sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Suhteellisen suloista sunnuntaita!

 Aloitetaan kiintiökissakuvalla 😺



Vähän samoilla meiningeillä ovat minunkin päiväni kuluneet työpäivien jälkeen.  Onneksi on välillä vapaatakin.  Tänään sain yht´äkkiä ajatuksen, että tehdäänpä pullaa! Minullahan on sellainen pullatrauma, että en vaan osaa tehdä mieleistäni pullaa.  Välillä kuulen erilaisia kikkoja, mitä toiset minulle suosittelevat ja sitten taas kokeilen, ihan samoin tuloksin.  Joka kerta päätän, että enää en pullaa leivo. Ajan kuluessa ajatus himmenee ja tulee uusi into kokeilla jotain uutta. 

Reisussa ostettiin markkinoilta niitä rahkamunkkeja ja ne olivat tosi hyviä. Siitä sain ajatuksen, että pullataikinaankin voisi lisätä rahkaa.  Tuumasta toimeen. 

Rahkapullat á la Sartsa:

n.4 dl maitoa (kevytmaitojuoma)

hiiva

kevytrahka (200g)

hunajaa n.3-4rkl (en laittanut sokeria ollenkaan, kun näistä hunajapurkeista pitäisi päästä eroon)

1tl suolaa

1 kananmuna

margariinia (sininen Keiju) n.100g

vehnäjauhoja riittävästi (jäi kupin pohjalle enää ½dl 😆)

Leivoin pullista korvapuustimaisia (sisällä Keijua ja sokeria) ja laitoin ne paistumaan pullavuokiin, koska minulla on kaikenlaisia paperisia vuokia niin paljon. 

Voiteluun kananmunaa ja päälle raesokeria.


Näistä tuli ihan mukiinmeneviä! Kyllä se rahka pullaankin toi jotain erilaista makua.  Niin tohkeissani olin paistohommissa, että viimeisestä pellistä jäi raesokeri pois...  Aina tulee jotain sanomista! 
Toisaalta viimeisen pellin pullat olivat hieman parempia! 
Positiivista on myös se, että pullat irtoavat paperivuokista. Aina ei ole ollut niin hyvä tuuri. 

Aiempien sukkakirjojen jälkeen tuntuu vähän nololta kertoa, että minulla on nyt myös tämä...

(laitan ihan pienen kuvan vaan..)


Puolustukseksi sanon vaan, että sain tämän lahjaksi 😍

Onhan se nyt tästäkin etsittävä se top -kutonen:
Vasemmalta oikealle
1.Marita Karlssonin Sampo -sukat. Tämä oli oikeastaan aika huvittavaa, koska huomasin vasta sukkakuvan jälkeen, mistä astiasta kuvio oli otettu. Meillä oli lapsuuden kodissa tuollaiset lautaset!  Kaikista näistä sukkakuvista pisti tuo malli ensimmäisenä silmään. 
2. Heini Perälän Pomona -sukat. Tämäkin on ihan tunnettu mallikuvio. Sukkaan on poimittu kuvio useasta sarjan astiasta.
3.Minttu Wikbergin Emilia I -sukat. Tämä astiakuvio on minulle ihan vieras, mutta sukissa erityisen suloinen. 
4.Marita Karlssonin Ali -sukat. Tämäkin on ihan tuttu astiakuvio. 
5. Minttu Wikbergin Köökki -sukat. Tämänkin kuvion muistan noiden suola - yms. astioiden kupeesta. 
6. Niina Laitisen Aurinkoruusu -sukat valitsin ihan siksi, kun ovat nimensä mukaisesti niin aurinkoisen näköiset. 


Edellinen neuletyö on nyt valmistunut, mutta ei vielä kuvauskelpoinen. Kostuttelin sen ja jätin "hautumaan".  Pitkän neulomisrupeaman jälkeen on kiva tarttua taas sukkaneuleeseen, mutta mikä on seuraava työ?  Haluaisin tehdä yhdelle ystävälle paranemissukat, mutta ihan heti ei löytynyt lankaa. Siitä turhautuneena nappasin mietintäneuletta varten ihan perussukkalankaa ja aloin tikutella. 
Uudelleen kävin kaivelemassa lankavaraston läpi ja olinkin löytävinäni eri värieristä harmaita lankoja. Niitä voisi käyttää sukan eri osissa niin, että sävyero ei näy. Sitten muistinkin, että minunhan piti tehdä niitä pikkutyttöjen sukkia, joita oli pyydetty.  Olin ehtinyt jo tulostella pari neulekuviotakin valmiiksi, mutta ne jäävät nyt odottelemaan.  
Yht´äkkiä minulla onkin niin monta juttua "jonossa", että en edes ymmärrä, milloin pääsen näihin uusiin malleihin käsiksi 😆. On tämä neule-elämä ihmeellistä! 

Suhteellisen suloista sunnuntaita Teille Kaikille!

32 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä pullia ja varmasti maistuvia..sanoo hän joka ei leivo pullia :)Suloista sunnuntaita myös sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä pitää uskaltaa yrittää. Poikkeus vain säännön vahvistaa ;D

      Poista
  2. Peukku tuoreelle pullalle!
    Minun ohjeeni 4 kananmunaa ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Sekaan lisätään jauhot, mausteet ja lopuksi voisula.

    Uusin sukkaohjelehti on täynnä toinen toistaan upeampia ohjeita. Suomessa on taitavia suunnitteljoita, taitavia ja vaativia neulojia ja ne langat. Niitähän ei voi koskaan olla liikaa.
    Aurinkoista sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 4 kananmunaa! ja taikinan koko oli??
      Ihan mahtavia on sukkamallit! Kukapa olis vielä isoäidin aikaan uskonut, mitä kaikkea sukkiin voi laittaa. Ennen oli tarvekäyttöä, nyt alkaa olla jo luksusta ;D Eipä silti, kyllä entisaikaiset neulemallitkin olivat tosi kauniita.

      Poista
    2. Kyllä. Vettä johon liotan hiivan.

      Poista
  3. Hei, minullakin on tuo uusi sukkalehti (paksu kuin kirja). Se on niin ihana! Paljon kauniita, ja sitten niitä, joista ei niin välitä, mutta sellaista se aina on.
    Minäkään en Sessen tavoin leivo pullaa, enkä edes periaatteessa pidä pullasta, mutta jos joku laittaisi tuollaisen uunista ulos tulleen tekemäsi rahkapullan eteeni, niin kyllä vain hyvällä ruokahalulla söisin :-D
    Pusuja ja rapsutuksia kiintiökissalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että onko tämä jo kirja, mutta päällä lukee lehti ;) Kaikissa lehdissä ja kirjoissa on aina myös niitä jotka ei niin kiinnosta. Toisaalta ne saattaa myöhemmällä katsannalla ollakin kiinnostavia. Mitä aina kulloinkin toivoo löytävänsä :)

      Poista
  4. Kyllähän sinä näköjään osaat pullia leipoa, joten älä edes harkitse lopettamista.
    Ihania sukkia. Koskahan saisi taas aloitettua nuo sukkahommat?
    Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeus vain säännön vahvistaa! Tai sitten kävi niin, että löytyi vihdoinkin se sopiva resepti ;)
      Sukkailut tulee itsestään, kun alkavat nuo langat kutsumaan :)

      Poista
  5. Ihan herkullisen näköisiä pullia! Tajusin tänään, kun laitoin jääkaapista 'kaikkea' pakkaseen, ettei minun kannattaisi leipoa: siellä on vieläkin pussillinen syömättömiä sämpylöitä!? Ja pöydällä minulle tuotu ISO munkki. Saas nähdä mahtuuko se enää pakastimeen...
    Tuo Novitan uusi lehti, hmm. Itselläni on jotenkin aina sellainen fiilis, etten halua tehdä niitä mitä netti jo pursuaa. En ole tehnyt pyllyttimiä enkä kaarrokeneuleita. Kukin tavallaan. Uteliaana kuitenkin odotan mihin sukkiin sinä päädyt!
    Syksyistä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipomisessa on kyllä vaarana tuo toinen puoli, että tulee syötyä enemmän kuin olis tarvis ;D Minulla vielä nää makeammat leivonnaiset aina himona.
      Nyt on minulla ihan tunkua näissä jutuissa, mitä haluan neuloa, enkä vielä edes mitään näistä kirjoista ja lehdistä. Pinkviiniä lähti eilen tulemaan :) ja pyllyttimet on minullakin neulomatta. Sellainen vois olla kyllä käytössä ihan kiva.

      Poista
  6. Kyllä onkin lokoisa kuva Merristä,voisin ihan vatsa karvoja rapsuttaa kuvasta.
    No niin herkullisia pulliahan niistä tuli..maiskis!
    Arvaa miten minun pannukakulle useimmiten käy...no kirjaimellisesti pannukakku siitä tulee.
    Aina päätän,en tee enää ikinä. Mitäs jos leipasisin joku päivä pullia.
    Iloa aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisun vatsa on niiiin pehmeä :)
      Jokaisella on kai oma kipukohtansa ruuanlaitossa ;D

      Poista
  7. Ihanin kiintiökissankuva ikinä ja ihanaa pullaa. Apua myös tuota sukkamallien ihanuutta. Pakko ostaa tuo lehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lehteä on kyllä niin paljon mainostettu ja etukansikin noin mielenkiintoinen. Paljon on kivoja malleja. Eikös tuo Arabia ole muutenkin aika ikuista, varmaan myös sukkamalleina :)

      Poista
  8. Herkullisen näköiset pullat:) En ole niin pullan ystävä, mutta kyllä tuollainen maistuisi kahvin kanssa.Ja taas niin ihana Merri kuva, hän on niin kuvauksellinen kissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin minäkään pullan valitsen, jos on jotain makeampaa (=juustokakkua) tarjolla ;D
      Merri veteli just taasen monen tunnin tirsat ;D

      Poista
  9. Ihan turhaan podet kyllä pullatraumaa, sillä pullat ovat enemmän kuin herkullisen näköisiä.
    Kauniita sukkamalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeus vahvistaa säännön ;) Haluaisin sellaisia muhkeita, pehmeitä pullia, joita olen saanut muualla. Ovat nämäkin nyt jo parempia, kuin jotkut versioistani ;)

      Poista
  10. Ihan täydellisen näköisiä pullia! <3 Mä en ole leiponut aikoihin pullaa, koska saisin syödä ne yksinäni. Mutta ehkä teen, kun menen seuraavan kerran äiteelle käymään.

    Mä ostin tuon saman sukkakirjan sillä ajatuksella, että nyt rupean neulomaan kirjoneulesukkia. Aloitin yhdet jotain kaksi viikkoa sitten (en kyllä tuosta kirjasesta), enkä ole päässyt edes vielä kantapäähän. :-D Tätä menoa valmistuvat ehkä vuonna 2023. Hiljaa hyvä tulee, tai sitten ei tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipomisen haittavaikutuksia on tietysti tuo runsas syöminen tarjonnan mukaan :) Huomattavasti harvemmin tulee nykyään leivottua mitään, kun ei ole enää lapsia talossa.
      Varsi (varret?) siis jo valmiina! Hyvä, hyvä! Kyllä se siitä hissukseen etenee. Minulla kestää joku neule välillä hirveän kauan ja toisinaan taas syntyy nopeasti valmista. Riippuu vähän siitäkin, miten mieleinen on malli. Joskus on tosi mieleinen aluksi, mutta sitten työn edetessä alkaa joku juttu tympimään.
      Neulomisiloa sinulle!

      Poista
  11. Huh, mitenkäs onkin noin herkullisen näköisiä pullia! Voi voi, en tiedä mitä sanois.
    Kun on vaivana sokeri-, rasva-, lisäaine- ja kananmunakammo ja vielä hiilihydraattikammo, niin hyvin vähäisistä aineksista kuitenkin pitää Joskus vääntää pullaa. Ja ah on nekin ihan hyviä, ainakin tuoreena. Noin 2 dl;n taikinan tein joku aika sitten ja on vielä 2 korvapuustia pakkasessa.
    Joskus sallin itelle jonkun kaupan "pullan", mutta se on rahkatasku ja leivon tietysti jouluksi jotain ja synttäreiksi kakunrääpäleen :))) Tais jäähä viime kesänä mansikkakakkukin tekemättä.
    Että semmonen pullatrauma täällä.
    Ihanat sukat sieltä sitten tulee varmaan ja IHANA Merri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdelle hengelle pikkuinen taikina :) Enpä tehnyt minäkään mansikkakakkua viime kesänä. Ostin mansikoita laatikollisen, mutta ne olivat niin väkeviä, että iletti jopa pakastaa. Saas nähdä, mitä niistä talven mittaan tulee, vai tuleeko mitään.
      Olin niin innoissani noista kaikista malleista, että meinasi unohtua, että minulta pyydettiin kahdet pikkutyttösten sukat. Niitähän tässä on nyt sitten tikuteltu. koon määrittäminen on ihan kamalan vaikeaa, kun ei pääse sovittamaan. Yht´äkkiä on täysin unohtunut, minkä kokoisia voi olla 3 ja 5 vuotiaiden jalat. Minulla on 3 lasta, mutta en muista heidän olleen tuon ikäisiä ;D

      Poista
  12. Maukkaan näköisiä pullia. Uskallat varmaan toistekin, nyt kun ovat omastasikin mielestä "mukiinmenevät". Minä en hallitse hiivaleivonnaisia. Piirakoita teen, makeita ja suolaisia, kun niihin laitetaan leivinjauhetta. Unelmani on, että oppisin leipomaan sämpylöitä, ja nimenomaan hiivasellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko se sittenkin tuo hiiva- aiheinen juttu, joka vänkää vastaan! Minun sämpylätkin on sellasia, että tuoreena hyviä, mutta pakastimen jälkeen sittasia, kuten yksi meillä käynyt vieras sanoi ;)
      Kaikenlaista muuta voi kyllä leipoa ihan hyvin. Juustokakkuja.... ;D

      Poista
  13. Vai et muka leivo??? Merrikin on ihan reporankana moisten tarjoomusten jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on vaan niin järkyttynyt: taasko tuo ihminen yrittää tehdä pullaa ;D

      Poista
  14. Sinäkö et mukamas osaa leipoa pullaa...? Hyvän näköisiä ja ihan varmasti myös hyvän makuisia. Siis osaat leipoa!!! Minä leivon aika paljon, mutta pullaa harvemmin. Maku on mielestäni ihan hyvä, mutta ulkonäkö kaikkea muuta. Hyvin ovat kelvanneet. Pullataikinaan en ole rahkaa laittanut, vaikka rahkasta tykkäävänä tyrkkään sitä monenlaisiin paikkoihin.
    Tuo Novita uusi sukkalehti on saanut aikaan melkoisen somemyrskyn. Ihmisiä ärsyttää, kun julkaisussa on kuulemma niin paljon virheitä. Onkohan julkaisun kanssa tullut liian kiire, jolloin virheitä ei ole ehditty ajoissa tarkastaa ja korjata?
    Rapsutuksia ihastuttavalle kiintiökissalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin osata tehdä sellaisia muhkeita, kuohkeita pullia. Minun versioista tulee aina tuollaisia vähän "matalampia" ;D Kyllä näitäkin syö ennen kun selkäänsä ottaa. Ainakin tuoreeltaan.
      Ahaa.. no pitääpä sitten neuloessa katsastaa sillä mielellä, että ei kaikki pidä paikkaansa. Minua ärsyttää nuo lehdissä olevat virheet, jotka kyllä korjataan. Nimittäin seuraavassa lehdessä. Joskus taas ohjeet ovat sellaisia, että pitäisi osata lukea suunnittelijan ajatuksiakin. Eri lehdissä samat asiat ilmaistaan hieman eri tavoin. Etenkin kantapäiden kanssa olen tuntenut usein suurtakin tuskaa ja päätynyt lopulta omaan tyyliin.
      Mikähän muuten voisi olla seuraava sukkalehden aihe? Tulee mieleen ainakin sukat tieliikenne aiheesta, riimut ja sukat, lääketeollisuus ja sukat :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!