torstai 2. marraskuuta 2017

Kaikenlaisia eläimiä

Kuulin tuttavalta paikallisen eläisuojeluyhdistyksen tungoksesta. Etenkin kissoja on otettu talteen suuria määriä ja pentujakin useita kymmeniä.  Yhdistys toimii tosi pienellä budjetilla ja kaikenlaiset lahjoitukset otetaan ilolla vastaan. Pyyntönä olikin jotain käsityöpuolta, jota voi myydä markkinoilla.

Olen viime vuosina antanu aina loppuvuodesta kertyneitä käsitöitä seurakunnan diakonia- tai lähetystyöhön. Tänä vuonna päätin antaa pussillisen "kissoille".  En tiiä pitävätkö kissat niitä, mut toivottavasti saavat niistä jotain muuta hyötyä. :)

Uutta valmistunutta on taas yhet karhut, jotka tällä kertaa miesten mallia, jos näissä nyt jotain mallia voi erotella. :) Naurattaa oikeastaan toi pohjan tassu, kun tein nyt erilaisen ja se muistuttaa enemmän kissantassua. :)
Lankaa kulu 110g, puikot nro 3. Silmukoita aluksi  15/puikko ja lisäsin 2 silmukkaa resorin jälkeen (yht 62s).  Jalkapohjassa silmukoita 14/puikko ja päällä 16+15. Leveämpään jalkaan voisi olla vähän enemmän (tämä muistiksi itselleni).  Sukat on kokoa 43.

Muutakin mukavaa on tapahtunut. Ollaan muutaman kerran soiteltu kahestaan tuttavan kanssa, eli yhdistelmällä piano ja huilu. Eilen pitkästä aikaa soiteltiin ja mietittiin huvikseen, mihin lähetään "keikalle".  Päädyttiinkin sitte soittamaan paikallisen vanhusten palvelutalon johtajalle, josko sais tulla. Oli ensin vähän ihmeissään ja kyseli hintaa, mut innostui kun kuuli, että ei maksakaan mitään.  Hoitolaitosten budjettiin onkaan tuskin laitettu mitään yllättäviä esiintyjäkuluja. :) 
No joo. Mut vapaaehtoispohjalta oli tarkotus mennä soittelemaan.  Katotaan nyt ensin miten menee ja tehään sitte vasta se meiän kiertue. :D


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Muuta puuhastelua

Kellojenkääntö anto mulle monta tuntia lisäaikaa vuorokauteen. Niin ainakin tuntuu. Tai tuntui. En tiiä miten pitkään jatkuu. :) Yhtenä aamuna heräsin puol 7 eikä nukuttanu ollenkaan. Lopulta nousin ylös, keitin kahvit ja luin päivän lehen. Seuraavana päivänä oli tulossa vieraita, joten leipomista ainakin oli ohjelmassa. Ei ollu jääkaapissa riittäästi tarpeita, joten ensin miettimään mitä teen ja sitte kauppaan. Leivoin sitte 2 suolasta piirakkaa, kuivankakun, tuorejuustokakun. Samalla pesin pyykkiä. Lisäksi imuroin, pesin veskin ja laitoin viikon tallennukset digiboxille ja kävin suihkussa. Söinkin vielä yhessä välissä. Sit katoin kelloa ja totesin että hupsista! Vielä puoltoista tuntia aikaa ennen iltavuoroon lähtöä! Olipa hämmentävää. Keitin vielä kahvit ja katoin telkkua neuleen parissa. :)


Kokeilin kantarellipiirakkaa naapurin ohjeen mukaan ja olikin oikein hyvä ohje.
Pohjaan maitorahkaa 125g, margariinia (tai voita) 125g, 3½-4 dl gluteenitonta kaurajauhoa, 1tl leivinjauhetta.
Täytteeseen 1L tuoreita sieniä (mul oli pakkasesta paistettuja kantarelleja  epämääränen määrä) , kuullotettuja sipuli ja purjosipuli.  Jäähtyneeseen seokseen150g juustoraastetta, 2dl kermaa, 2 kananmunaa, . Mausteeksi timjamia, suolaa, mustapippuria.
Tein tupla-annoksen pohjataikinaa ja toiseen piirakkaan laitoin täytteeksi 2 kananmunaa, noin 1dl kermaa, ruohosipulituorejuusto. Fetajuustopaloja ja tomaattia. 

Herkkukakku on kuivakakku, joka onnistuu aina ja sopii reiluunkin vuokaan.  Ohjeen olen jo aiemmin kirjannu tänne.

Tuorejuustokakut on min mielestä ihanimpia kakkuja ja helpoimpia tehä, kun tehään jo edellisenä päivänä. Siksi taas tässä yks yritelmä. Puolukkatuorejuustokakku. Käytän melkein aina Digestive -pipareita murskattuna ja hiukan juoksevaa margariinia. Just niin paljo, että seos pysyy jollain lailla kasassa. Olen kokeillu muitakin pipareita, mut aina palaan tähän. 
Täytteessä on 2 x Flora vispi, vaniljanmakuinen rahka, maustamaton tuorejuusto. Liivatelehtiä x 7, jotka olen liottamisen jälkeen sulattanu puolukoiden sulamisnesteeseen. Lisäksi pakkasesta otettuja, sulahtaneita puolukoita, joihin voi maun mukaan laittaa sokeria.  
Puolukat sopii tähän hyvin, eikä lopputulos oo liian makea. 

Ja hyvältä maistui kaikki. :)

lauantai 28. lokakuuta 2017

Naisellisemmat karhut ja panhuilu

Voiko karhusukka olla naisellinen? En osaa sanoa. mut ainakin yritin. 😃
Oikealla päälipuoli ja vasemmalla pohja. Kokeilin tota tassunjälkeä ekaa kertaa.  Sukkien koko on 36, enkä oikein osannu hahmottaa, miten pitkälle kuvio ulottuu. Niinpä tulin alottaneeks sen vähän turhan aikasin. Ois voinu olla vähän lähempänä kärkee. Koko sukan terä näyttää aika isolta ja leveältä. Se johtuu osin myös siitä, että varsi on niin kapea resorin takia. Varren takaosan tein kokonaan resoria. Sukan varren reuna on nk valepalmikkoa.  Lankaa näihin meni 80g Nallea, puikot kokoa 3. 


Mut kattokaas tätä!! Oon haaveillu jo pitkään panhuilusta ja nyt olen saanu sen hankittua. En halunnu mitään ihan pilipalia (sellanen jo koristeena löytyy), enkä toisaalta liian kallistakaan. Tilasin tän musanettikaupasta ja olen ihan tyytyväinen. Muutama biisi menee jo . Yllättävää, miten helppo lopulta on puhaltaa just oikeasta kohasta.  Pientä treeniä vaatii kuitenkin jos aikoo enempi soitella. Sama puhallustekniikka kuitenkin kun huiluunkin, eli siinä ei oo ongelmaa. 


maanantai 23. lokakuuta 2017

Joulusukat

Kattelin lankavarastoani ja päätin ottaa valkosen ja punasen käyttöön. Koska en keksiny tähän neulehätään muutakaan, tein taas sukat. 😀

Lanka on 7 -veikkaa ja sitä kulu 235g, puikot nro 3½. Alotussilmukoita 15, lisäys resorin jälkeen 1s/puikko. Kavennukset nilkkaa kohti 1/puikko. Osakuvioita olen ottanu Novitan lehestä. osan "hatusta".  En tiiä kummat on paremmat; noi sokeat porot tuolla ylälaidassa vai toi näkevä poro tuola alhaalla.  Kaunein kohta on min mielestä noi sydämet, joiden kanssa laskupää ei meinannu toimia ollenkaan. :)
Pukinkonttiin menevät. 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Maastosukat wanted

Ei oo mitään itua alkaa jäljitellä maastokuviota kirjoneuleena, kun on valmiina lankoja, joiden väritys on jo valmiiksi sopiva.  Tällänen lanka on esim. Nalle Taika.
Lankaa kului 65g. Puikot kokoa 3. Silmukoita alussa 12/ puikko, jalan päällä 12 + 11 + 11 + 12. Sukan päällä kulkee 12 silmukan resori, jossa kaikki oikeat silmukat on neulottu takareunasta kiertäen.  Sukat on jalkaan, jonka koko on 30. Sukan pohja 20cm. Varsi kantapohjasta ylös on 25cm. 
Pienen pojan toiveessa on haettu vähän tätä samaa toteutusta, kun isompienkin "poikien". (linkki vanhaan blogiini). 


Nyt ei oo mitään neulottavaa. Tää on käsittämätön tyhjä hetki.  Usein on ollu tunne, että kun saan tän työn valmiiksi, niin teen useista vaihtoehdoista ees jonkun.  Nyt kun vois alottaa, ei tiiä mihin tarttuis.  No joo. Ufojakin olis...  Mut ois kiva alottaa jotain uuttakin. 😉 Nyt täytyy vaan oottaa inspiraatiota. Joku isompi neuletyökin ois kiva, mut meil ei kai kukaan käytä sellasia. En ees ite, kun tosi harvoin. Meil on kaikil sellaset "kipeäpaidat", joita käytetään, jos ollaan kuumeessa ja viluisia.  Harvoin tulee  pidettyä mitään muuta neuletta, vaikka niitä kaapissa ois. Olen pistäny monta kauan kaapissa seisonutta neuletta kiertoon. 

On se vaan lähettävä miettimään!!

torstai 12. lokakuuta 2017

Lenkkeilyä ja neulontaa

Minul on ollu jo useamman vuoden tavotteena kävellä lenkkeilykävelyä 1000 kilsaa vuoden aikana.  Lenkkeilyksi lasken vain ne matkat, jolloin on ns. lenkkarit jalassa, eli mitään shoppailureissuja tms. lomamatkakävelyitä en laske. Tykkään mitata matkaa Sports Trackerilla eli puhelimen sovelluksella. Minua se käveltyjen kilsojen ja ylipäitensäkin se tehtyjen asioiden mittaaminen jollain lailla kannustaa eteenpäin. En oo koskaan ollu kovin innostunu liikunnasta, mut liikunta terveyden kannalta on toki selkeä pakote itselle. Niinpä olen valinnu ton kävelyn helpoimmaksi tavaksi toteuttaa sitä. Myös pyöräily on ollu ok, mut jostain syystä se on tänä vuonna jääny. Kaikkea ei näköjään ehi tekemään.  Tosin en oo viel kertakaan päässy tohon tuhanteen. 😊 Toissavuonna oli lähimpänä eli 805km. Viime vuos meni plörinäksi. Jossain vaiheessa vaan tulee aina sellanen hanskat -naulaan -vaihe. Tänä vuonnakin niitä on ollu, enkä taida sitä tonnia taaskaan saavuttaa, mut vanha enkka ehkä ylittyy, koska nyt on kilsoja takana jo 735. 
Hirmunen alustus seuraavaan kuvaan. 😉 Lenkkipolun varrelta löyty tällänen Suomi 100v -aiheinen koriste. Yllättävä väriläiskä syksyisessä metässä. 
Puikoilta putosi hempeät Anelmaiset ohjeen mukaan. Terässä on vähän ohjeesta poikkeavaa. Tää väriyhdistelmä sopii hyvin yhteen. 7-veikka lankaa kului 240g. Sukan koko 36. Tykkään laittaa noiden kukkien keskiöiksi aina helmen. Paksu kiinnityslanka ei meinaa mennä helmen läpi, joten olen tehny ihan ohuesta korurautalangasta "hengettömän", jolla vedän kaksinkertasen langan helmestä läpi ja kiinnitän päät sitte solmulla nurjalle. Nauha näistä vielä puuttuu sukan suusta. 


lauantai 7. lokakuuta 2017

Ontelotuubaa

Sain taas mahollisuuden tehä toiveesta toteutuksen. Piti tehä joko pipo tai kaulaliina. Löysin netistä tosi aidon näkösen tuubakuvion. Sen jälkeen aloin miettiä, miten saan kaulaliinaan kuvion niin, että toinen puoli ei jää nk nurjaksi. Muistin kuulleeni onteloneuleesta, joka aikanaan kuulosti tosi vaikealta, enkä oo alkanu sitä sen kummemmin tutkia. Mitä enemmän mietin asiaa, sitä varmemmaks kävi, että vastaus taitaa olla just se ontelotekniikka. Netistä löyty tosi helppo ohjeistus asiaan täältä. Tekniikka on oikeasti helppo, mutta vähän hidas. Silmukoita tehään tuplasti haluttu määrä ja neuloessa joka toinen silmukka edustaa sitä takapuolta. Pitää valita eka neulottu silmukka sillä värillä, jonka haluaa tulevan neulojaan päin.  Miä käytin tähän kaulaliinaan 70 alotussilmukkaa Nalle -langalla. Pitkät puikot kokoa 3 koko työn ajan, vaikka tein väliosan Miamilla (jippii sain kaikki mustan Miamin jämät käytettyä!).  Miami on paksumpaa, mutta meni ihan tasoihin Nallen kanssa, kun jatkoin typistämällä 2 Nallesilmukkaa yhteen Miamisilmukkaan. Keskivälin neuleena toisella puolella oikein nurin ja toisella pelkkää oikeaa. Itselleni vielä muistiksi, että ontelon leveys tällä silmukkamäärällä oli 18,5cm.
Täs näkyy, miten ontelotekniikalla toinen puoli on vastaväreissä, mut näyttää pintaneuleena ihan samalta kuin toinen. Reunoissa pitää tehä langanpyöräytys, tai muutoin neule jää sivuista auki ja muodostuu nk tasku. Yksi virhe minulle sattu tossa vasemmanpuoleisessa... tolla tuuballa ei kannata soitella, kun se vähän fuskaa. 😄

Kaulaliinan ptuudeksi tuli 153cm, kun kaikki varastosta löytyneet Miamit oli käytetty. Huivin paino ja langankulutus on 295g.


Tällä työllä osallistun myös Enkulin musiikkihaasteeseen. Meiän orkesterilla on tulossa konsertti tässä kuussa ja siellä esitetään myös Myrskyluodon Maija. Kyllä tuuba kuuluu oleellisesti kappaleen toteutukseen. 😊