maanantai 29. marraskuuta 2021

Hännänheiluttajat

 Siinä se vaan kukkii, vaikka lunta on maassa ja mittari näyttää selkeästi pakkasta jo useamman päivän ajalta!  Sanoin aiemmin, että tätä lajia hankin ensi vuonnakin, mutta nyt alan ymmärtää, että tämä sama kukka (eli calibrachoa)  taitaa olla tässä roikkumassa vielä ensi kesänäkin 👀



Kesäautokin jäisine ikkuinoineen päätyy jo talviteloille. Se ei ole niin kestävää lajia, kuin tuo kukka.  Pitkään mies on Imperialilla liikkunutkin. Vähän enemmän olisi noissa ikkunoissa raappaamista ja lumen harjaamista talvella 😁


Merri sai yllätysvieraita. Eivät ne oikeastaan yllättäin tulleet, mutta Merri ei ollut uskonut, kun aiemmin sille asiasta kerrottiin.  Aluksi piti tietysti esitellä komeaa häntäpörhöä ja köyryselkää. Kiipeilypuun ylimmältä tasolta se tuijotteli otuksia, jotka eivät heti edes nähneet sitä. Siitähän se riemu repesi, kun näkivät!  Merri käyttäytyi hyvin korrektisti ja antoi koirien touhuta.  Lopulta se päätti, että kiipeilypuussa on epämukavaa ja siirtyi sohvalle. Sehän on loppujen lopuksi talon väkeä ja ansaitsee paikkansa. 


Koiruuksilla riitti ihmettelemistä viilipyttymäisessä kissassa, joka viis veisasi niiden hössötyksistä ja veteli näennäisesti sikeitä rennossa asennossa.  


Hyvin monien otostenkaan jälkeen eivät kaikki eläimet olleet niin paikallaan, että kuva ei näyttäisi eräiden kohdalla liikahtaneelta..  Merri kyllä ymmärsi, että kuvatessa täytyy olla paikallaan. 


Hieman piti kissankin vaihtaa asentoa, kun kuonolaiset lähestyivät eri suunnilta.  Loppuun asti se kuitenkin säilytti arvokkuutensa ja pysyi sohvalla, omalla paikallaan. 


Lopulta koirat lähtivät ja Merri oli kaikesta tarkkailusta ja sisäisestä jännityksestä aivan väsynyt. Uni maittoi kaiken iltaa. 


Asentoa on välillä vaihdettava, että ei tule makuuhaavoja. 


Vielä meillä on erimielisyyksiä siitä, kuka tuossa uudessa tuolissa saa istua.  Merri päätyi välillä rahin päälle, mutta sekin on mokoma hieman alaspäin viettävä. 



Marraskuun viimeisiä viedään.  Merri odottaa jo kovasti joulupukkia. Ainakin se on ollut kiltti koko vuoden! 

Hassua ja huumonrintäyteistä viikkoa teille kaikille! 

35 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kuviin on aina vaikea saada tallennettua ne ilmeet. Mitä lie nämäkin oikeasti ajatelleet ;)

      Poista
  2. Voi mikä ihana postaus taas! Ihana Merri! <3 Antaa muiden hösääjien touhuta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä ne hösäsivätkin ;D Merri mietti varmaan, että taas noita koirajuttuja! ;D

      Poista
  3. Onpa siinä todellakin kestävä kasvi kukkineen:) Ja upea vanha auto, vau!
    Hauska kuvasarja hauveleista ja Merristä. Onko Merri tottunut hyvin koiriin ?
    Tässä kodin edessä olevassa puistossa on muutama kissa, jotka aivan rakastavat Bambia, tulevat aina lähellä ja puskevat:) Bambi on siihen tottunut, mutta vähemmän innoissaan siitä kuin kissat;D
    Hyvää ja hassua viikkoa sinullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla jo jäätynyt moiseksi ;D mutta jos kukat kestää ensi kesään, niin miksei? Kesän ensimmäiset kukat ;)
      Meillä asuu sisäinen autoharrastelija, täydestä sydämestään :)
      Aika jännä, että kissat omatoimisesti lähestyvät koiraa noin rohkeasti. Jos Merri saisi valita, se painelisi pihalle. Kun ei ole mahollisuutta, se siedättää itseään ;) Minulle sattui heti aika "hassu" juttu äsken: Menin uudelle hierojalle, käsittely kesti 3,5 tuntia ;D En olisi kyllä lähteissä uskonut. Ei ollutkaan ihan perushieroja, vaan urheiluhieroja. Minähän se olen oikein urheilija!

      Poista
  4. Onpa söpöiset vieraat ja itse isäntäkin! Ja huuhhuh mikä kesäauto!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat tosiaan söpöjä koiria. Toinen touhusi jotain, niin toinen heti perässä jne.
      Näitä kesäautoja täällä harrastellaan :)

      Poista
  5. Sitkeä on kyllä kukka!
    Ja upea Merri, niin fiksusti jaksoi koiruuksien tutustumisyrityksiä
    Mukavaa alkavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukka on varmaan jäätynyt ja jähmettynyt, mutta ei kuitenkaan mustunut, vaan säilyttänyt värinsä kauniina. Merrillä on koirakokemuksia ja se tietää, miten koirat väsytetään ;D

      Poista
  6. Upea kesäkaara,niinpä nyt alkaa pitkä odotus ensi kesään. Auto pääsee nyt talviunille ja pääsette herättelemään keväällä.
    Voi juku sinulla vielä kesäkukka rehottaa.
    Ihana Merri,kun niin tottunut karvaisiin frendeihin.
    Ihanaista joulukuun alkua sinulle🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kukka on jäätynyt tuollaiseksi ;) Toisaalta se ei ole muuttunut mustaksi, kuten yleensä tapahtuu.
      Kaara painuu talliin. Keväällä ei taas tiedä, millaisia kaaroja sieltä ovista puskee ulospäin ;D

      Poista
  7. Merrillä on paras ilme rahilla, epävarmaa pysyykö siinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on huvittava näky tuossa rahilla, kun ei meinaa mahtua ja pintakaan ei ole tasainen ;)

      Poista
  8. Miten sää ny oot menny tommosen tualin ostaan, että kattiparka liukuu alaspäin???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan siitä ilosta, mikä syntyy, kun näkee sen makaamassa isona kissana tuossa liian pienellä, alaspäin viistävällä rahilla ;D
      Just tosta syystä tarvin nyt jonkun pöydän tuolin viereen, kun minun kaikki tavaratkin tippuu tosta rahilta maahan vähän väliä!

      Poista
  9. Jopas on sinnikäs kukkanen, ja kuin upea auto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaa yrittää päästä ennätystenkirjaan: kukintaa vuoden ympäri! ;) Saahan nähdä, millainen auto pöllähtää tallista ulos ensi keväänä, kun sitä on eräs käynyt rassaamassa taas kaiken vapaa-ajan. Maali on jo päällä, väri on punainen. Meillä on vähän erilaiset käsityöt ajanvietteenä ;)

      Poista
  10. No huh huh... kukintoa kerrakseen. Minä en onnistu saada kukkimaan edes koko kesää, jos juhannusviikolla vasta amppelit hommaan, niin sit saattaa onnistua elokuulle, mut viime kesänä "tekivät itsemurhan" jo heinäkuun lopulla. Ja hih tuota punaisen nojatuolin kingiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan käydä tarkistamassa, josko tämä onkin tekokukka ja minä olen kastellut sitä kaiken kesää ;D Olen niin huoleton kasvattaja, että minulle käy usein myös noin, kuin sinullekin. Toisaalta olen viime aikoina osannut tehdä helppoja ja kestäviä valintoja. Nekin ovat silti aina tuurijuttuja ;)

      Poista
  11. Tuo kukka on calibrachoa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lisäilin tuonne aiempaankin juttuun jo nimen, mutta arvaa muistinko sitä enää, kun en käynyt varta vasten katsomassa ;) Ainakin se on varma ensi kesän amppelivalinta kaikessa kestävyydessään. Nyt taitaa olla jotenkin jäätynyt tuollaiseksi (tai sitten onkin tosiaan tietämättäni tekokukka ;D ).

      Poista
  12. No on sulla oikein taikakukka, kun kukkii ja kukkii vaan!
    Ja toi Merri on sitten niin ihana kisuli ja joskus ei vaan saa olla rauhassa, kun ihailijat seuraa kintereillä,hi!
    On siellä hieno auto pihassa odottamassa ensi kesää...
    ja Merri makaa vinolla tuolilla tyytyväisenä, varmaan ihmettelee, miks emäntä vinon tuolin on mennyt ostamaan!
    Hyvää viikkoa sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että onkin tekokukka... ;D
      Ihailijat tosiaan! Intoilijat ;)
      Tuo rahi on kyllä hämmentävän vinossa. Minultakin tippuu tavarat sen päältä vähän väliä ;D

      Poista
  13. Hieno pirssi!
    Talven on tehnyt tännekkin. Muutama milli jo lunta maassa.
    Kiltin näköisiä hauveleita.
    Merri ei nähtävästi luottanut kiltteyteen tai tykännyt että jos töykkivät nokillaan.:)
    Ihania eläin kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä isoja autoja täällä pyörii, kun mies tykkää sellaisista käsitöistä :)
      Eilen illalla oli rasittava lumisade: pakkasta oli n7astetta. Olin töissä ja aina kun olin sisällä vähän aikaa asiakaskäynnillä, oli tuulilasi ehtinyt jäätyä.... grr :(
      Nää on tosi kilttejä ja suloisia koiria. Kissaa on tietysti aina varottava, vaikka uteliaisuus olisikin kova. Merri ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kissa, jonka kanssa ne ovat tekemisissä.

      Poista
  14. :)niin käy ...kun ei Merri "uskonut aiemmin kerrtootua asiaa:)))
    Hyvin kuitenkin vierailu sujui,Merri on diblomaatti,ei turha rähisijä;)
    vautsi,mikä kaara....
    No onpas kestävä kukka,varmaan viihtyis talvenkin "sopivassa lämmössä",ja keväällä puhkeais runsaaseen kukintaan.
    Huumorikukka on paras kukka;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa tosissaan, mitä ihmiset kertovat, muuten voi tulla ylläreitä! Onneksi Merri on tosiaan hyvin sopuisa kissa, vaikka kaapin paikka onkin näytettävä varmuuden vuoksi heti tapaamisen alussa.
      Mitä jos toi onkin tekokukka? Ja minä kastellut koko kesän.. Nyt ihmettelen, miksi vaan kukkii ;D eilen illallakin vielä oli kukkia, kun tulin töistä ja kylmä oli, lumituiskua. Tää ehkä onkin se kuuluisa huumorinkukka, naureskelee itsekseen kaiken talvea ;D

      Poista
  15. Merrillä on vahva luonne ja hyvä itseluottamus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen täytyy olla. Tunne, että selviää kaikesta, vaikka jännittäisikin. Ei pelästy helposti.

      Poista
  16. Ihana, ihana Merri! Noin näytetään koirille käytösmallia :). Toivottavasti joulupukki muistaa Merriä tänä jouluna erityisen mukavalla lahjalla, kun Merri on jaksanut poseerata blogissakin kiitettävään tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siltä pukilta jotain järjesty ;D

      Poista
    2. Toivottavasti Merri esittelee lahjansa meillekin :).

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!