perjantai 14. kesäkuuta 2019

Verla

Pyörähdys Verlassa, UNESCOn maailmanperintökohteessa.


Kirjoittelin aiheesta enemmänkin TÄÄLLÄ. 

Seuraava kuva on tosi huono, mutta laitan sen silti, kun siinä näkyy käsityöpuotien avointa ovea. 


Puodeista löytyy jos jonkinlaista ostettavaa; on puu- ja metallitöitä, karamellia, vaatteita, pipoja, vintagea, kaikensorttista käsityötä, leipää, viiniä jne. 


Alueella on myös kahvila/ ravintola, josta voi ostaa pienempää tai isompaa syömistä. 



Meille maistui lohikeitto. 
Ei voi olla huomaamatta, miten paikan yleisilme on muuttunut hieman tasokkaammaksi.  
Ennen alueella järjestettiin mm. tansseja, keskiaikapäiviä yms. toimintaa, mutta ne on nyt ymmärtääkseni kielletty paikan luonteen takia. 


Tehdasesittely on nähty jo useampaan kertaan, joten tyydyimme vain pihakierrokseen. 

Riiheen on tehty näyttely bio- / uusiutuvasta energiasta. 


Pihalle on rakennettu puinen rakennelma kertomaan samasta aiheesta. 


Toritoimintaa täällä silti vielä on silloin tällöin.
 Nuo myyntikojut ovat jotenkin vanhanaikaisen  tyylikkäitä, vai kuinka? 


Järvinäkymäkin tietysti löytyy, tässä vain ikkunan läpi 😊


Merri jäi suosiolla kotiin. Sillä meni kaikki energia vahtiessa, mitä terassilla tapahtuu, kun öljysin lankkuja.  Ilme kertoo, että se ei ole kauhean iloinen, kun sitä ei päästetty mukaan talkoisiin. 



6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kohde. Siisti ympäristö ja monipuolinen myymälä.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!
      Suomi on täynnä mielenkiintoisia kohteita. Monista ei tiedä ollenkaan. Pitäisi jalkautua (tai mobilisoitua) kiertelemään ympäriinsä. ;)

      Poista
  2. Paljon on nähtävää .
    siisti ympäristö.
    Ja puotikin ,sopivasti ovet selällään:)
    ..mutta Merri !!! nyt on "mietteliäs,hiukan,möksöllään?Osaako Merri olla möksöllään ,kun on niin kiltti muuten:)...odottavan näköinen? :)
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on tosiaan vähän huonotuulisen näköinen ja näyttää muutenkin tuossa asennossa puolet kookkaammalta, vaikka onkin jopa hieman kutistunut, kun karvaa lähtee niin paljon. Se tykkää siitä, kun sitä kammatan tai "nypitään". ;) Toivottavasti siitä ei tule sellasta nahkakissaa ;D

      Poista
  3. Olen joskus kauan, kauan, kauan sitten käynyt tuolla. Olisi syytä pistäytyä uudelleen. Mielenkiintoinen kohde! Aurinkoista viikonloppua toivottelee Tarja K / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Kiitos vierailusta :)
      Tuonne näyttää kulkevan ihan bussilasteittain ihmisiä. Välillä on hiljasempaa. Ite tulee käytyä useammankin kerran kesän aikana.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!