keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Niitä, näitä ja etenkin noita

 Mitään hirveän ihmeellistä ei ole ehtinyt tapahtua.  Olen mielissäni siitä, että olen hiljalleen saanut siivoukset sille mallille, että imuri on jo kannettu yläkertaan ja askarteluhuoneen siivous lähestyy....  Siellä on 2 huonetta, joista tyhjemmästä aloitan. Aloin tietysti ensimmäisenä miettimään, mitä voi hävittää kokonaan. Tässä on hyvänä apuna  netin annetaan -kirppis, eli Roskalava.  Välillä vähän kirpaisee laittaa annetaan osastolle juttuja, joilla on selkeästi jotain arvoa.  Joskus yritän ensin laittaa kirppisilmoituksen. Harvoin kuitenkaan mitään menee ja siirrän tavarat sitten sinne annetaan puolelle.  Näin pääsin äskettäin eroon puolikuntoisesta jalkalampusta, kissankuljetuskorista, vaatetelineestä ja kohta myös isosta viuhkasta.   Käsityölehtiäkin olen karsinut vanhimmasta päästä ja aion antaa niitä eteenpäin.  Huomaan pystyväni antamaan monia asioita pois, mutta joistain asioista en näytä luopuvan millään. Viimeksimainittuihin kuuluvat mm. ne roinat mitä näytin tuossa taannoin, eli askarteluhuoneen näitä-saattaa-tarvita -tavarat. 

Minulla on vähän sama fiilis siivouksen suhteen, kuin Maialla. 



Sam ei myöskään innostu siivouksesta. Se on aivan järkyttynyt koko ehdotuksesta. Merri kyllä osallistuu, kunhan vaan saa livottua ruuanjämät huulistaan. 


Ulkona olen parina päivänä touhunnut siivoten kesää pois. Vajan sain järjesteltyä, että sinne taas mahtuukin jotain. Sieltä myös tavaroita lähti hävitykseen.  Pienoiskasvihuone mahtui kokonaisena varaston perukoille ja toimiikin nyt oivana kevyttavaroiden säilytystilana.   Kukkasipulit sain istutettua. Niitä oli sitten lopultakin niin paljon, että en meinannut keksiä mihin niitä upottaisi. Talon seinustalle menivät viimeiset.  Meillä on Merrin kanssa yhteinen  harrastus: toinen piilottaa, toinen kaivaa 😁

Ulkona on mukava touhuta yhdessä.Tässä kuvassa kyllä näyttää siltä, kuin joku olisi isommilla asioilla 😂 Ehkä se kuitenkin vaan miettii, miten hieno keksintö oli keväällä laittaa tuo rei´itetty kansi vesipytyn päälle. Vesi meni rei´istä pyttyyn, eikä kissalla ollut hukkumisvaaraa. 


Lasivitriini pihalla sai uudet sisusteet. Vähän pelkistetyt, mutta syksyisemmät.  Olisi pitänyt tuo vitriinikaappikin kesällä hioa ja maalata, kun niitä talomaalejakin olisi vielä jäänyt tuulimyllyprojektin jälkeen.  Tekemättä jäi, mutta ensi vuonna uusi yritys. 




Neuleet etenevät hitaasti, eikä valmista vielä ole.  Meneillään onkin nyt vähän isompia juttuja, joiden valmistuminen on hitaampaa.  


Onhan tähän laitettava vielä kuva uusimmasta hankinnastani.  Näin yhdellä asiakkaalla töissä tämän tyylisen rullan, jonka ajattelin auttavan selkävaivoihin. Selkä on ollut viime aikoina erityisen ikävä ja olenkin joutunut ottamaan vähän järeämpiä lääkkeitä, jotka vievät edes osan kipuilusta pois. 

Kokeilin näitä rullia vasta eilen, mutta en ihan sisäistänyt miten niitä pitäisi käyttää.  Pitänee vielä netin syövereistä etsiä vinkkiä.  Oletko sinä tällaisten rullien käyttäjä?  Mitä vinkkejä sinulla olisi?

Merrilläkään ei selvästi ollut mitään hajua näiden toiminnasta. 


Minulla alkaa olla niin paljon jumppa- , venyttely-, lihashierontalaitteita, että voisin alkaa järjestää jonkinlaista ryhmätoimintaa meillä kotona 😊 Vähän hämmästyttää, miten vähän näistä on hyötyä tuolla kaapeissa. 

Kohottavaa keskiviikkoa teille kaikille!

28 kommenttia:

  1. Ihan ekaksi mainitsen, ettei minusta ole apua noiden rullien suhteen. Keksisin niille todennäköisesti vain yhden käyttötarkoituksen ja se liittyy jotenkin pölyyn...😁
    Mä niin komppaan sua noiden tavaroiden hävittämisen suhteen! Mulla on nyt yksi jätesäkillinen (ehjiä) vaatteita, mutta en vielä tiedä, mitä sille säkille teen. Tuntuisi väärältä heittää niitä roskiin, mutta ei niitä kukaan tule täältäkään hakemaan. Raivaaminen pysähtyi muutenkin viikonloppuna, mutta jatkuu jossain vaiheessa. (On se Rovaniemen reissukin piakkoin..)
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissahan on nuo aukot keskellä, joihin voi pölykoirat ryömiä ;D
      Välillä hommat pysähtyy ja sitten taas saavat vauhtia toisella kertaa. Mukavaa reissua sinulle. Toivottavasti äitisi voi jo paremmin.

      Poista
  2. Olet ahkeroinut. Kaikkea turhaa sitä kertyy kaappeihin ja huoneisiin ajansaatossa. Muutamana päivänä olen myös yrittänyt karsia turhaksi käynyttä pois. Noin se on osan jättää kun ei raaski ainakaan tällä hetkellä luopua.:)

    Ihania kisuliini kuvia. Sami näyttää mouruavan, taitaa häntä viuruta villisti.☺️

    Mukavaa syksyistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voin jo riemuita siitä, että nuo huoneet on siivottu! Ihan mahtava tunne kun ovat niin kauan olleet rempallaan, eikä askartelupöydällekään ole mahtunut mitään tekemään.

      Poista
  3. Huvittaa ihan nuo liikuntavälineet, hirmu hyviä. Kumma vaan kun ne liikkuu sinne kaappiin niin helposti.
    Näyttävät sellaisilta, ettei ole harmainta aavistustakaan miten niitä oikeasti käytetään.
    Mulla on jumppapallo ollut nyt esillä. Sitä pidän sohvalla istuessa jalkojen alla, sitä sitten jaloilla pyorittelen. Sekin oli vuosia kaapissa, sinne menivät myös jumppakuminauhat viime vuonna.
    Ei nämä vaivat ole vanhetessa (mulla ainakaan) herkästi poislähtevää sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää laittaa tavaraa hävitykseen, että saa nää jumppa- ja venyttelyvälineet mahtumaan kaappiin ;D Minullakin on jumppapallo jossain, mutta olen ajatellut sen vievän niin paljon tilaa, että on jäänyt unohduksiin. Sekin olis kyllä hyvä selän venytykseen... Sen päällähän voi myös istuskella, jolloin selkälihakset vahvistuu. Ja onhan minulla tuo kuminauhakin ;D

      Poista
  4. Maian ilme kertoo kaiken! :-DD

    Hittolainen, pitäisi itsenikin alkaa siivota parvekkeelta kesää pois. Viime talvenahan meillä oli kesä parvekkeella läpi talven, kun kaikki (paitsi riipputuoli) jäi niille sijoille, kun "ajattelin katsoa, miten matot yms. selviävät yli talven"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo Maian siivousilme on niin minua kuvastava ;D
      Olen oikein ylpeä itsestäni, kun sain kerrankin näin ajoissa suurimman osan pihavermeistä kerättyä pois.
      Ja arvaas mitä??? Nyt nuo yläkerran huoneetkin on siivottu! Hyvä minä! Ihan mahtihienoa!
      Nyt alkaa varmasti hirveän aktiivinen askartelu, kun huone siivottu. Sehän oli syynä siihen, ettei saa mitään askarreltua.... ;)

      Poista
  5. Minulla on tuommoinen paksu rulla. Sillä on hyvä rullailla selkää, rintakehää, reisien sivuja eli rulla maahan ja makaamaan päälle, sitten rullailla itseään edestakaisin sen rullan päällä. Saa faskiat käsittelyä. Ryhmävoimisteluna rullailutunnin lempinimi on kidutus. Sitten, kun makaa selällään pitkittäin rullan päällä, saa oikaistua päätetyöskentelyssä (ei neulomisessa, ei) jymähtänyttä yläselkää ja venytettyä rintalihaksia. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista yritin rullan kanssa säätääkin. Tuntui vaan ihan kuvittelulta tuo vaikutus. Ainakaan selkäkivut ei heti ekalla kerralla lähteneet ;D

      Poista
  6. Minunkin pitäisi siivota tavaroita pois, niitä on kertynyt liikaa, etenkin kun on aika pieni asunto . Kuluneen vuoden aikana olen lähinnä tyhjentänyt vaatekokoelmaa, ja annoin monen monta pussillista liian pieniä vaatteita eräälle järjestölle. Joistain vaatteista oli vaikeaa luopua, mutta tajusin viimeinkin etten enään ikinä mahdu siihen kokoon.
    Aivan ihania kissavieraita sinulla ja Merri aina yhtä ihana. Tsemppiä selkävaivoihin, olenkin jossain nähnyt tuollaisen rullan ja miettinyt mihin sitä käytetään.No nyt selvisi. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä onkin, että vaatteet kutistuu kaapissa? Moni "arvokas" asia on lopulta vain itselle sellainen tunnepohjainen, eikä lopulta edes niin arvokaskaan.
      Selkävenyttelyt vaatis sellaista pitkäjänteistä toimintaa, mitä minulta ei nyt taas tällä hetkellä tunnu irtoavan.

      Poista
  7. Ikkunat pitäisi pestä, edes ulkopuolelta. Joskus vaihdoin verhotkin syksyllä, mutta en taida viitsiä. Sinulla on hyvin lähtenyt syyssiivous käyntiin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivous on niin hyvällä mallilla, etten osannut edes toivoa aiemmin. Aikamoista tervaa oli aloittaminen, yksi huone kerrallaan. Ikkunat sain pestyä niistä huoneista, joista aioinkin. Keväällä otan sitten kaikki. Verhojen vaihdon jätin vielä myöhemmäksi. Tykkään niin meidän olkkarin kesäverhoista, että en raaskisi vielä vaihtaa niitä.
      Yläkerta on nyt siivottu ja on ihan mahtava tunne, kun askarteluhuoneessa on tilaa tehdä jotain.

      Poista
  8. Ai, siivousta, sitähän ois aina! Mulla on tuommonen pitkä jumpparulla, jonka päällä voi makoilla tai rullata. Turhan harvoin sitä tulee käytettyä, vaikka on aina esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ois tosiaan aina ;) Siivouksen jälkeen voi aina jonkin aikaa leikkiä, kuin sitä ei oliskaan.
      Pitäiskö viedä tuo rulla sänkyyn ja nukkua sen päällä yöt ;D

      Poista
    2. Siihen on piikkimatto :D En tiijä onko terveellistä nukkua koko yö piikkien päällä, joskus teen niin.

      Poista
    3. Onhan mulla tietysti sellanenkin ollu ;D Taisin sen joskus lopulta antaa jonnekin.

      Poista
  9. Minulla ja Maialla on samanlaiset fiilikset siivous- ja järjestelyhommista :D :D :D Pakkohan niitä on välillä kuitenkin tehdä, vaikka ei yhtään huvittaisi. Joskus voi käydä niin, että pääsen vauhtiin ja silloin tulee tavaraa raivattua ihan urakalla. Yritän hankkia mahdollisimman vähän mitään, jotta ei koko ajan tarvitsisi olla miettimässä, että mihin tavarat säilöö ja mistä hankkiutua eroon. Jotenkin sitä kuitenkin kertyy kaikenlaista. Yllättävän hyvin toimii kyllä nuo somen annetaan ilmaiseksi palstat. Sama kokemus minulla, että myymisen suhteen on heikompaa, eikä minulla hermo ja aikataulu veny myymisen säätämiseen kaikkine kyselyineen ja jatkuvasti peruuntuvine noutoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista säätämistä on tosiaan tuo myymisasia usein. Samoin tuppaa kyllä välillä olemaan tuon antamisen kanssa. Kysynkin aina, että voiko laittaa haettavan tavaran meidän terassille, josta sen voi hakea omia aikojaan. Aikataulujen sopiminen on ärsyttävää.
      Jostain sitä tavaraa vaan aina siunaantuu ;)

      Poista
  10. Kyllä ne yläkerran huoneetkin saat kohta siivottua. Hommahan on jo aloittamista vaille valmis. Sääli kuitenkin selkääsi sen verran, ettet kipeän selän kanssa liiaksi rehki. Vähän samat fiilikset minullakin monesta laitteesta, että niiden hyöty on aika vähäinen kaapin perukoilla. Jospa noille rullille keksisit kuitenkin ihan oikeasti käyttöä ja niistä olisi apua selkävaivaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ne on itse asiassa siivottu :D Mahtavaa! En ole silti ehtinyt siellä mitään askarrella, vaikka sitä juuri toivoin. No ehkä sitten, kun sellainen hetki koittaa.
      Kyllä tässä pitää vielä vemputella noita rullia, jos niistä iloa ois. Tällä hetkellä on sellanen olo, että ihan mitä vaan pitäis kokeilla, mistä vois olla apua.

      Poista
  11. Oletpas ollut taas ihailtava aktiivinen... Meillä siivoushommiin tarttuminen vaan venyy ja venyy, sekä ulkona että sisällä. Kesä oli niin työntäyteinen, että nyt tekee mieli vaan huilia. Selkäjumeja on minullakin ja rullia olen kokeillut, mutta suurimman avun olen saanut kalevalaisen jäsenkorjaajan vastaanotolta. Sitä suosittelen kaikille, joilla on jumeja tai virheasentoja kropassa. Kalevalainen jäsenkorjaus voi kuulostaa hömpältä, mutta ei sitä todellakaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon taas -sanan voi jättää pois ;D Inhoan siivoamista. Silti joskus on pakko ja sen jälkeen on aina ihanaa, kun on saanut itsensä väkisin liikkeelle ja paikat on edes jonkinlaisessa kunnossa.
      Olen käynyt kalevalaisellakin joskus, mutta uutta sopivaa korjaajaa en ole löytänyt sen jälkeen, kun edellinen muutti toiselle paikkakunnalle. Tuo pitäisi varmaan taas toteuttaa ja voisi ehkä vähän auttaakin. Hierojalla käyn kuitenkin säännöllisesti.

      Poista
  12. Olen ulkoistanut imuroinnin Vanhalle herralle. Se niin kerran kehui uuden imurin keveyttä. Antaa palaa vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista vinkeistä ja vihjauksista on otettava kiinni! Toisaalta on aina myös muistettava miettiä, mitä suustaan voi päästää, tai voi joutua hommiin ;D

      Poista
  13. Ihan on samanlainen siivousilme ja -into siellä kuin minullakin :) Kukkasipulitkin odottavat vielä varastossa, josko tässä joku päivä saisin ne upotettua multaan..
    Ja selkärullaa olen joskus kokeillut. Käskettiin olla lattialla selällään ja tällainen yläselän alla poikittain ja välillä pitkittäin selkäranvgan alla. Enemmän taisi tulla selkä kipeäksi. En varmaan osannut oikein käyttää.
    Kauniita syyspäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän köykäisin tuloksin olen rullaa käyttänyt. Tuntuu jotenkin pahalta, kun se on selän alla.
      Nyt olen siivonnut koko talon (itselleni riittävällä tuloksella), paitsi sauna on vielä pesemättä.. Nyt alkaa jo huolettaa, että kohta on aloitettava alusta :0

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!