perjantai 11. toukokuuta 2018

Viisuilua ja ufo 2

Ohhoh!! Tänä aamuna heräsin ja ajattelin, että iltavuoro. Aaamupalaa laittaessa aloin miettimään, että mitä eilen perjantaina oikein tapahtui, enkä muistanu ollenkaan. Piti oikein kalenterista kattoa, ennen kun uskoin, että nythän se perjantai vasta onkin ja kaiken lisäksi vapaapäivä!  Kylläpä sinne töihin nyt on hinku.😉 Vuorotyö sekottaa kyllä ihmisen ihan kokonaan, vaikka ei oo kun kahta vuoroa. Ne on kuitenkin niin epäsäännöllisesä järjestyksessä, ettei voi koskaan muistaa kovin pitkälle tarkistamatta kalenterista.
  Eilen tapahtu kaikenlaista, ilmeisesti jopa kahen päivän verran. 😏 Ensin olin töissä, sit käytiin Nekun kanssa kahvittelemassa...


Ihana ilma ja ihanan kahvilan terassi. Olen yrittäny pitää vähän kevennettyä elämää, mut tässä kohtaa se TAAS unohtu ja otin Rocky road jäätelöannoksen....
  Sain myös äitienpäivälahjankin. 😍

S niin kuin Satsa. 😊
  Ite olen istuttanu äitienpäivälahjoiksi 2 ruukkuun tuommoset hassut yhdistelmäistutukset; ruusu ja lobelia.

No joo. Mitäs miä sit tein? Iltaa ootellessa olin vähän pihahommissa. Merrikin oli ulkoilemassa valjaat päällä. Kävin monta kertaa kattomassa, onko se vielä tallella, kun se teki minulle edellisenä päivänä pienen källin irrottautumalla valjaistaan. Se on kuitenkin niin ihmisläheinen ja utelias kissa, että se päätti tulla kattomaan, mitä miä olin tekemässä. Oishan se voinu kulkea toiseenkin suuntaan.  Eilen kuitenkin pysyi hyvin.
  Minulla on ite tehty korotettu kukkapenkki, josta aina vuoden aikana multa valahtelee. Lisäilin siihen multaa. Terassikin on jo suurin piirtein istuskelukunnossa..... jos joku vaan istuskelis....

Edelleen sitä iltaa ootellessa piti tilata kotiin ruokaa. Ovikello kun soi, niin riensin avaamaan ruuantuojalle ovea. Unohin täysin, että meillähän on kissa... no se huomas tietysti heti tilaisuuden tullen ja käveli rauhallisesti pihalle. Eipä taaskaan lähteny häntä suorana karkuun, vaan haisteli vain kevätilmaa ja sain se helposti kiinni. 😊

No mitäs illalla sitte??  Tuli tietenkin vuoden paras ohjelma, eli Euroviisut! Tosin vasta toinen semifinaali. Nyt on kuitenkin jo tiedossa, ketkä pääsi finaaliin ja mikä on esiintymisjärjestys.

1.Ukraina
2.Espanja
3.Slovenia
4.Liettua
5.Itävalta
6.Viro
7.Norja
8.Portugali
9.Iso-Britania
10.Serbia
11.Saksa
12.Albania
13.Ranska
14.Tsekki
15.Tanska
16.Itävalta
17.Suomi
18.Bulgaria
19.Moldova
20.Ruotsi
21.Unkari
22.Israel
23.Hollanti
24.Irlanti
25.Kypros
26.Italia

Ekassa semissä hämmästytti se, että Suomi pääsi finaaliin monen vuoden tauon jälkeen. Toisessa semissä hämmästytti enimmäkseen se, että Venäjä, joka aina rynnii keulilla, ei päässyt.
Mukana on paljon eri tyylisiä esityksiä ja monta tosi hyvää. Miähän oon ihan Euroviisufani ja katon viisut tallennuksesta vielä ainakin kerran, kuuntelen valikoituja kappaleita paljonkin. Nekkukin on perinyt tän viisuinnostuksen, joten keskustellaan usein vanhoistakin viisupätkistä ja muistellaan, kuka laulo ja mitä. Nytkin oli kiva arvostella kappaleita ja miettiä kuka pääsee finaaliin. Suosikkeja ovat ainakin Norja, Slovenia, Tanska.. ja muitakin hyviä on joukossa. Kyllä kai Suomeakin pitää kannattaa.
  Eilen kuulin radiosta taas Lordin Hard Rock Hallelujan ja kyllähän se sykähdyttää edelleen. 😊

Semiä katellessa sain valmiiksi toisen ufon.


Alotusta kattoessa tajuan kyllä heti, miks ei oo viittiny tehä loppuun asti, mut sitä en tajua, miksi oon päässy ees tohon asti.  Puikotkin on jääny työhön kiinni seisomaan . Lapaset ei ole min juttu, enkä oikein tykkää niitä tehä. Nääkin on liian leveät ja alotettu varmaan taas reissukässänä vain, jotta ois jotain neulomista. 
Nyt ne on kuitenkin tehty loppuun häirimästä. Ehkä ne joskus jonkun käsiä lämmittää. 
Merri on ainakin tyytyväinen selänlämmittimiin. Lahgankulutustakin saan kirjattua 50g tälle kuulle. 


  Nyt on siis perjantai (muillekin tiedoksi) ja Euroviisuihin on enää yksi yö. Huomenna kun herään, on se iltavuoropäivä. Onneks viisut alkaa vasta 22, eli samaan aikaan kun pääsen kotiin.

Onko sinulla Euroviisumuistoja tai odotuksia?

2 kommenttia:

  1. Onpa sulla ollut oikein herkkujäätelöannos, rocky road on kunnon makiaa :)
    Merrihän on kiltti kissa, kun ei ole karkaamassa, vaikka olisi mahdollisuus. Meillä on tyttö käymässä kissansa kanssa ja on se kissa kyllä joka paikkaan ehtivä. Mitä korkeampi, sen parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kissat hamuaa korkealle. :) Niillä on takajaloissa tosi vahvat lihaksetkin. Toiset ei ikinä välitä sellasesta vaan ovat tyytyväisiä maan pinnalla.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!