Kovin usein ei nykyään tule testailtua uusia ruokia. Kun on vain 2 syöjää, jotka molemmat ovat vuorotöissä, on ruoka mitä sattuu. Lähinnä sellaista, jota voi ottaa evääksikin.
Kesäkurpitsaan olen ihastunut jo monta kuukautta sitten, enkä syö leivän päällä enää kurkkua ollenkaan. Aina kesäkurpitsasiivuja vaan.
Kaupassa sain ahaa-elämyksen, että haluan täytettyjä kesäkurpitsoita. ostin useamman ja googlettelin vielä, että mitä niihin suunnilleen tulisi. Sinä päivänä olikin ohjelmanmuutos, enkä ehtinyt lopulta tehdä mitään ruokaa. Muutaman päivän viiveellä tuli kuitenkin vietyä homma loppuun.
Erittäin hyviä, kuten uumoilinkin (vaikka itse sanon).
Kaikenlaisia ohjeita löytyy netistä. Tein kuitenkin soveltaen omalla tyylillä, päälisin puolin tekotapaa syynäillen.
Halkaisin ja koversin kurpitsat. Paistoin kananjauhelihaa, jonka sekaan laitoin sipulia ja lopuksi vielä koverretut sisukset palasina. Jonkin aikaa paistettuani lisäsin joukkoon valkosipulituorejuuston. Nostelin mössön kurpitsakuppeihin, meni yllättäin kaikki. Päälle ripottelin Mozzarella juustoa. Uunissa reilu 15minuuttia. Lisäksi keitin riisiä.
Vettä satoi muutamana päivänä, joten lähdin taas kerran metsään. Vastaan tuli ruokintapaikka. Tuli tunne, että pitää lähteä pois, kun paikalle voi eksyä joku, joka luulee ruuan kävelleen paikalle 😅
Tällä kertaa tutustuin jo hirvikärpäsiinkin itikoiden lisäksi. 3 rohkelikkoa päätti lähteä mukaani, mutta huonostihan niille kävi. Eivät pärjänneet minulle.
Neulottukin on. Ystävän kanssa istuttiin tutussa kahvilassa ja vaihdettiin kuulumisia, jonka lisäksi tietysti neulottiin.
Olin ostanut aiemmin tuon lehden (ihan kuin malleja ei olisi jo tarpeeksi...) ja vasta kahvilassa sitä selailtiin. Jotkut mallit olivat mielestäni vähän epäselviä neuloksessa, vaikka näyttivät pikaselauksella hyviltä. Löytyy varmasti neulottaviakin malleja, kun vaan ehtisi neuloa.
Kesän loppu on aina jotenkin seisahtunutta aikaa. Tekisi mieli vielä viettää kesää, kun lämpöäkin riittää. Toisaalta syksy kutsuu touhuineen ja "uusine alkuineen". Kansalaisopiston lehti pumpsahtaa laatikkoon kurssiehdotelmineen. Ei tässä mitään uusia alkuja minulla ole, luultavasti. Kursseille on lähes mahdoton osallistua epäsäännöllisen vuorotyön takia. Soittoharjoitukset kuitenkin pyörähtävät taas käyntiin. Illat ja aamut selkeästi ovat jo hämärtyneet. Sen huomaa parhaiten aamuvuoron alussa ja iltavuoron lopussa.
Uutta on tullut kissoillekin. Merri tässä näyttää esimerkkiä, miten toimitaan, tai sitten se vaan isännän oikeudella tutustuu lähetykseen ennen Maiaa ja Samia, jotka seuraavat kiltisti vierestä.
Pidetään vielä kesää vähän aikaa, jookos?
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Täytetyt kesäkurpitsat on hyviä, mutta eipä ole koskaan tullut mieleen tuorejuuston käyttö. Pitää ehdottomasti testata! - emäntä
VastaaPoistaOhjeessa luki jotain tuorejuustosta, päädyin tähän ihan omavalintaisesti. Hyvin se ainakin pysyi ja toimi.
PoistaAika lailla samalla reseptillä minäkin olen tehnyt täytettyjä kesäkurpitsoita. Hyvää on ja tuorejuusto sopii niihin erinomaisesti.
VastaaPoistaTottakai Merrin täytyy näyttää, mitä paketti sisältää. Ehkä hän haluaa saada laatikon nopeasti tyhjäksi päästäkseen sinne istumaan. Maia ja Sami ovat kyllä oikeita söpöläisiä, vaan niin on Merrikin.
Minulle tää oli eka yritys. Ens kerralla vois vaihtaa täytteitä toisenlaisiin.
PoistaRuoka haisee ihmeellisesti kaikkien pakkausten läpi ;D Kova oli yritys purra tiensä suuntäyteiseen ihanuuteen.
Meillä on vähän sama juttu noiden uusien reseptien kanssa, ei tule juurikaan kokeiltua, kun on yleensä vaan kaksi ruokailijaa. Välillä luen lehdistä ruokaohjeitakin sillä silmällä, että niistä voisi löytyä jotain uutta vinkkiä ruuanlaittoon ja innosteun kokeilemaan jotain ja siihen se sitten taas jää. No, pääasia kai kuitenkin, ettei nälässä olla. :) Teillä ei näköjään kissojenkaan tarvitse nälkää nähdä, kun on iso laatikollinen evästä hankittuna.
VastaaPoistaEi tarvi nähä nälkää ;D Tosin tässä lootassa on useamman talouden sapuskat. ;)
PoistaValmisruokia tulee usein myös hankittua ( ihmisillekin), eikä ne enää tunnu edes pahalta ajatukselta, kuten ennen. Tosin ruoan ostaminen kahdelle on paljon edullisempaa, kuin viidelle. Aiemmin ei olisi ollut mitään järkeäkään ostaa valmisruokia usein. Eväät on helpot, kun on kaupan ruoka pakattuna. vaihtelu välillä virkistää :)
Hyvä, että Merri isännöi ja näyttää mallia. Muuten olisivat kissapolot ihan kuutamolla tai ulapalla. Ja hyvä, että pistit hirvikärpäset ojennukseen. Kaikenlaista sitä onkin.
VastaaPoistaHienot sukat on taas tulollaan. Mä ihailen sun kädentaitoja.
Mulla on nyt ihan pysähtynyt tila. Ruokaakaan viitsi edes laittaa, kun koskaan ei tiedä milloin tuleekin näyttö ja sitten pitää laittaa ruoka nopeasti (tai piilottaa jonnekin puolivalmis), siivota kyökki... Tää on nyt vähän sellaista, kun linnulta olisi siivet sidottu. Mitään ei viitsi suunnitella eikä aloittaa. Pitää ehkä keksiä jokin harrastus, jota voi suorittaa muualla kuin kotona. Toisaalta ei tee mieli mennä minnekään, kun meillä on koronaa ihan yli omien tarpeiden.
Kuulostaa tuskastuttavalta tilanteelta. Onko mitään toivoakaan vielä kauppojen teosta?
PoistaNyt olis oiva hetki tehä niitä käsitöitä.Ne on helppo piilottaa pieneen tilaan tarpeen tullen, tai napata mukaan ja mennä muualle neulomaan.
Kesäkurpitsoista saa kaikkea hyvää ruokaa...nam.
VastaaPoistaOoh...mikä ihana salaperäinen laatikko teille on saapunut??
Ruokaa ja pari lelua tuli paketissa kotiportaille asti. Painava kun mikä! Kissat kyllä tuntee omat (ja toistensakin) ruuat. ;)
PoistaKesäkurpitsa on tuttua leivän päällä, uuniin asti en oo saanu :) Onpa kisuille herkkuruokia.
VastaaPoistaLeikitään, että kesää on jälellä, vaikka pimenee ja viilenee :)
kesäkurpitsassa on ihan toisenlainen haukkaustuntuma, kuin kurkussa leivän päällä.
PoistaNiin hieno päivä tuli tästäkin. Vain kesäloma puuttuu...
NAM``````
VastaaPoistapaprikat oottaa tekijäänsä jääkaapissa:))
Herkullisen näköisiä
.Minä teen useasti munakkaan kesäkurpitsasta:)
Ihania ,karvakavereita Merrillä!!
Tottakait Merri on se joka ensimmäisenä..tutkii laatikon sisällön;),ja valtaa tyhjän laatikon;)
Oikein hyvää alkanutta viiikkoa!,Työniloa!;)
KOko karvajengille terveiset,viralliselta valvojalta:Väinöltä 🧡🤣
Ai niin, piirakkaankin olen kesäkurpitsaa joskus laittanut. Oli muuten hyvää! Munakasta en oo tehny pitkään aikaan. Täytettyjä paprikoita meillä on joskus kokeiltu muutamaan otteeseen. Nekin oli hyviä. Nyt ostin muuten lisää kesäkurpitsoita...
PoistaJa terveiset on välitetty :)
Kesäkurpitsa on hyvää. Meillä tehdään spaghettikurpitsasta ruokaa viikottain.
VastaaPoistaVaihtelua lisukkeilla, minä kun en halua syödä samaa kahta pv kauemmin.
Syksyn sukkalehdissä ja - kirjoissa on nyt hyvin tarjontaa.
syksy on sukkailuaikaa. (jotkut luulee, että sukkia ei kesällä neulota ollenkaan ;) ).
PoistaTarkotat vissiin pitkiksi suikaloitua kesäkurpitsaa? Pysyykö se hyvin kasassa kypsentäessä?
Ahaa, sinulle uusi tuttavuus. Gookkeloi spaghettikurpitsa. Se on niiiin hyvää. Spaghettimainen kurpitsa on kuin ohutta nauhaa.
Poista"Lievää hämmennystä edelleen..."
PoistaOnko se siis erimuotonen? Kuvahaulla oli monenmuotosia. En oo kaupassakaan törmänny tuollaseen nimikkeeseen. Vai ehkä sittenkin tapa laittaa sitä kurpitsaa? ...
Pitää olla silmät auki seuraavan kerran kauppareisulla.
Tykkään kesäkurpitsasta tosi paljon, harmi että lapset vielä vähän karsastavat. Ujutan monesti lasagnen tai kastikkeiden joukkoon :) Sukat puikoilla täälläkin;)
VastaaPoistaHyvin saa varmaan ujutettua kun on niin väritöntäkin :) Leivontaankin käy.
PoistaSukat edelleen puikoilla, mut sen lisäksi alotin, itellenikin yllätykseksi, isomman neuleen, jonka tekemistä olen jo pitkään haikaillut.
Kesäkurpitsa-herukka-piirakkakin on hyvää. Mutta se on aika huono elintarvike, koska loppuu aina kesken =(
VastaaPoistaUskon sen! Kelpaa varmaan paremman puutteessa kuitenkin ;)
PoistaOlen laittanu myös suolaseen piirakkaan.
On nuo kissat kivoja. :) Hyvää viikon jatkoa!
VastaaPoistaNiiden elämää on kiva seurata. ja miten ne osottaa kiintymystään ihmiseen, kun niiden kanssa "seurustelee". Kissojen kanssa on helppo "jutella", kun puhun muulloinkin usein ääneen ;D
PoistaNiin ihanat kisut sinulla siellä:)
VastaaPoistaHerkullisen näköiset kesäkurpitsat ja puikoilla näyttä olevan jotain nättiä.
Kisut on aina niin ihania, että aina tekee mieli rutistella niitä ;D Onneksi ne ei tykkää huonoa..yleensä :)
Poistaystävän kanssa neulontatapaamisessa otetaan usein yhteiskuva neuleista :) Rentouttavaa tapaamista neuloen.
Toin juuri eilen illalla Omasta Kotoa jäljelle jääneen keltaisen kesäkurpitsan ja ihmettelen mitä sille tekisin. Nuo täytetyt näyttävät herkullisilta mitä nyt tuorejuuston maun tietysti vaihtaisin.. ;)
VastaaPoistaMukavaa keskiviikkoa! :D
Valkosipuli tulee kieltämättä vähän läpi, eikä ollu ehkä se paras valinta. Ostin jo seuraavan setin ainekset ja siihen koskenlaskija levittyvää.
PoistaHahaa! Meinasin väittää oikein vastaan, että eihän nyt ole keskiviikko ;D Nyt on kyllä päivät taas ihan häränpyllyllään ;D
PoistaKiitos postista :)
Ole hyvä!
PoistaMuista käyttää...
Herkullinen ohje, kesäkurpitsa on hyvää! Usein tulee arkiruoaksi tehtyä kesäkurpitsavuokaa, joka onkin helppo, edullinen ja riittoisa ruoka.
VastaaPoistaJa juu, hirvikärpäset ovat tosiaan jo liikkeellä..on ne ällöjä!
Oih, Merrillä ja kamuilla on jännää tutkittavaa=)
Kesäkurpitsavuokaa arkiruuaksi. Hmmm. ei kuulosta ihan arkiselta. En oo ees koskaan kokeillu :)
PoistaKun tuntee hirvikärpäsen, pitää hetki malttaa ja sitten kun tuntee, missä se menee, ottaa sitä niskasta kiinni ja nutistaa ;D Huomattavasti helpompaa, kuin punkinpyydystys.
Kesäkurpitsaa rakastan minäkin, mutta empä ole leivän päälle koskaan kokeillut - kiitos vinkistä... täytettyjä on hauska tehdä "Mitä kaapista löytyy" systeemillä... kerran varsin tulisiakin chilillä ja vuohejuustolla...
VastaaPoistaMutta tähän pakko laittaa yhden pienen pojan ihana kommentti töistä... valmistelivat jotain sadonkorjuu-juhlia ja pikkupopika ihan hihkaisi avomaankurkun nähdessään:"IHan raaka suolakurkku!"
Se ihan raaka suoklakurkku on mun hekku leivällä... miksi maistuukin niin erilaiselta kuin perinteinen pitkä kaverinsa??!! Iloa elokuiseen eloosi!
Raakoja suolakurkkuja en olekaan muistanu ostaa uuelleen! Hölskytyskurkkuja piti tekemäni tuossa taannoin, mutta huomasin, että en ehikään ennen kun pilaantuvat, annoin ne pois. Nyttemmin on päässy unohtumaan. Pitää korjata tilanne :)
PoistaMinäkin olen tehnyt usein täytettyjä kesäkurpitsoita. Ne onkin täyttäviä. Sukkaa pukkaa sielläkin... Mukavaa keskiviikkoa <3
VastaaPoistaTästä lähtee oikein urakalla valmistumaan täytettyjä kesäkurpitsoita ;) Uusi setti on jo ostettuna.
PoistaPari päivää sitten alotin myös villapaidan! Ohhoh! Hämmästyn vieläkin ite. Olen vuoden ainakin ollu aikeissa alottaa isompaa neuletta ja nyt se on viimein alotettu. Milloin lie valmis :)