lauantai 23. joulukuuta 2023

Hyvää joulua, this or that -pohdintojen kera

(äidin tekemä jouluasetelma)

Tämän haasteen alkuperän löysin Jouluttajan blogista.  Haasteen myötä toivotan teille kaikille rauhallista joulua! 


1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimeisellä viikolla?

Yleensä vasta aikaisintaan syksyn aikana, jos sukkien neulomista voi hankkimiseksi sanoa. Jokajouluinen "yllätys" löytyy jokaisen perhepiiriin kuuluvan paketista, vaikka minulle on välillä vihjattukin, että sukkia alkaa jo olla...   Joku yksittäinen ostolahja löytyy myös hyvissä ajoissa ennen joulua. Lahjakorttikin saattaa eksyä joukkoon. 

2.Joulukorttien lähettäminen vai some-toivotukset?

Aloin hissukseen tekemään kortteja tuossa marraskuun aikana, muutama kerrallaan.  Lähetin 25 korttia. Joitain kortteja olen antanut suoraan vastaanottajalle. Somessakin voi toivotella ihan yleisesti kaikille. 

3.Joululehdet vai somen jouluryhmät?

Joululehdissä on kauniita kansia, kun olen kauppareisuilla katsellut, mutta  mukaan ei ole lähtenyt yhtään.  En ole myöskään missään somen jouluryhmässä. Jokunen jouluisempi blogi on lukulistallani ja niitä on kyllä mukava katsella.  Hauskaa, miten jotkut ihmiset ovat paljon jouluhenkisempiä, kuin toiset. Tiedän muutamia ihmisiä, jotka viettävät joulua ympäri vuoden.  Joulukuusikoriste auton ikkunassa näyttää heinäkuussa vähän hassulta, mutta se luo varmaan sitä jouluista mieltä ympärilleen. Ei unohdu se rauha ja hiljaisuus kesälläkään. 


(jouluterveiset Artulta)


4.Suursiivous vai pölyn piilottaminen hämärään valaistukseen?

Olen pantannut siivousta jo pitempään, koska en tykkää siitä yhtään. On ihanaa, kun on siistiä, mutta siivouksen aloittaminen on todella vaikeaa.  Tästä panttaamisesta johtuen alkaa siivoukseni  muistuttamaan jonkinlaista suursiivousta, vaikka homma takkuaakin päivien pituiseksi. Välillä pitää käydä töissä, asioilla, neuloa, nukkua päiväunia jne.   Yläkertaan en aio koskea ennen joulua. Se on liian iso homma.  Kysymyksen merkitys suursiivouksesta ei varmaankaan täyty ihan siinä mielessä, kuin kysymys tarkoittaa, mutta aika suurelta siivous tuntuu joka kerta, kun se on  pakollista 😂

5.Aito kynttilä vai led -kynttilä?

Aitoja kynttilöitä en ole polttanut enää vuosiin muualla, kuin ulkolyhdyissä, ledejäkin harvakseltaan.  En kuitenkaan viihdy koko ajan kynttilän läheisyydessä seuraamassa turvallista palamista. Kaksi kissaa talossa aiheuttavat heti turvallisuusriskin.  Olen myös niin harvapäinen, että pelkään unohtavani kynttilän palamaan. Seurausten ajatteleminen saa kynttilähommat jäämään sikseen. 

(äidin valaiseva ja helmeilevä enkelikoriste)


6.Vihreä vai punainen?

Mihin tämä nyt sitten liittyy...?  Vihreä on hyvä väri kuusessa, vihreissä kuulissa, yhden kaupan kortissa, salaatissa,  kevään heräämisessä...     Töissä on kahdenvärisiä työpaitoja; vaaleanpunaisia (joita en voi sietää) ja laimeita käärijänvihreitä (joita pidän paremman puutteessa).  Mikäli ruuassa on tummempaa vihreää, se kannattaa heittää pois. 

 Punainen sitten... tontut, joulukuusenkoristeet, vaatteet (oikea punaisen sävy, ei liian kirkas), joulutähti, kasvot saunan tai työpäivän jälkeen, sohva. 

(Frodo miettimässä, että missä se luvattu kuusi oikein on)


7.Jouluneule vai ehdottomasti ei?

Mikäli puhutaan yläosan neuleesta, eli villapaitaoletetusta, niin sellaista en ole koskaan omistanut. Ei minulla mitään ehdottoman kielteistäkään ole niihin liittyen. Vähemmän tulee villapaitoja pidettyä muutenkaan.  Villasukat ovat tietysti myös jouluneule ja niitä pidän kyllä joulusta jouluun. 

8.Koristelussa överit vai vajarit?

Luulen, että kohtuullisuus.  Kuusen koristelin tänä vuonna mielestäni aika vähäisesti. Jätin nauhatkin pois.  Vanhat joulukoristeet kävin läpi ja heitin muutaman pois. Vanhoissa koristeissa on tietynlaista nostalgiaa. Levittelen niitä pääasiassa pariin huoneeseen, missä eniten oleillaan.  Tänä vuonna en ole ostanut  (tai tehnyt) yhtään uutta koristetta.   Ulkona meillä ei ole mitään jouluvaloja. Jotenkin energia ei riitä talon ulkopuolelle asti 😂

(löytyihän se ihme viimein)


9. Lasten jouluelokuvat vai romanttiset jouluelokuvat?

Molemmat, jos kohdalle sattuu, eikä ole muuta parempaa katsottavaa (kuten Harry Potterit, jotka juuri äskettäin sain taas katsottua 😃).   Kuuntelin äänikirjana äskettäin Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu, joka on ehdoton klassikkotarina. Käkkäränväkkärä!  Vaikka kirja on upean kuvituksen takia enemmänkin kuvakirja, oli tarinakin mukava kuunnella. Toisen lukemana se kuulostaa taas hieman erilaiselta. 



10.Joululimppu vai saaristolaisleipä?

Ei kumpikaan. Ei muuta sanottavaa. 

11.Piparkakkutalon väsääminen vai kaupan piparit?

Taloja tuli satunnaisesti väsättyä, kun perhe oli suurempi.  Nyt en viitsi miehelleni sellaista väsätä.  Talo kovettuu, kun sitä päiväkausia katselleen, eikä syödä. Sen jälkeen lohkeaa hammas, eikä kenelläkään ole enää kivaa.   Monena jouluna olen tehnyt piparkakkuja joko valmistaikinasta, tai itse tehdystä taikinasta. Pääasia on aina ollut se, että voi syödä taikinaa, joka on maailman paras maku jouluna 😋. Tänä vuonna ostin valmiita Annan ohuita piparkakkuja, jotka ovat ihan hyviä. Aiemmin tässä kuussa leivoin muropipareita. 

12.Liköörikonvehdit vai englanninlakritsit? 

Jos näistä täytyy valita, niin lakritsit.  Mieluiten ihan tavallinen suklaa, tai vihreät kuulat, tai toffee, tai ... no joo, mikä vaan makea 😅. Nyt on makeansyönti taas  ryöstäytynyt käsistä. Ensi vuonna pitää taas ottaa kurinalaisempi ote syömisiin.  Painonnostoa on harrastettu taas ihan riittämiin, massakausi ollut syksyn ajan. 

(Merri, voidaanko julistaa joulurauha? Voin nuolla sinun pääsi täältä ylhäältä käsin, jos haluat)


13.Joulusaunassa koivuvihta vai ei?

Äskettäin saunan suurella vaivalla siivonneena vastaus on ehdoton ei.  Itse vihtomista vastaan minulla ei ole mitään, mutta jälkien kannalta jätän väliin.  Ei meillä ole koskaan ollut vihtaa kotisaunassa. Mökillä on joskus ollut, mutta ei siellä kukaan ole koskaan joulua viettänyt. 

14.Joulupukki vai lahjasäkin kantaminen salaa kuusen alle?

Ei ole ollut sen ikäisiä lapsia aikoihin, että joulupukkia olisi kaivattu.  Lahjasäkkikin kuulostaa aika suureelliselta, eli ei. Lahjat on kannettu kuusen alle odottelemaan vastaanottajiaan.  

15.Lahjoja lemmikille vai ei?

Aiempina vuosina tuo meni vähän överiksi ja viime vuonna päätin, että vain omat lemmikit saavat pikkuruisen lahjan. Yhtenä jouluna Merri teki ihan hassun jutun, kun se sai yhden lelulahjan. Se hyppäsi lahjan luo ihan innoissaan ja teki kuperkeikan, jääden pehva pystyssä tuijottamaan muita 😂

(paras joululahja ikinä!)


16.Joululahjojen avaaminen yhtä aikaa vai yksi ihminen kerrallaan?

Kaikki voivat avata omia aikojaan, yleensä melko yhtä aikaa. Isäni halusi aikoinaan aina seurata muiden avaamista ja avasi omansa sitten vasta omia aikojaan myöhemmin. 

17.Joululahjojen unboxaus aattoiltana vai säilyttäminen pakkauksissaan kasassa päiväkausia?

Yleensä paketeista tulleet asiat päätyvät melko nopeasti uusille paikoilleen, mutta joskus jokunen saattaa jäädä vielä esille pitemmäksi aikaa. 

18.Joulun kuvaaminen vai hetkestä nauttiminen ilman kameraa?

Ei ainakaan jatkuvaa kuvaamista. Satunnaisia otoksia muistoksi. Luultavimmin eniten kuvia kissoista 😂

19.Aattoiltana joulumessu Vatikaanista vai suomalainen joulukonsertti?

Valitsen tuon konsertin ja muitakin musiikkiohjelmia, joita olen jo aiemmin tallentanut.  En osaa sanoa katsotaanko näitä juuri aattona, vai yleensäkin joulun aikana. Minullahan on tänä vuonna aatto vapaa ja muut päivät töitä.  Katsotaan mitä muuta tapahtuu, kuin televisiota. 

20.Tapaniajelu vai -kävely? 

Luulen, että iltavuoro tapanina kattaa  nuo molemmat osuudet. 


Hyvää joulua teille kaikille! Toivottavat Merri, Frodo ja Sartsa 💖


44 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua sinulle ja kissoille.
    Merrin asento mieluisan joululahjan äärellä on mahtava. Eipä taida kovin moni ihminen samanlaiseen asentoon vääntyä. Ei ainakaan jouluruokia vatsansa täydeltä nautittuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tuon Merrin kuvan vuoden 2020 joulukuvista :) Tilanne oli tosi huvittava :) Minun kroppa ei väänny noin edes tyhjällä vatsalla ;D Kiitos kommentista ja hyvää joulua!

      Poista
  2. Kiitos, oli kiva lukea🥰
    Hyvää joulua ja silityksiä lemmikeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää joulua! Silityksiä ja halauksiakin välitetty ;)

      Poista
  3. Rauhallista joulua teidän poppoolle T Saukkis

    VastaaPoista
  4. Kivoja vastauksia ja ihania kuvia!
    Oikein hyvää joulua! ❤️

    VastaaPoista
  5. Hyvää joulua sinulle 🧑‍🎄🧑‍🎄 Merri on kyllä veikeän näköinen ja mikä asento ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merrin tuuletus -asento, kun kaikki menee toivotusti ;D
      Hyvää joulua sinullekin ja kiitos kommentista!

      Poista
  6. Hyvää Joulua!🎅🧡🌲
    koko porukalle ( Merri ,Frodo) ja palvelijalle!!

    t.Väinö ja Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille molemmille! Kiva kuulla teistä! Ihanaa joulunaikaa teillekin!

      Poista
  7. Voi ei tuota viimeistä kuvaa :-D Ja tosiaan kotihoito ei ole vapaalla koskaan.
    Ihanat pojat <3 Merrin jouluasento on sellainen, että teepä itse perässä!
    Aika monessa kohdassa me mentäisiin samoihin, eli ei oikein kumpaakaan. Minulla taitaisi tosin vielä useammassa kohdassa, että ei kumpaakaan :-D Leivän suhteen olemme täysin samoilla linjoilla, ilmeisesti sinäkään et ole makean leivän ystävä.
    Kiitos, ja hyvää joulua myös teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuo viimeinen kuva nostaa tietävän hymyn huulille, vaikka en ihan moisessa pyryssä olekaan joutunut kävelemään kuin autosta sisään ja takaisin. Auto kyllä välillä yrittää jumittaa, jos on oikein reippaasti tullut lunta, mutta tällä hetkellä on 4 -veto, johon olen ihan tyytyväinen. Työautoissa ei kyllä ole, vaikka minusta se olisi aika ehdoton. Mikäli auto jää vaikka iltavuorossa jumiin kinokseen ja 16 käyntiä vielä tekemättä, ei paljon naurata.
      Ehkä olin vähän jalomielinen noiden vaihtoehtojen suhteen minäkin ;D Makeasta leivästä en tosiaan oikein tykkää. Jossain muualla ruokaillessa saatan ottaa yhden viipaleen ja se on hyvää, mutta jos ostan kotiin koko paketin, ei kulu loppuun. Yksi poikkeus tulee mieleen: Ahvenanmaalla käydessä (vuosia sitten) ostettiin monta hedelmäleipää linnan viereisestä ruokapaikasta, kun oli niin ihanat maut :)
      Kiitos kommentista ja hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  8. Kiitos ! Hyvää , rauhallista ja maukasta joulua sinulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Sovittiin just miehen kanssa, että nyt vedetään loppuvuosi oikein kunnon överit ja sitten ensi vuonna vähän kuivemmat eväät ;D

      Poista
  9. Hyvää joulua myös sinne! Toivottavasti on kaunis sää joulun pyhinä, niin ulkoilukin on mukavampaa. Kotihoidon kuvassa sää ei näytä kovin houkuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin säävaihteluihin on jo niin tottunut, että ei niitä pidä minään. Ainoastaan sellainen syvä hanki on ikävä, kun kenkiin tarttuu lunta ja sisällä se sulahtaa ja tarttuu taas uudelleen, kun menee ulos. Hetken päästä jalat on ihan märät. Olen joskus pitänyt tuollaisina päivinä vaihtosukkia ja kenkiä autossa.
      Rauhaisaa joulua sinulle!

      Poista
  10. Super-ihana kuva tuo "löytyihän se kuusi viimein" ❤️
    Kissaperheessä taitaa olla aina omat vaatimuksensa joulukoristeluille,
    eli koristeet saattavat saada kyytiä 😀 eikä kynttilöitä uskalla polttaa estoitta.
    Suloista lämminhenkistä joulua teidän porukalle 🎄🌺🍷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi on saanut olla rauhassa! Ei mitään isompaa mielenkiintoa ole kissoilla ollut. Kynttilät jätän suosiolla polttamatta.
      Kiitos samoin sinulle Rita!

      Poista
  11. Hauskasti kirjoitettu 🤔ja kivat kuvat 😂.Ja arvokasta työtä teet kotihoidossa ja olet taatusti odotettu "tonttu"moneen kotiin ja viimeinen kuva todistaa että helppoa se ei ole aina.Jos koskaan😅.Hyvää Joulua 🌲❄️💖🕯️☃️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kumpa voisin kertoa, millainen härdelli iski eilen niin rauhalliseen iltavuoroon.... Pääsin kotiin vasta aikojen päästä. Koskaan ei pidä antaa ajatukselle valtaa, että nyt on rauhallista tai jotenkin helppo työvuoro :) Jälkeenpäin ihmettelin vain, miten sain taas tuonkin asian järjestettyä. Tuollainen härdelli ei vaan tunnu katoavan mielestä vielä kotiin tultuakaan. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  12. Kissojen jouluriemua on varmaan ihana seurata. Hyvää Joulua, Merri ja Frodo ja myös koko muu perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut taas Sam -kissakin hoidossa ja tätä touhua on taas niin hauska seurata, kun ollaan normaalista poikkeavilla raiteilla ;)
      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  13. Ihanaa joulua teille sinne kaikille, karvaisille ja vähemmän karvaisille ystäville! <3

    Voi ei tuo viimeinen kuva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän karvaiset kaveritkin saivat nyt terveisensä. Täysin karvattomia ei ole ;D
      Keli oli eilen vähän tuon tapainen...
      Hyvää joulua teillekin sinne S-linnaan!

      Poista
  14. Ihanaa oli lukea vastauksiasi. Oikein tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua Sinulle ja noille ihanille kaunissilmäisille kisuleille (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä vaan istutaan aamukahvilla vaikka kuinka kauan ;D Hyvää joulua sinullekin Enkuli!

      Poista
  15. Rauhallista joulua teille kaikille! Tämän postausidean taidan itsekin joulun pyhinä ottaa käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan hauska, kun osasi kääntää sen omille ajatuksenjuoksuilleen :)
      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  16. Samoin sinulle Suvi ja kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus!
    Rentouttavaa ja Iloista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää joulua vielä teillekin. Vielä riittää jouluttelupäiviä :)

      Poista
  18. Hyvää joulua teille kaikille ❤️

    VastaaPoista
  19. Kiitos samoin, ihanaa joulua myös teille kaikille♥

    VastaaPoista
  20. Hauskaa, että vastailit haasteeseeni! 😀 Suloinen enkelilyhty sinulla! Hassutteleva kissa ilahtui selvästi lahjastaan! 🐾 Mukavaa joulukuun loppua! 🌟❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kysymysten kehittelystä :) Tämä oli ihan mukava välipala. Mukavaa "joulujen väliaikaa".

      Poista
  21. Olipa ihanaa lukea vastauksesi.... sulla on sana hallussa....

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!