torstai 24. joulukuuta 2020

Tunnelmallista joulun aikaa!


 Haluan kirjoittaa teille kaikki joulukalenterini ihanat mietelauseet ja lausahdukset. Joulukalenteri, jollaista minulla ei ollut, ja jonka posti toi minulle blogiystävältä ennen joulukuun alkua. On ollut mukavaa avata päivittäin luukku aamukahvin ääressä ja lukea sen alle kirjattu teksti.

 Positiivareiden joulukalenteri. 


Tee suurista ongelmista pieniä ja pienistä ongelmista tyhjää ilmaa.

Hyvä teko ei jää tänäänkään ilman palkintoa.

Se on niin vaikeaa, kun on pakko ja niin helppoa kun haluaa.

Ihailemalla opimme enemmän kuin arvostelemalla.

Moni elämässään onnistunut on kasvatettu aamiaispuurolla.

Ei ihmeitä pidä hämmästellä, niitä pitää odottaa.

Elämässä pitää olla aina toivomisen varaa.

Nyrkin sisällä ei ole mitään, avattu kämmen kannattelee koko maailmaa.

Puolet elämän iloista on löydettävissä pikku asioista, ohimennen siepatuista.

Miksi menisit etsimään, mene löytämään.

Kun ammennat tähtitarhasta, heitä sanko korkealle.

Olet aina tervetullut, kun jätät huolesi kotiin ja otat hymysi mukaan. 

Päivänvalo se osaa pilkistää pienestäkin raosta.

Onnellisen elämän salaisuutena ovat jatkuvat pienet ilot

Jos karkit olis vaikka terveellisiäkin, niin mä tykkäisin niistä kummiskin.

Pienten asioiden aamukasteessa sydän löytää päivänkoittonsa ja virkistyy.

On olemassa ovi, josta onni voi käydä sisään. Sinulla on avain. 

Puhu onnesta. Mikään tie ei ole läpeensä kuoppainen.

Ole iloinen lahjoista elämän suomista, rohkein mielin, hymyillen, katso alkanutta päivää.

Tärkeintä ei ole pitkälle pääseminen, vaan lähelle tuleminen.

Enkeli osaa lentää ja lintu ja kuka vaan kunhan on siivet sydämessä ja tuuleen uskaltaa.

Usko aina parasta jokaisesta; se säästää niin paljolta huolelta.

Hyvä omatunto on kuin yhtämittainen joulu.

Kukaan ei niin köyhä, ettei jaettavaksi ystävällisyyden lahjaa. Kukaan ei niin rikas, ettei sitä tarvitsisi.



                                                💖Hyvää joulua rakkaat blogiystävät! 💖

                                                             Toivottavat Merri ja Sartsa

30 kommenttia:

  1. Hyvää joulua sinulle ja ihanalle merrille!

    VastaaPoista
  2. Mau'u paljon herkkuja Merri! Ja hyvää joulua sinne kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Minulle tulee tänään varmaan Maia ja Sam kylään, ehkä Ruut-koirakin...

      Poista
  3. Hyvää joulua teille! Aion ottaa esimerkkiä ja heittäytyä pötkölleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Jokke!
      Pötköllään tulee selkä kipeäksi, minä olen jo kokeillut ;D

      Poista
  4. Joulun paras pakkaus:
    Rauha sekä Rakkaus.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  5. Hyvää joulua teille kaikille ❤

    VastaaPoista
  6. Hyvää Joulua!,🎅😻
    Sinulle ja Merrille!
    ja Iso KIITOS ! blogiystävyydestäsi 🤗🧡
    .."voi tuota ihanaa Merrin joulu-kravattia"
    ..Väinö huutelee Lämpöisiä terveisiä Merri-killille 😺🧡🎅🐶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan,Toivottaa pitää Koko perheelle!..
      Hyvää Joulua!🎅🤶😺

      Poista
    2. Kiitos samoin teille kaikille❤

      Poista
  7. ❤❤Hyvää Joulua koko perheellesi❤❤

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua teille.
    Merriä pitää ehdottomasti ahkerasti rapsuttaa ja kuljetaa matolla tms. mistä se tykkää. Usko rrrrakastaa masusta rapsutamista, just tuollaisessa asennossa se sitä aina kerjää.

    VastaaPoista
  9. Joulu on herkkää hiljaisuutta,
    joulu on ihmettä aina uutta.
    Joulu on valoa kynttilän,
    loistetta tähden välkkyvän.

    Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvää ja maukasta joulua! ♥

    VastaaPoista
  11. "Jos karkit olis vaikka terveellisiäkin, niin mä tykkäisin niistä kummiskin." Mitenkäs tämä nyt kolahti???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli minustakin aika yllättävä luukku 😂

      Poista
  12. Tunnelmallista ja rauhaisaa joulun aikaa teillekin T: saukkis

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!