maanantai 4. marraskuuta 2019

Vanhassa vara parempi

Lunta on tullut kertaalleen hieman, pikkupakkasia silloin tällöin, märkää usein. Vielä on  enemmän syksy, kuin talvi.

Lumi ja pakkanen eivät vielä ole peittäneet parhaita hajuja alleen.


Merri ulkoilee pävittäin sekä ulkohäkissään, jonne se pääsee itse, että valjaissa ja narussa, joissa se pääsee itse liikkumaan niin pitkälle, kuin ohut ja pitkähkö naru riittää.  Ihmiset joutuvat silti usein selvitellä narua, joka tietenkin jää joka paikkaan kiinni. 
Merri on kuitenkin niin tottunut valjaisiinsa, että hyvin harvoin päättää luopua niistä kesken ulkoilun. Silloinkin se pysyy melko lähellä, kuin siitä ihmetyksestä, että naru ei enää tulekaan perässä. 

Ensimmäiseksi hankitut valjaat ovat materiaaliltaan pehmeät ja näin ollen parhaat.  Uudemmat valjaat (koirien hyllystä...) ovat hieman liian jäykät, eikä niitä mielellään viitsi Merrille edes laittaa.  Vanhat "eivät tunnut miltään", kuten yhdessä mainoksessakin sanotaan. Merri saattaa olla sisälläkin valjaat päällä, niin voi poiketa ulos helpommin. 
Valjaat on jo kahteen kertaan korjattu. Ensimmäisellä kerralla irtosi lenkki, joka pitää narua lukitusmekanismilla valjaissa. 
Nyt halkesi  muovinen lukko, joka kiinnittää hihnan rintakehän ympäri. Merri ei edes huomannut, että valjaat olivat päällä vain silmänlumeena 😝😜

Minulla on tapana leikata vanhoista repuista ja kasseista osia irti ja kätköistä löytyi juuri samankokoinen lukitusmalli, jonka sain vaihdettua rikkoutuneen tilalle. 
Taas on lempivaljaat käyttökunnossa! 



Ulos olen ostanut peräti YHDEN callunan syksyn piristykseksi.... toisen vein hautausmaalle.
Punaiseksi maalattu betoniruukku muistuttaa jo joulustakin.


Mies istutti keväällä chilejä, koristemielessä. Kesän aikana kasvoivat aika hitaasti. syksyllä huomasin, että chilipalkoja oli tullut ihan salaa muutamaan kasviin. Mies oli jo jättänyt kasvit oman onnensa nojaan, syksyn saaliiksi. Minä kannoin pari sisään ja nyt ollaan tässä pisteessä! 
Itse en ole mikään chilien ystävä ollenkaan, ja nämä saavat edelleenkin toimia koristekasvina minun puolestani. Eivät ole Merrillekään maistuneet. Se ei muutenkaan juuri käy kukkia maistelemassa. 


Sain ihan yllätyksenä pussillisen askarteluasioita!  On häkkyräpalloja, varrellisia omenoita ja helmiä, pari minikylttiä. Näitä voi käyttää vaikka kranssien tekemisessä tms.  kiva yllätys 😊


Merri lämmittelee nykyään mieluummin sisällä, kuin ulkona kylmässä ja märässä. Ei se ulkoiluakaan kokonaan ole jättänyt, haluaa usein ulos, mutta ei viihdy siellä enää niin pitkää aikaa kerrallaan. 

Tässä Merri tyynytunnelissa. 



28 kommenttia:

  1. Suloinen Merri! Meillä pieni hoitokoira lähti eilen kotiinsa ja vanhempi kissa palasi kotiin samantien. Minäkin sain kasan askartelutavaroita ym. mitä oli jäänyt ystävän muutossa, kun oli muuttanut paljon pienempään asuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se sellainen ulkokissa, että pysytteli muualla, kun koira oli, vai oliko se jossain muualla hoidossa?
      Toisilta jääneet askartelu- yms. tavarat on toisten aarre :)
      Kauheaa, jos joutuis perkaamaan omat tavarat, kun ne ei muuttaessa mahtuiskaan mihinkään! Tai jos ei pystyis enää tekemään mitään niillä ja ne pitäis siksi antaa pois.

      Poista
    2. Meidän molemmat kissat saavat olla ulkoillessaan vapaana, kun asutaan ihan maalla. Molemmat pysyttelivät poissa pikkukoiran hoidon ajan ensimmäisen päivän jälkeen, mutta tosiaan vanhempi kissa tuli kotiin melkein saman tien, kun hoitokoira lähti, on varmaan pitänyt pihaa silmällä, vaikka ei sitä näkynytkään. :)

      Poista
    3. Sillä oli sisäinen koira-vaisto ;D

      Poista
  2. Moi. Merri on viisas kissa, kun ei turhia hötkyile karkuteille. Kotia ei mikään voita. Chilin punainen väri säilyy hyvin kuivattaessa, jos haluaa koristeita vaikka kranssiin. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut sellanen tunne, että ei oo tarpeeks viisas lähteäkseen karkuun, kun kerran pääsi irti ;D
      Koristeiksihan nuo chilit tietysti käviskin. Sääliksi käy vaan vähän niitä lintuja, jotka sitten taas tavalliseen tapaan yrittää nokkia minun kransseja ;D

      Poista
  3. Tyynytunneli on niin mukava. Tekisin itselleni, jos mahtuisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuonnekin ainakin pää mahtuu! Olen kokeillut ;D

      Poista
    2. voi hitsi kun hymyilyttää....
      isot lattiatyynyt käyttöön.vilttipäälle,tadaa tunneli valmis;))
      voi teitä ihania;))) höpöttäjiä:))

      Poista
  4. Onpa kaunis callunaruukku! Voi miten lämmin pesä Merrillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissakesänä tuli noita pyyhe-betoni-ruukkuja tehtyä useampia.
      Merri oli aluksi vähän epäluuloinen tyynytunnelin suhteen ;D

      Poista
  5. Kivan näköinen ruukku callunoilla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Betonista ja pyyhkeestä. Kilikili-maalilla suihkutettu.

      Poista
  6. ihana calluna-ruukku.Kauniin värinen:)
    Merri on oppinut pienestä pitäen noihin valjaisiin:)
    Minun pitää korjata kans koiruuden valjaat:))
    Muuten se kissa jonka vein löytötaloon,On löytänyt omistajan..oli aika kaukaa raukka kulkeutunut meiän pihalle,ja onneksi meiän pihalle:))Siili nukkkuu talvihorroksessa:)
    Maailman suloisin tyynytunneli.Merri!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se alkuperäinen omistaja löytyi? Hienoa! Ja siilikin sai apua sinulta :)
      Toissakesänähän noita betoniruukkuja tuli tehtyä ja yhdestä tuli punainen. se on selkeästi jouluruukku. Näyttää kesällä ulkona vähän hassulta.

      Poista
  7. Miten nuo valjaat niin helposti rikkoontuva?
    Kiva, että kissa pääsee ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merrillä on ollu samat valjaat alusta asti, nuo jotka olen korjaillut. Välillä pitää ottaa vauhtia ja hyökätä linnun kimppuun, mut kun naru loppuu kesken... tulee äkkipysäys. Yllättävän hyvin tuo ohut naru on kestänyt. Kerran vain uusittu. ulkoilua sentään päivittäin, kesällä lähes koko päivän.

      Poista
  8. Ihana Merri ja minulla on myös tapana leikkaa talteen kaikenlaista jos vaikka sattuisi tarvitsemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata, että jotain pitäis korjata ja varastosta löytyykin osaset jo valmiina. :)

      Poista
  9. Valjaiden täytyy olla hyvät, koska Merrikään ei niitä vierasta. Merrillä on kiva tuulitunneli. Minä kokeilin kerran tehdä betoniruukkuja, mutta aika pian ne valahti. Mukavaa marraskuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onnistui kaikki muut betoniruukut, paitsi 1, joka on vielä ihan käyttökelpoinen, mutta osittain pehmennyt. Käytin siis pyyhettä, jonka upotin betonimössöön. Tämän kohdalla ei varmaan ollut enää tarpeeksi mössöä uittamaan pyyhettä. Muut on pysyneet hyvin kasassa. Kuivuttuaan maalasin ne suihkemaalilla.

      Poista
  10. Kaikkea kannattaa laittaa talteen, niin kuin nyt noita reppujen lukkoja ja solkia. Meilläkin on kaikenlaista varaosaa tallessa ja aina välillä niille on ollut käyttöäkin. Toivottavasti Merri näkee valoa tunnelin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt vanhoja repun osia uusiin kasseihinkin. Kaikki kannattaa säästää ;D
      Merri näkee ja kuulee kaiken oleellisen ja olemattoman ;)

      Poista
  11. Chilit on tykänneet olla omin päin ja innostuneet oikein kunnolla :)
    Ihana tunneli Merrillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään jokin kasvaa, vaikka ei kasvattaiskaan. Usein ei kasva, vaikka kasvattaakin ;D
      Tyynytunneli on Merrille viihdettä:)

      Poista
  12. Tyynytunneli on loistava paikka loikoilla.
    Oi, chilit on hyviä. Minulla oli joskus sellainen 'valmis' kasvatuspaketti. Laatikossa oli kaikki omasta takaa, siemenet, mullat ravinteet jne. Vettä piti vain välillä säiliön lisätä, ja siitäkin ruukku muistutti punaisella valolla. Tämä olikin ainoa kasvi joka on pysnyt pitempänkin hengissä.. Kunnes kuihtui pois chilien teon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chileistä en kyllä tykkää. Onhan ne nätin värisiä. Kannoin kasvin sisään, kun kerrankin joku jaksaa meillä kasvaa ja "kukoistaa" noin hyvin "hoidosta huolimatta" ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!