Pistää vähän miettimään, mitä meistä oikeasti jää tänne maan päälle, kun meistä aika jättää. Meillä on ainakin kaikki nurkat täynnä lankaa, perinnöksi menevät. Toivottavasti jälkipolvi osaa antaa niille arvoa. Menisivät edes henkilölle, jolle ne ovat tarpeellisia, kuten ylemmässä tapauksessa kävi. Ehkä pitäisi jo alkaa laputtamaan pussukoita ja puikkoja nimellä, kuten mielensäpahoittaja teki. Eilen käytiin sekin katsomassa. Kyllä oli taas niin surullinen elokuva, että! Aiemmin kävin itkemässä Mamma mia -elokuvaa. Olisipa seuraava kuva vähän iloisempi. 😏
Sieltä pilven päältä voisi sitten katsella, kun ne vuosikymmenten varrella tehdyt neulokset kulkisivat ympäriinsä. No ehkä ne vanhimmat eivät enää kulkisi. 😋 Hei! Minähän olen valanut betonisaappaat! Ne eivät ainakaan katoa! 😅 Tuolla ne pilkottavat punaisina hopeaputouksen takaa.
Tästä jos kääntää ajatuksen toiseen suuntaan. Mitä minulle on jäänyt menneiltä sukupolvilta? Mikäli ei nyt tässä yhteydessä ajatella asiaa henkisen perinnön , geeniperimän ja muistojen kannalta, niin kaapeissa tulee vastaan monta asiaa; mummojen virkkaamat verhot, pöytäliinat, neulotut lapaset, isoäidinneliötyyny ja -peitto, sekä paljon muuta. Niiden arvo on mittaamaton, kun tekijät ovat jo poistuneet keskuudestamme.
Menipäs nyt synkeille raiteille tämä tarina. Varmaan minut muistetaan henkilönä, joka istui aina sohvannurkassa, kyläpaikassa, odotushuoneissa, ulkosalla, raveissa, lentokoneessa, autossa, huoltoasemalla jne.....jne....jne.... neulomassa. Ikimuistoiset lausahdukset askarteluun ja hulluihin ideoihin viitaten: " Mitähän tästä voisi tehdä?! Ei heitetä sitä pois. Tätähän voi vielä tarvita jossain.".
Lämpimästä kesästä on jäänyt jäljelle ainakin tämä uudelleenkukkija.
Nautitaan tästä hetkestä ja muistellaan kunnioituksella menneiden sukupolvien aikaansaannoksia.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Niin kauniita ajatuksia ja tuttua♥ Kyllä sitä monesti miettii mitä sukupolvet ennen meitä on ajatelleet tai mitä itsestä jää muistoksi sitten joskus.. Muutama muistoesine minulla on joita vaalin. Niin kauniisti tiivistit tuon ajatuksen hetkestä nauttimisesta ja menneiden sukupolvien kunniotuksesta♥ Ihanaa alkanutta viikkoa sinne myös♥
VastaaPoistaTäällä sitä vaan jatketaan elämän kiertokulkua kuten niin moni ennen meitä.
PoistaHyvällä mielellä uutta viikkoa jatkamaan ja toteuttamaan sitä polkua, mikä kenenkin on. :)
Olipas ajatuksia herättävää luettavaa. Kiitos tästä 😊
VastaaPoistaKiitos. Välillä pitää luotailla vähän syvempää tätä elämää.
PoistaNyt tuli raskasta tekstiä. Raskaita ajatuksia kertakäyttöisestä lifestylestä ajattelen minäkin, kun selailen kirjastossa akkainlehtiä, katselen telkkarin sisutusohjelmia ja kuuntelen sivukorvalla nuorten asiakkaideni puuhajuttuja. Kirpparit ne vasta surullisia paikkoa ovatkin, siellä niillä näkee tavaran nopean kierron merkkikaupasta alelaarin kautta itsepalvelukirppikselle.
VastaaPoistaEn ole itsekään syytön trendikkääseen kuluttamiseen. Elin 80-luvulla huumaavaa juppiaikaa, jolloin kaikki kiiltävä hokutteli hupakkoa harakkaa. Rahaa paloi ja lujaa meni - mutta mummun vanhat kalusteet olin varoiksi nostanut navetan ylisille odottamaan...
Nyt ajattelen lempeitä ajatuksia kestävästä lifestylestä, kun silitän mummun tekemää ryijytyynyä ja papan nikkaroiman puusohvan sileää pintaa. 80-luvusta ei jäänyt mitään jäljelle, mutta ryijytyyny ja puusohva jäävät jälkeeni.
Eihän näitä juttuja taida paljon nuorena mietiskelläkään. . Onkos tässä nyt se vanhuus ja viisaus... oikein tuntuu, miten viisaus karttuu. :)
PoistaEipä täältä mitään saa mukaankaan. Onneksi. :)
Etenkin käsillä tehtyihin muistoihin liittyy paljon sellaista, joka koskettaa. Kesällä kaappeja siivotessani löysin villapaidan, jonka äitini on minulle kutonut langoista, jotka hän itse oli värjännyt kasveilla. Arvaa vaan tuliko tippa silmääni.
VastaaPoistaSiinä on erinäinenkin työvaihe tehty, ennen kuin on päästy villapaidan asteelle. Tuli varmaankin.
Poistakyllä käsillä tehtyjen muistojen aarteet ,mieleenpainuvia ovat.
VastaaPoistakesän suursiivosin varastoa,just kaikkia vanhoja ikiaikusia laatikoita kävin läpi! ,monen laatikon aukastessa oli kyynel.haikeus,ja surullinen mieli.kaikki mustat jutut vein kaatsikalle,jätinvaaleita ihania muistoja ja yhden mustan raidan ¤ äidin mustan silkkihuivin¤.Minulle tuli kevyt ja vapautunut olo.sen älyttömän "siivous-urakan jälkeen".
..sanoiskohan joku sitten jälkeeni,hän auttoi pyytteetömästi.itsensä unohtaen.??hah´´Martta-Marttyyri,paremminkin:)))
Lämmöllä muistan äitiä ja isää(josta julkaisen puhdistus-kertomukseni,isänpäivänä)hitsi nyt jo itkettää.
Kiitos! Sartsa!! tämä oli hyvä tarina!!
Mukavaa viikkoa!
Kyllähän tämä on yksi osa elämää ja sen katoavaisuutta. Tuskinpa kukaan toivoo, että kaikki jäljelle jääneet tavarat ja esineet säilytetään. Vaikeinta onkin varmaan se, että mitä niistä jättää ja mitä poistaa.
PoistaKyllähän se on niin, että ei nykyajan tavarat ja vaatteet kestä niin miten ennen. Meilläkin on varamattoina sellaisia räsymattoja, jotka äitini on tehnyt nuorena ja osa on vielä hyvässä kunnossa. Samoten olen monesti nauranut, että nykyajan lakanat kuluu hetkessä puhki, kun meillä on vieläkin nuoruudessa hankittuja eli 30 vuotta sitten ostettuja lakanoita, jotka kestää ja kestää.
VastaaPoistaOnneksi on tämä käsityö monessa muodossa, josta jää aina jotain jälkeen tuleville :)
Kestävyysasia on ihan tosi. Lakanat on nykyään surkeita. Jotkut asiat eivät tunnu kuluvan ollenkaan.
PoistaKaikki näkyvä jää, kuin myös näkymätönkin, jonka voi vain tuntea.