Tämä isokorvainen Frodo -kisuli täyttää tänään 4 vuotta 💖 Sen kunniaksi pieni kuvakavalkadi.
Frodo ei edelleenkään tule itse syliin ja viihtyy muutenkin sylissä vain vähän aikaa, vaikka tykkää silityksistä ja rapsutuksista. Mikäli se on jossain laatikossa tai vastaavassa, sen voi ottaa syliin, eikä se lähde pois ollenkaan.
Frodo nukkuu harvakseltaan meidän kanssa. Sänky on kai enimmäkseen Merrin valtakuntaa. Jos Frodo kuitenkin päättää tulla, niin se käy mitä luultavammin juuri siihen, missä Merri on, ja Merri joutuu väistämään.
Tämä on paras kuva aikoihin! Varmaan se on jo täällä blogissakin ollut, mutta laitan uudelleen. Frodon ilme ja katse ovat usein vähän surullisen näköisiä, mutta vastapainoksi on sitten tämä ilme.
Kynsiesittely. Frodon lempipaikka kiipeilypuussa. Tuolta alapuolelta voi vähän rapsutella, jos uskaltaa.... 😂 ainakin pitää olla nopeat refleksit rapsuttelijalla.
"Kasvaisinpa joskus noin isoksi ja komeaksi, kuin Merri!".
Frodo on viime aikoina riskistynyt, mutta on silti vähän pienempi, kuin Merri.
Merri on ollut alusta asti Frodon idoli. Se takertui Merriin liiankin kanssa. Tämä asetelma jatkuu tavallaan edelleen. Frodo juoksuttaa Merriä pitkin taloa. Merri ei halua näyttää sille kaapin paikkaa. Ehkä Frodo ei edes uskoisi.
Onnea, terveyttä ja pitkää ikää 4 -vuotiaalle Frodolle!








Onnea Frodo! Sinulla on hienot saalistuskynnet! - Max
VastaaPoistaOnnea Merri, olet kestänyt jo neljä vuotta. Voin sanoa elämänkokemuksellani että kyllä se vähän alkaa helpottaa aikanaan ipanan kanssa eläminen - Pepsi
Kiitos, t Frodo
PoistaHyvä kuulla. Hermojänteet on välillä aika kireällä... t: Merri
Onnea päivänsankarille! Liehukoot liput komeasti kunniaksesi! T Saukkis
VastaaPoistaTänään onkin liput liehuneet! Kiitos :)
PoistaOnnea silkkitassu
VastaaPoistaKiitos, huomasit tassuni!
PoistaPaljon onnea ja pitkää ikää Frodolle!
VastaaPoistaKiitos, kiitos!
PoistaOnnea ja pitkää ikää Frodo, tuo viimeinen kuva on ihan uskomattoman hassu :)
VastaaPoistaKiitos! Merri oli niin uninen, että se ei ymmärtänyt hermostua ;D
PoistaOnnittelut ihanalke Frodolle. Jännää miten erilaisia luonteita kissat ovat
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaFrodo yrittää olla sisällä mestari, mutta Merri on kuitenkin se, joka pistää pihalla naapurin kissat ojennukseen ;D
Ihanaa synttäripäivää Frodolle ja oikein paljon rapsutuksia :)
VastaaPoistaKiitos! Järjestin tanssit. Itse en tanssi, mutta Merri tanssii palvelijoiden kanssa. Katselen niiden touhuja.
PoistaMahtavat kuvat! Frodolle sopivat synttärirapsutukset! 😃
VastaaPoistaKiitos :) Välillä on hyvä muistella, millaisia rääpäleitä kissat, tai ihmiset ovat olleet ensi alkuun :)
PoistaPitkää ikää ja onnittelut nelivuotiaalle Frodolle.
VastaaPoistaKiitos! yritän saada Merrin kiinni...
PoistaHappy Birthday to the beautiful Frodo. I love ❤️ cats 🐈 😻 🐈⬛️ Lovely photos. Warm greetings from Montreal, Canada 😊 🇨🇦
VastaaPoistaThank you :) Frodo thanks for your greetings from so far away !
PoistaOnnittelut Frodolle🥳💗
VastaaPoistaKiitos !
PoistaPaljon onnea kauniille Frodolle 😽
VastaaPoistaKiitos , Frodo tuli juuri itse lukemaan kommentin. Ei toki syliin kuitenkaan, mutta tuohon viereen pyörimään :)
PoistaMyöhästyneet synttärionnittelut ihanalle Frodolle! 😍 Muistan kun Frodo tuli taloon, en aluksi tiennyt, onko hän joku teillä vierailevista tähdistä vai onko hän tullut jäädäkseen. 😊
VastaaPoistaTäällä on pyörinyt kissoja kuin Vilkkilässä ;) Minäkin muistan tuon ajan, kun Frodo tuli. Minä olin ollut jo viikon flunssassa ja mies lähti kaverinsa kanssa (hänestä tuli sitten kummisetä) hakemaan Frodoa Turun läheltä. Frodo oli vielä matkalla tehnyt kurakakat kummisedän syliin ;D Frodo oli niin pieni, että epäilen sen olleen kuitenkin alle luovutusiän, vaikka toisin väitettiin. Pelkäsin Merrin pistävän sen tikkujalkaisen pennun poskeensa. Se murisikin sille aluksi. No muriseehan se sille vieläkin ajoittain, mutta ei sentään syö ;D
PoistaFrodon ilmeikkyys on omaa luokkaansa... Onnittelut!!
VastaaPoistaMillaisen synttäri"kakun" Frodo sai?
Frodo sai herkkuja, ei halunnut kaakkua. Se sai myös ruoat ensimmäisenä ja Merri (suuri nälkäinen) vasta toisena.
PoistaPaljon ,paljon onnea Frodo-killille 😻🧡
VastaaPoistat.Väinö 🧡🐕
Kiitos ;) Killi -sanaa ei kaikki käytäkään ;) Heti tunsin. Frodo kiittää kehrää.
PoistaVoi suloisuus 4 vuotta!
VastaaPoistaPaljon onnea ja silityksiä sankarille.
Niin ihanat kuvat!
Näin tasavuosien myötä voi sanoa, että Frodo on just puolet nuorempi, kuin Merri. Merri täyttää loppuvuodesta 8. Hyvä ihme, miten aika rientää!
PoistaSilityksiä on annettu runsain mitoin!