torstai 24. lokakuuta 2019

Kirpputori -juttu

Yritin mennä kierrätyskeskukseen, mutta se olikin suljettu. Siispä suuntasin lähimmälle kirpputorille.
Kirpputorilla kiertely on merkillisen viihdyttävää puuhaa.  Silmä hakee mielenkiintoista tavaraa  ja vaatetta vaihtelevalla kiinnostuksella. Välillä vaatteet eivät kiinnosta yhtään ja välillä pitää pysähtyä pitkäksi aikaa pyörittelemään jotain kirjaa tai esinettä.  Kommentteja voi jakaa ihan vieraidenkin ihmisten kanssa, kuten nyt, kun vastaan tuli luistimia, joista oli terät poistettu  😮.

Olen yrittänyt hillitä ostojani niin, että ostan  jotain esim. askarteluun ajattelemiani juttuja vain, jos tiedän, mitä oikeasti niistä teen (no ihan aina ei toimi tämäkään 😊). Toinen tapa on jättää himottu asia pöydälle ja lähteä jatkamaan kierrosta. Mikäli se jää vielä pyörimään päässä, niin haen sen lopuksi.

Valoenkelisarja lähti mukaan jouluista asetelmaa ajatellen. Olen muutenkin vähän heikkona noihin enkeleihin...


Tällaista "keittokirjatelinettä" , tai kuten mies sanoi; "nuottitelinettä" , olen halunnut jo pitkään ja nyt kun se löytyi kirpputorilta, niin nappasin matkaan. Siinä voi pitää vaikka valokuvia tms. Mitään keittokirjaa en ajatellut, mutta nuottiajatus oli kyllä ihan kiinnostava. 
Aiemmin lukemani Sibeliuksen elämänkerta velvoitti minut ostamaan tämän CD -levyn automusiikiksi.  Klassinen musiikki on ihmeen rauhoittavaa kuunneltavaa silloin tällöin. 


Minulla alkaa olla jo vähän liikaa luettavia kirjoja jonossa, mutta lähtihän tältäkin reisulta taas jotain matkaan...
Katselin usealla pöydällä kirjoja ja totesin, että kirjakanta alkaa hiljalleen uusiutua, vaikka vanhojakin tuttuja pyörii edelleen joukossa. Tätä Syrjästäkatsojan sarjaa oli useammalla pöydällä ja kun tajusin, että löysin kaikki osat, kävin keräilemässä ne koriin.  3 näistä on pokkareita ja tuo yksi kovakantinen. 


Kranssi, tai ehkä vasta aihio... jotain voisi lisäillä. 


Muutama päivä myöhemmin isännän alkoi tehdä mieli kirpputorille. No mikäs siinä!  Mennään vaan!
Sieltäkin löytyi kotiin raahattavaa tavaraa 😊
Uskokaa tai älkää, mutta näille kaikille on tarkoitus. Merriä kiinnostaa eniten tuo lintu, joka ei kyllä yhtään haise linnulta. 


Näistä piti ottaa kuva vaan ihan nostalgiamielessä.
Tuo pyörä muistuttaa tosi paljon sitä pyörää, joka minulla oli pienenä.
Tuosta vessapaperista on ollut puhetta useammankin ikäihmisen kanssa viime aikoina.
 Sitähän oli ulkohuusseissa ja se oli niin kovaa, että sitä piti ensin vähän hioa käsissään ryttyyn, että pehmenisi. 😏
Myös piirustuspaperinakin sitä käytettiin. Sillä sai mainiosti piirrettyä esim.  alla olevan kuvan paperille, kun siitä näkyi läpi. Tehtiin myös lumitähtiä ikkunaan. 


Merrin ulkohäkkiin löytyi kiva kyltti.  En tiedä, osaako se itse arvostaa sitä kuinka hyvin 😊





32 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita enkeleitä. Enkeleitä on minullakin paljon ja tuommonen samanlainen teline minulla on myös. Kirpputorit ovat vähän vaarallisiakin paikkoja,kun yleensä sieltä ei pääse pois,vaan aina tarttuu jotain mukaan. "kun halvalla saa". Tottahan lintu Merriä kiinnosta,tutkii onko tosiaan lintu vai eikö ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä löytyy paljon kivoja juttuja, välillä tulee poistuttua myös tyhjin käsin. Oisko oma seula välillä kireämpi, en tiiä. Enkelit on kauniita. :)
      Voi olla että on jokin muu kuin lintu, kun ei ole linnun hajuja ;)

      Poista
  2. Aivan ihana tuo eka kuvassa oleva valoenkelisarja, olisin kyllä ostanut itsekkin.
    Pitikö tuohon paperiin oikeasti pyyhkiä peppunsa. Mä olin niin pieni kun meillä oli vielä ulkohuussi, että muistikuvat on hyvin häälyviä.
    Voi kun minäkin vielä joskus pääsisin kirpparille.
    Kivoja löytöjä olit tehnyt muutenkin.
    Mukavaa torstai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vessapaperina toimi ;D Silkkipaperi ;D
      Miäkään en ollu pitkään aikaan käyny kirpparilla. Siksi se varmaan tuntukin niin kivalta. Jos käy yhtenään, niin menee siitäkin maku.
      Mukavaa perjantai -päivää sinulle :)

      Poista
  3. Moikka. Pitäähän askartelutarvikkeita toki olla aina varastossa. Mistäs niitä muuten saisi inspiksen iskiessä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omavaraisuus on kyllä ilo ;D Toisaalta joillekin tarvikkeille ei ikinä koita inspiraatiopäivä ;D Tai sen toteutus .

      Poista
  4. Hienoja aarteita olet löytänyt. Kirpputoreilla on mukava kierrellä vaikka aina ei mitään löytäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Aina SAATTAA löytyä jotain. :) Jossain piilee se suurin aarre, mitä ei ole vielä nähnyt.

      Poista
  5. Kirppikset on ihan parhaita paikkoja <3 t. Sesse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ankea ois ostosten teko, jos ei ois kirppareita. Moni asia jäis hankkimatta. :)

      Poista
  6. Aloimme työtoverin kanssa lukea Syrjästäkatsojia yhdessä. Nyt ollaan menossa viimeisessä julkaistussa osassa. Aikaa on vierähtänyt pari vuotta, koska välillä pitää kierrellä kirppareilla ja kaikenmaailman rompetoreilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikä on mielipide? Onko lukukelpoinen sarja? Ja jatkuukohan se vielä? jos kerran noin sanot että viimeinen julkaistu osa.
      Minullakin lukeminen on nykyään aika hidasta, kun on kaikenlaista muutakin tekemistä. Lukemisesta ei jää mitään näkyvää jälkeä, kuten esim. neulomisesta :)
      Olen laittanut ylös kaikki lukemani kirjat jostian 80 -luvun puolesta välistä asti. Onko se normaalia?

      Poista
    2. Minä voin sanoa nuo lukeneena , että hyviä ovat! Muistaakseni niitä on enemmänkin...

      Poista
    3. Olen Mustosen kirjoja joskus lukenu ja muistikuva on, että olivat ihan hyviä. Onneksi älysin lukea sen sisäkannen tekstin, että selvisi, että on sarjaa. Joskus tulee tehtyä virheosto, eikä oo lukenu sarjan aiempia kirjoja.

      Poista
    4. Syrjästäkatjia lukiessa sivistyy kuin huomaamatta =) On Runebergia, Sibeliusta, Leinoa yms yms, jotka on taidokkaasti nivottu juoneen. Paikoitellen kerronta junnaa (minun mielestäni), mutta sen kun loikkaa reippasti yli seuraavaan koukuttavaan juonikoukkuun. Sarja jatkuu...

      Poista
    5. Saa siis olla itseään paremmassa seurassa :)
      Sarja siis jatkuu edelleen. No pitänee aloittaa ensimmäisestä kirjasta, kun saan jommankumman edellisen keskeneräisen luettua. Minulla on keittiössä yksi kirja ja makuuhuoneessa toinen :)

      Poista
  7. Merri tarkastaa laadun, onko tullut hyvää tavaraa kotiin? Kauniit enkelit löysit. Minäkin rakastan kirjoja, näitä en ole vielä lukenut. Hyvät kaupat teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän kirppiskierroksen jälkeen pitää olla just toi tunne, että hyvät kaupat tuli tehtyä! ;D
      Ilman kirjoja elämä olis aika pelkistettyä.
      Mitä lie hajuja kiinnittynyt hankintoihini ;)

      Poista
  8. Kirppikset on kyllä niin jänniä paikkoja, ikinä ei tiedä millaisia aarteita vastaan tulee;) Pikkuisen kyllä hymyilytti tuo "luistimet ilman terää...":)) ne on ehkä sellaiseen luistelun kuivaharjoitteluun sitten tarkoitettu:) Mukavaa syksyn ja lokakuun jatkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se löytämisen jännitys onkin varmaan se juttu. Ja kun löytää, niin hintakin voi yllättää positiivisesti.
      En käsitä vieläkään mitä niillä luistimilla ois pitäny tehä. Niitä oli kaks paria. Hirveän painavia. Onko se oikeasti joku muotijuttu?? Ei voi olla! Nyt vaan oottelen, että näen joskus jollain jalassa vanhat luistimet.... ;D
      Rauhallista ja mielenkiintoista syksyä sinullekin :)

      Poista
  9. Tuollaisia enkeleitä keräilen mieki, eivät vain taho pysyä ehjänä minun huushollissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää valoenkelit olikin aika siroja. Oli vähällä, etten rikkonu niitä heti paketista ulos vetäessä ;) Minultakin löytyy siivettömiä ja päättömiä (tai oikeastaan sauma kaulassa, kun liimattu). Ennen pidin kaikkia samassa hyllyssä, mut alko jo näyttää vähän omituiselta paljoudelta, niin aloin ripottelemaan niitä muuallakin ;)

      Poista
  10. Ihanat enkelit!
    Joo mäkin oon yrittänyt tuota systeemiä, etten osta heti, vaan jos vielä kierroksen lopuksi (parempi vielä, jos jää huomiseen) muistan jonkun esineen, ja jos vielä jaksan mennä etsimään sen.....
    Luistimista tulee mieleen, että ns. oikeat taitoluisteluluistimet myydään eriksen ja terät erikseen. Ne on kans aika painavia ne luistimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko ne ollu sitte niitä oikeita taitoluistimia! Taas oli aukko sivistyksessä ja kävin asiaatietämättömänä sitä hämmästelemään. Ne oli tosi painaviakin, toisin, kuin yleensä.
      Itelleen pitää laittaa vähän kapulaa rattaisiin välillä, ettei kaikki krääsä päädy kotiinviemisiksi ;)

      Poista
  11. Kivoja löytöjä. Aivan ihana kirjateline. Sellainen on minullakin ollut jo kauan hakusessa. Kunpa minäkin löytäisin sellaisen, ja kuule ihan kirjan pitämiseen. Minulla on paljon ruokakirjoja joita oikeasti haluan käyttää ja sitten ne ovat aina jossain kallellaan tai jotain vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kirpputorin jälkeen näin toisenkin, vähän erilaisen toisella kirppiksellä. Kun ei tarvi, niin sitten löytyy aina :) Tai sitten ihmisiltä on keittokirjatelineiden kultakausi ohi ja niitä alkaa ilmestyä kirppareillekin. :)

      Poista
  12. Koskaan ei voi tietää mikä aarre kirpparilla odottaa. Itselläni on etsinnässä monenlaista. Kaikki ei tule itselleni, mutta olen saanut toimeksiantoja muilta.
    Kivoja käyntejä, hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Teillä on oikein ryhmiteltyä kirppistelyä! No jos jotain oikein etsii, niin silloinhan se on jakauduttava etsimään :)
      Useimmiten, jos jotain erityistä etsii, niin ei ainakaan sitä löydy, kaikkea muuta kyllä ;)

      Poista
    2. Kiakkoaikoina tuli kollattua monet eri paikkakuntakirppikset, joten tuttuus ja tarkkailu harjaantui.

      Poista
  13. Koko sarjan oon lukenut, just viimeisimmän Sotaleski. Kaunis tuo teline, ja silkkivessapaperi oli kyl aikansa luksustuote, toisaalla käytettiin sanomalehteä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, luksustuote! En minä lapsena osannu tuollasta ajatella. Luulin, että kaikki käyttää tätä silkkipaperia takapuolen pyyhintään ;)

      Poista
  14. Itse tuli myös aiemmin kierreltyä paljonkin kirppareita. Nykyään vähemmän, kun lähialueilla ei ole kuin yksi kappale. Lisäksi olen huomannut, että kirppishinnat on nousseet ihan älyttömyyksiin, lähes uuden hinnalla myydään, en ainakaan itse raski ostaa käytettyä tavaraa lähes uuden hinnalla..
    Noudatan myös samaa taktiikkaa! Jos näen jotain ihanaa, mutta en ole varma haluanko ostaa sen. Kierrän paikan, ja palaan takaisin jos edelleen pörrää mielessä. Tätä samaa käytän kirppisillä, vaatekaupoissa, kaikkialla. Joskus tulee suuri pettymys, kun tavara on kerinnyt mennä tällävälin. Mutta onneksi asiat unohtaa aika nopeasti..

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!