sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Les mot avidson

Unohdin kuvata kastepäivän ulkonarsissit. Ne ovat sietäneet jo ulkoilmaa tosi hyvin. Aluksi kannoimme ne muutamana päivänä yöksi sisään, mutta kastepäivän jälkeen ne ovat olleet jatkuvasti ulkona.  
Keltainen on mukavaa piristystä kevään kynnyksellä, varsinkin, kun lunta tuli taas reipas määrä lisää. 


Uusin sukkahaasteeni valmistui.  Alku oli kyllä todella epämääräistä, enkä ymmärtänyt, miten pyydetty kuva saataisiin mahtumaan sukkiin.  Pyörittelin asiaa mielessäni muutaman päivän ja meinasin jo heittää hanskat tiskiin asian suhteen, kun  yht´äkkiä sain kuin sainkin idean!    Pähkäily ja pyörittely on niin mukavaa!! 

Sukkien takaosasto on vähän oudon näköinen.  Aloitin sukat 17 silmukkaa puikollaan.  Kuvion leveys oli yli 80 silmukkaa.  
Nilkassa kavensin määrään 16/ puikko.  Kantapään jälkeen kavensin vielä määrään 16+16+15+15.


Sukat on neulottu pääosin Nallesta, mutta en löytänyt oikeaa oranssin sävyä, joten ostin pari kerää Tee tee Pallasta (hyi, hyi!   Nyt on lankapaaston aika!!).  Tarpeeseen sai kuitenkin sääntöjen  mukaan ostaa. Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että yksikin kerä olisi riittänyt.... (arviointivirhe!). 
Valkoinen väri koko kuvion ympärillä on päälipistelty jälkeenpäin, kuten pari lyhyttä oranssia osiotakin.  En osaa tikapuutekniikkaa, joka tässä kuviossa olisikin kai ollut vähän turhan laaja juttu (?).  Sen takia jouduin tekemään nuo takaosan "tukisilmukat", jotta en olisi tarvinnut niin paljon lankalenkkejä.  Tukisilmukat eivät kuitenkaan  mielestäni dominoi varsinaista kuviota. 

Sukat kuluttavat lankamäärääni 130 grammaa. Neuloin puikoilla numero 3.  Sukat ovat kokoa 43. 


Kuviosta puheen ollen...
Löysin Pinterestistä useasta kohdasta tämän kuvioinnin.  Se oli tietenkin liian iso sukkaan, joten päätin jakaa sen raa´asti kahtia. 


Piti käyttää Liisan kalaa rekvisiittana, että sain edes toisen tarkastajista liikkeelle! 


En ole ihan varma, mitä tässä lopulta tuli tarkastettua...... 






Toinen käynti mökillä talven aikana.  Piti käydä merkkaamassa muutama puu kaatajaa varten.  enemmänkin kaadettavaa olisi, mutta vähän kerrallaan.  Kukaan ei jaksa tehdä kaadettujen puiden lopputöitä koko kesää, jos puita on tolkuttomasti nurin. 


Lunta on mökillä vielä riittämiin, osittain tuulen puhaltamina kinoksina.  Alppiruusut odottelevat rohkeina kesää!  Vasemmalla alhaalla pikkuruinen, isän muistoksi istutettu alppiruusu yrittää sekin selviytyä lumitaakastaan. 
Jokunen kukka jäi vielä kuvaamattakin, kun en viitsinyt rämpiä hangessa koko tonttia läpi. 


Uimakelejä saa vielä hetken aikaa odotella. Järvi näyttää olevan edelleen pilkkijän hallussa.  Rannassa on kyllä jo vettä pinnassa sen verran, että itse en jäälle uskaltautuisi. 



Viimeöinen lumisade vei vähän pohjaa pois kevään odotukselta, mutta toivon mukaan se uusi lumi todellakin olisi vanhan surma, kuten sanotaan. 

27 kommenttia:

  1. Olet sinä sinnikäs ja kekseliäs! Minä olisin sanonut tuollaiselle sukkatilaukselle kättelyssä, että ei onnistu. Tai että kuvio tulee minikokoisena niin, ettei siinä ole tekstiä, vain summittainen logon muoto tms.
    Huh, eipä järvi nyt ihan justiin tuollaisena houkuttele uimareissulle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä piti, etten sanonutkin :) En tiedä mistä puun takaa tuli tuo ajatus jakaa kuvio. Lumi Karmitsan malleissahan on usein näitä jaettuja juttuja. Näin varmaan sellaisen jossain vaiheessa miettiessäni.
      Verlan kieppeillä vesi oli aivan jäätön, kun siinä on sen verran virtausta.

      Poista
  2. No nyt on kyllä komeat sukat. Hyvin olet suunnitellut ja miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio löytyi valmiina, joten vain sijoittelu oli minun päänvaivani. Aika paljon siitä olikin vaivaa, ennen kuin se asettui ;)

      Poista
  3. Hauskat sukat! Kuvio onnistui oikein hienosti. Älä paastoa sure; mielestäni sai ostaa välttämättömään tarpeeseen ja sitten vähentää grammamäärä loppusaldosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä surekaan. Taidan olla jo niin paljon miinuksella, että suorastaan naurattaa ajatus paastoamisesta ;D Loppuraporttihan sen sitten paljastaa ;D

      Poista
  4. Komeat sukat 🧡 Meillä olisi varmaan myös käyttöä tuollaisille, kunhan saisin aikaiseksi kokeilla tehdä.
    Narsisseja meinasin ostaa eilen ruokakauppareissulla, mutta vielä jäivät kauppaan. Ulos ne laittaisin ja tulee koko ajan vaan lisää lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on narsissit sijoiteltu niin, että vain yksi on lumelle alttiina. Hämmästyttää, että eivät palellu.
      Jos osaisi silmukointia, tulisi varmaan siisti kuvio ilman noita tukisilmukoita. Valkoinen ympärys toi hyvän loppusilauksen kuvioon, eli sitä ei kannata jättää tekemättä.

      Poista
  5. Vaikka olisi kuinka paljon lankaa, aina puuttuu joku väri, jota juuri tiettyyn tarvitsisi. Tarkastajat taisivat ottaa mallia veryurinkuljettajista ja olla lakossa? T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta!
      Tarkastajilla on nyt jonkinlainen lakkoilu tai mielenosoitus meneillään. Hyvin vaikea saada ketään tarkastamaan mitään. Merri tarkastaa kyllä ruokakaapin oven ja ruokakupin tilanteen hyvinkin usein, eli tarkastuskohteeni ovat kai vääränlaisia.

      Poista
  6. Kari kalpeni kateudesta kun näytin hänelle nuo sukat ☺️mutta taatusti en ala noita väsäämään .Liikaa aivotoimintaa minulle🙃.Upeat tosiaankin ja kivasti onnistuit toteuttamaan kuviot👏.Taitava olet ja viitseliäs myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanottu, tykkään pähkäilystä ja asian pyörittelystä, toteutuksen miettimisestä. Nyt on meneillään yhden toisen motoristin toive.

      Poista
  7. Siis aivan käsittämätöntä kekseliäisyyttä ja onnistumista sukkien kanssa....
    NImitän sinut "Sukka-kuiskaajaksi!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallihan ei ole minun, vain asettelu :) Sukkakuiskailusta tulee mieleen eilen iltainen tilanne, kun mies hiippaili korostetun "äänekkäästi suhistellen" villasukissaan ja Frodo pelästyi ;D Ei se ääni kuiskailua kummempaa ollut ;D

      Poista
  8. Vau, makeet sukat! Ja kauniit narsissit, keltainen väri kyllä piristää kovin näin keväisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällä lumimäärällä jo piristystä tarvitaankin! Ei se auta, kun lähteä lapioimaan. Onneksi suurin osa menee mönkkärillä.

      Poista
  9. Kylläpä tuli mahtavat sukat ja oli noissa työmaata! En heti arvannut mistä logosta oli kyse, mukavasti säilyi jännitys loppuun asti👍 Ja tosi kekseliäästi keksitty tuo logon jakaminen kuin myös nuo tukisilmukat👌👌👌t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi opetella silmukoimaan jälkikäteen, niin ei tulisi noita tukisilmukoita ollenkaan. Se on kuitenkin edelleen minulle ihan kamalan vaikeaa, enkä luota itseeni siinä hommassa (lue: hermo menee). Tuo ruudutus löytyi suoraan Pinterestissä.

      Poista
  10. Komeat sukat! Mukava kuulla, että muutkin paastoajat ovat käyneet lankaostoksilla, en olekaan ainut lipsuja. 😉 Puissa on yllättävän paljon oksia, vaikka näyttäisivät melkein oksattomilta. Pihasta juuri kaadettiin meillä muutama kuiva pökkelö ja rahtasin oksia metsän reunaan odottamaan silppuamista. Hikihän siinä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova puusavotta on varmaan alkukesästä tulossa. Käsiin koskee jo nyt ;D
      Lankavarastoni ei ole pitkiin aikoihin lisääntynyt tällä vauhdilla, kuin tänä vuonna ;D Paastoaminen on aina paikallaan. tämä on varmaan sellaista heiluripaastoa.

      Poista
  11. Upeat sukat.
    Hän on kekseliäs,mikä ei sovi yhteen jaetaan kahteen.👍
    Voi ei 🤣😻😻 vieläkö tuo kala -ehjänä ?:))
    Kevään ulkokukat ehdottomasti narsissit,piristävät kummasti,Tuota vihreetä jännänmallista ruukkua ihailen?
    Puusavotta ,tehdään vielä kun saahan,iliman rysselin -luppaa 😂🤣tehä

    Minua tämä valtavasti lisääntynyt valo (nytkin aurinko paistanut monta päivää pilvettömältä taivaalta),vähän ahistaa...kun niin tykkäisin hämärästä ja pimeästä..Pimennysverhon nykäsen alas ,omassa työhuoneessa .Mutta nuo tomaatit(mustasilmäsusannat ja paprikat riemuitsevat
    kirkkaasta möllykästä 🌱🌱🌱🌱🌞

    Kevään o d o t u s t a ,teille : 👱‍♀️😻😻

    t.Liisa ja Väinö 👵🐕🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika, kaikki kirjotukset just hävis..... ei kun alusta uudelleen ;)
      Kala ui vielä ihan täysissä voimissaan, vaikka onkin vähän repsahtanut ulkomuodoltaan ;) Uudet kissasukupolvet käyvät siihen innolla käsiksi ;)
      Kirkas valo ja lumi ovat erityisen hankala yhdistelmä silmille ja pääkopallekin. Kesäinen kirkkauskin on hankalaa. Olen samaa mieltä, vaikkei auringostakaan haittaa ole. Sinulla on taimia kasvatuksessa! Minä olen hylännyt moisen sen jälkeen, kun yhtenä vuonna kissat kaatoi ekan koulimisen jälkeen kaiken mullin mallin. Olen sitten ilman taimia. Ainakin nyt tuntuu siltä.
      Kiva, kun huomasit kalan :) Laitoin sen siihen ihan sinua varten, että näkisit sen olevan edelleen käypänen.

      Poista
  12. Upeat sukat! Minusta tuo toteutus on kekseliäs ja hieno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasi mennä ohi, mutta idea tuli ihan puun takaa, yllättäin ;) No ei, kun näin jossain Lumi Karmitsan malleja, joissa on usein tehty näin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!