maanantai 21. joulukuuta 2020

Minun joulusukkani

 

Päätin tehdä itselleni jouluiset sukat ja kerrankin  mitoitus ja väri olivat täydellisesti mieleisiäni. Vartta neuloessa vähän pelotti, että ovat liian kapeat, kun ei oikein päässyt sovittamaan.  Turha jännitys katosi, kun kantapään jälkeen vedin sukan jalkaan. Istuu kuin valettu! 
Mökkisukkakuvio 15s/puikko. Lanka Nallea, kulutus 95g. 
Jalkaterässä 2 x 15 ja 2 x 14s.
Olen säästänyt näitä ja aion käyttää ensimmäisen kerran vasta jouluaattona saunan jälkeen 💖


Mietin, mitä voisin viedä työkavereille jouluntoivotuksina.  Askarteluhuoneesta löytyi purkki, jossa oli pari helmienkeliä.  Vähän aikaa meni, että löysin nuo enkeliaihiot, että pääsin tekemään lisää.  Rannerenkaita olen ostanut ison määrän kirpputorilta.  


Eihän näitä näin paljoa olisi tarvinnut (34kpl), mutta en voinut lopettaa kesken, ennen kuin päät loppuivat. Mekko-osia jäi vielä.  Olen ostanut näitä pakkauksia joskus Käsityömessuilta Tampereelta.  Riittosia ovat olleet. 
Siitä tuntee joulun, kun kuumaliima poltti sormet taas... 😉
Enkeli kasaantui rautalangalla, mutta siivet on liimattu. 


Merrillä ei ole mitään joulukiireitä. Se osaa ottaa rennosti ja venyttää itsensä koko sohvan pituiseksi.  Se valaa rauhallisuutta koko perheeseen.  Ulkona on ollut taas parasta hupia vanha harrastus; vesipisaroiden ja sulavan lumen vahtiminen terassin katolta ja auton kupeita myöten.  Ylivoimaisesti paras harrastus! Ei haittaa yhtään, vaikka tassut, pehva ja turkki kastuvat.  Millään ei malttaisi tulla sisälle. 


Se on harkinnut, josko lähtisi joulupukin tontuksi. Tonttuhattu on kuitenkin liian pieni... 
Ajatus poroista tuntuu myös vähän vieraalta...että tottuuko niiden ominaishajuun vai ei?  Kissathan lentävät yleensä vain  pääsiäisenä, sillä luudanvarrella noitien kanssa. 



Mjaukasta joulunalusaikaa Teille! 


26 kommenttia:

  1. Arvaas mitä! Minullakin on ikiomat joulusukat puikoilla. Oikein kuvioneuletta väsään. Taitavat valmistua parahultaan aatoksi. Sitten makoillaan kummassakin huushollissa reporankana koko sohvan pituudelta uudet sukat jalassa. Syödäänkö suklaata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makoillaan, makoillaan! Suklaasta en oo ihan varma, kun olen joutunu ostamaan jo nyt muutamia paketteja lisää, ettei kävis ilmi, että olen jo aloittanut... Hirveä suklaanhimo taas päällä.

      Poista
  2. voi teitä ihanuuksia:)mua naurattaa ihan tosissaan
    niin mistä tuntee joulun ...just noista asioista.paitsi mulla Armi-ystävältä saatut ihanat joulusukat🧦🧡jotka nykäsen ,kun Väinö asettunu joulun viettoon sisälle (sitä ennen on pesu/rasvaus/talkki,siis Väinön näppyhoitoa)
    ...kuulostaa niin tutulta"täydennystä 🤣🍫..on pitänyt ostaa!
    nyt en kirvaa!!!
    jestas sentaan miten kauniita enkeleitä...apua vain 34 kpl🤣🤣🤣🤣🤣🤣🧡 ,tuollainen jos mikä on ihana antaa..tuosta noin vaan "työkaverille"
    Nyt Merri tuollaiset "joulupukin "..matkaan lähtemiset.unohat tyystin!!!..(minä voin hakea pääsiäisenä sinut,,pääset luutalennolle:))mietippä asiaa? 🪁🥏
    HIMPPURA. 🤩 .tästä tarinasta tuli hyvä joulumieli!🧡🎅😊
    Kiitos Sartsa ja Merri!
    Kiitos,samoin teille mjaukasta joulunalus aikaa❄❄❄🎄🎄🎄🧚‍♀️😇🎅😸😻🤶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat on aina jalassa (paitsi töissä) ja nyt on kiva vetää joulusaunan jälkeen uuet sukat jalkaan. Ei sitä lapsena ois uskonu, että pehmeä paketti voi olla niin kiva ;D
      Monella koiruudella on nykyään iho-ongelmia. Onko tää nykyinen huone-ilma niin kuivaa, vai miestä lie johtuu. Pesulla täytyy tietysti sinunkin Väinö käydä jouluksi muutenkin. Merri ei kyllä suostu, mutta ei kerrota kellekään..
      Minulla on monen monta työkaveria, kaikki saa pienen enkelin. Viime vuonna tein pehmosydämiä. Sitä ennen en ole tainnut tehä mitään. Ovat olleet lahjomatonta porukkaa, nyt tilanne on kai muuttunut ;D
      Merri pyyti kysymään, oletko sinä Liisa noita? Kun pääsiäisenä aiot hakea sen lentämään?
      Sittenhän sinun on helppo taikoa teille kaikki jouluruuat ja muut :)

      Poista
    2. 🤣😮🤔 hmm...
      itse olen pitänyt itseäni lapin- noitana....mutta sanovat että oisinkin ollut "tunturi-haltija",..entisessä elämässäni...,Ainainen onko eikö kysymys,vailla vastausta...??🤔😮🤣🧡🤗🤗..mutta ajatuksin siivin lennän ilman luuta ja siipiä.
      Väinö sanoo:ei osaa äiti taikoa...ei .edes minulle nakkeja kun mieli tekee..🎅joulupukilta ootan ainakin kaksi pakettia:).shh...tiedän missä ne ovat,,olen nuuskutellut 🐶👃:)
      kIITOS Merri kun et säpsähtänyt ja pelännyt ...luutalento-aikomuksiani;),kiltti olen edelleenkin 🧚‍♀️🤗
      🧡😻😸
      Kyllä lääkärin/hoitajan mukaan,Koirat jolla pohjavillaa kovasti helposti saavat ihotulehduksen,Ja seon oikiastaan kierre..kun tulee lenkiltä on pakko pestä hiekat ja kurat pois.talkita/vuoropäivin rasvata,ja iltalenkin jälkeen sama homma...Ja Väinö ei mee nukkumaan jos ei oo tassuja ja pyllyä pesty,haukkuu ja on rauhaton..No kaikkensa noitten karvanaamojen eteen tehdään:)..taas komentaa,jouluvalojen sammuttelun jo 9 aikaan.hänen nukkuma aika alkaa silloin,tontut ja muut käy kaatamassa ,kun ei tykkää että joka nurkassa on jotain:))))),Ei riko ,mutta kaataa:))

      Poista
    3. Väinö on sitä mieltä, että järjestys sen olla pitää! Ja muutama paketti nakkeja... ;)

      Poista
  3. Ihanat joulumökkisukat! Mökkisukatjoulu? Mökkijoulusukat?💖
    Minäkin tein ne yhdet joulusukat aikaa sitten ja just nyt päätin, että pistän ne omiin jalkoihini jouluaattona! Että liityn seuraan joulusukkaiseen! Minä vastaan Vanhalle rouvalle, että minä ainakin aion tänä jouluna syödä suklaata niin paljon kuin jaksan.
    Mukavaa alkanutta jouluviikkoa!🎀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet sukat on tullu tehtyä, mutta harvoin ne tuntuu heti omilta. Minun omat on niin kuluneita, että on osasta jo melkein pohja puhki. Ehkä nyt olikin jo aika uusille :)
      Minäpä olen aloittanut suklaan syömisen jo hyvissä ajoin. Olen tosiaan joutunu ostamaan jo muutaman lisäpaketinkin, ettei kävis ilmi, että olen syönyt jo etukäteen... Jouluksi ei kannata mitään suklaalakkoja pistää pystyyn. Katotaan sitten ens vuonna.
      2 iltavuoroa vielä taputtelematta ja sitten 2 päivää vapaata.

      Poista
  4. Kylläpä onkin täydellisen jouluiset, ihanat sukat! Rinkulaenkelit on upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nää on niin oman jalan kokoset kun olla ja voi. Eikä ees pelkästään jouluiset, vaan voi pitää muulloinkin. Enkelit on kaikessa yksinkertaisuudessaan minustakin kivoja :)

      Poista
  5. Hienot mökkisukat ja kivat enkelikoristeet.
    Merri on aina yhtä söpö ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ollapa itse aina söpö, kuten kissat (ja muutkin eläimet), vaan kun ei. Ei ainakaan ihan aina ;D

      Poista
  6. Onpa kauniit joulusukat. ❤️
    Kivat enkelikoristeet myös. 😊

    VastaaPoista
  7. Taas on nätit sukat. Kiva, että maltat kutoa itsellesikin. Minulla tuppaa itselle tarkoitetut lähteä nekin jonkun toisen jalkoihin. Nyt ajattelin kutoa sukat omiin jalkoihini, mutta innostuinkin tekemään neulekransseja.
    Jos Merri liikut joulupukin kanssa täällä meidän nurkilla, laskeudu reestä alas ja tule moikkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä usein käy, että aina muut hommat ja käsityöt ja innostukset menee niiden omien jalkojen ohi. Tuntuu, että ainahan sitä nyt itselle voi neuloa, vaan kun kattoo sukkalootaa, niin melkein risoja on. Tai ainakin väärän värisiä ;D
      Nyt minulla ei oo mitään neulottavaa, "pakollista" niin olen jatkanu syksyllä aloittamaani villapaitaa. Olen valinnu värit oman maun mukaan, mutta jo nyt olen sitä mieltä, että ei sitä kyllä minun päällä tulla näkemään kuin korkeintaan sovituksessa... enhän miä ees pidä villapaitoja! Mutta kun halusin kokeilla sellasen kaarrokekuvioneulepaidan neulomista ;D
      Kransseja en olekaan koskaan neulonu.
      Merri sanoi, että se jää kuitenkin kotiin, kun täällä tapahtuu jännittäviä asioita. Voitko kuvitella, että joku on tuonut puun sisään! ? Varmasti sieltä kuusenjalasta riittää juomiseksi asti...

      Poista
  8. Hienot sukat. Näillänon kiva hiippailla joulun tunnelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jouluisen väriset, ja ajatuksena käyttää niitä myöhemminkin, kun tykkään punasen ja mustan yhdistelmästä.

      Poista
  9. Mä luulen, että Merri voisi kyllä lentää joulunakin. On sen verran tomera kissa. Kävisi tontustakin.

    Olet kyllä aikamoinen, kun muistat kaikkia työtovereitasi. Ja tosiaankin, siitähän sen joulun tunteekin, kun kuuma liima polttaa sormia :) Ei tosin täällä meillä.

    Mietin tässä, että mikä on ylellisyyttä. Sanoisin, että upouudet käsintehdyt joulusukat joulusaunan jälkeen ovat aika lähellä. Mä olen täällä neulonut sormet känsillä ja taidan saada sukat valmiiksi joulupukin konttiin. Mulle tämä on riemu- ja työvoitto. Etten sanoisi, että selätys :)

    Ihanaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri varmaan lentää täällä sisätiloissa joulun aikaan, ainakin laatikossa. Saa nähä, tuleeko Maia ja Sam kylään. Niiden äippä ompeli niille söpöt rusetit kaulaan ja Merrillekin kravatin. Sen saa sitten sen samaisen joulusaunan jälkeen laittaa kaulaan. Kyllä tulee olemaan juhlallista!
      Mahtavaa, että sinun neuleinspiraatio on jatkunu ja jatkunu! Nyt et varmaan enää osaa lopettaa ollenkaan. ;) Kässäklubia vaan pystyyn samanhenkisten kanssa ja kun olet opettanut taidon paikallisille, niin sitten voitte ratevasti marttailla.
      Minun työkaverit ei ole mitään lahjomatonta porukkaa ;D
      1 iltavuoro vielä ja sitten 2 vapaata.

      Poista
  10. Niin kodikkaat sukat jouluksi! Suloisia enkelikoristeita olet askarrellut. Hyvin keksitty tuo rannerengas ympärille. Merri tarvitsee oman jouluasusteen, minkä ikinä keksitkin! Eräs mirrkukka kauna sitten leikki pienellä luumulla, tassulla se sai vauhtia mukavasti ja sitä oli kiva väijyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään punaisesta ja mustasta ja sitten sattui tuo mökkikuvio silmiin. Olen tehnyt muistaakseni viime jouluna lahjaksi muutaman parin. Ei silloin ollu aikaa tehä itelle, nyt oli :)
      Merri on kuule saanu ikioman kravatin! Sen käyttö alkaa aattona sen joulusaunan jälkeen. Nyt on tuotu joulukuusi sisään ja Merri on ihmeissään. Miksi puu on kannettu sisään?? Ainakin siellä on sitä juomavettä juurella...

      Poista
  11. On kauniit ja joulun punaiset mökkisukat. Pitäisi itsekin neuloa edes yhdet kuviosukat ensi jouluksi. Minä pääosin neulon miesten sukkia, kun niitä menee jatkuvasti käyttöön ja annan arpajaisiin, lahjaksi. Aina samalla mallilla, kun varsi ei kuulemma saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt mut sopiva, että voi vetää välihousujen päälle.
    Tulin tänne joulua toivottamaan sinulle ja Merrille! 🙋‍♀️🎄🌌🎆🤶🦊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäkin toivoin itelleni varsia, jotka ei oo liian pitkät, eikä liian lyhyet. Sillai, että tulee vähän maastokengän yläpuolelle.
      Hyvää joulua sinullekin! Ja kiitos toivotteluista :)

      Poista
  12. Kyllä noilla sukilla kelpaa oleskella näin jouluaattona. Aivan ihana ovat!
    Kauniita enkeleitä näpräilit ja kuumaliima sormenpäissä kuuluu asiaan :).
    Oi Merri, kun olet niin söpöläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat nyt myös käytössä hyviksi todettu ja joulu niillä avattu 🎄

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!