keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Skräppikirja X, Y, Z, Å, Ä, Ö

 Nyt on valmista aakkosten osalta!   Hieman oli jo loppua kohti nähtävissä pientä vauhtiväsymystä, joka taisteli suorituspainetta vastaan 😅 Vielä olisi ollut aikaa huhtikuun loppuun asti. Ryhmä Skräppääjät löytyy TÄÄLTÄ

X oli jotenkin vaikea. Jouduin turvautumaan nettiin...   lehdistä en löytänyt tähän aiheeseen muuta, kuin kirjaimia. SatunNainen Paula ehdotti XherraX -laulua, mikä olisi ollut ehkä vähän helpompi, mutta olin jo ehtinyt tehdä tämän. 


Ylivoiman merkiksi porukka tuulettaa. Kuka muu voisikaan olla kaikkien aikojen ylivoimaisin, kuin Harry Potter??  Käsi ylös voiton merkiksi! Aika Kuumaa touhua. 



Jälleen päästään Euroviisu -aiheeseen 😀 Vuoden 2021 voittaja Måneskin (tanskasta suomennettu, kuunvalo, yksi jäsenistä on tanskalainen). Voittajayhtye tuli tuolloin Italiasta. 


Peer Gynt on norjalaisen Henrik Ibsenin näytelmä. Sen tunnetuin sävellys on Edvard Griegin Åsen kuolema. Näytelmässä päähenkilön äiti kuolee.  Griegin (1843-1907) musiikki on muutenkin upeaa. Tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat  mm. Solveigin laulu ja Aamutunnelmia. 


Älä tyri nyt on yksi suosikkikappaleistani, kuten Jukka Pojan musiikki muutenkin. Kappaleen  nimessä on jo sanoin kuvaamatonta voimabiisin tunnelmaa 😉 Tätä kannattaa lauleskella aina, kun on tekemässä jotain tärkeää. 


Jostain syystä alla oleva kappale on pyörinyt mielessä kaikki ne vuodet, jotka ovat seuranneet Mutapaini -ohjelmaa.  Sketsit eivät välttämättä aina ihan kolahtaneet ylilyönteineen, mutta Pirkka Pekka Peteliuksen laulut ovat jääneet elämään. Ööliä läikkyy (toiselta nimeltään Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy), Lellelle, Armas Elaine yms. ovat mieluisia. 
Alakuvassa yököllä on aika fyysinen olemus 😂 Minulta ei kyllä työaikana, eikä sen jälkeenkään irtoa tuollaisia liikkeitä, eikä onneksi ole tarvettakaan. 


Repolaisen houkuteltua minua mukaan tähän Face -ryhmän skräppihaasteeseen olin kyllä kiinnostunut, mutta  hyvin epäluuloinen omia askartelukykyjäni kohtaan.  En minä osaa tehdä sellaisia hienoja askartelukokonaisuuksia, kuin mielessäni ajattelen skräppäyksen olevan.  Ohjeissa kuitenkin sanottiin, että kaikenlainen askartelu käy, joten rohkenin hypätä mukaan. Minulle lehtien silppuaminen on aina ollut mieluista.  Musiikki aakkosten aiheena tuntui myös omalta. Aihe oli siis vain aakkoset. Jokainen sai keksiä siihen omat juttunsa. Minulle se oli musiikki. 
Meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin sain ensimmäisen kirjaimen askarreltua. Oli vähän sellainen tunne, että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä tämäkin aika.  Ihan kuin muulloin hommani olisivat kovin hyödyllisiä 😂 Tämä ajatus jäi kuitenkin hiljalleen taka-alalle, koska sivujen askartelu ja seuraavien aakkoslaululujen miettiminen vei mennessään
Askartelupöytäni on edelleen täynnä kirjaimia! 



Kansio on myös päällystämättä. Pitäähän homma viimeistellä.  Jätin myös jostain syystä ensimmäisen sivulehden tyhjäksi. Siihen suunnittelen tekeväni sisällysluettelon. Se voikin olla haastava, koska se on tietysti tehtävä irtokirjaimista, kuten sisältökin. 
Tällaisia kirjoja minulla taitaa olla vielä kaksikin. Ne ovat hautuneet jo vuosia kaapissa. Hyvä, että joku pitää huolen tilanteen kehittymisestä, vai mitä Repolainen?  😍


Merrilläkin alkoi olla jo askarteluväsymystä. Se ei jaksanut seurailla töiden valmistumista. 


Hyvän päivän toivottelut täältä jälleen juuri Sinulle! 

26 kommenttia:

  1. Merri varmaan miettii, eivätkö nämä aakkoset lopu ikinä. Voi pientä poikaa <3 Rapsutukset ja taputukset olalle teille molemmille hienosta suorituksesta! Näissäkin oli biisejä, joista en ollut ikinä kuullutkaan. Xanadu alkoi onneksi soimaan päässä, sitä on mukava rallatella, kun on yksin. Seuraa ei ehkä huvittaisi kuunnella sitä uu-uu-uu-u-u-uuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se outo kertsi tms. vaan jää päähän soimaan ja sitä huomaa rallattelevansa silloinkin, kun ei ollut edes tarkoitus :)
      Merrillä alkoi jo varmaan usko loppua koko hommaan. Oli se kuitenkin samassa huoneessa edelleen.

      Poista
    2. Kuulin tässä yhtenä päivänä radio Nostalgiasta Xanadun suomalaisen version, jonka lauloi Eini! En tiennyt, tai muistanut, että sekin on suomennettu ja Eini tosiaan asialla. Hänen kuvansa olisi voinut helpommin löytyä lehdistä :-D

      Poista
    3. Eini taitaa osallistua seuraavaan Vain Elämää -ohjelmaan, jos oikein muistan. Muutama vuosikymmen sitten taidettiin tehdä valtavasti käännöskappaleita. Silloin ne vaikuttivat uusilta kappaleilta, kun alkuperäisiä ei niin vaan kuullutkaan mistään.

      Poista
  2. Mahtavat aakkosten viimeiset kirjaimet! Musiikki oli mielenkiintoinen teema tähän haasteeseen.
    Luova tekeminen on hyödyllistä jos mikä! Siihen pitäisi jokaisen varata aikaa säännöllisesti. :)
    Kauniita kevätpäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä matkan varrella miettinyt, mikä olisi ollut toinen valintani aakkosten aiheeksi, mutta mitään ei ole tullut mieleen. Repolainen sen sijaan pohti tekevänsä toisenkin aakkoskiepin, joten aiheita tuntuu olevan :)
      Luovuus on tosiaan ihana asia. Välillä alkaa ihan ahdistaa, jos ei ole päässyt muutamaan päivään tarttumaan omiin juttuihin, edes muutaman neulekerroksen vertaa.

      Poista
  3. Kiitos! Tulipas siitä kiva! Minullakin on ollut vuosia ja vuosia tapa jättää vihkosta aina ensimmäinen sivu tyhjäksi. Syytä en tiedä. Keväistä alkuiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kaiken lisäksi laskenut, että sivuja jää tyhjän ekasivun jälkeen vielä 1 / jokainen aakkonen. Jossain meni sittenkin pieleen (varmaan se w) ja jouduin tekemään viimeisen kirjaimen edellisen toiselle puolelle.
      Minäkin tykkään, että kiva tuli. Aika epäilevällä kannalla olin alkumetreillä. Tässä iski nyt taas se minun tunnettu suorittamiseni. Kukaan ei pakota kiirehtimään, paitsi oma pääkoppa ;D

      Poista
  4. Pääsit maaliin. Onnea! Kaikille aakkosille löytyi laulu. Solveigin laulu on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Maalissa ollaan. Pelottaa, että viimeistely jää tekemättä... pitäisi tarttua siihenkin mahdollisimman pian. Aamutunnelmia on myös tosi kaunis, suosittelen. Minulla on siitä nuottikin ja aloitan usein huilutreenit kotona soittamalla ensin Aamutunnelmia.

      Poista
  5. Ei lainkaan ihme , että Merri alkoi jo väsyä askartelemaan on siinä ollut sen verran paljon puuhaa ja mietittävää. Hienoa, että saitte yhdessä valmista.
    Noista biiseistä minuun kolahtaa ehdottomasti "Älä tyri nyt" se kun sopii minulle kuin nenä päähän :-), "Ylivoimainen" alkoi hetimmiten soida päässä ja "Armas Elaine" ja "Solveigin laulu" on muistoja menneistä.
    Meillä on menossa vanhojen LP-levyjen soitto eli joka päivä poimitaan hyllystä sokkona joku levy ja sitkeesti kuunnellaan alusta loppuun vaikka ei mieleinen olisikaan. Vastaan tulee kaikkea kivaa, mutta myös vähemmän inspiroivaa :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan mieluista kuunnella vanhoja levyjä, jos on kerran soitinkin vielä tallella. Minä olen haikaillut vanhojen kasettien perään, mutta en ole varma, onko meillä enää missään soitinta. Aika vähän tulee CD -levyjäkään kuunneltua, jos ollenkaan.

      Poista
  6. Tämä haaste oli kyllä haastajallekin niin opettavainen että...
    Ensinnäkin, tiedän, että en tiedä musiikista mitään - vaikka aikoinaan tuli soittotunneillakin käytyä viisi vuotta... lapsena pianoa, opiskellessa ammattiin musiikinkurssi oli myös suoritettava jollain... kitaran kekkasin, heh heh... ja kaksi biisiä onnistuu yhä, 3 Cowboyta ratsastaa ja Possut ja siilit... heh heh... kurssi läpi peräti kolmosella.
    Mutta mun oli googlattava lähes kaikki biisisi... näistä tuo Ylivoimainen osoittautui ennemminkin kuulluksi, mikää muu ei... mutta enhän mä missään kuule musiikkia muualla kuin jumpassa. Oli siis yleissivistävää.
    Toinen mitä opin - niin luulen itsestäni liikoja... luulin ennättäväni tehdä toiset, ehkä kolmannetkin aakkoset...
    Mutta en ennätä... sama homma - kansi täytyisi Aapiseen tehdä, ettei jää roikkumaan ja ole sitten sankarin syntymäpäivänäkin tekemäti.... sisällysluettelolle en tajunnut jättää tyhjää tilaa; olet fiksu!!

    Sinä motivoit niihin toisiin aakkosiin... eli sain idean tehdä kuopus lapsenlapselle "Laulukirjan" aakkosilla...
    parin vuoden kuluttua lähtee kouluun hänkin ja tylsää se olisi saada "samanlainen" Aapinen kuin isoveljellä...
    joten hyvällä omalla tunnolla siirrän idean deadlineä... ehkä tuolloin tulee uusi aakkoshaaste... sillä enhän minä yksin saisi sitä valmiiksi.... yhdessä sitä on kiva tehdä.

    Kolmas idea on jatkaa Aakkoskameroita reisuistamme... ne on niin kivasti kompaktissa koossa muistoina seikkailuista... viimeisimpien vuosien seikkailut ei ole päässeet vielä kuvina paljon mihinkään... mihin se aika oikein tuhtaantuu... heh heh!!

    Mutta ISOSTI VIELÄ KIITOS kun innostuit mukaan - olit todellinen motivaattori ja ihanaa oli seurata Merrinkin matkaa skräppääjänä... vaikka nyt sitten väsähtikin jo lopuolta, että eikö nämä silput lainkaan lopu.... K-I-I-T-O-S-!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possuista ja siileistä on tainnut olla ennenkin puhetta ;D
      En minä ajatellut mitään sisällysluetteloa kun jätin sen tyhjän sivun. Jotain ajattelin...ehkä... mutta en ole varma ajattelinko sittenkään mitään ;D Nyt se sivu on kuitenkin jotenkin täytettävä, kun en halua repiä sitä poiskaan.
      Ainahan sitä on suuria haaveita, joista lopulta vain sillä hetkellä parhaimmat jäävät eloon. Jotkut palaavat hyvällä onnella uudelleenkäsittelyyn myöhemmin. Koskaan ei ole aikaa toteuttaa kaikkea, mitä haluaisi. Minä olen haikaillut noita reissutarinoita jo vuosien ajan, mutta ne eivät taida koskaan toteutua.
      Silput on ikävä kyllä edelleen jäljellä, koska niiden hävittäminen alkaa haiskahtaa siivoukselta ;D

      Poista
  7. Sinä keksitkin hyvin loppuun asti. Minä vasta Q ,-kirjaimessa ja tuntuu, että jo ideat ja voimatkin loppuu kesken. Olikin iso työ. Minulla vielä vaikeimmat kirjaimet edessä (enkulin käsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista loppukiriväsymystä minullakin alkoi olla. Kaikkiin toteutuksiin en ole oikein tyytyväinen, mutta ei voi mitään. Nuo viimeiset olivat kyllä vaikeimpia. Q on kuitenkin jo yli puolenvälin :)

      Poista
  8. Minä kyllä sanoisin, että olet aika taitava skräppääjä! Täältä löytyy sellainen, joka oikeasti ei osaa muuta kuin niitä onnittelukortteja tehdä🤭Sattuipas sopivasti tuo Edvard Grieg, kun juuri kahlasin tuotantonsa läpi; Aamutunnelmia, Solveigin laulu, Vuorenpeikkojen tanssi, jotain ”kasakka”tansseja ja mitähän kaikkea niitä olikaan👏🥳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Vuorenpeikkojen laulu! Sehän tosiaan unohtui kokonaan mainita, vaikka on hieno teos!
      Minulla oli kuule ihan samat fiilikset hommaa aloittaessa, mutta sainpas vaan homman päätökseen ja työ vei mennessään.

      Poista
  9. Voi Waude! Sinulla ollut kunnon paperisilppuilut. Taitavaa puuhaa ja huippu mielikuvitus.
    Ihana Merri hää päätti aakkosten lomassa ottaa pikku nokoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yhdestä ideasta se aina lähti ja johti siitä sitten toiseen :)
      Merri miettii jo uusia haasteita ;D

      Poista
  10. Keksit kuin keksitkin laulun joka kirjaimesta. Ei voi muuta kuin ihmetellä ja ihailla. Ja valmista tuli jo hyvissä ajoin, hieno homma. Kaikenlaista kertyy kaappeihin, niin kuin nyt nuo sinun tyhjät kirjasi, mutta aika tavaran kaupittee, sanoi vanha kansa. Nyt keksit käyttöä yhdelle kirjoistasi, kun askartelut siitä tavallaan laulukirjan. Onneksi aakkoset jo loppui, kun Merrikin on jo ihan sippis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tämä nyt vähän jämälankailuun verrattavaa, kun sain kaapista yhden asian käyttöön, pois seisomasta :) Melko ihmeellistä tavaraa olisi vielä vaikka kuinka käyttämättömänä ;D Olisiko seuraavana aiheena kyrilliset aakkoset ?? ;D
      No joo.. eilen sain sukkakutimeenkin taas vähän vauhtia, kun pääsin pattitilanteesta eteen päin. Nyt on taas kiva neuloa.

      Poista
  11. Hieno suoritus 🌹 Pääsemme sivistymään tässä samalla. 🎼

    Hupaisa ja kekseliäs tuo Ööliä läikkyy 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuri on sivistystä ja sivistys kulttuuria :) Etenkin tuo ööli -biisi ;D

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Todellakin! En ole koskaan ennen osallistunut askarteuhaasteisiin :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!