perjantai 1. marraskuuta 2019

Pohjoiset valot

Virosta ostetut villavyyhdit alkavat hiljalleen päästä oikeuksiinsa.

En lakkaa ihettelemästä, miten ihanasti värit asettuvät juuri tähän Revontuli -huiviin. Muut vyyhdet päätyvät varmaan samanlaiseen muotoon, kun tykkään tästä näkymästä niin kovin.

Ainoat huonot puolet ovat villan karkeus (kaulaa vasten)  ja  riittoisa lampaan haju 😀



Huivin siipiväli on 160cm, korkeus 60cm ja langankulutus 180g.  Pyöröpuikot kokoa 4½. Ohjeessa taitaa lukea 5, mutta ne tuntuivat liian paksuilta. 


Tässä keritään jo toista vyyhteä....


Vyyhdinpuut olen löytänyt joskus kirpputorilta ja alla olevan kerimälaitteen olen saanut äidiltä, jolla oli aiemmin neulekone. 


Merri hämmästeli mokomaa touhua. 


Mutta ei niin paljon, kuin sitä, että kerä ei lähtenyt neuloontumaan millään. Sitä piti vahtia oikein vieressä niin, että silmät tahtoivat mennä kiinni...  Formuloiden unettavalle äänelle voi käätää selän. 


Vai onko kerässä itsessään unettavia voimia....
Nyt ollaan kuitenkin päästy jo alulle.
Mikäli Merri näkisi sen otuksen, jolle tuokin kerä haisee, sillä voisi häntä pörhistyä jonkin verran 😲


Uusille lukijoille sanomme Merrin kanssa, että TERVETULOA!! 

30 kommenttia:

  1. Hieno revontuli-huivi ja komian kokoinen :)
    Vaikka se vähän karhealta tuntuukin, niin onhan se villa ihanan lämmin. Itsellä kovassa käytössä ihan ensimmäinen huivi (eiku-huivi), minkä tein viron villasta ja sen lämpö on niin ihanaa.
    Merrillä hyvä paikka unosille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koko on sama kun ohjeessa. En lähteny muokkaamaan.
      Miäkii oon tehny Eiku -huivin joskus ja yks päivä se henkilö, jolle sen annoin, näytti, että se on edelleen käytössä. Se ei ollu kyllä tätä lankaa muistaakseni.
      Merri tulee harvoin sohvalla noin lähelle makoilemaan. Yöt nukkuu kyllä minun jaloissa, mutta sohvalla sillä on yleensä oma paikka, jonka se aina valitsee, toisessa päässä sohvaa.

      Poista
  2. Moiks. On sulla hienot vekottimet langoille! Minulla on tuolien selkänojat ☺. Noi huivit on kyl kivoja. Merrin kanssa mikä vain onnistuu. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi kävin kerimässä/kerityttämässä yhden vyyhdin palvelutalon asukkailla ;D Silloin mentiin käsipelillä. Nää vyyhdinpuut on aika karkeatekoset, ei niin hienot, kun "aidot". Toimii kuitenkin ihan samoin.

      Poista
  3. Kaunis huivi väreiltäänki!
    Mie oon siirtyny kokonaan viron villasta merinovillaan, ei kutita.
    Tylsää se on kissille, kun ei kerä pyöri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näissä villoissa on niin ihanat väritykset, että teen niistä siksi näitä huiveja. Muuten ei oikeastaan tuu ihan silkkaa villaa käytettyä.
      Merri ei paljon pyörivistä keristä tai käsitöistä muutenkaan perusta. Kyllä se voi ihmetellä, mikä liikkuu, mutta ei käy oikeastaan koskaan kerään kiinni. Askartelupöydälle se kyllä hyppää mielellään ja ottaa osaa siihen hommaan ;D

      Poista
  4. Tosi kaunis huivi! Ja raidat osuu hienosti kohdalleen. Lampaat on muuten kivoja, mutta lampaan haju villalangassa on hiukan verran tympeä. Johan tuossa Merrin pieni pää menee ihan pyörälle kun katselee kahta karusellia pyörimässä samaan aikaan. Huh, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en miäkään lampaan hajua rakasta. Villasukissa haju on niin kaukana nenästä, että ei haittaa, huivissa enempi.
      Merri on aina mukana ihmettelemässä, mitä nyt tehdään, kun välillä vaan ollaan, eikä tehdä mitään. Pieni "ohjelmanumero" on aina paikallaan ;D

      Poista
  5. Tulipa huivista todella kaunis.
    Tyhmänä kysyn lähteekö tuo lampaan haju pois, vai pitääkö sitä ikänsä haistella?
    Rauhaisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haju taitaa ajan myötä aika paljon haaleta, mutta ei lähe kokonaan pois. Kastuessa taitaa tuntua voimakkaimmin. Lammasmeiningillä siis mentävä ;D
      Toisaalta lievä lampaanhaju tuntuu minusta muissakin langoissa, joissa on vaikka vaan osittain villaa.
      Minusta tää värien vaihtelu on niin ihanaa tässä huivimallissa. Sitä ei koskaan oikein kerällä tai vyyhdellä tajua, mutta neulottuna vasta näkee. Siksi neulominenkin on suorastaan jännää, että miltä lopputulos tulee näyttämään.

      Poista
  6. Kyllä hieno huivi ja minäkin ihailen,kun sävyt asettuvat noin hienosti. Ymmärrän Meriä täysin,noin minäkin käännän selän formuloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tää on monessa sävyssä niin kaunista lankaa. Seuraava huivi on jo tulossa.
      Meillä asuu 1 henkilö, joka kattoo kaikki formulat. Me toiset sitten vaan ollaan. ;D

      Poista
  7. Voi että on upea huivi. Värit kyllä tulee niin upeasti esiin. Enpä ihmettele, että Merri ei ole kiinnostunut formuloista :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lanka sopii niin hyvin jsut tähän malliin :)
      En voi yhtään moittia Merriä, ei ne kiinnosta minuakaan ;D

      Poista
  8. Aivan upea huivi. Tilasitko nämä langat netistä Virosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin loppukesästä Virossa ja ostin osan Pärnusta, osan Tallinnasta. Pärnussa oli halvempi hinta. Karnaluksissa ei ollut ollenkaan vironvillaa, mutta vastapäätä, ison tien toisella puolella oli pieni Wollen -kauppa, jossa oli jonkin verran näitä. Yllättävän vähän oli vironvillatarjontaa, 1 hylly vain muiden lankojen joukossa.

      Poista
  9. Niin on komia huivi. Vyyhdinpuut
    hienot myös! Kyllä kelpaa vastaanottaa talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vyyhdinpuut on vähän alkeellista tekoa, mutta ajaa asiansa.

      Poista
  10. Ihana huivi! Ja Merri <3 Pitääpä kysyä äidiltä, että onko hänellä vielä tallessa tuollainen kerimislaite. Olisi varsin kätevä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja Merrille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vyyhtien kerimisessä on aika kätevä, kumpikin vekotin. Vaikka menee tietysti käsipelilläkin, mutta helpompi näin. suurin vaiva on virittää laitteet käyttövalmiuteen ;D
      Työt on tältä viikolta paketoitu ja huomisen voi pitää vapaapäivän, eli mukavaltahan tuo näyttää ;D Viihtyisää viikkoa sinullekin.

      Poista
  11. Minä komppaan Merriä aina, kun televisio menee rikki ja alkaa suoltaa pelkkää urheilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se onkin silloin rikki...hmmm. Onneksi meillä ei kukaan oo innostunu kattomaan urheilua muilla tasoilla. Joskus satunnaista jääkiekkoa korkeintaan. Nämä autojutut kuitenkin kaikki. Miä yleensä vaan kuuntelen selostuksen älyttömiä sanakäänteitä, jos olen samassa huoneessa. ;D

      Poista
  12. Kaunis!!huivi!!
    ..revontulten tuulahdus..
    voi Merri ,Sinäkö et tykkää formuloista?,minä katon aina puolisilmällä...kun jännitää...
    Ota vaan torkut ...
    ..siellä missä käsityö siellä Merri!
    on Sinula mahtavat laitteet,tuollaiset vyyhdinpuut,niitä on tullu penikkana pyöritettyä,pakosta ja vapaaehtoisesti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merriä ei onneksi itse lanka kiinnosta, eikä se yritä sitä sotkea tai syödä. Formulassa jännittää vain se, että tuleeko se minun lempiohjelmien kanssa yhtä aikaa ;D
      Lapsena miäkii näihin vyyhdin puihon törmäsin ekoja kertoja. Nää minun ei oo pinnaltaan niin huolitellut, kun ne mitkä lapsena näin.

      Poista
  13. Noista langoista tulee kyllä kaunein Revontulihuivi.
    Voi Merriiiiii....oot ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää vironvillat on vaan niin sopivat värityksiltään. Aina tulee uuden näköstä!

      Poista
  14. Lisälämmikkeenä talvipakkasilla villan karheus on siedettävä, paljaalla iholla äsh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on. Se siitä luomuihmisestä. Minä en oo ainakaan ;(

      Poista
  15. Samaa mieltä, aivan yliarvostettu ohjelma tuo formulat! Kannattaakin nukkua silloin.
    Minäkin haaveilin pitkään revontuli huivista, ja ohjeenkin joskus tulostin Ullanneuleesta. Vaan meilläpä kukaan ei osannut sitä ohjetta lukea ja sitäkautta toteuttaa, joten huivi jäi saamatta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa harmillista. Revontuli on minusta helppo, mutta voi johtua siitäkin, että olen toistanut sen niin monta kertaa. Villapesusiskojen kanssa tuskailin ja meinasi hermo mennä, kunnes älysin kiertää vaikean kohdan. Siinäkin piti sitten laskea niitä silmukoita jne.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!