sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Haloo, haloo! Saisko valoo??

 Kiekkojen kanssa täällä on pelailtu.  Viime vuonna virkkasin tämän valokiekon ja olisin tehnyt useammankin, mutta kaupassa ei ollutkaan enää noita valokaapeleita.  Tykkään tuosta harmaanruskehtavasta värisävystä. Valoliina sai olla paikoillaan vielä joulun ylikin ihan huoletta. 


Tänä vuonna kävin kahteen otteeseen jo ajoissa katsomassa, onko ledkaapeleita. Toisella kerralla tärppäsi ja ostin heti kolme pakettia. Kaapelit ovat seinäpistokkeella toimivia. Pituutta niillä on 3 metriä. Ostin vain kirkkaita kaapeleita, värillisiäkin olisi ollut. 
Näihin saa upotettua varsin epämääräisiä lankoja, jotka eivät käy mihinkään neuletyöhön.  Lanka on jotain mohairsekotteista akryylilankaa, jossa värit vaihtelevat.   Yksi kerä painaa 150g ja tähän kuluu lankaa 110g.  Koukkuni oli kokoa 5. 


Tällaisissa paketeissa kaapelit myytiin.  Viime vuonna kokeilin virkata  myös ohuen lednauhan  päälle, mutta siitä ei tullut niin kiva (TÄÄLLÄ).  Tämä pysyy paremmin aloillaan.  Hintaa paketilla taisi olla 12-13e.


Tältä näyttää valmis liina valot päällä. 


Aloitin tekemällä 6 ketjusilmukkaa ja kiinnittämällä ne piilosilmukalla lenkiksi.  Lenkkiin virkkasin 12 pylvästä. 


Seuraavalla kerroksella mukaan otetaan kaapeli, joka on aika jäykkää käsiteltävää tässä vaiheessa. Liina on muutenkin aika painava. 


Virkkasin kaapelin päältä venytetyin kiintein silmukoin. Ensimmäisen kerroksen päätteksi täytyy virkata vähän tuhtimmin tuohon kaapelin nupin päälle, että se katoaa näkyvistä, sitten vasta siirtyä seuraavalle kerrokselle. Tämän jälkeen kaapeli kiertyy spiraalina loppuun asti. 


Kaapelin loppupää peitetään taas virkkaamalla. Sitten tein kerroksen 3 ketjusilmukan lenkkejä. Sen päälle vielä 2 kerrosta 5 ketjusilmukan lenkkejä.  Valmiin liinan reunat painoin silitysraudalla nurjalta puolelta suoriksi, varoen näyttämästä rautaa kaapelikohtaan. 

Syntyi vielä kaksi liinaa. 


Melko mitättömän näköisiä ilman valoja, mutta valaistuina ihan kivoja. Voi käyttää pöydällä tai lattialla. 



Hamsteri kun olen, kävin tietysti vielä kolmannen kerran Rustassa ja haalin mukaan vielä 3 pakettia 😜Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tarvii ja loppuvat taas kesken!

Sunnuntaitoivotukset kaikille!

40 kommenttia:

  1. Nämä valokiekot ovat tosi kiva idea! Tuovat valoa ja tunnelmaa tähän pimeään vuoden aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuten sanottu, tämän värisinä menivät vielä reilusti yli joulun vaikuttamatta joulumaisilta.

      Poista
  2. Onpa kiva idea sulla Merri! Luulen että kun emäntä näkee nämä ohjeet se alkaa tehdä kauppalistaa 😸 - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä näitä ideoita löytyy. Kaikista en olisi niinkään varma, onko järkeä, mutta tämä nyt menettelee. Kävin tarkastamassa ja kelpasi. Pyytäkää teillekin samanlaisia! t:Merri

      Poista
  3. Illan tullen nuo liinat ovat hienoja. Tylsistä valokaapeleista tulee pienellä vaivalla kauniita. Mistä ihmeestä ammennat kaikki ideasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna tein ekan. Jossain lehdessä tai netissä olin varmasti nähnyt jotain vastaavaa, että virkattu kaapelin päälle. Ideat jää usein pitkäksi aikaa hautumaan ja parhaimmat palailee sitten, kun niiden aika on :) Useimmiten ne jää vain ideoiksi, kun ei ehdi toteuttaa.

      Poista
  4. Kaunista tunnelmaa luo loppu vuoden iltoihin valoisat liinat.
    Ihastelen luovuutesi runsasta kukintaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun ajaksi voi laittaa jotain punasävyistä koristetta tuohon päälle ja joulun jälkeen jotain muuta väriä, niin ei ole niin jouluisa. Kesäksi kaappiin :)

      Poista
  5. Taas tuli opittua uutta, en tiennyt että tuollaisiakin voi tehdä. Tosi hienoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokaapeleista en ole koskaan liiemmin perustanut sellaisinaan, mutta näin siinä on jotain erilaista :) Jossain netin syövereissä tms. olen idean varmasti nähnyt ja jäänyt päähän kummittelemaan.

      Poista
  6. Varsinkin lattialla nuo näyttävät vallan hauskoilta. Eivät varmaan kestä päälle astumista? Teillä on siellä oma valofestivaali ihan selvästi. (Meillä on viikonloppuna ollut Lumo)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna tuo omani oli pöydällä, mutta nyt huomasin saman, että lattiallakin on kiva. Ei tuohon varmaan kannata kovin paljon tallailla ja onhan se lopulta niin pieni, että ei varmaan tule mieleenkään. Virkatessa kyllä mietin, voisiko näin tehdä isomman liinan, esim. joulukuusen alle. Siellä se olis varmaan tosi kiva. Painoahan sille kyllä sitten tulisi. Kaapeli kyllä vaikuttaa ihan tukevalta.
      Kävin kurkkaamassa teidän Lumoa ja upeita teoksia kuvissakin. Valolla saa tehtyä vaikka minkälaista taidetta. Meillä oli joku aika sitten sellainen valo-/ ääniteosesitys.

      Poista
  7. vautsi!!
    enpä oo moisia ennen missään nähänyt!!
    :)upeita!,
    monikäyttöisiä.
    Ajatella .liinoihin/mattoihin valot:))))))
    hitsi, tyynynpäällinen ,sohvalla :) jossa valot.
    Kaikkia upeita ideoita keksitkin.

    Hyvää marraskuun loppupuolta!Sinulle Sartsa,
    Terkkuja Merri-killille :)

    jk.
    Minä käytäisin Väinölle yövalona:),lattialla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi minullakin mielikuvitus lentämään! Ajatteles tosiaan, jos vaikka olis olohuoneessa kaikki mahdollinen valaistu ;D Alkaisko ehkä jo häikäsemään ? ;D Olis se varmaan ainakin erikoista ja saattais päästä jopa paikallislehteen.
      Yövalonahan tuollainen tosiaan kävis. Päällevirkkaus tosiaan himmentää valoa jonkin verran, eikä olis liian kirkas.
      Tää marraskuu tuntuu olevan jotenkin tosi pitkä. Ei olla vieläkään joulukuussa :)
      Heipat Väinöllekin! Merri jo kävi aamupissalla pihalla. Meinasi kai pehva jäätyä, kun porhalsi heti sisään.

      Poista
  8. Valokiekkoja ikkunaan eri korkeuksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ehdotus tuokin! Joku valkoinen lanka pitäisi varmaan valita. Annoin yhden ystävälle, joka ripustikin omansa seinälle. Luova ajattelu on aina hyväksi. Kiitos vinkistä!

      Poista
  9. Taipuisiko valopipoksi?? Saisi kerrankin sanoa, että välähtää se mullakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sinullahan välähti jo ennen valopipoa! Veikkaan tosin, että kaapelin jäykkyyden takia voisi syntyä ennemminkin lierihattu ;D

      Poista
  10. Kiva tapa saada valoa kotiin! Tämä on mainio joululahja ihan kenelle vain. Merri varmistaa laadun tassullaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi tästä ei patterit lopu :) Viime vuonna mietin, missä tätä säilyttäisin seuraavaan jouluun. Sinne se pöytäliinojen kanssa samaan pinoon päätyi kaappiin ;)

      Poista
  11. Wau mitä ihanuuksia. Oletpa keksinyt kivan idean ja upean valotunnelman luojan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idean keksimisestä en halua ottaa kunniaa :) Jostain netin syövereistä varmaan lienee joskus nähty ja idea napattu. Hyvin tästä tulee valoa pimeäänkin huoneeseen, eikä tarvitse pattereita vaihtaa/ kuluttaa.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos :) Sitä toivoisi aina olevan aikaa kaikenlaisten ideoiden ja nähtyjen asioiden totetuttamiseen, mutta useimmiten niitä tulee hauduteltua pitkään ennen toteutumista :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Helppo ja nopeahko toteuttaa. Tällaisia olen joskus jossain nähnyt ja siitä jäänyt idea itämään.

      Poista
  14. Iiik!..miten ihania❤
    Todella huikea idea ja kiekkoja voi käyttää vaikka missä. Vaikka tauluksikin seinälle.
    Sinä olet kyllä niin näppärä tekemään kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, minulla riitti ajatus vain pöytäliinaan ja lattialle asetettavaan versioon, mutta ystävä ripusti heti omansa seinälle! Ja tuolla aiemmin kommenteissa ehdoteltiin, että ikkunakoristeeksi. Yövalonakin voisi pitää, jos olisi sellaiselle tarvetta.

      Poista
  15. Oi vau! Onpa kiva idis ja miten sopiva tähän pimeään aikaan. Meille tuli tänään lunta sen verran, että saattoi sanoa maan olevan valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli eilen maa valkoinen. Nyt on lähinnä märkää loskaa, joskin edelleen jonkin verran valkoinen maa. Pakkasta ei kuitenkaan enää ole.
      Pitää vaan uskaltautua testailemaan hullujakin ideaoita, kuten sinäkin teet :)

      Poista
  16. Kiitos :) Lisävaloa joulunodotukseen.

    VastaaPoista
  17. Materia ja idea kohdanneet
    Valo ei ole liian kirkas ja työ on persoonallinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta sinullekin, aamuvarhainen kommentaattori! Mukavaa työpäivää :)

      Poista
    2. Kiitos, kiitos.
      En ihan heti herättyäni neljältä sentää viestittele.
      Nyt yöpuulle!

      Poista
  18. Tuo on kyllä kiva idea! Jouluksi joulunpunainen?
    Mukavaa viikon jatkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vierastan tuota täysin punaista väriä. Sitä paitsi nuo höpöhöpö -langat eivät ole punaisia ;D

      Poista
  19. Näppäräsormisen "VALOISA" postaus - ihanan selkeät ohjeet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simppeli syntyhistoria ;) Ainakin vähän erilainen tekele, kuin ne jatkuvat sukat :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!