torstai 20. kesäkuuta 2024

Värihaaste sateenkaaresta

Repolainen laittoi minusta vaikean värihaasteen. Sen aihe on sateenkaaren värit.   Sittemmin blogeihin on alkanut ilmestyä päivityksiä aiheesta, eli eihän se sitten kai olekaan niin vaikea??   Otin vähän mallia muilta ja tein omat säädöt. 

Dublot ovat tosi värikkäitä ja niistä saa kasattua melkein kaikki sateenkaaren värit. Ylimpänä istuskelee palmun latvassa mummo, eli minä.  Selfie siis! 


Tytär on joskus virkannut kukkaruukun päälle ketjusilmukoita ja liimannut ne ruukun päälle. Ruukussa oli kaktus, joka koki sittemmin karun kohtalon.  Onneksi karvaöttiäinen tykkää oleskella ruukussa.   Jos oikein tarkkaan katsoo, voi ruukussa  nähdä sateenkaaren värejä?  


Minäpä tein langoista sateenkaaren!   Piti kuukeloida netistä, mitkä ne sateenkaaren värit oikein ovat. 


Olin ihan varma, että olin tehnyt tämän laulun aiempaan skräppikirjaani. Tarkoitus oli laittaa kuva siitä sivusta tähän.  Muisti petti, eikä tuollaista sivua ollut.  Tämä oli alunperin ainoa ajatukseni sateenkaaresta. Onneksi löytyi vaihtoehtoja. 
Laitan tämän nyt silti tähän alle. "Hieno kuva" napattu nettisivulta. 

Värikästä päivänjatkoa. Juhannuksia olen tainnut toivottaa jo aika monta kertaa 😅

24 kommenttia:

  1. Mahtava palmuselfie! Vedit Kekkosta paremmaksi, kun pääsit latvaan asti.
    Aivan ihana ruukku ja myös tuo lankasateenkaari! Voi kun noista tulisi kiva neuleprojekti, joku aivan ihanan värikäs poncho tms juuri sateenkaaren mukaisessa värijärjestyksessä, ehkä kirjoneuletta valkoisella taustavärillä? En nyt tarkoita, että tässäpä sinulle lisähaaste, kunhan alkoivat aivot heti raksuttaa neuleprojektia. Saatan jossain vaiheessa inventoida omat lankani ja tehdä vastaavan projektin.
    Somewhere over the rainbow on niin ihana biisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä ilman jalkoja kiiveten! 🤣 Nyt en taida tarttua tuohon haasteeseen, mutta jätetään idea muhimaan 😄

      Poista
  2. Upeita sateenkaaren värejä täällä. Tuo karvaöttiäinen sai minut aivan repeämään. Ihana.
    Mukavaa Juhannuksen aikaa sinulle ja Merrille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öttiäinen on vanhaa tekoa. Ihmeellistä, mitä lapset saavat aikaan, kun on vapaat kädet 😄

      Poista
  3. Keksit mainiot kuvat! Sateenkaaren värejä voi kuvata muutenkin kuin kuvaamalla sateenkaarta. Tuo lankakeristä koottu sateenkaari on hieno ja omaperäinen, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙃 Ilman muiden sateenkaari-ideoita en olisi tätä keksinyt. Ajattelin, että mitä minulla on paljon ja kaikissa väreissä. Siitä se sitten lähti.

      Poista
  4. Sain juuri rutistettua omankin sateenkaarihaasteen ja tiukka teki saada jotain kuvattua. Sinäpä löysit hauskoja juttuja ! Tuo lankasateenkaari on hienosti oivallettu.
    Hyvää Juhannusta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙃 Täällä mökillä olisi ollut kirjava peitto, mutta siinä on ukkosen värejäkin mukana 😄

      Poista
  5. Loistavasti napattu Sateenkaarihaaste! (Minähän toteutin sen hyvinkin vapaasti...😂)
    Sinä löytänyt sateenkaaria, tuo mummo palmussa on ihan loistava 🧡🧡
    Lasten käsityöt ja askartelut on aina ihania ja miten ne vain tuleekin paremmiksi mitä enemmän vuosia niille - siis käsitöille ja askarteluille - tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän minua ideoit noilla värisarjoilla 😍 Ei tästä nyt kovin asiapitoista värisuoraa saa aikaiseksi. Kotona ei ollut yhtään valmista sateenkaarta 😄

      Poista
  6. Täytyy sanoa, että vaikea on haaste, mutta hyvin keksit ja löysit noita sateenkaaren värejä.👍🌈 Minulla vasta mietinnässä ja etsinnässä🤪

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä vaati jonkinlaisen ahaa -elämyksen 😄

      Poista
  7. Ihania kuvia! Selfie oli hieno, mutta eniten tykkäsin kukkaruukun asukista.

    VastaaPoista
  8. Minäkin ajattelin heti, että vaikea haaste tuo sateenkaari, enkä vielä ole keksinyt siihen mitään fiksua. Sinä keksit montakin fiksua. Somewhere over the Rainbow sopii hyvin tähän kohtaan. Taitaa olle itse Judy Garland, joka siinä laulaa. Ehkä minäkin laitan kulttuurivaihteen päälle ja etsin sieltä jotain sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöltä sain ajatuksen siitä, että asiaa voi ajatella luovemmin ja laajemmin.

      Poista
  9. Ihan jo tuon lankasaateenkaaren vuoksi kännatti tämä haaste ilmoille laittaa... siis niin hieno, kekseliäs...
    Sinä se saat syntymään langoista mitä vaan.... ihania, iloisia värejä ilmoille loihdit muutoinkin... KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan saaneeni idean Pöllöltä , joten kiitokset siihen suuntaan. Minulla pää löi ihan tyhjää ensialkuun :)
      Langasta on moneksi!

      Poista
  10. Hieno palmuselfie ja onneksi aika turvallisesti toteuttuna. Minua aina välillä hirvittää hieman palmuissa kiipeilevät turistit.

    Minä en ole löytänyt kotoani sateenkaaren värejä mistään, mutta muutama kiva sateenkaarikuva sentään pitäisi olla. Ehkä niillä sitten liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolta palmusta olikin aika vaikea saada jalansijaa.
      Onneksi on säännöt niin ymmärtäväiset ja vapaat, että haasteeseen voi vastata miten vaan :) Minulla ei ollut yhtään sateenkaarikuvaa, mutta nyt jälkeenpäin olen muistellut, että yksi olisi ehkä kuitenkin löytynyt.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!