keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Värihaaste sininen

 Repolaisen värihaaste sininen. 

Aloitin sinisen etsiskelyn piccolotreenin jälkeen.  Lähin sininen asia löytyi kaulaan ripustettuna, eli korvatulpat 😄 Soittimessa on niin korkea ääni, että käytän harjoitellessa korvatulppia.  Kissat ratkaisevat tilanteen siirtymällä ulos  tai eri kerrokseen. 


Kaapista löytyi söpö Aristokatit -purkki, jota käytän piparipurkkina, jos leivon. 


Katse ikkunaan päin.  Sen edessä on puusohva, jolla on kaksi sinistä karvaturrikkatyynyä, neulottuja.


Toinen sinisävyisistä kahviastioistamme, Pentikiltä.  Lisäksi teepussien esille laittamiseen astia, jonka tarttumanuppina on pieni teepannu. Kansi siis nousee täyttöä varten.  Muistelen hankkineeni tämän Verlan savityömyymälästä. 


Sininen on päävärinä tässä äidin pistelemässä pyyheliinapeitteessä vaikka punaistakin on paljon. 


Farkkusilpusta liimailemani kissa- ja siipitaulut roikkuvat eteisen seinällä. Olen ajoittain miettinyt, mitä muuta voisi vielä tehdä vanhoista farkuista, mutta muutaman vuoden takaista inspiraatiota ei ole ilmaantunut. 


Sininen sydän, jonka ohje löytyy kirjasta Sydämellisiä lahjoja neuloen.


Meillä oli ennen paljon enemmänkin sinistä, mutta remonttien myötä värit ovat vaalentuneet.  Ylä- ja alakertaan johtavat portaat on päällystetty sinisellä lattiahuovalla (ja kissankarvoilla).  


Joitain sinisiä lankoja ....  en jaksanut enempää penkoa 😂 Mitä ihmettä tuosta isosta kerästä voisi tehdä?  Jonkinlainen huivi ehkä.


Makuuhuoneesta löytyy tämä elämää nähnyt emännänkaappi.  Se oli keittiössämme, kun muutimme tähän taloon vuonna  1990. Edellinen omistaja jätti sen paikoilleen.  Se oli jonkin aikaa siinä, mutta keittiöremontin myötä se siirtyi äidille ja isälle. Äiti maalasi sen vihreästä siniharmaaksi.  Vanhempieni muutettua pienempään asuntoon kaappi palasi takaisin meille. Se palveli pojan makuuhuoneessa, sisältäen roppakaupalla Warhammereita.  Lasten muutettua omilleen kaappi jäi.  Se sijaitsee vanhassa pojan huoneessa, eli nykyisessä meidän makuuhuoneessamme.  Nykyisin se on aikalailla täynnä kirjoja...


Söpö pyyhekoukku.


Sinisiä Dubloja virkatulla/ huovutetulla liinallani. 


Jälleen äidin tekemä ristipistotyö, jonka kuvittelin itse tekeväni, mutta jäi haaveeksi. 


Farkkulokerikko ei ole löytänyt paikkaansa, vaan odottelee vielä aikaansa kodinhoitohuoneessa.  Sinisessä henkarissa roikkuen. 


Takkahuone on edelleen kovin sininen. Siellä on "muinoin" hankittu vuodesohva, farkkukuvioinen.  Keskellä äidin tekemä tyyny. 


Merrin mielestä sohvakuvassa pitää olla oikeakin kissa! 


Jostain syystä mielessä pyörii myös musiikkia, joissa mainitaan sininen:  Sininen uni, Blue velvet, Sininen sointu,  Kenellä on päällä jotain sinistä..., Sininen on taivas sinisyyttä heijastaen, Katson sineen taivaan,  Siniristilippumme, ....    Nämä tulivat ilman etsimistä mieleen 😃

Kivaa päivää Sinulle! Lumi sulaa hiljalleen... 

36 kommenttia:

  1. Sinä löysit mukavan paljon sinistä kotoasi, minä en muka löytänyt mitään. Nyt muistin, että hitsiläinen minullahan on sinistä mosaiikkilaattaa kylpyhuoneessa. Niin sitä sokeutuu asioille, joita joka päivä tuijottelee :)

    Parhaat kuvat ovat tietenkin aina ne missä on kissa mukana :D Että hyvä, että Merri tuli sohvalle poseeraamaan kissatyynyn viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutut jutut vaan kuuluu asiaan, vaikka niitä ei oikeastaan näe :) En minäkään muistanut mitä sinistä voisi olla, ennen kuin aloin kuljeskella ympäriinsä. Sitähän oli ihan ylen määrin :)

      Poista
  2. Ihania sinisiä asioita! Tuo emännänkaappi vei minun sydämeni; se on juuri niitä esineitä mitä me Mursun kanssa katselemme vanhan tavaran kaupoissa yms. vaikkei meille mitään mahdukaan... Ja tuo teepussiastia, suloinen kuin mikä! Ihan kuin meilläkin olisi joskus ollut joku vastaava..hmm...
    Farkkusilpputaulut - vau! Kaikki taulut; ne sekä äitisi tekemät ristipistotaulut ja muut ristipistotyöt ovat myös ihania - (saisinpa minäkin taas ristipistoinspiksen, mikään käsityö ei nyt oikein nappaa).
    Ja toki kissa sohvalla pitää olla, siinä Merri on ihan oikeassa 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti tekee hienoja ristipistelyjä. Siinä on sellainen aihealue, jossa minulla ei kärsivällisyys yksinkertaisesti riitä. Muutaman jutun olen tehnyt, mutta edelleen on viimeisin kesken.. oisko ehkä vuodesta 2004 asti ;D
      Minulla oli taannoin farkkutuunauskausi ja tein kaikenmoisia juttuja. Roskikseen kerääntyi pientä palaa, joista sitten leikkasin ihan pientä silppua, jonka liimasin taulun kuvaksi.
      Eikös kissa tarvikkaan olla pöydällä, minne se on oikein nostettu? ;D

      Poista
  3. Suomi on aika sininen ja sen huomaa laulujen sanoituksistakin.
    Kivoja sinisiä asioita löytyi teidän kodistanne. Minua viehätti erityisesti emännänkaappi, joka tasaisin väliajoin saa uuden roolin. Esine, jota ei kärrätä kaatopaikalle, vaan sille keksitään uusi käyttötarkoitus.
    Keksipurkki nauratti: jos leivon. Minulla on nimittäin muutamakin keksipurkki. Niihin laitettaisiin joulupipareita, jos leipoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Kiva, että muillakin on samanlaisia leivontakokemuksia ;D Kyllä minä joskus leivonkin, mutta keksipurkkeja taitaa olla enemmän, kuin olisi tarvetta ;) Kerran tein juhlakattaukseen piparibaarin, eli kaikenmoisia pipareita. Silloin useammalla purkilla oli käyttöä.
      Ei tuota kaappia raaski laittaa. Useampi vanha on kyllä jo saanut lähteä, mutta tämä vaan on jäänyt olemaan. Tuosta tulee sellainen nk. leikkuulauta, tai onko siinä sitten leivottu, en tiedä. Se on aika maalissa, kun niitä Warhammereita on sen päällä maalattu.

      Poista
  4. Kivasti sinistä! (Sininen huivi/Souvarit ♫) Mitä on Warhammerit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukeloihan Warhammerit. Niillä pelailevat vielä ihan aikuisetkin. En kyllä minä siltikään ;D Ne on sellaisia muovihahmoja, jotka on rakenneltu ja maalattu, niissä on erivärisiä sotajoukkoja tms.
      Souvarit on minulta mennyt tässä elämässä aika ohi, eli tuo laulu on ihan vieras. Silti kuitenkin sininen -laulu löytyi taas lisää :)

      Poista
    2. Kävin kuukkeloimassa. Helsingistä löytyy näemmä ihan oma kauppansakin niille. Ihan vieras "laji" itselle.

      Poista
    3. Ai juu, etteikö oltais vaan kerran käyty siellä pojan pyynnöstä :)

      Poista
  5. Hmmm... Olen suunnitellut ostavani autoon sellaisen etupenkin selkänojan takapuolelle kiinnitettävän lokerikon, mutta tuosta sinun farkkulokerikostasi tuli mieleen, että mitäpä jos sittenkin tekisin sellaisen itse, kun kankaita (ja myös vanhoja farkkuja) minulla kyllä riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen syntyisi varmaan kankaistasi! Ei muuta kun ideoimaan :) Tein töihin puhelimille tuollaisen vastaavan, jossa käytin vain taskuja. on ollut jatkuvassa käytössä. Blogistani löytyy varmaan kuvakin siitä tuolta farkkuosiosta, jos kiinnostaa.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, kävin kurkkimassa aiemmat farkkutyösi ja kivasti niistä sai ideaa!

      Poista
    3. Kiva, jos innostuit. Niinhän minäkin alun alkaen innostuin, kun näin jonkun muun ideakuvia. Sitten vaan työstämään oman tyylisiä juttuja, tai vaikka samanlaisia :) Havahdutit minut tajuamaan, että työporukka suurenee piakkoin ja taskut ei riitä puhelimille!

      Poista
  6. Nuo farkkusilpputaulut sytytti heti ideoita omaan päähän. Tuollaista pitää kyllä joskus kokeilla.
    Emännän kaappi on kyllä hieno. Minulla on lähes samanlainen Touhulassa ja se oli jätetty sinne kun ei oltu sen arvoa ymmärretty (tai jaksettu siirtää). Väri oli aniliini :-).Tällä hetekellä se on hennon vihreä ja aina välillä käy mielessä että värin voisin vaihtaa ; se on vain aika työläs maalatttava ja siksi kai en ole saanut tartuttua pensseliin. Siinäkin on leivinlauta josta olin aluksi ihan täpinöissäni :-). Ja paljon paljon paljon tavaraa mahtuu sen sisuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota farkkusilppua voi asetella vaikka millaiselle alustalle. Minullakin rempoista jäänyttä kattolaminaattipätkää.
      Emännän kaappi on muuten tosiaankin aika painava! ;) Jykevää tavaraa. Minusta nuo pienet laatikot ovat jännittäviä. Koskaan ei tiedä, mihin tuli joku asia työnnettyä ja nämä meidän on melkein kokonaan tyhjiä. Vain muutamassa on täytettä, esim. mirri :)

      Poista
  7. Monta sinistä kohdetta, kuten minullakin. Nuo farkkupalatyöt on hienoja! Teepussiteline on kiva ja erikoinen. Sinisiin rappusiin sopii hyvin kissankarvat : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankarvat tuntuu sopivan joka paikkaan ;D Ne ovat vähän niin kuin osa sisustusta. Eihän täältä pääse koskaan mihinkään paremmissa vaatteissakaan ilman, että roikkuisi kissankarvoja vaatteissa ;D

      Poista
  8. Ihanan tyylikästä ja mielenkiintoista sinistä! Minua ihastuttivat erityisesti pörröiset tyynyt sekä astiat.
    Siis miten tuollaista farkkusilppua tehdään? Ei kai nyt ihan käsin saksimalla? Tekemäsi taulut ovat taideteoksia.
    Teillä on suloisia kissapurkkeja ja -kankaita ja -tyynyjä ja, mikä parasta, ihan oikeita kissoja. 💙🐈
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein taannoin monia juttuja farkusta ja roskis täyttyi pienistä, mitäänsanomattomista farkkupaloista. Kerran päätin kaivella ne sieltä talteen ja silppusin saksilla pieniksi. Palat oli muutenkin jo pieniä, että silppuahan niistä vain tuli. Olen kirjoittanut blogijutunkin siitä tuonne farkkuosioon (oikeassa sivupalkissa aiheluettelossa).
      Oikeat kissat on parhaat :)

      Poista
  9. Kaappia tänne päin sitten, kun et enää tarvitse sitä. PLIIS!

    VastaaPoista
  10. Kaikki kissat sun kuvissa ovat sympaattisia ja nättejä. 🙂
    Hauska farkkulokerikko 🌀 ja ihastuttava pehmosydän 💙
    Ostin korvatulpat kun soitin rumpuja (2002) mutta ei tuntunut soundi oikealta.
    Pakko kuitenkin suojata korvansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ihan samalta tunnu tulpat korvissa, kun harjoittelun aikana käytän tulppia. Sitten aidossa tilanteessa en käytä. Jotkut piccolon soittajat käyttävät aina.

      Poista
  11. Oi oi miten upeita sinisiä sinulla. Ihastelin noista merkkaus- ja ristipistotöitä, ja tietenkin Merrillä pitää olla kissatyyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään äidin (ja muidenkin) tekemistä ristipistelyistä tosi paljon, etenkin vaihekuvista, kun niitä ollaan tekemässä.

      Poista
  12. Paljon kaunista sinistä, mutta tuo piccolo vei sydämeni. Niin söpö!

    VastaaPoista
  13. Löysit sinisiä aiheita vaikka kuinka paljon. Ihan paras on tuo eka, korvatulpat. Luulin ensin, että siinä on hyppynaru.😂 Kivan näköisiä noi farkuista taiteillut taulut. Mielikuvituksella saa aikaan kaikenlaista kivaa ja kaunista. Merrikin on päässyt kuvaan mukaan, se on hyvä, muuten se voisi olla vaikka vihreänä kateudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen oli ennen oikein lempivärini, nyttemmin jo vähän lientynyt. Tässä jutussa mikään ei ole vihreänä ;)

      Poista
  14. Hyvinhän sitä sinistä löytyi💙Tykkään tuosta sinertävästä emännänkaapista💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on aina ollut lähellä sydäntäni, vaikka ei enää niin suuressa määrin, kuin ennen :)
      Kävin muutama päivä sitten ekaa kertaa yhdessä kylässä ja eikös vaan sielläkin ollut emännänkaappi! Eli aika paljon niitä taitaa edelleen löytyä kodeista.

      Poista
  15. Vastaus kysymykseesi blogissani:Carob on Johanneksen leipäpuujauhe.10 vuotta sitten kun kirjoitin ohjeen en löytänyt suomenkielistä nimeä,pitääkin muuttaa se siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tuo kuulostaa tutummalta, vaikka en tiedäkään, mistä tuollaista lähtisin täältä etsimään :) Ehkä sitä on normikaupassakin, jos vaan osaa etsiä.

      Poista
  16. Oolalaa - Sisilii... nyt oli kyllä niin monipuolisen upea sininen postaus, että huh huijaa...
    Aikamatkaa, varsinkin tuon upean kaapin matkaa teille, muualle teille jne.
    Itsasiassa harmittaa, että annoin erään lipaston mennä äidin muutossa muualle...
    ehkä siksi, kun se oli "pilattu" maalaten liilaksi... silti nyt harmittaa...
    Mutta postauksesi lohduttaa ja ihanaa toivotella samalla valoisaa, kenties auringoisen lämmintäkin Wapun aikaa sinulle ja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on ollut aikalailla valtaväri täällä meillä vuosia sitten ja siitä on jäänteitä edelleen :)
      Meillä on ollut useita vanhoja lipastoja, jotka sitkeästi pitivät paikkaansa taloudessa, mutta hiljalleen on jokainen saanut lähteä. Yksi lähti sellaiseen sisustuskahvilaan, jossa se sai kantaa myytäviä ihanuuksia hyllyillään. Oli outoa nähdä se siellä kaupassa.
      Maalaamalla saa kyllä pilattua monta vanhaa juttua. Tämä meidän taisi olla vihertävä ja siinä oli jotain kuvioita yläovissa, mutta kaikki olivat tosi kuluneita. Äiti sai minusta aika kivasti säilytettyä kaapin hengen maalauksen jälkeenkin. Näin äskettäin sellaisen vaaleanrusehtavan version ja sekin oli kiva.
      Hauskaa Wappua sinne teillekin!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!