maanantai 10. elokuuta 2020

Kimolan kanava

 Aloitetaan Merrin kiintiökuvalla... 😀 Kesä on tullut takaisin ja kissan lempipuuhaa on terassilla makaaminen, välillä auringossa, välillä varjossa. 


Kouvolaan on vihdoin valmistunut ja avautunut  Kimolan kanava sulkuineen.  Se yhdistää Pyhäjärven veneväylän Päijänteeseen. 
Veneilijöille on rakennettu/ ehostettu 2 uutta venesatamaa palveluineen, joita kehitetään pikkuhiljaa edelleen. 
Virtakiven satamassa on kesäkahvila monipuolisine palveluineen, sisältäen mm. ohjelmatarjontaa, juhlapaikkamahdollisuuden, saunan.  Läheiselle Pakanavuorelle on lisäksi rakenteilla näköalatasanne, josta voi katsella muinaismuistorekisterissä olevaa Pakanavuoren kalliomaalausta (minulta vielä näkemättä).  Kahvilasta olen kirjoittanut pieniä otoksia aiemminkin, tosin niin vähäisin kuvin ja tekstein, että ei pääse oikein edes linkittämään. ( Korjaan tilanteen joskus toiste..)
Paikan kotisivu löytyy TÄÄLTÄ. 
Kanavasta löytyy lisää tietoa TÄÄLTÄ. 

Kimolan kanava on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen, peräti 70m pitkä kalliotunneli, sekä poikkeuksellisen korkea, 12m sulutuskorkeus. Kanavan pituus on 5.5km. 

Sieltä sitä tullaan ja päädytään sivulaituriin parkkiin odottelemaan sulkuun pääsyä. 


Tästä "sukelletaan" sisään. Sivussa näkyy vähän tuota sivulaituriakin. 


Täältä päädytään sulun puolelle. 


Sulkuun mahtuu muutama vene kerrallaan. 


Pinta nousee tulevan uoman vedenpinnan tasolle, jonka jälkeen toinen sulkuportti aukeaa ja vene pääsee jatkamaan sulkua toiseen suuntaan. 


Ohi kallioisen seinämän.


Tästä lähdetään nyt Päijänteen suuntaan. 


Kanava-alueella toimii konttikahvila. Muitakin palveluita ilmeisesti on suunnitteilla. 
Uusia reittejä veneilijöille. Kaikenlaisia veneitä näytti nytkin olevan jonossa, oli kalastusveneitä, isompia paatteja ja pienempiä veneitä. Huomaatte varmaan, että en tiedä veneilystä ja veneiden nimistä mitään 😅  
Paikka on kuitenkin hieno. Kannattaa ajella katsomaan, jos on kohtuullisen ajomatkan päässä. 

Tulipahan välillä jotain omastakin kaupungista kirjoitettua, eikä vaan naapurikaupungeista 😊

20 kommenttia:

  1. Veneily ja vesillä liikkuminen on lisääntynyt. Hienoa palvelua ja rakennuskulttuuria. Monipuolinen tarjonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veneily on kuin asuntoautoilu, mut toinen elementti.

      Poista
  2. Ihana tuo kissa! ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta antia tässä blogissa. Ohittaa muut asiat mennen tullen. Siksi pitää olla kiintiökuva ;D

      Poista
  3. Merri ottaa rennosti.
    Aikoinaan nuorempana käytiin Saksassa ollessa tutustumassa tuollaiseen sulkujuttuun ja ihmeteltiin kovasti, sen toimintaa, kun veneet pääsi siitä tuollain menemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan menty Vääksyn kanavasta ja sitten Saimaan risteilyllä oli kanava.

      Poista
  4. Merri ei turhia murheita "koronoita"-murehi:))
    Ihana kuva 😻
    Onpa kaunisti rakennettu vesiväylä?hui pitöökö tuonne kallion sisään mennä alituksessa???
    Paljosta jäänpaitsi kun en venneeseenkään (lentokone ym)uskalla astua.
    Mutta varpaar eivät kastu;),kun katselen kuvia;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää mennä ja se on yllättävän pitkä tunneli n.70m. Tuntuu varmaan siellä sisällä vielä pitemmältä.
      Ei minustakaan veneilijää saa, vaikka satunnaisesti olisin kyydissä ollutkin.
      Merri on onnellinen, kun pääsee monta kertaa päivässä ulos. usein se vaan makailee. Eilen viihdytettiin sitä nurmikon- ja aidanleikkauksella, sekä haravahommilla. Sen narua siirrellään sen mukaan, missä ihmisetkin pyörii. Aina se seurailee tapahtumia :)

      Poista
  5. Onnistut kyllä upeasti noissa Merrin kuvissa! Niin ilmeikkäitä.
    Olisipa vene, edes jollain tutulla, niin olisi mahtavaa päästä kokemaan tuo kanava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä malli on vain niin kuvauksellinen ;D Arvaa vaan montako hutikuvaa aina tulee. Ja montako kertaa kuvauksellisuus katoaa heti, kun kosket kameraan ;D

      Poista
  6. Merrin kiintiökuvia on aina ilo katsella. Ihana kellistelijä.
    Luin lehdestä tuosta Kimolan kanavasta. Kiva, että esittelit paikkaa laajemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintiökuva -sana on tullut siitä, kun jätin kerran väliin kissakuvat jossain postauksessa, niin tuli kysely,että missä se Merrin kuva on ;D Tämän pääasiassa käsityöblogin (jossa jo kyllä kaikkea muutakin) pääaiheena alkaa ollakin Merri. se ei taida itse tietääkään, millainen julkkis siitä on tullut ;D
      Meiltä on noin tunnin ajomatka kanavalle, niin päätettiin lähteä katsomaan tuota ihmettä. Olihan se hieno rakennelma.

      Poista
  7. Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, Merri on kyllä aina yhtä luonnollinen ja soma kuvissa. Olisiko kyseessä nyt linssikissa?

    Veneily on varmaan tänä kesänä lisääntynyt. Onhan se kiva päästä edes vesille jos ei muuten voi olla kovin ihmisten ilmoilla. Hieno kanava. Kyllä tuossa voisi odotella veden nousua tai laskua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linssikissa taitaa olla oikea sana, kun ei luteeltakaan näytä ;D
      Veikkaan, että vielä ei ole edes tiedossa, mikä kaikki kotimaan matkailu ja yksilötason- tai pienten ryhmien toiminta on lisääntynyt. Joskus joku tekee varmaan tutkimuksen aiheesta.
      Ihan kiireisen touhua tuo kanavasiirtyminen ei ole, koska kesti melko pitkään siirtyminen ja jonottajiakin oli.

      Poista
  8. Ihanainen kissa ylimmäisessä kuvassa ♡ ♡

    VastaaPoista
  9. Kyllä Merri osaa nauttia kesästä. Osaisipa ottaa noin rennosti,vaan ei. Oikein ahdistaa kaikki rästityöt. Sanoin miehelleni,että sain yhden tuhannesta rästitöistä tehtyä,kun sain viinimarjat poimittua. Sanoi,että tee vain yksi rästihomma päivässä. Tuumin,että siihenhän menisi kolme vuotta! Mielenkiintoinen tuo kanava. Kerran olen Viipuriin mennyt ja tullut kanavaa pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri se vaan köllöttelee. ;D
      Välillä ei tarvii olla isokaan homma, kun on tekemättä ja se alkaa ärsyttää. Sen kun saa tehtyä, niin ne muutkin tuntuu paljon kesymmiltä.
      Me ei käyty Viipurissa asti silloin aikanaan, vain sululla kääntymässä. Mennen tullen.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!