin stressaantunut ja uupunut, että musiikki alkoi tuntua aivan turhalta. Tässä kohtaa jäi myös tuo pianonsoitto. Tila oli oikeastaan aika pelottava, koska musiikki on minussa, enkä koskaan ole ajatellut, että tulisi aika, jolloin se suorastaan ärsyttäisi. En kuunnellut edes radiosta musiikkia. Tunsin jopa syyllisyyttä siitä, että en käynyt orkesterissa, vai tiesin, että siellä odotetaan. Näin monta kertaa unta, että menin harjoituksiin, mutta siellä ei ollut minulle enää paikkaa, eikä nuotteja.
Tutun soittajan houkuttelu toiseen orkesteriin sai pitkällä viiveellä aikaan uuden soittokipinän.  Menin lopulta harjoituksiin ja päädyin soittamaan ensisijaisesti piccoloa ja tarpeen tullen myös huilua.  Sisäinen tarve musiikin harrastamiseen ja kuunteluun ja kaikenlaiseen musiikista nauttimiseen löytyi jälleen. Palasin myös alkuperäiseen orkesteriini. Nämä ryhmät soittavat keskenään erilaista musiikkia, jolloin saan myös vaihtelua. Tykkään haasteista. Niitä pitää olla myös soittamisessa. Lapset ovat aikuisia ja minulla on aikaa käydä kahdessa orkesterissa.

Ensi lauantaina on toisen orkesterin järjestämä konsertti. Olemme aloittaneet kappaleiden harjoittelun jo kauan sitten. Kyseessä on harrastelijaporukka ja kaikki eivät pääse kaikkiin harjoituksiin työ- ja muiden esteidensä takia.  Tämän konsertin aiheena ovat ulkolaiset sävelet, kuten Bohemian rapsody, Indiana Jones, Cats, Entry of Bojares jne.

Kenraaliharjoitukset on pidetty ja huomenna "pärähtää" .  Konserttitilanne luo usein lisäjännityksen soittamiseen. Toisaalta se on myös tila, jonka vuoksi harjoitellaan. Tavoite.  

Ennen joulua on vielä Kauneimmat joululaulut kirkossa, jossa myös soitetaan molempien orkesterien vuorolla, eri viikoilla.  

Viime vuonna kävimme myös ystävän kanssa soittamassa 3 palvelutalokeikkaa ihan vaan omaksi ja muiden huviksi.  Olisi mukava tehdä niin tänäkin vuonna, jos aika ja inspiraatio kohtaavat. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä uusia nuotteja ja tuulahduksia tuleva vuosi tuo tullessaan.