torstai 16. maaliskuuta 2023

Dimensions

 Kevät tulee ja koirien Kuonokirja on avattu täydellä teholla!   Lenkillä kaikki hajut tulevat maasta vahvoina ja verevinä.   Tutut ja tuntemattomatkin koiruudet ovat kulkeneet samoja reittejä Artun kanssa.  Pian sulavat jo kuntopolutkin, ja pääsee metsään juoksentelemaan.   Veteen tekee mieli kahlailemaan, kunhan vähän vielä lämpenee. Artun taitaa kyllä tehdä mieli veteen kelistä huolimatta 😀

Arttu on varsinainen seurakoira.  Se haluaa aina olla samoissa porukoissa mammansa kanssa.  Sylikoiraksikin se on talven myötä hankkiutunut.  

Äiti on virkannut tuolinpäälystä (rulla penkillä) ja monta muutakin käsityötä on yhtäaikaa kesken.  Ristipistoihin ja kirjontatöihin riittää kärsivällisyyttä yllin kyllin (toisin, kuin minulla...). 



Minä halusin muistaa soittokolleegaa synttäripäivänä.   Halusin sisällyttää sukkiin musiikkia, vuosiluvun, nimen ja yhden konsertissa soitetun kappaleen nimen.  Noita juttuja sitten piirtelin ruutupaperille ja lopulta sukista tuli tämän näköiset. 


Nalle -lankaa kului 85grammaa. Puikot kokoa 3. Sukkien koko on 36.  Sukkien valmistumisesta on jo hetki, enkä muista, oliko aloitussilmukoita 14 vai 15 per puikko. 


Löysin vain brassband -version tuosta Dimensions kappaleesta.
 Alta pääsee kuuntelemaan, mistä on kyse. 



Eläinten ilmeet ovat aina niin mainiot, vaikka eläimet itse eivät tekisi mitään. 

1.Hetkinen, hetkinen... mikä tuolla lattialla on?  Ei kai vaan mitään syötävää...  katselen tässä vähän aikaa ja mietin, kannattaako nousta. 

2. Hei mamma! Meillä on vieras! Eikö olekin kiva??  Seurustellaan nyt tässä jokainen omalla paikallaan.  Voisin tietysti tulla syliinkin, jos haluat? 

3.Lattialla oleva juttu on vielä paikoillaan. Ei se taida ruokaa olla.  Lelu olisi kyllä tuossa vieressä, mutta nyt ei malta millään. 

4.Hei vieras! Voinko tulla syliin? Tee tilaa, niin tulen samaan nojatuoliin, jooko?? 


Päivän TOP -5 hyvät asiat:

1. Aurinko paistaa
2. Sain ystävältä kirjepostia 💖
3. Ei ole kiire mihinkään
4. Sain herätä kissojen herättämänä
5. Kevään voi jo aistia ilmassa

32 kommenttia:

  1. No siinä on mukavat asiat listattu, onpa hyvän kuuloinen päivä!
    Arttu on suloinen. Eihän tuota voi vastustaa! Ilman muuta syli tai paikka vierestä järjestyy varmaan aina tuotapikaa.
    Mahtavat sukat! Voi hyvänen aika, millaisen suunnittelun nuo ovat vaatineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on idea, sitä on kiva lähteä työstämään. Tällä hetkellä olen taas ihan pää tyhjänä, kun en keksi, mitä neuloisin seuraavaksi. Eilisilta meni peukaloita pyöritellessä. Outo tilanne.
      Arttu on varsinainen kainaloinen ;) Äidin koira siis kyseessä.

      Poista
  2. Musikaaliset sukat, ihanat ! 🎼
    Liikuttavan suloinen koira 💜
    Hauskaa päivänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä on jatkunut muuten hyvin, mutta yhdet piparit muuttuivat leipoessa rieskan näköisiksi, eivätkä näin ollen päädy ristiäispöytään ;D Onneksi toisenlaiset onnistuivat.
      Kyllä pitäisi soiton sujua kun on sukatkin juonessa mukana :)

      Poista
  3. Kiva lahjaidea ja upea toteutus. Kevät tuoksuu kohta minunkin kuonoon. Ainakin allergiana 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, allergioita en ole vielä ehtinyt edes ajatella... toivottavasti tänä keväänä ei ole kovin paljon siitepölyjä. Hyttysiä olen kyllä välillä ajatellut, enkä mitenkään hyvillä mielin ;)

      Poista
  4. Ihana idea noin henkilökohtaisiin ja merkityksellisiin sukkiin. Ystävä varmasti ilahtui.

    VastaaPoista
  5. ..ihana suloinen Arttu,🤗 kainaloinen 🤗
    Viisaita ajatuksia Artulta 🐕
    Upeat kauniit sukat 🧦 ,paljon kauniita ajatuksia 🎵 neulottu sukkiin. 🤗🧦
    .Miten selkäpiitä viiltävän tunnelmallista musiikkia,
    Mutta kaikista eniten tuijotin kapellimestaria!,oi,miten tahtipuikko viuhaa
    ..Enpä ole tainnut ikinä paljastaa ,salaista ihastustani.Jumaloin "salaa" ( miksi salaa), Kapellimestareita ! No minustahan piti tulla SUUREN ORKESTERIN -KAPELLIMESTARI".taidot vaan ei riittäny 🤣🎵🎵.Milloin oli äidin sukkapuikot,tahtipuikkona ,tai mikä tahansa kapea ohut keppi.Peilin edessä totisesta naamasta viuhkoin menemään (ikää tais olla 5-7v.),

    Päivän TOP-5 hyvät asiat:
    Kiitos vinkistä.ja 🤗

    Hyvää lomaa !,😻😻👱‍♀️

    t.Liisa ja Väinö 👵🐕


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat äkkiä käden kuntoon, että alkaa tahtipuikot taas viuhumaan ;) Minäkin tuijottelen soittaessani kapellimestaria, ehkä usein vain sivusilmällä ;D
      Tämän päivän top 5 alkaa samoin kuin eilen: Aurinko paistaa!

      Poista
  6. Tosi kivat sukat. Tein itse huilunsoitonopettajalle nuottiavainsukat joulun alla eikä kiittelystä meinannut tulla loppua kun tykästyi niihin kerta kaikkiaan. Joskus osuu ihan nappiin ja olen täysin varma, että soittokaverisi ihastuu. Jo pelkkä ajatus lämmittää.
    Voi noita koiran ilmeitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi mukava suunnitella jollekulle just hänen näköisensä sukat :) Ei tule toisia samanlaisia vastaan. Joskus löytyy kiva ohje, joskus pitää vähän itse säätää. Oli mukava todeta, että sukkien saajan jalka oli just sen kokoinen, kuin aavistelinkin, vaikka tarkkaa tietoa ei ollut.

      Poista
  7. Onpa tosi ihanat sukat! Söpönen Arttu on päässyt pääosaan :)

    VastaaPoista
  8. Voi söpis mikä koiruus!
    Herttaisen leppoinen kaveri.
    Ihastuttavat musiikkia tulvillaan olevat sukat.
    Kyllä on niin mahtava fiilis, kun kevät kolkuttelee ovea ja aurinko antaa iloa ja voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu on pehmeä pallero ;)
      Tänään on lumi jo ihan selvästi alkanut väistyä joissain paikoin, kuten maanteillä ja vähän seinänvierustoillakin.

      Poista
  9. Arttu on söpö, melkein yhtä söpö kuin Merri ja Frodo. Kivat sukat! Olet kyllä varsinainen neulesuunnittelija! Ihan huippu tuo TOP viisi lista. Hyvät asiat kannattaa aina huomioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu on villapallukka ;D
      Tämän päivän top vitoseen pääsee vauvan hypistely :) Kissatkin kävivät uteliaina ihmettelemässä tuota uutta ihmistä.

      Poista
  10. Monta asiaa mahtuu yhtä aikaa pienenkin koiran ajatuksiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin :) Välillä oikein näkee, kun se ratas pyörähtää vauhdilla ;D

      Poista
  11. Tosi suloinen Arttu ja kivasti toteutetut sukat. 👍☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molempien puolesta :)
      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  12. On tuo Arttukin aika ihana, jos ovat kisulitkin. :-) Mainoita ilmeitä – ja hyvin sanoitettu! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten ilmeistä alkaa väkisinkin miettiä, että mitähän niillä oikein on mielessä. Varmaan ne ihmettelee, miksi ihmiset ei kerta kaikkiaan tajua yhtään eläinten kieltä ;)

      Poista
  13. Hienot sukat ja söpö Arttu. Olenkohan jo kysynyt aikaisemmin, että minkä rotuinen Arttu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu on bichon frisee -rotua. Niiden turkki kasvaa jatkuvasti ja pitää käydä välillä "parturissa". Näissä kuvissa on sellainen keskipituinen turkki.

      Poista
  14. Hienot sukat!!! Ja kiva idea nuo positiiviset jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ainahan jotain positiivista löytyy. Toivon mukaan vielä enemmän, kuin niitä huonoja, joita ei aina tarvisi edes miettiä.

      Poista
  15. Arttu on myös hyvin kuvauksellinen! Ihana tosiaan kun kohta pääsee kuntopoluille ja metsään kun lumet sulaa eikä ladutkaan enää käytössä. Artun kauniissa valkoisessa turkissa onkin varmaan peseminen näillä vesikeleillä.
    Vau, kauniit sukat, varmasti saaja ilahtui!
    Ja ihastuttava top5 lista, aina löytyy joitain hyviä asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauan olen jo kevättä odottanut ja nyt hämmästyn silti, miten viimeisen viikon sisällä on lumet saaneet ihan tosissaan kyytiä.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!