tiistai 30. maaliskuuta 2021

Päiväunelmointia

 Arvatkaapas mitä täällä on tapahtunut?! 

Minä vetelin kaikessa rauhassa päiväsiestaani sohvan päällä, kun kuului kamala kiljaisu! Niskavillat ihan nousivat pystyyn, kun kesken unien herätettiin tuolla tavalla. 



Syykin selvisi nopeasti: meille oli pesiytynyt valtava rotta!  Se oli varmaan haistanut tuon leluni, jonka sisään mamma oli laittanut kissanminttua. Siinä on aika vetävä haju, vai mitä? 


Rotta osasi piilotella ties missä. Aina kun olin pääsemässä sen kimppuun, se luikahti piiloon. 


Tässä kohtaa olisin kyllä saanut sen, mutta päätin teroittaa kynteni ennen käyttöä. 


Sillä aikaa rotta oli livahtanut taas piiloon.  Kyllähän minä sen näin. Annoin sen luulla, että se on turvassa....


Nyt se onneton rotanhännäkäs yritti ryöstää ruokani!  Minäpäs olinkin jo ehtinyt syödä sen itse! 
Sanoin rotalle, että odotetaan vähän aikaa, niin mamma tulee antamaan lisää ruokaa. Minulla oli tietysti ajatuksena lihottaa tuota rottaa ....


Kiinni jäit! 



Herkkänahkaisille lukijoille tiedoksi, että eihän tämä ollut mikään oikea rotta.  En tehnyt siitä myöskään paistia.  Minulla sattuu olemaan vilkas mielikuvitus. Se on kissan paras huvitus. Lisäksi tietysti tuo ihastuttavan hajuinen rotanhäntä, jonka mamma oli kastanut kuivaan kissanminttujauheeseen. 

Hei Kamut! Laittakaahan viikset väpättämään! Terveisin Merri

30 kommenttia:

  1. Voihan kissanminttujauhe! Kaikkea sitä ihminen oppii kissalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko käyttää leipomisessa? Ei ole varmaan testattu ihmiskokein ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. En viitsi panostaa täydellä lihasvoimalla, kun näen että kyseessä on vain mauton kopio. T: Merri

      Poista
  3. ostin lidlistä meille liikkuvan rotan joululahjaksi ei kiinnostanut.lapsenlapsi osti minulle tuollaisen pitääpä kokeilla kissalle kiinnostaako ollenkaan.ei ainakaan sohvanreunalla.sillä on jo kissa kaveri ja koirakaveri,ne on jo aika muussina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan kiinnostanut liikkuvat hiiret. Ei myöskään roiskuvat kalat. Niissä on kyllä jotain epäaitoa! eivät ainakaan haise oikealle! Rehellisyyden nimissä minua kiinnosti tässä rotassakin vain tuo kissanminttuun kastettu häntä ;D t:Merri

      Poista
  4. Sinulla Merri on ollut mielenkiintoista touhua siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset luulevat aina, että minulla on tylsää (ja niinhän minulla välillä onkin). Sitten ne yrittävät keksiä jos jonkinlaista viihdykettä. Sitä viihdyttämistä on kyllä mukava seurata. T: Merri

      Poista
  5. No mutta olisit edes näyttänyt miten rottiin suhtaudutaan 😸 - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä näytinkin. Mamma otti siitä videon. Tuollaiset hommat hoidetaan ihan yhden tassun kynnellä! t: Merri

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Voin kertoa salaisuuden...mamma pelkää tätä, vaikka se on lelu ;D t: Merri

      Poista
  7. Jeee huikee tarina ja kuvitus🤗🐀🐱. Niin tuttua puuhaa täälläkin nämä pitkä häntäiset kissojen kamut🐀.
    Niitä viskellään ja retuutetaan..hauskan näköistä.
    Kiitos ihanasta ilta sadusta,just oon sänkyy kellahtamassa. Tarinassa oli onnellinen loppu❤
    Merrille silityksiä,hyvä saalistaja🤗🐱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi mukavaa, jos nämä leluhiiretkin vähän antaisivat minulle haastetta, mutta kun eivät hievahdakaan. Kesällä pääsen vahtimaan naapurin aidan alustaa, sieltä sain kerran oikean hiiren! Nyt tuo paikka on vielä lumen alla. t:Merri

      Poista
  8. Voihan rotta!
    ihana postaus!Sinä se osaat...
    Mutta tulin sulle toivotteleen okein hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma yrittää viihdyttää minua, mutta samalla se viihtyy itsekin! ;D
      Hyvää pääsiäistä sinullekin! t: Merri ja Sartsa

      Poista
  9. Väinöä naurattaa tuo Merrin touhu..hauska veijari ..vain 😻 Merri teroittaa kyntensä ennen rotan/hiiren pyydystämistä....varma kun on otteissaan...ei hötkyile.
    huiskautukset paksulla ketunhännällä ..täältä..terassilta 🐕 (emäntäni sanoo häntääni ketunhännäksi ,kun valkoin tupsu hännänpäässä:)🐾🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin jo hetken, että olet Väinö pyydystänyt ketun! Onko siellä näkynyt kettuja? Onko ne julmia? Ihmiset varoittelee minua aina ketuista, kun ne kuulee, että näillä kulmilla olis joku sellaisen nähnyt. Ne kuulemma vetelee tällaisia kissoja aamupalaksi! Olen kuitenkin alkanut hioa karatekataitojani, jos kuitenkin sattuisin sellaiseen ilkimykseen törmäämään.
      Heikut sulle Väinö, sekä kiitti vielä Liisa -täti siitä oranssista kalasta. Hyppelen sen kanssa välillä vieläkin! t: Merri

      Poista
  10. Se on melkoista menoa ja meininkiä, kun taloon tulee kissanmintulle tuoksuva rotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tiennyt rotta, että ei kannata kissanmintussa käyskennellä ;)

      Poista
  11. Voi voi tuota rottaa;D Tosi kivasti kerrottu Merrin rottalelusta:)
    Minähän syötän näitä meidän talon takana ja puistossa asuvia kissoja, ja kun meidän talossa on muutamia kissanvihaajia, niin selitykseni on että ilman kissoja meillä olisi rottia. En kyllä ole nähnyt onneksi yhtäkään rottaa, mutta kun asuin Venezuelassa, niin iltaisin,kun yhden pääkadun markkinakojut oli purettu, ja paljon roskia siellä, niin rottia näkyi reilustikin, ja se oli huii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rottia taitaa tosiaan olla kaikkialla, missä vaan syötävää löytyy. Sitä ei edes uskoisi, ennen kun näkee. Näin kerran yhden kuolleen meidän työpaikan autohallissa. Siellä on roskishuone ja varmaan enemmänkin rottia. IIIK! Ei ole tullut sitä ennen edes mieleen ;)
      Kissa on siitä merkillinen eläin, että sillä on niin selkeästi tykkääjiä ja inhoajia. Harva on ihan neutraali. Siksipä meidän kissa on aina valjaissa ja narussa pihalla, tai sitten omassa häkissään. Naapurit ei ilahtuisi kissasta. Kerran jo luulivat, että meidän kissa kyttää heidän lintulaudan alla, kunnes huomsivat, että eri värinen. Suunnittelivat loukuttavansa sen ja vievänsä eläinsuojeluyhdistykseen.. Aika kiva olisi huomata naapurin vieneen kissasi pois... Olis naapurisopu aika kaukana siinä vaiheessa. Mutta parempi pysyä väleissä ja kissa narussa.

      Poista
  12. No, niin. Siellä on taidettu lukea Hannu ja Kerttu satua ihan urakalla, kun mieleen juolahti rotan lihottaminen ennen paistiksi pistämistä. Onneksi on hyvä teroituspuu, jossa saa työkalut teräviksi ennen käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Mamma lukee minulle aina iltasadun iltaisin. Viimeksi juuri tuo Hannu ja Kerttu ;D
      T: Merri
      P.S. Ketähän nekin mahtoi olla...jotain ihmisten juttuja varmaan ;D

      Poista
  13. Voi Merri! Onpas sinulla ollut jännä päivä, kun moinen otus on pesiytynyt nurkkiin. Mutta se minun täytyy nyt, Merri, paljastaa, että et näytä yhtään pelottavalta saalistajalta vaan ihanan suloiselta karvapallerolta. ;-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on vain harhaa. Tiukan paikan tullen varmasti jo näytänkin saalistajalta. t:Merri

      Poista
  14. Rotta parka! On se hyvä, että Merri pitää vahtia. Ja on upeaa, kuinka on malttia odottaa ja katsoa, että paisti vain kasvaa. Hyvä Merri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma tuossa ihmettelee, mistä tänne meille edes rotta on voinut päästä ja onko niitä kenties enemmänkin... Se ei uskalla kohta enää nukkuakaan. t: Merri

      Poista
  15. Tokihan Merri olisit saanut tuon rotan salamana kiinni, mutta kivempi oli varmaan vaania ja jahtailla tuolleen pitkän kaavan mukaan :).

    Ihanaa pääsiäistä sinulle Merri ja samoin emännällesikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuan kanssa on aina leikittävä! Paitsi nappuloiden. Ne on syötävä rauhassa.
      Samoin sinulle! t: Merri

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!