maanantai 9. syyskuuta 2024

Elämän ja kuoleman välillä

 Johan tuli dramaattinen otsikko 😃😂

Terassin keinussa on ollut elämää, kun Frodo on vihdoinkin rohkaistunut keinumaan! Se  on jo kaksi kertaa mennyt itse keinuun, joka heilahtaa epäilyttävästi heti, kun sinne hyppää. Frodo on kuitenkin nyt karaissut rohkeutensa ja ottanut ensimmäiset keinuhetkensä. 



Frodo on arka kaikkea uutta ja vierasta ja EPÄILYTTÄVÄÄ kohtaan.  Nyt se varmaan miettii ollako vai eikö olla?? 



Merri on jo rutinoitunut keinuja, eikä mieti yhtään mitään. 


Lumi Karmitsan sukkamallissa Kuolema soittaa kitaraa on sitä vastoin vähän kalmompi tunnelma. 


Lanka on pääosin  Novitan Venlaa, vaaleanruskea taisi olla Violaa (joka kai on lähes vastaava, uudempi nimike).  2½ puikoilla neulottuna lankaa kului 102 grammaa. Vieläkin hymyilyttää tuo gramman tarkkuus tässä uudessa vaakassani 😍
Ohje löytyy Karmitsan Kirjosukkakirjasta. 


Näissäkin sukissa kulkee takaosassa tuo kuviointi ihan omalla tavallaan. Se on mielenkiintoinen. 


Otin oikein kuvan tuosta kantapäästä neulontavaiheessa. Se neulotaan  ainaoikein -lappuna.   Kirjan erikoisuutenahan on se, että kaikkien sukkamallien ohjeistus on yhteinen, mutta kuvioinnit ovat sukkakohtaisia. 


Tässä alkukesän hankinnassa ei paljon eloa ole näkynyt, joskaan ei onneksi kuolemaakaan.  Kissat on saatu mökkiin nappuloilla houkutellen. Ensimmäisen ja näihin päiviin asti viimeisenkin kerran.  Olisi pitänyt laittaa vain pahvilaatikoita päällekkäin, niin olisi kelvannut. Maatiaiskissa on näemmä nimensä veroinen, eikä perusta mistään kerrostalomeiningeistä 😹😻


Tämän päivän top kolmonen on aiheeltaan tekemiseen liittyvä.
1.siivous
2.kaupassa käyminen
3.töihin lähteminen

Sanotaan nyt vaikka niin, että mahdollisesti kaksi näistä saattaa toteutua. Saatte arvata mitkä kaksi 😂

40 kommenttia:

  1. Ei kai sitä kunnon kissa keinussa taikka kerrostalossa välitä olla?! Tai siis, jos ei saa nappuloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinussa voi Merrin mielestä viritellä hyvät päiväunet, jos ei jaksa aidan vieressä kyttäillä naapuria. Talo onkin sitten jo ihan liikaa... Ihmisten talo kissalle??!! Ei kai se nyt kiinnosta.

      Poista
  2. Huomenta! Nyt on mahtavat sukat!!! Jännä kantapää. Näin maanantaina ei oikein Top3 irtoa... Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta ja kiitos :) Karmitsan mallit on vaan ihan parhaita. Minulla meni pitkään, ennen kuin tajusin tuon kantapääjutun siitä kirjoitetusta ohjeesta, se oli niin tavallisesta poikkeava. Lopulta tajusin, että on ihan helppo. Ainaoikeinkin on vahvempaa neuletta, kuin sileä oikea, vaikka aluksi epäilin, kun ei ollut sitä perinteistä vahvennettua neuletta.

      Poista
  3. Dramaattinen otsikointi nostatti sykettä... mutta onneksi kyse oli sukista, eikä ihan mistä tahansa sukista. Jestas sun puikkoilua - se on kyllä niin omaa luokkaansa... keinun pehmusteisiin suorastaan uppoaa... niin muhkeat!!
    Top kolmosesta varmaan 3.toteutettava, jos sattuu työpäivä olemaan kyseessä... ja jos ruokaa tai jotain muuta oleellista tarttee niin kakkonen... ykkösen kyllä skippaisin myöhempään... top kolmoseen tuskin nostaisin minään päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit just oikeilla jäljillä ;D Arvasinkin, että sinä kyllä ymmärrät yskän ;D Ykkönen siirtyy nyt tuonnemmaksi. Voi olla, että aika kauas tuonnemmaksi ;D
      Jos olisi ollut oikeasta kuolemasta kysymys, en ehkä olisi noin dramaattisesti kirjoittanut. Onhan tuo vähän arka aihe vitsailla. Joku on kuitenkin sanonut, että elämää ei pidä ottaa liian vakavasti.
      Noissa kiikun pehmusteissa on tosiaan hyvä ottaa päikkärit, meikäläisenkin. Ainoa murhe on se, että naapurit saattavat kuulla kuorsaamisen.

      Poista
  4. No oli kyllä draamaa otsikossa, varsinainen lööppi! Onneksi se paljastui yhtä perättömäksi kuin iltapäivälehtienkin otsikot, eikä oikeasti kukaan kuollut.
    Ihanat pojat keinussa <3 Toivottavasti Frodo nyt kumminkin tajusi, että keinu on ihan mukava paikka, pehmustettu tarkkailu- ja päikkäripaikka.
    Onpa tosiaan kalmot sukat! Takaosan kuviostakin tuli mieleen ruumisarkut jonossa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei vielä ollut auennut, mitä tuo takaosan kuvio esittää, mutta nyt kun sanoit.... voihan sen noinkin nähdä.
      Tuo se vasta totta on, että lööpit on lievästi sanottuna suurenneltuja ja väärään suuntaan viittaavia ;D Pahoittelut harhaanjohtamisesta :)
      Etenkin syksyä kohti Merriä alkaaa keinuttamaan. Siinä on varmaan lämmintä.

      Poista
  5. Voi että miten mainio ilme Frodolla kiikulla, on just sellainen "että hitusen jännän äärellä!
    Tytär osti niiden kissalle sellaisen kissateltan, ja arvata saattaa menikö sinne?
    No ei, koska vieressä oleva tyhjä pahvilaatikko oli parempi heh!
    Ihanat sukat, syys ihanuus on mukava sujauttaa sukat jalkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli pitkään sellainen teltta. Käytettiin sitä meidän sängyn jalkopäässä ja Merri nukkuikin siellä. Sitten se vaan lopetti ja siirtyi takaisin jalkoihin. Olihan tuo teltta aika hassu sängyssä ;D

      Poista
  6. Meidän Arttu on ihan pikkukissasta asti viihtynyt hyvin keinuissa. Nyt ei vaan enää jaksa hypätä niin ylös :-). Joskus sentään pääsee keinumaan henkilökunnan sylissä. Luulenpa, että tuo kerrostalo vaatii vain totuttelua ; sellaiset minimissään pari vuotta :-) ja sitten se onkin ykskaks maailman paras paikka. Koskaan ei voi tietää.
    Ihastuin täysillä kitarasukkiin ja Kari olisi ikionnellinen jos tuollaiset joskus saisi. Pitää viritellä !!
    Siivous voisi olla vaikkapa sijalla 59 :-). Ehtii kyllä ihan hyvin sitten kunhan ilmat viilenee......:-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon siivous reiluuden vuoksi huomenna jo sijalla 58, niin lähestyy sitten päivä päivältä ;)
      odotellaan sitä kerrostalon tuparipäivää. Saa nähdä, asutaanko vielä tässä silloin ;D
      Kitarasukat vireille vaan! Tuossa kirjassa on muutenkin kaikkia kivoja malleja, joten kannattaa ostaa/ lainata kirja muutenkin (ei ollut mikään maksettu mainos).

      Poista
  7. Mä ajattelin, että tämä on kompa, ja olisin veikannut, että ykkönen ja kolmonen toteutuvat, ja joku muu käy kaupassa. :-D

    Kyllä on komea talo kissoilla! Harmi, ettei se houkuttele. Toisaalta jollakin ihmeen tasolla kyllä ymmärrän, että ne pahvilaatikot houkuttelevat enemmän. :-D

    Kauniit sukat eivätkä minusta yhtään kalmaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi ihmettelin, miksi noita kalloja edes on tuossa sukkamallissa. Eihän se kyllä olisi nimensä veroinen, jos olisi vain kitaroita.
      Meikäläisellä lähti vähän lapasesta tuon talohomman kanssa. Tunnustan.
      Kaksi noista toteutui ennen töihin lähtöä. Nyt kun palasin kotiin, huomaan, että ensimmäinen vaihtoehto ei ole vieläkään toteutunut. Outoa...

      Poista
  8. Frodo on viisas kissa. Mitä siitäkin tulisi, jos aina ryntäisi pää kolmantena (viidentenä?) jalkana joka paikkaan, kolhuja varmaan. Päivän top kolmoseen kuuluu minulla puolukoiden keräämistä, varaston siivousta ja kolmantena hmm... varmaankin nukkumaan meno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Saatat ehkä jo ollakin nukkumassa ;D
      Frodo sinkoilee turvallisesti sisätiloissa (jos ei ole vieraita). Toiset luulevat sen saaneen leijonakohtauksen.

      Poista
  9. Hurja on kuviointi, lähes yhtä hurja kuin sukkien nimikin. Kiitos kantalappukuvasta; mielenkiintoinen rakenne. Lumi Karmitsa on lahjakas ja omaleimainen suunnittelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi taitaa olla lempisuunnittelijani. Ainakin olen tehnyt hänen mallejaan tosi monta. Niissä on aina jotain erikoista. Sukat olisi voinut toteuttaa ilman kallojakin, mutta nimi olisi sitten pitänyt typistää.

      Poista
  10. Kiinnostavat kissojen keinunnat ja kerrostalomeiningit 🐈🐈
    Aikamoiset showt takuulla joka päivä 😀
    Karmivan kivat sukat. 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoja on kiva katsella, vaikka ne vain nukkuisivat :) Välillä painitaan, välillä juostaan kilpaa, välillä nukutaan pitkiä aikoja.

      Poista
  11. Suloisia kisuja keinussa ja kerrostalossa. Harmi, ettei talo kiinnosta niitä... noin hieno mattokin siellä!
    Mukavaa tiistaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muut pikkumatot kiinnostavat ja kelpaavat, mutta ei tuo, joka on tuossa ikävässä talossa ;)
      Tirstai on toivoa täynnä ja niin kuulemma myös torstai !

      Poista
  12. Minulla on keinuminen jäänyt tänä kesänä väliin vaikka niitä on kaksin kappalein mökillä . Pari kertaa olen istahtanut mikä lie tässä vuodessa ?
    Frodo on viisas eikä turhia hötkyile...hiljaa hyvä tulee sanotaan varmaan myös kissojen maailmassa 🤔 ...vai sanotaanko .
    Hurjan ihanat sukat . Venla lanka on ihanaa tästä Vienosta en ole kuullutkaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkikeinuissa minäkään en ole istunut juuri lainkaan, keinuttelusta puhumattakaan. Siellä ei edes viitsi ottaa päikkäreitä, kun ovat niin kovia :)
      Kissojen maailmassa on varmasti paljon samoja, mutta myös kissojen omia sanontoja. Parempi hiiri suussa, kuin kymmenen kolossa!
      Piti oikein tarkistaa, että kirjoitinko vahingossa Vieno, ei ollut, vaan Viola.

      Poista
    2. Lukihäiriö minunkin piti ihan tarkistaa. Oli niin tai näin en ole myöskään Violasta ennen kuullut pitää katsella kun kaupassa käy .
      Tuo kissojen sanonta on todella hyvä...sinä se osaat tuota kissojen kieltä . Olet oikea kissa kuiskaaja .

      Poista
    3. 10 vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että meille tulisi kissoja. Niin vaan tuli ja se on erityisen mukavaa ❤️

      Poista
  13. Otsikosta voisi melkein sanoa, että sehän oli oikea "klikkiotsikko" - vaikka epäilinkin, kyllä että jostain ihan vähän dramaattisemmasta saattaisi olla kyse 🤭
    Voi Frodoa ja Merriä - saitte minutkin harkitsemaan, ei kaksikerroksisen talon, vaan keinun hankkimista ensi kesäksi. Siinä olisi katoksen alla mukava pötkötellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli vain pientä dramatiikkaa lopputuloksena. Samaan malliin, kuin iltapäivälehtien otsikot :)
      Keinussa saa niin hyvät päikkärit (myös minä), että en voi sitä tarpeeksi suositella ;D

      Poista
  14. Tulipas hienot sukat ja hattua nostan, että olet jaksanut Venla/Viola-langasta vääntää👍👍 Itselläni tuppaa menemään hermot kaikkien sellaisten lankojen kanssa, jotka pitää kutoa pienemmillä kuin kolmosen puikoilla.
    Minäkin olen katsonut noita kissojen kerrostaloja, mutta hyvä tietää, että maatiaiskissat eivät sellaista tarvitse😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ohutta lankaa, mutta kuvio mahtuu ja sukasta tulee sopiva. Nuo aiemmat Sinitiaiset jäivät silti vähän väljiksi. Nyt tekeillä olevissa sukissani tuo 2½ ja Venla on sittenkin liian paljon, joten otin hätäpäissäni 2 puikot ja sain vähän kutistettua sukanvartta. Kuvassa on liikaa silmukoita.
      Ei taida kerrostalo olla paras valinta maatiaiskissalle. Pahvilaatikot kehiin vaan. Ne on tosi kauniitakin tuollaisessa kissahäkissä.... ;D Taisin ostaa tämän kissatalon ihan omaa silmää hivelevistä syistä.

      Poista
  15. Ihanat kissat! Kissat tietävät kyllä mihin itsensä asettavat :) Noiden sukkien neulomisessa menisi minulta sormi suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan selkeät ohjeet, kun pääsin tuosta kantapäähommasta yli. Ruudutus oli vaan tosi pientä, joutui tiiraamaan. Jos joku asia on toooosi mukavaa, niin sitten sitä vaan pusaa ja pusaa ;)

      Poista
  16. No on tuossa sukkien kuvioinnissa ollut värkkäämistä. :O Varmaan se aina palkitsee sitten, kun näkee lopputuloksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaa ja kiireettä hyvä tulee. Kiinnostus pysyy kuitenkin yllä ja se on mukavinta.

      Poista
  17. Nuohan on sitten vähän niinkuin Halloween-sukat. Ulkomaisia videoita kun katsoo, niin alkaa olla jo Halloween kuume siellä. Täällä kotisuomessa vähemmän.
    Niin tekis mieli kissaa, mutta järki on esteenä. Ja laiskuus...Onneksi on kissavideoita ja näitä kuvia täällä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloweenissa kiinnostaa vain satunnaiset, kiva näköiset koristeet, ilman mitään Halloween kemuja.
      Meillä oltiin hyvin pitkään sitä mieltä, että ei kissoja. Nyt olen tosi kiitollinen siitä, että saadaan viettää kissaelämää.

      Poista
  18. Kivat kuvat kissojen touhuista 😍
    Komea sukkamalli. Meidän perheen basisti varmaan tykkäisi tuosta mallidta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsisipä sisään kissojen aivoituksiin :)
      Varmasti olisi mieleinen malli!

      Poista
  19. Miten ehdit kissojen touhuilta vielä kutoa noin vaativaa sukkamallia! On muuten jättiupeat sukat. Top 3 veikkaukseni on - käyt kaupassa, kun mielesi alkoi tehdä jotain hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä hyvääkin mukaan lähti ;) Siivous jäi tekemättä tuolla kertaa. Tänään voin sanoa jotain muuta. Osittain olen ainakin siivonnut.
      Kissat viihtyy iltasella enimmäkseen omassa ulkohäkissään tai nukkumassa. Ei ne minua kaipaa muuta kuin ruokaa antamaan ;)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!