perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kivien päällä

Lankaa voi olla vaikka kuinka, mutta mikä on juuri se oikea? Se, joka kulloinkin herättää neulomisinnon. Välillä on selattava kaikki langat läpi, ennen kuin se yksi kutsuu sieltä ottamaan.
Mökillä on tietysti oma lankavarastonsa, jämälankoja monella tapaa.  Olisi pätkävärjättyä, mutta ei, nyt ei tee mieli neuloa kirjavaa. Yksiväristäkin, mutta langan paksuus ei käy yksiin puikkojen kanssa. Yksi olisi hyvä, mutta sitä on liian vähän. Langan valintaan vaikuttaa sekin, mitä siitä oikeastaan on tulossa. Onko sekään tiedossa? Ei, mutta yksinkertaisin valinta on sukat.  Ne ainakin löytävät aina omistajan.
Lopulta löytyy se oikea yhdistelmä, oikeanlaista lankaa, sitä, jota puikot kutsuvat.



Langat ovat sekoitus bambua ja puuvillaa, vyötteistä ei tietoakaan. Muistan kuitenkin, että tuota keltaista ja vihreää olen käyttänyt ainakin kesähatun ja huivin virkkaamiseen ja olen ostanut ne Siuntion käsityökaupasta. 
Harmaanbeige on jäänyt tunikasta, jonka kauan sitten neuloin.  Vaaleanpunainen lienee mökille kulkeutunut jonkun muun lankavarastoista. 
Lankaa kului kaikkiaan 75g , puikoilla numero 3. Sukkien koko on 38, eli juuri omaan jalkaan sopivat. 13 silmukkaa puikollaan resorin ajan, sitten lisätty 4 silmukkaa kerrokselle, jalkaterän päälipuikoilla 13s, pohjassa 14s. 


Kivillä oli ruuhkaa. Eräät muutkin halusivat olla kivien päällä. Välillä tähyten ylös ja välillä alas. 



Mustikanvarvuissa ei paljon mustikoita näy. Tänä vuonna onkin kuulemma tulossa huono mustikkasato. 


Keskikesän rauhaisat toivotukset kaikille! 

7 kommenttia:

  1. Kiitos rauhantoivotuksista. Jos pihassani olisi iso kivi, kiipeäisin sille Merrin lailla tähystelemään. Vaan kun maa on pelkkää pannukakkua meidän kohdalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Piti oikein kattoa, kirjotinko väärin! ;D Rauhantoivotuksetpa hyvinkin, vaikka ihan hyvä asia sekin :)
      Ei meilläkään pihassa kiviä oo, mökillä vaan.

      Poista
  2. pirtsakat,kesä sukat:)
    tykkään lyhyt vartisista:))
    joo Merrillä sellainen katsanto ,että joku on puussa??
    Ihanaa keskikesää,myös teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Nyt jäin kiinni... miähän siellä puussa ja isäntä kuvaamassa ;D

      Poista
  3. Itse olen kyllä ihan mahdoton lankojen ja kankaiden "selaaja". Täytyy aina saada tunnustella, silmitellä ja haistella lankoja ennen kuin tiedän mikä lanka haluaa tulla neulotuksi.😂 Näin siis lanka- ja kangaskaupoissakin.😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että ensin pitää " tunnustella" kaikin puolin, mikä lanka on paksuudeltaan, tuntumaltaan ja väriltään sopivaa tulevaan juttuun. Tai toisinpäin: Mikä lanka on niin kiva, että siitä vois keksiä tekevänsä jotain. Kangaskaupassakin on vähän vaikeaa, kun ostelen ihania kankaita, ja mukamas teen niistä jotain, mut en kuitenkaan koskaan tee ;D Nykyään en mee huvin vuoksi koko kangaskauppaan, vaan haen just sen, mitä tarvin, jos edes jotain tarvin. Ompelen nykyään ihan olemattoman vähän ja varastoa riittää varmaan perinnöksi asti.
      Kiitos kommentista ja vierailusta :)

      Poista
  4. Tuo on kyllä niin totta. Kaapit pursuavat lankoja, mutta sillähetkellä ei mikään tunnu sopivalta. Jos sopiva löytyy, ei sille löydy sopivaa kaveria, sitä on liian vähän tai se on väärää materiaalia, milloin mitäkin.. Silti aina puikoilta tippuu jotain uutta, kummallista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!