perjantai 18. joulukuuta 2020

Toisinto valoliinasta

 Johan alkaa joululaatikko kelvata Merrillekin, kun se nostettiin sohvalle sen oman  sohvanurkkauksen viereen. Välillä se on nurkkauksessaan, välillä se siirtyy "viilentymään" laatikkoonsa.  Välillä se vain odottaa, että laatikko lähtisi liikkeelle. Lentävä laatikko on mukava!


Koska valokaapelia ei löytynyt, päätin kokeilla tuota valoliinaa vielä toisenlaisesta valonauhasta. 


Virkkasin ketjusilmukkalenkkejä ja kiinteitä kerroksia vuorotellen. Valopiuha oli mukana joka toisella kerroksella ja välikerrokset pelkällä langalla. 
Tämä toimii pattereilla ja siinä on ajastin. 


Lanka on Novitan Hohde -lankaa. Kulutus 30g.  Salamavalon kanssa se näyttää tältä. 


Kuvittelin sen hohtavan myös valojen sytyttämisen myötä, mutta lopputulos on tämän näköinen.  Tuota heijastavaa hohdetta ei näy lainkaan.  Huono lankavalinta. 


Liina valmistui askarteluhuoneessa istuen melko nopeasti. 
Merri löysi itselleen sopivan paikan odotteluun. Näköjään peruslaatikkokin käy, ei tarvitse olla joulusisustusta...


Arttuakin käytiin moikkaamassa tuossa yhtenä päivänä. Artulla nousee korvat pari senttiä juurestaan jo pelkästä Merrin nimen mainitsemisesta. Se tykkää kovasti Merristä.  Jopa niin kovasti, että meinaa pulpahtaa turkistaan, kun on niin innoissaan. 



Merri oli asiasta tätä mieltä.  Kuljetusreppuun meneminen ei ole Merrin mielestä parhaimpia asioita elämässä.  Sinne päästyä on tilanne aivan rauhallinen ja se harvoin edes maukuu matkalla.  Kun vetoketjun avaa, se yleensä poistuu heti omille teilleen. Nyt oli kuitenkin syytä jäädä reppuun kuuntelemaan ja katselemaan, mihin tuo Artun innokkuus lopulta johtaa.  Välillä, kun Arttu käänsi selkänsä, Merri pujahti sohvan alle pienestä rakosesta. Sielläkin oli sen mielestä erittäin viihtyisää. Jopa niin viihtyisää, että sitä oli vaikea saada sieltä pois kotiin lähtiessä.  Nyt reppuun asettuminen tapahtui kuitenkin hyvin mieluisasti.  Kotona oli taas rauha maassa ja Merrilläkin hyvä tahto. 

Arttu -parka joutui ihmettelemään koko vierailun ajan, miksi Merri ei tule leikkimään. 


Töissä kuuluu kummia. Kutsurahoja on nostettu ja ylityökorvauksia myös. Tämä siis vain joulukauden ajan, eli hieman yli vuoden vaihteen. Työnantajat ovat reagoineet ympäri maata näin, kun valmiuslakia ei ole määrätty (onneksi!).  Hyvä että asiaan on reagoitu näin.  
Toivottavasti ollaan silti kaikki terveitä ja päästään töihin silloin, kun aika on. Vajausta kun tuntuu olevan silloinkin.  Pahin skenaario on aina se, kun joutuu itse olemaan töissä  kun useampi on sairaslomalla.  Samat työt jakaantuvat silloin kuitenkin sille porukalle, joka on töissä. 
Olisi kiva antaa asiakkaillekin rauhallista joulunaikaa 💖

Pullavaa perjantaita kaikille!


24 kommenttia:

  1. Sepä ois näky, kun koira pullahtas ulos turkistaan :)

    VastaaPoista
  2. Enpä ole ikinä nähnyt tuollaisia valoliinoja, on mennyt jotain ohi viime vuosina.
    Ihania kissoja, ihan "käyp katteeks". Kaikilla on kissoja ja/tai koiria...
    Onpa hyvä kuulla, että työnantaja tajuaa myös maksaa lisää, jos tulee tarvetta kutsua lisä/ylitöihin. Tietysti toivotaan että pyhien tullen olis myös terveyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tämä yksi kissa ja loput eläimet on aina hoitokissoja tai kyläilykoiria ;) On kyllä kieltämättä ihanaa päivittäin huomata, että meillähän asuu kissa! Lapsena meillä ei ollut lemmikkejä, yhteen muutettua oli kissa muutamia vuosia ja sitten pitkä väli ilman.
      Toistaiseksi lisätyön tekijöitä on löytynyt jonkin verran ja hyvä että se huomioidaan palkassa. Työ on kuitenkin raskasta.

      Poista
  3. TV1:n Prismassa oli toissaviikolla ohjelma koirista ja kuluneena keskiviikkona kissoista. Koirat haluavat miellyttää ihmistä, kun taas kissat vähät välittävät ihmisen mielipiteistä. Ilmeisesti Merriä ei kiinnostanut, hyppääkö Arttu karvoistaan vai ei.
    Hoitajat ovat palkkansa ja korvauksensa ansainneet. Äidilleni tehtiin toissapäivänä koronatesti, sillä hänen luonaan käyneellä kotihoitajalla epäiltiin olevan korona. Äidin tulos on negatiivinen, mutta nyt hän on karanteenissa. Ilmeisesti osa hoitajista on myös karanteenissa, sillä äidin käskettiin ottaa itse lääkkeensä. Ongelmallista siinä mielessä, että äidin lääkitystä on valvottava, koska hän tuppaa sooloilemaan lääkkeidensä kanssa. Miten ihmeessä kotihoitajat voivat välttää korona-altistuksen, kun joutuvat ravaamaan monien eri ihmisten kodeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri oli kyllä sen näkönenkin koko vierailun ajan, että ihan sama mitä teet tai olet tekemättä. ;D Taisin pistää sen dokumentin kissoista tallennukseenkin, mutta vielä katsomaton.
      Täälläpäinkin ollaan leviämisvaiheessa, mutta tauti on silti levinnyt hillitymmin, kuin siellä Uudellamaalla. Siellä on kai kotihoidon työntekijätilanne muutenkin paljon hankalampi. Meilläkin työntekijät käyvät pienistäkin oireista koronatestissä ja asiakkailta otetaan herkästi näyte, jos oireita ilmaantuu. Heillä käydään vastausta odotellessa suojattuina, eli visiirimaskit, hanskat, hihalliset essut. KÄynnit kuitenkin tehdään, jos ei soitto riitä (kuten ei useinkaan). Meillä ei ole koronaa ollut, mutta sairaalassa on viime päivien tiedotuksen mukaan ollut muutama sairastunut sekä hoitajissa, että potilaissa.
      Kaikki käynnit tehdään maskien kanssa ja toimistollakin ollaan maskeissa. Turvavälit yritetään huomioida, vaikka se ei toimistolla oikein sujukaan. Aika harva asiakas oikeastaan on kosketuksissa muihin henkilöihin ainakaan kovin usein.
      Lisäpalkka on hyvä juttu, kuka sitä lisätyötä haluaa/ jaksaa tehdä. Työvuorot tahtovat muutenkin venyä ja asiakkaita on paljon. Vapaatakin tarvitaan palautumiseen.
      Mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että joskus helpottaa.

      Poista
    2. Espoossa kotihoitajista on kova pula. Siitä huolimatta äidin luona käy aika hyvin tietty porukka. Aiemmin hän kuului eri alueeseen, jolloin joka kerran kotihoitaja oli eri ihminen. Luulisi, että kaikkien kannalta olisi taloudellisempaa - ja myös inhimmillisempää - asuttaa vanhat ja huonokuntoiset ihmiset "vanhainkoteihin", joissa sopiva määrä henkilökuntaa pyörittäisi toimintaa. Nyt hoitajien aikaa menee paikasta toiseen kulkemiseen, parkkipaikan etsimiseen ja jos jonkinmoiseen oheistoimintaan. Vanhuksen luona ollaan vartti ja taas kiirehditään seuraavaan paikkaan. Kuulostaa hyvin stressaavalta.

      Poista
    3. Olen kuullut, että suurissa kaupungeissa on aika hurja meno. Ehkä siellä on kuitenkin tehty jotkut hoitoringit. Meilläkin ne on jo suunnitteilla. Parkkipaikkaongelma on varmaan ihan kamala!
      Hoitopaikkoihin on aina vaan vaikeampi päästä :( Myös kotihoidon kriteerit ovat tiukentuneet, eikä automaattisesti pääse asiakkaaksi, jos on tarvetta. Pitää olla TODELLISTA tarvetta (mitä se sitten onkaan...).
      Pienessäkin ajassa ehtii laulaa palan painikkeeksi vaikka joululaulun ;D

      Poista
  4. Suloiset karvaiset kaverit! Kivasti virkattu liina ja muutakin jouluista sisutusta. Tekstiilit on mukava tapa sisustaa kotia jouluksi. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu mukavalta ottaa jouluisia asioita esille ja tehdä uusia. Yhtä mukavalta tuntuu joulun jälkeen laittaa ne pois :)

      Poista
  5. Onpa hyvä asia, että työnantaja huomioi ylitöitä tekevät työntekijänsä maksamalla lisää palkkaa. Teette hyvin arvokasta ja tärkeää työtä.
    Onpa mainio tuo viimeinen kuva Merristä. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri päätti majoittua pieneen kuljetusreppuunsa "lopuksi ikää" ;D
      Palkannosto on hyvä juttu, vaikka onkin tilapäistä. Tuskin helpottaa ihan kaikkiin vuoroihin, kun ei omien vuorojensa lisäksi tekevät jaksa loputtomiin. Hyvin huomioitu kuitenkin.

      Poista
  6. Aivan todella ihanat nuo sun karvaiset ystäväsi, Merri löytää aina itselleen paikan nukkua ja löhöillä.
    Kivaa Joulun aikaa sinne sulle ja parempaa uuttavuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat löytää ihmeellisiä paikkoja oleskella. Laatikot on aina hyvät, mutta näköjään niiden paikka ei aina ole oleskeluun sopiva :) '
      Samoin sinulle!

      Poista
  7. Tulipa nätti liina.
    Kaunis vaikka ei hiemusti hohdakkaan.
    no lähtikö joululaatikko hiilettömään jalanjälki..lentoon;))
    oho!
    hauska ois näkymä..vois sanoa "koira ei karvoihin katsominen"Sulonen Arttu! 🐶🧡
    Kyllä tuo Merri on viisas!,..i lähde kuljetus repusta mihinkään..turva:))ja tuo reppu on ihanhuippu juttu,en oo ikinä nähny,kuin vain Merrin kuljetuksessa:))
    Kyllä täällä on ollu vähän niinkuin Artulla..karvat pystyssä noista hoitajien korvaus asioista:(
    Ei riitä kauniit lupaukset.Onneksi on toimittu...vaikkakin pakolla)
    Toivotan Sinulle terveitä työpäiviä 😷🧡
    ..teiltäkö se vasta paistetun pullan tuoksu tuli....hmmm 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu pullantuoksut meiltä, mutta toivossa on aina hyvä elää ;)
      Ihan kiva valopilkku tämäkin liina, vaikka olisinkin toivonut lisähohdetta.
      Ei onneksi ihan pakolla vielä mennä, kun eivät sitä valmiuslakia ole ottaneet käyttöön. Tämä rahaporkkana on ihan hyvä, jos jaksaa ylitöitä tehdä. Raha ei silti korvaa kaikkea.
      Luulin, että kysyit jouluruokalaatikoitteni hiilijalanjäljestä ;D Siitä ei ole mitään tietoa ;D Tää lentolaatikko on kyllä saastuttamaton, melkein.. ;D

      Poista
    2. :)niin ei tosiaankaan "raha "ole tärkein...terveys/ja hyvän työfiilis...
      mutta jos jollakin arvostusta hoitajien ammattikuntaa :nyt tähän erityis-aikaan niin veroton porkkana.-paketti🥕🥕🥕🎩=hattutemppu
      minullekkin tuli tammikuun eläke:) sitä pohdittiin pitäiskö palauttaa??,vajaa kaksi viikkoa..haloo!!!.kiven alle piilotin jotta tammikuussa saa laskut maksettua.:)
      joo,sitä joululaatikon ..lentokorkeutta/villasukkien ..jälkiähän minä...😊🤣😸
      ❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄🎅❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄🧡❄❄❄❄❄❄❄❄😷❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

      Poista
    3. Minä ottaisin makeita porkkanoita 10 kilon laatikon! Sellaisen joka tulee lentämällä ;)

      Poista
  8. I love that crocheted Christmas cloth with lights
    It turned out nice! Your kittens are always so cute and your dog too
    Funny the cat was in a box for Classic Sauna Soap hih hih
    Over here in my little town we have now about 5 infected daily .But some has died in the age of between 50 and 6o.And yes we are worried about the vaccination.Too much sideeffects but what can we do?We can not live like we do now.I think it is good you get more money for the work one do.It is terrible to be a nurse this times.We are not allowed to have more money or gifts.But I got a paid free week as a compensation So I am really fresh an d ready for Christmas.Wish you a nice weekend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu is my mum`s dog. when it comes here, Merri can play with it, but when we went to it´s home, Merri wanted to go home...
      Merri is now very fresh and clean, because the sauna soap box ;D
      It´s weard, that this virus effects so differently in every human. Some people don´t even notice being sick. Vaccination is not good in my opinion also, but like you said; do we have any other way to deal with it?
      Congratulations for a free week! It´s super!

      Poista
  9. Tämä idea on jätettävä ensi jouluun tai tulee se JouluKIIRE!!
    Minä saan kyllä hörökorvat sun kanssas, kun laitan kaikki upeat ideat aina korvan taa!
    Kiitos mahtavasta blogiystävyys-vuodesta, uusia kohden!! Sitä ennen ihanaa ja omannäköistä JOulun aikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä kannattaa välttää kaikin keinoin, jos sitä tuppaa väkisin pukkaamaan :)
      Kiitos sinulle kommentoinnista ja blogiystäyydestä :)

      Poista
  10. Kunpa taipuisi tuommoiseen asentoon! Vaan ei taivu, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taivu tämäkään. Selkä huutaa hoosiannaa pitkin vuotta. Tein sellasen uudenvuoden päätöksen (etukäteen), että EHKÄ menen ensi vuonna lääkäriin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!