Viime kuun aikaan ja kelloihin liittyvä bingo aiheutti minulle bingoahdistuksen ja jouduin jättämään sen väliin. Yritin suurimman osan kuukautta miettiä, mitä siihen laittaisin ja lopulta tajusin, että en halua puhua ajasta ja kelloista lainkaan. Töissä elämä on yhtä kellon perässä juoksemista, jopa ruokatauko on kellotettu ja asiakasajat alkavat olla joltain osin jo luokkaa 7 minuuttia, tai 12 minuuttia. Työn ulkopuolella en siis halua ajatellakaan aikaa, muilta, kuin pakollisilta osin.
Tämän kuun bingo on huomattavasti helpompi aiheeltaan. Tässä tulee minun kesäkuun bingoni täytettynä.
Seuraavat kaksi kuvaa on napattu mökin pihalla. Ylempi kuva on päivällä auringonpaisteessa ja alempi kuva on illalla auringon viime säteissä.
Tarkkasilmäisimmät huomaavatkin, että perinteinen kuvaussuuntani on vaihtunut 😄
UUNI
Mökin pihalta löytyy vuosia sitten muurattu savustusuuni. Siinä näkyy oman käden jälki kaikin puolin 😊
AJANKOHTAISTA
Kotona kukkivat arovuokot täyttä häkää! Ne ovat levinneet niin paljon, että nappasin tästä jonkin verran mukaan mökillekin. Ovat sitkeitä ja leviävät helposti. Kukkivat myöhään syksyllä vielä uudelleen joiltain osin.
JOTAIN UUTTA
Mökin pihalla on monta alppiruusua. Osassa on paljon kukkanuppuja, tässä vain yksi. Kasvi on keskittynyt kasvattamaan uusia latvuksia. Ehkä se kukkii taas ensi vuonna paremmin. Tykkään tästä alppiruusun paikasta näiden kivien vieressä. Äiti on sen siihen istuttanut. Kivien päällä kukkii myös kivikkokasvia (en muista nimeä).
SOPPA
Tämä oli ruudukon vaikein. Mistä saada soppaa bingon keskiöön?? Hetken mietinnän jälkeen menin mökin kuiva-ainekaapille ihmettelemään. Siellähän se soppa piileskeli kaverinsa hernekeiton kanssa! 😃
KUUMA
No okei, eihän tällaisilla asteilla tule kuuma.... muutama tunti sitten mökin saunassa oli ihan oikeasti kuuma, mutta ei ollut kameraa mukana ja äippä olisi varmaan vähän ihmetellyt, jos olisin käynyt saunassa kuvaamaan 😂 Tämä mittari on lapsuuskodistani päätynyt lopulta tänne mökin saunaan.
JÄMÄT/ HÄVIKKI
Käytän mieluummin sanaa jämät, koska tästä voi vielä jotain syntyä.
EVÄÄT
Tässä on juuri työnnetty uuniin Euroviisufinaalin katsomoon tarkoitetut eväät. Täytetyt kesäkurpitsat ovat vaan niin hyviä! Tein yleisön toiveesta myös täytettyjä paprikoita ja lettuja.
HEDELMÄ (jos toinenkin....)
Otin vielä yhteiskuvan näistä virkkaamistani ja neulomistani hedelmistä, kasviksista, marjoista, jäätelöistä, leipomuksista, kananmunista, nakeista, kalasta, sienistä, pastasta...
Näitä oli todella kiva tehdä! Nyt on homma paketissa ja ruoat päätyneet tyttöselle kauppa- tai muihin leikkeihin.
Tämän bingon mahdollisti minulle ja teille Repolainen! Kiitos hänelle 💜
Kylläpä löysit ja keksit mahtavat kuvat kesäkuun bingolle, onneksi olkoon. 😍 Nuo virkatut hedelmät ovat ihanat!
VastaaPoistaTämä oli aika helppo bingo :)
PoistaIhana huipennus ❤️💚💙 Suloiset dominokeksit, söpö kala, kaikki niin kivaa. Tekisi mieli hypistellä.
VastaaPoistaKyllä noilla hedelmillä voisi aikuinenkin leikkiä kauppaa ;D Niitähän voisi tarjota vieraillekin, tai tehdä ainakin asetelman hedelmävatiin. Pari keksiä kruunuksi huipulle :)
PoistaHienosti toteutettu bingo. Tuo hedelmäosio on ehkä paras.
VastaaPoistaViime tipassa hoksasin ottaa kuvan kokonaisuudesta , kaikki ruuat, ennen kuin annoin ne pois.
PoistaEttä Bingo voi olla näin monipuolinen kattaus, varsinainen "kesäkeitto" nautittavaksi kaikilla aisteilla.
VastaaPoistaMökkimaisemia jaksaa tuijottaa loputtomasti ja luontohan maalaa aina uusissa väreissä samankin maiseman... on se taitava, kuten olet sinäkin. Silmukoidut syötävät on ihan käsittämättömän upeita.
Kiitos ja Onnittelut Bingosta. Ja pahoittelut edellisen kuun kelloahdingosta, se ei ollut tarkoitus ja hyvä kun jätit väliin...
Jäin oikein miettimään miksi itse rakastan kelloja... ehkä siksi, että minähän olen ottanut niistä viisarit pois...
ajalla ei ole merkitystä... sisällöllä on, heh heh.. kello filosofiaa!
Mutta sinulle aikaa mieluisaa nyt toivottelen kiittäen...
Minun pitäisi varmaan ottaa ne viisarit pois myöskin. Yritin löytää vähän rennompaa tulokulmaa niihin kelloihin, mutta ei vaan löytynyt ;D
PoistaJäittimäiset banaanit pitävät minipullia pilkkanaan ;D Ei vaan, näitä oli niin kiva tehdä. Ehkä joskus vielä uudelleen, ken tietää.
Täällä mökillä aika jotenkin katoaa. Ei tarvitse miettiä, että nyt tuijotan järveä 6 minuuttia, sitten käyn huussissa 3 minuuttia, kastelen kukkia 18 minuuttia jne. Jatkan siis tuijottelua ;D
Kauniita luontokuvia löysit bingoon.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMukavasti koostettu bingo.
VastaaPoistaSiis nuo hedelmät ja muut. 😍 Niin ihania. Mietinkin, tulevatko ne jotain tarkoitusta varten, vai teetkö niitä ihan omaksi huviksesi. Kenenkään toisen pikkutytön leikeissä ei varmasti ole yhtä hienoja!
Niitä oli kiva tehdä ja vielä senkin puoleen, että oli joku, jolle tehdä. En minä niitä muuten olisi tehnytkään. Saisihan niistä tehtyä jonkinlaisen asetelman pöytäänkin. Etenkin makkaroista ja pastasta ;D
PoistaHienosti sait kerrasta bingokupongin täyteen ! Minä tappuroin yksi kerrallaan:-).
VastaaPoistaJärvi ja muutkin luontokuvat on parhaita.Kyllä kesä vaan on niin ihanaa aikaa.
Mutta ymmärrän oikein hyvin tuon stressaavan työn ja vielä kellon kanssa kilpaa.Hulluksi on mennyt kun kaikki apukin kellotetaan. Hyvä jos/kun osaat nollata välillä; tavalla tai toisella. Vaikka hassun hauskoja hedelmiä tehden. Ja täytetyistä kesäkurpitsoista saa juuri oikeanlaista energiaa !!-
Silloin kun tehdään, niin silloin tehdään ;D Se on meikäläisen tyyli. Sitten kun ei tehdä, niin ei tehdä mitään.
PoistaPäivien lämmitessä mökkimaisemakin on alkanut olla erityisen kaunis. Ihan selkeä ero kevääseen. Ulkona tarkenee olla enemmän ja tänä vuonna ei ole itikoitakaan niin paljoa.
Hyvin koottu bingo! Onnittelut. Sinulla on upeat luontokuvat, herkkukattaus syötävineen ja silmänruokineen. Uunia katselin kauan. Tuommoisen olisin halunnut meillekin, mut kun sanovat, ettei tän puolen pakkasissa muuraus kestä.
VastaaPoistaSää aiheuttaa yllättäviä haasteita. Moni asia pitää varmaan siellä päin ajatella uusin silmin.
PoistaKivasti toteutettu rivit pystyyn, ei kun vaakaan 😂
VastaaPoistaIhan sikin sokin ;D
PoistaHieno bingopostaus!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOnnittelut täydestä ja hienosti toteutetusta bingosta! Miten tyyni järvi onkaan - ja minä toki huomasin muuttuneen kuvaussuunnan. 😁 Iloa alkaneeseen viikkoon!
VastaaPoistaKiitos :) Välillä tyyni, välillä aaltoilee. Tyynellä se näyttää pienemmältäkin. Aallot kasvattavat sitä.
PoistaNo jo on kaikkee ihanaa. Erityisihania on nuo virkatut hedelmät sun muut herkut. Itekin kokeilin jotain porkkanoita ja kakkuja, mutta en osaa ollenkaan noin hienoja.
VastaaPoistaKiitos :) Ihan musta -tuntuu -periaatteella ja Pinterestistä löytyvillä kuvilla lähdin näitä hedelmiä yms. testailemaan. Muut onnistuivat ihan hyvin, mutta rypäleterttu oli aika hankala.
PoistaHyvin sait bingoruudukkoa täyteen, onnittelut siitä. Minulla on vielä hakusessa, mutta aikaa on onneksi vielä hyvin. Ihana tuo löyly mittari, lapsuuden kodissani oli samanlainen. Ihmettelin aina pienenä, miksi se lapsi siinä mittarin kuvassa kieriskelee lattialla. 😂 Kiva kuva kaikista hedelmistä ja muusta syötävästä.
VastaaPoistaSama käväisi minullakin mielessä tuota mittaria katsoessa ;D Missä saunassa on lattialla leikkipaikka, paitsi tietysti vanna, mutta sitä ei kuvassa näy.
PoistaHyvä, että muistin ottaa tuon lopullisen kuvan kaikista syötävistä. Meinasi ihan unohtua, kun tuli kiirus antaa lahjana pois.