maanantai 3. syyskuuta 2018

Porvoossa pyörimässä

Voitteko kuvitella! Minulla on vieläkin 5 päivää lomaa! Tämä on ollut mahtavan pituinen loma. Pitempi, kuin moneen vuoteen. Yhtäperään tarkoitan.
Lomalla olen tehnyt monenlaisia juttuja. Käynyt monessa paikassa, vaikkakaan en kovin kaukana kotoa.
Olen käynyt kansanoopperassa, kuuntelemassa puhallinmusiikkia, elokuvissa,  museoissa, kahviloissa, Mill jazzissa, taiteiden yössä, Verlassa, kirpputoreilla, ...
Kyläillyt.  Aloittanut taas soittoharjoitukset syyskaudelle. Käynyt jopa seniorikaraokessa ! (No siellä laulettiin kyllä vain yhteislauluja.😅) Auttanut muutossa. Hoitanut kissoja. NEULONUT. Tehnyt huonekaluoston.  Hoitanut pihaa (no en paljoa 😉). Mökkeillyt. En edes muista enää kaikkea, mitä olen tehnyt. Joka tapauksessa on ollut ihana rauha, kun ei ole tarvinnut lähteä töihin, eikä ole ollut sitovaa aikataulua.

Viimeksi kävin ystävän kanssa Vanhassa Porvoossa. Matka päättyikin yllättävän mukavasti.

Olen käynyt tuolla useasti, mutta aina se on jotenkin uudenlainen. Viimeksi oltiin puolison kanssa oikein hotellissa vanhankaupungin puolella. Se oli myös erikoinen elämys.   Tällä kertaa kierreltiin ystävän kanssa kaikissa putiikeissa, ja nautittiin vanhanajan tunnelmasta.  Kadut olivat ennen tosi kapeita ja mukulakivipäälyksellä ei varmaan ollut kovin mielekästä kulkea, ainakaan mitään rattaita kuljettamalla. Toisaalta vaihtoehto olisi ehkä ollut pölisevä tai liejuinen maa.


Näkyvillä on vielä upeaa, vanhaa rakennusperimää.  Porvoo on Suomen vanhimpia kaupunkeja. Ensimmäisiä kaupunkimerkintöjä on löytynyt jo 1300 -luvulta , mutta nykyään nähtävillä olevat rakennukset ovat 1700-1800 -lukujen ajalta (tunnustan lukeneeni tämän Wikipediasta..)


Minulla alkaa aina mielikuvitus juoksemaan, kun mietin, ketä kaikkia näissäkin pihapiireissä on kulkenut ja miksi. Tämä taisi olla kauppiaan talon pihapiiriä. Porvoo on ollut varmaan vilkas kaupunki, kun vieressä kulkee Porvoonjoki, joka on mahdollistanut kulkemisen ja kuljettamisen. 


Nykyisin Vanhassa Porvoossa sekoittuu vanha ja uusi.  Mukulakivikatu on pääosin kävelykäytössä, mutta pihaanajot ja muut kuljetukset on kuitenkin hoidettava. Pihalle pääsy kapealta kadulta ja vielä kapeammasta portista näytti olevan haastavaa. 



Talot on hyvin lähelle toisiaan rakennettu. Mietin, miten vaikea rakentajalla on ollut, kun on ollut melkein selkä toisessa seinässä kiinni. 😅



Löysimme myös vaikuttavan taidenäyttelyn.  Alla Paula Salmelan Mummoni kasvaa koiranputkea. Kuva ei nyt anna sille kunnon oikeutta. 


Näyttely oli kaikin puolin ajatuksia herättävä videoinstallaatioineen. Todella henkeäsalpaavan kaunis luontovideo .
Tässäkin hieno oivallus. 


Olen kuvannut Porvoon Tuomiokirkkoa useita kertoja, joten tällä kertaa kuvaan pääsi vain upea kattovalaisin. Kirkko on rakennettu ensimmäisen kerran jo 1400 -luvulla, mutta on tuhoutunut tulipaloissa useita kertoja. Viimeisen kerran 2006, jolloin tuhoa sai aikaan tuhopooltto 
Nykyään kirkko näyttää olevan hyvässä kunnossa ja ilmeisesti aktiivisessa käytössäkin. 


Mekin jouduimme ajelemaan autolla ympäri vanhan kaupungin, kun tein tälläisen ostoksen. 


Tämä on aivan ihana!  Voin tehdä tähän oman kotimuseon.. tai laittaa muuten vaan pienet jutut lasin alle turvaan.  Ei ollut tarkoitus mitään kaappia ostaa, mutta kävi Sulo Vileenit ja tämä löytyi halvalla. 😉


Olin kyllä jo aiemmin katsellut yhtä samantyylistä, mutta tämä oli kyllä paljon parempi. Kaappi mahtui autoon, joten olihan se otettava mukaan!!

Lämmintä viikkoa vielä luvassa. Nautitaan vielä loppukesän lämmöstä ennen pitkää syksyä. 

10 kommenttia:

  1. Voi että,Porvoo on niin hieno kaupunki. Viimekesänä olimme mieheni kanssa Porvoossa ja hotellissa yötäkin. Sekin reissu oli tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoossa varmaan kiehtoo juuri se kaupungin ikä. Minkähänlaista nykypäivän Porvoossa on.

      Poista
  2. Sinä olet lomalla touhunnut vaikka mitä.
    Hienoja kuvia Porvoosta.
    En ole koskaan siellä käynyt.
    Hyvää alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
  3. Loma on tehnyt vaikutuksensa, kun unohtelee asioita. Monta lähtöä, että pääsee näkemään tämän kaiken.
    Porvoossa on hyvä fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pistää ihmettelemään, kun ei kaikkea muista. :) Monta kivaa juttua, mutta ei enää muista mitä... hmmm...

      Poista
  4. Tämä sinun tarinasi sai hyvälle tuulelle,Kiitos Siitä;)
    Matkailu avartaa näin netinkin välityksellä.Olen käynyt Helsingissä,Turussa ja ja nyt Porvoossa:))
    Erittäin mukavia lomapäiviä!!
    jk.ja ei tosiaankaan huono ei!!!"Sulo Vileeniksi",huippu ostos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Alennuksset pitää aina hyödyntää. Vielä on mietinnässä, mitä lokeroihin ensiksi laitan.

      Poista
  5. Vai Sulo Vileenit teit. Kovasti kiva on Sulo;) Heti alkoi päässä surrata, mitä minä tuommoiseen Suloon säilöisin näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on mielessä ainakin pikkuruiset lasieläimet. Vähän nk museoesittely. Voisi olla perusnäyttely ja vaihtuva näyttely. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!