keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Eläinpussukat

 Joulupaketteihin sujahti vielä tällaisia pussukoita.  Näitä tein jo aiemmin TÄÄLLÄ. (linkissä myös kuvalliset ompeluohjeet). 

Valokuvista tehdyt vetoketjupussukat kiinnostivat edelleen. Lisäksi noita vetoketjuja on joka lähtöön. Näitä pitkiä sain aikanaan mummoltani. Hän oli käynyt jonkun tehtaan lopputyhjennyksessä ja haalinut kaikenlaista. Nämä ovat kai jotain mekkovetoketjuja.  Niitä ei ole ikinä voinut käyttää mihinkään, kun ovat niin pitkiä.  Noihin aiempiin pussukoihin minua innosti you tuben puolella näkemäni video vetoketjun ompelusta.  Senhän voi tosiaan katkaista haluamansa pituiseksi ompelun yhteydessä. Ompelun asiantuntijoille varmaan ihan selvää pässinlihaa, mutta minulle se oli uusi juttu. 


Tulostin siis näitä kuvia ja päälystin ne molemmin puolin tavallisella kontaktimuovilla (ei sitä kaikkein pehmeintä). Sitten vaan ompelemaan vetoketjua.  Pusseissa on vuorikangas.  Kuva on aina toisenlainen toiselta puolelta, eli samoja pussukoita olen tässä kuvaillut molemmin päin. 
Alla ylävasemmalla Arttu ja Merri, oikealla Maia.  Alempana vasemmalla Maisa ja oikealla Ruut. 


Kuvia oli kiiltelyn takia vaikea ottaa, joten pahoittelut kuvien laadusta. 
Vasen yläkuva on Arttu ja oikealla Sam. Alakuvissa vasemmalla Maisa ja Merri, oikealla Ruut. 


Pussit ovat ryppyisiä, koska ompelun aikana niitä on käännettävä nurin ja oikein. Tai oikeastaan vaan oikein päin ompelun jälkeen.  Ryppyisyys kuuluu tämän pussukan ulkonäköön. 
Merri -aiheisia pussukoita syntyi useampi. 



Tuossa oikealla  alhaalla Merri on ihan pienenä. 



Näihin oli kiva sujauttaa jotain pientä sisällekin. 


Jokohan näiden pussien myötä pussukoiden ompeluinnostus laantui 😁


Meillä on vielä kaikki joulukoristeet paikoillaan ja kuusikin imee vielä vettä. Hieman on karistellut, mutta ei mitään suuria määriä neulasia.  Oli hyvä ostos ja samalla kannatettiin läheisen pienyrittäjän toimintaa.  

Pommeja ja ilotulitteita kuuluu joku/ jotkut jo paukuttelevan. Aikataulusäännökset eivät koske kaikkia. Yleiset ilotulitukset taitavat olla ainakin täällä peruttu. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin ostavat ilotulitteita omaan käyttöön runsaasti, ainakin lehtitiedon mukaan. 

Täällä  sote -alueella on todettu jo yksi brittimuunteinen korona.  Toisaalta rokotuksetkin ovat jo lähteneet käyntiin. Oman työpaikan rokotuksista en ole vielä kuullut aikatauluja tarkemmin. 
Tällä hetkellä tarvisin  rokotuksen selkäkipuja vastaan.  Selkä äityi niin ikäväksi, että piti jäädä töistäkin vähäksi aikaa pois. Arvatkaa onko aika pitkää...  

Näillä mennään mitä on ja toivotaan parempaa tulevalle vuodelle. 

Keskiviikkoterveisin, Sartsa

35 kommenttia:

  1. Nuohan onkin hauskasti ideoituja pussukoita, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain you tube videolta näitäkin näin, kun sitä vetoketjuompelua etsin. Tälläsessä voi antaa jotain pientä lahjaksi, tai sitten vaikka vain pussukkalahjuksen.

      Poista
  2. Ihania! Oi, näitä pitäisi kyllä tehdä. Vanhoja ylipitkiä vetoketjujakin löytyisi.. Päättelitkö pään siis vain ompelemalla tarpeeksi monta kertaa yli? Selälle paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siitä vaan ompelukoneella muutama veto edestakaisin, ehkä 3-4 kertaa. Silti joka kerta on minulle jännitys ja yllätys, että onnistuuko tuo vetoketjun asettuminen.

      Poista
  3. Vinkki: täytä kaikki pussit suklaalla ja pipareilla ja ala kävellä ympäri huushollia. Jos kävely ei tee selälle hyvää, mene lattialle makuulle. Sitten vaan namipusseja tyhjentämään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut jo tuon kaiken! Selkää ei ole kuvattu, enkä itse saa kuvaa otettua takaapäin ;D

      Poista
  4. Ihania pussukoita!
    tykkään 🧡😺🧡😻🧡🐶🧡
    just soitin eläinlääkärille :Väinölle..metsästyskoirien virtuaali-metsästäjälle :paukku aralle,ei metsästyksestä tykkäävälle karvaturrille:uudenvuoden-paukuttelu rauhoittelu geeli-reseptin.3ml /30 €,kuulemma hyvä geeli.Kun säilyis vielä itellä sormet.🤣🐶..geelilaitetaan poskenlimakalvoihin...
    Sinulle paranemisia:selkävaivaan..🤗🤍
    Ei käy aika pitkäksi,osuinko naulankantaan?🤣😊😴
    Kepeätä..siis ei kipeätä keskiviikkoa 🌷❄❄❄❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin, miksi sormet on vaarassa, että onko niin jytyä ainetta ja miten sitä sitten voi koirallekaan laittaa. Mutta jos tosiaan pitää sormet sen suuhun työntää, niin sitten ymmärrän ;D
      Väärin arvasit. Aika on pitkää. Varmaan siksi, kun pitäisi olla töissä, eikä olekaan. Ei ole oikeaa vapaapäivän tunnetta, eikä kaikkea voi edes tehdä. Merri tykkää, kun olen sen kanssa kotona :) Ollaan patsasteltu useaan otteeseen pihallakin haukkaamassa yhteistä happea.
      Väinölle uueksi vuodeksi ääntä eristävät kuulokkeet päähän.

      Poista
    2. joo,näköjään jäi yksi osa kirjoitus tekstistä omiin sormiin:)
      siis hampaan ja posken väliin.annoin 2 pistettä:)sitä geeliä,kotimainen lääke ,,hyvä,,,ukkosen ilimat.ja muut myrsky-kohtaukset joka aiheutaa pelkoa...ainut kun vanhenee 4 viikossa ....no kokeiltu on.toimii:))))
      Väinöllä niin eritys-tarkkakuulo..:)Oiskohan ihan oikeesti kuminauhalla leuan alle laitettavia kuulosuojaimia:))
      Aivan varmasti Merri 😻😼

      Poista
    3. No nyt on ainakin pahin paukuttelu ohi. Tosin joku varmaan vielä jotain jälkipaukkuja keksii jysäytellä, kun niitä etukäteispaukkujakin tuli muutamia. Aika nopeestihan tuo vanhenee, jos vaan 4 viikkoa. Merri ei paukuista ainakaan ulkoisesti välittänyt, vaikka kyllä se selvästi kuulosteli pauketta.

      Poista
  5. Ihastuttavia pussukoita. Sä aina keksit tehdä kaikenlaisia uusia juttuja. Kiitän sinua kuluneesta vuodesta ja toivotan sulle oikein Käsityörikasta ja Onnenkantamoisia kuluneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  6. Ohh Ihope you will have a great cosy peaceful New Year!I adore your ability to be so creative.Those purses are just lovely!in fact I want one too

    Baby kitty is soo cute.She is loved i see!

    Well here we are started vacinations andof we nurses as well.Tomorrow will be spent at work..Yes many rackets bom bom is already heard.People are so tired of the restrictions special the young ones so they create homemade bombers..I quess it will be terrible at the eye post at hospital..Every year someone is loosing an eye or two

    So dear friend I wish you so much all good and continue your wonderful postings to great happiness for the readers

    Also wish you a painfree future :)

    Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for visiting and commenting 😊
      Dogs and other animals will not be happy because of those bombs.
      Tomorrow I shall go to the doctor. I'm so rarely sick, and now I feel very frustrated with my aching back. I really hope to get well soon.
      I saw in news, that there has been an accident near Oslo. Hope everything gets better.

      Poista
  7. Niin on somia pussukoita ja Merrin kuvalla kaikkein ihanimmat! On muuten mainio lahjaidea milloin vain, tuo pussukka jonka sisään voi kätkeä ihan mitä vaan tai antaa sellaisenaan: Arvokkaana Lahjana. Hyvää vuoden vaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla lähtikin homma taas lapasesta kun käyttökelposia kuvia tuli tulostettua niin reilusti 😄

      Poista
  8. Oi mitä pussukoita 🤩. Lähtikö ompeluinnostus kotoa löytyvien vetoketjujen myötä? Tulee hyvin hyödynnettyä omien jemmojen pohjaton keräily.
    Toivotan sinulle terveyttä ja käsityörikasta uutta vuotta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasyynä olivat vetoketjut, sitten tuo mahdollisuus käyttää tulostettuja kuvia. Lisäksi olen aina vähän heikkona kaikenlaisiin pussukoihin.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Niiin sulosia pussukoita!
    Ei tarttis enää virusmuunnoksia, mut tuleehan niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli kiva ilahduttaa lemmikkien omistajia näillä pussukoilla. Itellekin jäi muutama :)
      Päivä kerrallaan mentävä ja katottava mitä tulee ja tapahtuu. Toivottavasti parempaa.

      Poista
  10. Meillä on kontaktimuovia koulukirjojen päällystysajoilta, noinhan voisi sitä kuluttaa pois. Vaikka joulupussukoita "pikkutonttujen" kuvilla tai serkulle kissapussukan Touko-kissan kuvasta, tai äidille kukkapussukan hänen kesäisestä kukkaloistostaan.... toivottavasti tulostimessa riittää väri.
    Hyvää Uutta Vuotta! T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei kun tulostelemaan ja päälystelemään :)
      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  11. I'll repeat myself, mutta kiva idea, suloiset kuvat ja mahtava toteutus!
    Mukavaa vuoden 2020 viimeistä päivää ja huomenna alkavaa uutta vuotta 2021!!!🧡

    VastaaPoista
  12. Hienot pussukat! Olet ihan mahdottoman kekseliäs ja aikaansaapa. Toivottavasti viheliäinen selkäkipusi helpottaa.
    Täällä paukkuu raketit jo tiheään. Taitaa tulla vilkas vuodenvaihde kaikista suosituksista huolimatta.
    Kiitos sinulle kuluneen vuoden kivoista käsityö- ja kissajutuista. Toivotan oikein Hyvää Uutta Vuotta 2021! Ja Merrille mojovat rapsutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotain kivaa kun keksii, niin sitä pitää jostain syystä toistaa ja toistaa ja toistaa ;D
      Selkäkipuun vielä vähän saikkua ja taas uusi lääke, kun vanha ei mitään auttanut. Ei nää mitään ihmeparannusta tuu minulle tekemään, mutta jos ees vähän hellittäis, niin pääsis takas normaaliin arkeen ja töihin. Tää kotona olo ei oo kivaa,kun ei oo oikea loma ja tietää että pitäis olla töissä, eikä oo ees kuumetta. Jumppaa ja venyttelyä on varmaan lisättävä... (nimimerkki ikuinen neuloja ja sohvallaistuja).
      Merrin uusi vuosi alkaa rauhallisissa merkeissä. Se on kyllä ilonen, kun joku on sen kanssa kotona.

      Poista
  13. Aivan huippuja nuo sinun pussukat, varsinkin Merrin kuvalla varustetut :).
    Onnellista alkanutta uutta vuotta 2021 sinulle ja Merrille!

    VastaaPoista
  14. Hieno idea nuo valokuvapussukat! Oletko tulostanut kuvat laserprinerillä vai mustekirjoittimella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laserprinterillä. Ihan tavalliselle paperille.
      Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  15. Todella kivoja pussukoita 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Laitoin näitä joulupaketteihin ja itellekin jäi.

      Poista
  16. Ihanat 😀
    Mulla on kauan karkkipusseista ollut työn alla, mutten ole saanut aikaiseksi. Ehkä tämä saa minuunkin vauhtia 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkipapereista minullakin lähti ja sitten tuli mieleen, että valokuvistakin vois :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!